Mystisen kertojaäänen tiivistelmä:

Haiseva mies.
Ylpeän naisen hirret.
Papilta huuto.

Charivarin muistiinpanoja:

Päivä oli varsin pitkä ja juoksentelimme ympärikaupunkia Vancaskerkinin perässä. Huhut veivät meidät ensin Saasta-Fremun puheille, hän oli aikoinaan majoittanut Tornityttöjä. Hän ehkä tietäisi Vancaskerkinistä jotain, mahdollisesti ehkä jostain joka tietäisi Vancaskerkinistä jotain. Päätimme viedä hänelle uuden lapion vastalahjaksi tiedosta, mutta se ei ollut tarpeeksi. Maria sai kuitenkin Fremun suun rasvattua kaunopuheilla, ongen koukulla ja siimalla.

Saasta Fremu kertoi meille, että Natalia Vancaskerkin on piilossa yhdessä huonokuntoisessa kaksikerroksissa rakennuksessa Sillan alla. Fremu kertoi myös, että Tornitytöt etsivät Natalieta. Huono kuntoiselle talolle päästyämme muutama Sczarnien palkollinen hyökkäsi kimppuumme. He eivät voineet meille mitään.

Taloon sisälle pääsy olikin helpompaa kuin sen löytäminen, mutta talo oli todella huonossa kunnossa ja ensimmäiset askeleet ovesta sisälle veivät Zakin enemmänkin viemäriin kuin taloon, kun tän tippui lankulta. Viemäriä ja taloa puolusti muutama hiisi, mutta nämä ilkikuriset henget aiheuttivat enemmän harmia kuin oikeaa vahinkoa eivätkä he voineet meidän kokeneelle joukollemme mitään. Natalia Vancaskerkin löytyi vihdoin ja hänestä näki heti päälle päin, että nyt ei ollut kaikki kotona. Tämä pikkurikollinen nyt uhmasi valloittaa koko kaupungin ja sen jälkeen Varisian. Tyttö parka lyönyt päänsä pahemman kerran, tai... löytänyt jotain itseään suurenpaa. Halusin Natalian elossa vietäväksi Heidmarchille ja pitkän taistelun päätteeksi saimmekin hänet kolkattua.

Poistuttuamme talosta Tornityttö nimeltä Terisha Skiloni halusi saada Natalian ja kaiken mitä Natalia oli heiltä varastanut. Terisha ei ymmärtänyt maalaisjärkeä, joten hän hyökkäsi meidän päällemme. Taistelun tiimellyksessä sain vakavan iskun selkääni ja menetin tajuntani.

Heräsin tajuttomuudestani, tällä kertaa hieman selväjärkisenpänä kuin aikaisemmin. Sheila Heidmarch kertoi tämän olevan ihme. Yksi seitsemäsosa Sihedronia oli löytynyt! Tämä Ylpeyden kappale on tehty horacalcumista, yhdestä taivasmetallista. Sihedronin alkuperäinen tekiä Xin oli luonut sen puolustaakseen itseään riimuvaltiaita vastaan. Riimuvaltiaat kuitenkin tekivät ensimmäistä ja viimeistä kertaa yhteistyötä tuhotakseen tämän Sihedronin ja ripottelivat sen kappaleet ympäri Golarionia.

Sheila Heidmarch kertoi meille myös, että Sihedronin palaset löytävät itseitsensä, kun nykyiseen kappaleeseen vain keskittyy tarpeeksi. Päätin kokeille tätä ja tunsin suuren Ahneuden tulevan Korpin pilarista. Kyseinen pilari on lisäksi vielä nykyinen Tornityttöjen päämaja. Natalia pyysi meitä hoitelemaan Tornityttöjen nykyisen johtajan puolirotta Ayala Javenskin. Ayala on kuulemma laittanut Natalian päästä sivoisen summan palkkioksi. Suostuimme asiaan ja saimmekin Natalialta karun piirroksen heidän päämajastaan.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped