Mekanismi

Hahmot · Kyvyt

Kyvyt

Kyvyt ovat hahmon hallussa olevia kykyjä, joita hahmo voi käyttää kykykohtaisesti joko tiedostaen tai tiedostamattaan. Perusajatus on että nämä yliluonnolliset tai epätavalliset kyvyt toimivat juuri niin kuin ne on kuvattu ilman minkäänlaista tarvetta mekaniikalle. Kahden tai useamman kyvyn välinen selkkaus on kuitenkin mahdollinen ja kuvattu mekaniikassa.

Mistä on kyse?

Kyvyllä tarkoitetaan jotain asiaa, johon hahmo yksinertaisesti kykenee tai pystyy. Vaikkapa ajatuksen voimalla lentämään kykenevä hahmo pystyy juurikin tähän, ei enempään tai vähempään.

Periaatteessa tausta on kyky, aina kun se sisältää yhden yksiselitteisen ja selkeän asian, johon hahmo kykenee. Kyvyt saavat Harhapolussa voimansa hahmon psyykeeltä, ja ovat lähtökohtaisesti vähintään epänormaaleja, josseivät selkeän yliluonnollisia.

Harhapolku ei itsessään rajoita kykyjä, niin kauan kun ne on määritelty selkeästi ja ovat käytettävissä vain tietyllä rajatulla tavalla. Siten pelissä on mahdollista ottaa hahmolleen hyvinkin absurdeja selkeän yliluonnollisia kykyjä, jotka eivät sovi kaikkiin peleihin. Peleille sovittavat lähtökohdat kuitenkin rajoittavat sitä, millaiset kyvyt peliin sopivat, joten ongelma saadaan vältettyä, kunhan pidetään kiinni yhdessä sovituista seikoista. Jotta kyvyt eivät rikkoisi peliä, on viime kädessä pelinjohtajalla oikeus kieltää mikä tahansa kyky sen laajuuden tai pelin teemaan ja perusajatuksiin sopimisen perusteella.

Tämä peli kirjoitettu tukemaan ennen kaikkea edes jotenkin käytännön järjellä tosimaailmaan sopivia tai vain hieman yliluonnollisen puolella olevia kykyjä ajatellen. Tämä ei tarkoita sitä etteivätkö hahmot voisi olla kuolemattomia tai pystyä väistämään luoteja. Sen sijaan heidän ei tulisi käyttää näitä kykyjä kuten supersankarit, vaan mieluummin kuten Arthur Dent - joka muuten osasi lentää.

Pelin aikana kyvyt ohittavat muun pelin mekaniikan ja pelitilanteissa esiin tulleet rajoitteet. Niin kauan kun mikään toinen kyky tai selkeästi yliluonnollinen voima ei vastusta hahmon kykyä- se toimii suoraan ja juuri niin kuin kyvyn kuvaus kuuluu. Jos kaksi tai useampaa kykyä on ristiriidassa, ne lasketaan taustoiksi kiistatilannetta ratkaistaessa.

Kykyjen todellinen lähde tai kanava on harhapolussa aina psyyke, ja hahmo maksaa sielunsa terveydellä voimistaan, olivatpa nämä sitten arkijärjellä selitettäviä tai selkeän yliluonnollisia. Pelaajahahmon sielun kadotus tai pelastus on tärkeämpää kuin koko maailman kohtalo, ja se on aina lähtöisin sielusta itsestään: tämä syöksy kohden valoa ja tyhjyyttä synnyttää paradoksin, josta yliluonnollinen pääsee maailmaamme.

Esimerkkejä

Esimerkkejä mielekkäistä maagisen realismin piiriin kuuluvista kyvyistä joita voisi selittää tosimaailman ilmiöillä tai onnella voisivat olla "Osaa aina takaisin paikkaan jossa on käynyt", "Juoksee poliiseja (jahtaajia) kovempaa kun on tosi kyseessä" tai vaikkapa "Osaa avata minkä tahansa mekaanisen kassakaapin kuulon avulla".

Toiseen ääripäähän menevistä, hankalasti tosimaailman ilmiöillä selitettävistä kyvyistä esimerkkinä voisivat toimia, "Ei vanhene fyysisesti", "Voi kuiskata heikoimmankin kuiskauksensa kuuluville kenelle tahansa näköpiirissään", "Selviää elossa hengittämättä" ja "Voi muuttaa muotoaan suden ja ihmisen välimuotoon".

Mekanismi

Viimeinen muokkaus 2009-03-08 11:18