Impi, emo, akka 3: Artrosan vartija

Log

Ote Boriksen päiväkirjasta.
Tämä luolasto johon olemme astuneet käy yhä monimutkaisemmaksi. On aika selvää että joissain käytävänpätkissä on siirtoloitsuja, ja luolastot kaikkien kolmen patsaan sisällä ovat yhteydessä toisiinsa. Onneksemme huomasimme että nämä siirtoloitsut tuntuvat jatkuvasti vievän samaan paikkaan, joten onnistuimme väliaikaisesti poistumaan luolastosta.

Kun olimme käyneet siinä huoneessa jossa epämuodostuneet forlarrenit olivat kiduttaneet eläimiä, palasimme käytävää takaisin päin ja löysimme huoneen jossa oli täysin erilaisia seinäkoristeita kuin aiemmissa huoneissa. Tulimme sisään Impi-patsaasta, jonka seinäkoristeet ja seinävaatteet olivat täynnä nuoria neitoja ja keväisiä aiheita, tässä huoneessa taas oli pimeitä metsiä kesäaiheilla ja eläimiä poikasineen. Myöhemmin päättelimme että olimme astuneet Äiti-patsaan sisään.
Tämä huone paljastui myös Mestaman temppeliksi, seinällä oli suuri maalaus joka esitti Mestamaa. Tässä huoneessa taistelimme Noidantulta vastaan, mutta pärjäsimme suhteellisen hyvin.

Seuraavaksi suuntasimme portaita ylös huoneeseen, joka vaikutti jonkinlaiselta alkemiselta pajalta tai noidan keittiöltä. Tässä huoneessa taistelimme kattiloita heittelevän jääjättiläisen sekä vihreän eukon kanssa. Heidän omistuksestaan löysimme kaksi varsin mainiota esinettä - noituuden keittokirjan sekä lentävän luudan! Päätin ottaa nämä esineet haltuuni. Myöhemmin luuta tosin paljastui... Ikävänpuoleiseksi.

Huone oli umpikuja, joten palasimme portaita alas, ja suuntasimme huoneeseen, joka oli kuin suuri onkalo täynnä kuolleita, vääntyneitä puita. Läheisemmällä tarkastelulla metsästä huomasi että se oli kaiverrettu valtavan, kivettyneen puun juurakosta. Pakko sanoa, tämän luolaston rakentajalla on ollut hyvä sisustusmaku.
Tämän metsän keskellä istui meditoimassa kolmikasvoinen, kuusikätinen nainen, joka haastoi Drorin taisteluun. Hän oli upasunda-asura, joka lähes pieksi meidät kaikki. Äärimmäisen stressaava tilanne. Lopulta voitimme, kaikeksi onneksi.
Tämän taistelun jälkeen koimme itsemme sen verran uupuneiksi että päätimme palata takaisin maan kamaralle yöpymään. Yritin olla herrasmies ja tarjota Eloiselle kyydin uudella luudallani, mutta se pirulainen olikin kirottu luuta, se pudotti meidät alas ja hyökkäsi kimppuumme! Katkaisimme luudan ja heitimme kassin pohjalle. Mutta se oli todella nolo tilanne..! Eloise oli niin vihaisen näköinen...
Joka tapauksessa pääsimme takaisin maahan patsaan laelta, ja Eloise loi meille yön ajaksi taioillaan mukavan lehdon jossa nukkua. Aamulla palasimme patsaan sisään.

Palattuamme luolastoon menimme huoneen läpi jossa olimme olleet aiemmin, siihen huoneeseen jossa olimme tavanneet Caigrealiksi esittäytyneen naisen. Hän ei enää ollut siellä. Epäilyksemme häntä kohtaan syvenivät. Joka tapauksessa, jatkoimme tästä huoneesta eteenpäin, ja päädyimme pieneen luolaan, josta löysimme kauniin kukkakedon, sekä nuoren kauniin neidon ja suuren sonnin. Tämä neito oli mitä ilmeisimmin Jadrenka, josta se ettin oli meille aiemmin puhunut. Juttelimme hänen kanssaan hetken, mutta sitten hän häipyi, ja sonni olikin gorgon, joka kivetti useamman meistä. Minä vietin aika kauan aikaa kivenä. Epämiellyttävä kokemus.

Seuraavassa huoneessa oli riimuja ja rituaaliesineitä. Suoritimme pienen rituaalin ja etenimme sisään ovesta johon oli kaiverrettu raskaana oleva nainen. Tämän oven takaa löysimme... Toisen, lukitun oven. Jonka rikottuamme löysimme huoneen jossa tapasimme Marislovan. Hän kertoi meille olevansa ilmeisesti rakastunut Jadrenkaan, mutta heidän onneaan oli häirinnyt Kyrisjana-niminen nymfi, joka oli koittanut huijata Jadrenkaa ja väittää että Marislova oli ollut uskoton. Tai niin minä ymmärsin. Lupasimme Marislovalle yrittää auttaa häntä sopimaan Jadrenkan kanssa, koska meillä oli kutina että kohtaisimme Jadrenkan vielä uudelleen.

Aavistimme oikein, ja seuraavassa huoneessa johon kuljimme kohtasimme Jadrenkan uudelleen. Tai ainakin jonkun joka näytti aivan vanhemmalta versiolta aiemmin tapaamastamme Jadrenkasta, ja tuntui ymmärtävän mistä puhuimme kun kerroimme hänelle Marislovasta. Kohtaaminen Jadrenkan kanssa oli jälleen suhteellisen lyhyt, ja päättyi taisteluun, kun epäaidot lapset joita huoneessa juoksenteli muuttuivatkin korredeiksi ja kävivät kimppuumme. Selvisimme niistä suhteellisen helposti.

Artrosan vartijan mysteeri syvenee.

Päivämäärät

Erastuksen 22.-23. päivä, 4713.

Kohdatut

Jadrenka Artrosan vartija. Nähty mahdollisesti useammassa hahmossa. Ilmeisesti ryppyjä rakkaudessa.

Marislova Hermoheikko puolhaltia. Edelleen uskollinen rakkaalleen.

Korred-lauma Karvaisimmat lapset ikinä.

Silyzil Noidantuli.

Grishelmuk Eloisen äiti vol. 2.

Ranisukalapadi Drorin veroinen haastaja.

Huhutut

Kyrisjana Jonkinlainen vääristynyt nymfi. Vaikuttaa pitävän epäluulon luomisesta.

Loot

- +1 giantbane longspear -dror, mwk cold iron scimitar -matten, mwk alchemical silver punching dagger -eloise, pipes of haunting
- vuohen vatsasta tehty kassi, climber's kit, jättiläiselle mitoitettu 50 jalan köysi, 2650 gp:n arvosta karkeasti leikattuja jalokiviä
- +1 greatclub, broom of animated attack (tuhottu), cookbook of arcane augmentation[-> Borikselle]
- 2 avainta (avaimet 2 ja 3, GM:n referenssiksi)
780,5 gp jokaiselle

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped