Missä kalmot vartiovat ikuisesti

Desnus 7. Vuosi 4708 AR

Tapahtumat

Taistelu oli ohi Mithrodari valittavan sielun kadotessa tyhjyyteen. Scarnwall vapisi kirouksen purkautuessa, tuhansien sielujen valuessa vapauteen ja tuomioonsa jumalten holveissa. Yksi muinaista hnegistä Andachi ranetui aaveena Pettyneiden ja Kuthoniittien keskelle. Näkymättömät voimat leikkasivat hänestä lihan kappaleita, kappaleiden kadotessa ilmaan ja ruumiin taas uusiutuessa kokoon.. vain tullkseen taas piinatuksi. Andachi Tamrivena kertoi kodistaan, Tamrivenan läänistä Ustalavissa Belkzenin rajalla. Tamrivenan tehtävä oli aina ollut torjua örkkien hyökkäykset maahan, mutta Andachin astuessa suvun päämieheksi - häntä ei oltu siunattu sotilaallisella kyvykkyydellä. EPätoivoisaan hän kääntyi Zon-Kuthonin puoleen ja häntä siunattiin palkkamiekalla nimeltään Kazavon. Kazavonin johdolla Tamrivena lopulta puski örkit aina Koda-vuorille, jonka vartioksi Scarnwall rakennettiin. Kun Kazavonin julmuudet kuuluivat Tamrivenaan asti, lopulta Andachin oli tehtävä päätös lopettaa se minkä hän oli Kazavonin ja Zon-Kuthonin hyväksyessään laskenut vapaaksi. Tämä hyökkäys päättyi kuitenkin Tamrivenan täydelliseen nöyryytykseen ja kidutukseen Kazavonin hovissa. Kului vuosia, kune uusi toivo Mandraikus sekalaisen cabalinsa voimin hiipi petoksen avulla suoraan Scarnwalliin ja yllätti ja lopulta surmasi Kazavonin, lopulta suunnattoman sinisen lohikäärmeen muodossa. Mandraivuksen joukko kätki lohikäärmeen tuhoutumattomat kappaleet, onnekseen Scarnwallin ulkopuolle - kun örkit pian kerääntyivät ja valtavalla armeijalla murskasivat cabalin vajaamiehisen puolustuksen. Nyt muhinut pimeys ja kuoleman kierre loivat örkkien kauhuksi Scarnwallin kirouksen, joka vangitsi kuolleet ruumiit ja sielut ikuisesti vartioimaan kirottua linnoitusta syvällä örkkien mailla.. Avain Korvosan Kazavonin uhkaan lepäsi syvällä, Ikitornin juuressa vartijanaan syvyyksien matelevia olentoja ja kenties edelleen petturi chamberlain Kleestad..

Andachi sai myös vapautensa pitkän tarinansa jälkeen, kun palvelijoiden ovesta asteli tuttu hahmo Zellara-täti! Susi makaa portaissa Mandraivuksen panssari suojanaan, tämä ilmoitti kunnes asteli Milezzan eteen. Minun on niin ikävä poikaansa Erania, tuleeko minun lähteä vai jäädä Korvosan asialle. Milezza totesi dramaattisesti tätinsä eteerisessä läsnäolossa, asian olevan Zellaran oma päätös. Raskaan huokaisun jälkeen Zellari kohotti otteensa ja tarttui esillä olevaan ennustuskorttipakkaan - kadoten takaisin osaksi suvun pakan extra magiaa. Suden ruumis löydettiin tosiaan rapuista, lähes kokonaan Mandraiduksen celestiaalin panssarin suojassa - vain kasvot rujoiksi tuhottuna. Laorin ehdotuksesta huolimatta, henkiin herätystä päätettiin yrittää Korvosassa Zon-Kuthonin synkkien salien sijaan. Nyt Kragma astui esiin vaatien uudelleen sopimusta, Kazavonin reliikeistä Luiden veljeskunnalle. Jälleen Pettyneet nauroivat vaatimuksille ja ilmoittivat että Yön hampaat oli luvattu shoanteille, ja sinne ne vietäisiin. Kragma kirosi hyödyttömät yhtiömiehet ja hän katosi sisaruksien ja AShyran kanssa takaisin herrain saliin. Laori järkyttyneenä jättäytyi Pettyneiden seuraan, pakaten Suden ruumiin loistavassa panssarissa bag of holdingiin. Laori ilmoitti viettävänsä yönsä rukoillen donjonissa Zon-Kuthonin silmien alla, kun Pettyneet ottivat ensi kertaa teleportin Scarwallin kirouksettomien muurien sisältä suoraan Korvosaan, Kalmojen halleihin.

Vastarinnan parissa uutiset Scasrnwallin kirouksen murtumisesta otettiin ilolla vastaan. Randall sai vapautuksen ja lähti hakemaan rakastaan Zeeva Ketunratamoa sekä isoa korillista syötävää ja helmeilevää juotavaa vastarinnan kanssa nautittavaksi. Zeran ja muutama Phasrasman acolyytti alkoi sivuhuoneessa valmistella Sutta henkiinherätykseen, valovoimainen panssari pysyi yllä, Zeranin kiihtyessä tanssiin ja Majikin keittäessä villien maita muistuttavaa tököttiä ilmaan. Milezzan hiljaiset rukoukset. Susi oli hurtassa, tyttärensä Gola vierellään kokien riumua ja valmistllen kuun klöaanin iltatee seremoniaa - kun kutsu kuului. Harmistuneena Susi nousi, pahoitellen Golall: "Isän täytyy taas mennä..". SUden silmät aukenivat hurmeisessa kutsuntakammiossa, ja mies pahoitteli saapumistaan ja tyynesti sai kuulla tosimaailman viimeaikaiset käänteet - kuolemansa ja sen että Scarwall oli riisuttu sielujen ansastaan. Legendaarinen miekka odotti noukkijaansa. Iltaa juhlittiin lämpöisesti elämää ja kuningattaren turmaa ylistäen! Aamu tuli liian pian, mutta Milezza teleporttasi nelikon, ilman Korvosaan jäänyttä Randalia suoraan Scarwallin sisäpihalle.

Laorin improvisoidun oviaukon varjossa tarkkaili Laori, joka oli jo aiemmin huomannut että päälinnan kolmannen kerroksen kaiteettomat parvet kusivat Zon-Kuthon tarkkailijoita. Kragma oli selvästi saanut sanan Nidaliin ja jo apujoukkoja. Petttyneiden ilmestyessä Laori vetäytyi syvemmmälle varjoihin. Kun vasamia alkoi lentää Pettyneet ymmärsivät että tilanne Kuthoniittien kanssa oli muuttunut ja vetäytyivät rtalliin, jonka ovet Bellasham oli aikanaan perusteellisesti tuhonnut. Kului minuutteja loitsusiunauksia lausuttiin ja Zeran sekä Milezza katosivat näkymättömyyteen. Pian Kuthoniitteja alkoi virrata sisäpihalle, Kragma ja muut tutut perässään. Kragma ilmoitti Luunveljeskunnan ottaneen Scarwallin haltuunsa, armoitetun Kazavoninperinnön tutkimukseen. Nidalissa etsittiin myös palkkamiekkaa, joka kuningattaren turman voisi ottaa huolekseen. Pettyneitä ei tarvittu, suksikoon siis rakkaaseen kaupunkiinsa värjöttelemään. Tilanne kiristyi, kunnes Laori yllättäen - taas kivuliaasti läpi cabalin loitsumuurien asteli ulos donjonista päivän valoon. Kragma tiesi on edelleen väärä, ja tapatat vain hengen veljiämme. Me tarvitsemme heidät ja me heidät. Nyt Milezza ja Majik jo hieman yltyivät tukemaan Laorin johtoa. Kragma ei kuitenkaan taipunut, vaan nauraen tuomitsi Laorin kuolemaan Pettyneiden kera. ALkoi taisto jossa Elli katsoi onnekseen näkymättömyyteen, MArcelin veirellä. Susi iski jättimäisenä miekkansa läpi vähempien Zon-Kuthoniittien surmaten osan. Ja sen jälkeen iski Zeran taivaallisella liekillä ja löi ennenäkemättömän rankasti - Kragman tainnoksiin, AShyran ulottuvuuteensa ja joukon hajalle. Marcel nielaisi syvään, laski aseensa ja ehdotti rauhaa ja Laorin komentoa. Laori ryntäsi pelastamaan sielunveljiänsä, jotka eivät olleet jo leikkautuneet tai käristyneet kuolleeksi. Puolet tusinasta elvytettiin ja koottiin Laorin laumaksi, Marcelin ja Ellin liittyessä myös joukkoon.

Laori määräsi Kragman tajuttoman ruumin vangittavaksi DOnjonissa olevaan "kuoleman selliin", ilman epäpyhää sympoliansa. Siirryttiin pienempään ikihämärään hartaussaliin jossa muumioitunut Prolaatti Aruthin muumioitunut ruumis siirrettiin myös välittömiin kuoleman selleihin, ilman sympoliansa (tai muitakaan hienoa mutta piikikkäitä varustuksiaan). Alkoi etsintä suurimmalla pieteetillä, Zon Kuthonin vaikuttavan patsaan takana. Loppu viimein Zeran huusi heureka, otettuaan ensin oletetun avain kiekon käteensä. VOimakkaat illuusiot ja varjomagiat vetäytyivät ja Ikitornin seinään ilmestyi syvennysavaimelle. Kun avain asetettiin paikalleen, äsken äärimmäisen kiinteä sektio seinää valui sivuun - avaten Ikitornin ensikertaa satoihin vuosiin elävälle sielulle. Ensimmäinen kammio, näytti taas olevan sisääntulo aula, kahdella sivulla surulliset vankikammioit adamtium käsirautoineen upotettuina sellien seiniin. Muuten tämä äärimmäisen Zon-Kuthoniiteille harras tila vaikutti kuitenkin umpikujalta..

The others

  • Andachi of Tamrivena & 50 other trop skulls - Kallot jotka kertovat nimensä, muinaiset Kazavonin uhrit
  • Aruth - Tuhottu muumio loordi, renegeroituu x päivässä. Prelaatti, eli muinainen papistön päällyshenkilö. Omasi jo muinoin avoimia taipumuksia ihmissyöntiin.
  • Aurinkoshamaani - sklar quahin arvostettu tietäjä, wanhin aurinko shamaaneista
  • Belshallam - mahtava Umbral lohikäärme muinaisissa talleissa, yksi Scarnwallin sielujen lenkeistä - nyt surmattu mutta nyt päätön ruumis on kadonnut yöllisellä lennolla. Kohdattiin vielä epäpyhänä juju-zombiena Mithrodarin tuhossa. Tuhottiin
  • Castothrane - tulipäinen luuranko soturi raskaassa panssarissa ja lumotuin sormuksi. Scarnwallin kirouksen sielujen lenkki
  • Chamberlain Kleestad - Kazavonin petturi, mutta myös Serithielin haltija.. jossain linnan alla vailla jalkoja tai järjen valoa
  • Glimkarus - mystinen fyysinen hiljainen kauhu Scarnwallissa
  • Elli & Marcel - nuoret zon-kuthniitti sisarukset, Brotherhood of the Bonesin operaattoreita ja tulevaisuuden toivoja
  • Kazavon - Ustavalainen sotalordi joka ajoi örkit Belkzeniin ja jonka Scarwall linnoituksessa alkoivat sitten hirmuteot. Tosi sininen lohikäärme jonka Mandraivus surmasi, mutta jonka osat elävät edelleen
  • Keppira D'Bear - wanhin Pharasman papitar Korvossa. Vastarinnan suojelija ja harmaan viisas johtatar
  • Kragma Xenguth - Zon-kuthoniitti, paikallisen osaston traditionaalinen päämies, mukana aina myös ketjuseuralainen
  • Knurlott - epäkuollut luuranko ritari, joka panssarinsa myötä sykkii happoa
  • Laori Vaus - Zon-kuthoniitti, jonka herkkä ja iloinen mieli, sekä poikkeukselliset taidot ovat yllätys raadollisessa uskonnossa
  • Lashton - Scarnwallin muinainen vahtikomentaja. Ratsasti tuhoonsa Mithrodarin turmassa
  • Malatrothe - yö noita unimaailmasta, sielujen keräilijänä Scarnwallissa
  • Mandraivus - myyttinen sankari historiasta, joka Serithtial miekkoineen surmasi pahan sotaloordi Kazavonin Scarwallissä. Epäpyhä henki tuhottu ja uudelleen linnan vankina
  • Marcus Endrin - vangittu, murrettu ja nöyryytetty, mutta taas se mies josta rautainen Sable Companyn komentaja tunnettiin vankeudenkion jälkeen
  • Mithrodar, castellain - epäkuollut tuhoutumaton sielukäätyjen herra, vankina pisteessä johon kerran menehtyi. Tuhottiin, kun neljä sielunlinkkiä oli katkaistu pitkin Scarnwallin pitkiä käytäviä..
  • Nihil the Ashbringer - Devil salamurhaajakomentaja, joka tuntui majailleen tai jopa olleen vankina Lordin tornissa vuosisatoja pienen devil joukkonsa kanssa
  • Risibeth - epäkuollut kalpea kaunotar, kerran Karzougin komentaja - nyt Sotatornin pohjattoman surullinen ja ovela neito
  • Ukwar - henkikävelijä ja örkkien turma Scarnwallissa, lihaisa epäkuollut itsekin. Nyt sieluna saman nimisessä taistelukirveessä
  • Vencarlo Osirini - maineikas miekkalun opettaja Wanhassa Korvosassa, entinen Mustarastaiden joukkion seikkailija. Mystinen Blackjack!
  • Zev Ravenka - Tuhottu demilich Zon-Kuthonin arkkipappi, renegeroituu x päivässä. Scanwallin mystinen taiteilija, jonka mania Kazavoniin ja outo maailmajärjestys muistutti eräästä toisesta nykytaiteilijasta. Viimeinen Scarnwallin sielujen linkeistä Donjon pappilassa

Fundraising

https://docs.google.com/spreadsheets/d/18ccyaIjw22jYXTX04IdQhxXajzTR0Z1IEpHahefvsgQ/edit?usp=sharing

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped