Peli 1

Rhogar ja Tim tutkivat Trunaun eteläpuolella olevaa, hylättyä temppeliä. Olladran parannusvoimille omistettu kivinen rakennus oli palanut pahasti takavuosina, jolloin Trunauta oli piiritetty. Osa yläkatosta oli sortunut.

Sisäänmeno suoritettiin alkuperäisestä pääovesta, joka avautui kahvaa kääntämällä. Temppelin sisältö oli ryöstetty tai tuhoutunut aikoja sitten, lukuunottamatta Olladraa esittäviä patsaita ja kaiverruksia, joita löytyi muutamasta huoneesta. Pohjakerroksen saliin oli pesiytynyt jättiläishämähäkki, johon Tim pääsi kokeilemaan ensimmäisiä loitsujaan. Hallista löytyi tulipalon jälkeen tuotuja makuupaikkoja, joissa oli hoidettu sairaita. Kahdesta viimeisestä sängystä levottomat vainajat nousivat kiusaamaan häiritsijöitään.

Muut havainnot olivat osittain romahtaneen kakkoskerroksen kappelista löytynyt suurikokoinen Olladran patsas ja alakertaan vievän portaikon läheltä löytynyt lukittu rauta-arkku. Salin yksi seinä oli luonnonkalliota, johon oli kirjoitettu karkealla käsialalla tekstiä tuntemattomalla kielellä. Salin nurkasta löytyi myös kellarikerrokseen näkymä: alhaalle oli niin pitkä pudotus, että kellarin tutkiminen päätettiin jättää seuraavalle päivälle.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped