Työn alla
Harhapolku
Hunnunvartijat, Ordo Vellum
Una salus victis nullam sperare salutem
Heränneiden hallitsema Hunnunvartijain ikiaikainen ja salainen veljeskunta verhoutuu lukemattomien maallisempien salaseurojen, muurarijärjestöjen ja herrakerhojen taakse. Sen julkisivuja yhdistää usein vain kuuluminen salaperäiseen Ordo Vellumin nimellä kulkevaan salailevaan humanismin ja positivismin nimeen vannovaan liikkeeseen tai järjestöön.
Päättäjiä ja valtioita ohjailemaan pyrkivien julkisivujensa takana järjestö jakaantuu useampaan kerrostumaan, joista jokainen tietää toistaan enemmän yliluonnollisesta ja järjestön todellisista tarkoitusperistä.
Varsinaisen Ordo Vellumin rivijäsenet eivät suoranaisesti tiedä yliluonnollisesta maailmasta, vaikka heille onkin uskottu melko paljon tietoa järjestön todellisista tavoitteista.
Virallisesti asteen 0 jäseniksi kutsutut yksilöt ovat usein yhden tai useamman järjestön julkisivuna toimivan seuran tai klubin keskeisiä vaikuttajia, jotka ohjaavat Ordo Vellumin toimintaa nukkujien parissa.
cuiusvis hominis est errare, nullius nisi insipientis in errore perseverare.
Suuri osa Hunnunvartijoista ei koskaan nouse tätä astetta pidemmälle, eikä siten saa koskaan kuulla yliluonnollisesta maailmasta, Aselevosta tai Harson vaaroista. Ordo Vellum kuitenkin katsoo kaikkien jäseniensä olevan Aselevon piirissä riippumatta asteesta tai yliluonnollisiin kissa- ja hiirileikkeihin osallistumisen määrästä.
Julkisivun takana järjestö jakaantuu sisäisesti useaan kerrokseen tai tasoon. Korkeampien tasojen käsitys ja tiedot järjestöstä ovat aina hiukan todenmukaisempia. Nollannen asteen jäsenet näkevät järjestön edelleenkin tiukasti hiukan erikoisen muurarijärjestön kaltaisena skepsismiä, humanismia ja tieteellistä ajattelua edistävänä toimijana. Rivijäsenistä suurin osa kuitenkin tietää ylemmän asteen jäsenistä ja heidän salaisten riittiensä ja oppiensa olemassaolosta. Rivijäsenet eivät kuitenkaan tiedä järjestön yhteyksistä näkymättömään sotaan ja heränneiden maailmaan.
Nollannen asteen muurariveljiksi värvätään ateismista, positivismista ja kulttien vastaisesta toiminnasta kiinnostuneita henkilöitä, joilla on paikallista tai yleistä valtaa yhteiskunnan tai yksittäisen ryhmittymän toimintaan. Muiden muurarijärjestöjen tapaan Ordo Vellum on viime vuosikymmeninä avannut ovensa myös naispuolisille nollannen asteen muurariveljille tasa-arvokeskustelun edistymisen jälkimainingeissa. Ennen vuotta 1970 naisen pääseminen järjestön rivijäseneksi olisi vaatinut huomattavaa vaikutusvaltaa tai muutoin erittäin erikoisen tilanteen.
Ensimmäisen asteen muurariveljet tai vartiomiehet, eroavat rivijäsenistä hyvin vähän. Heille on kerrottu yliluonnollisen maailman olemassaolosta ja vaarallisuudesta, mutta ei juuri muusta. Lisäksi ensimmäisen asteen muurariveljien tietämystä rajoitetaan ensimmäisen asteen ryhmien sisäisellä roolituksella.
Tavallisesti vartiomiehet kuuluvat rivijäsenten loosheihin, joiden lisäksi he kuuluvat aina lisäksi myös yhteen ensimmäisen asteen loosheista tai ryhmistä, joita kutsutaan toisinaan myös soluiksi.
Jokaisessa ensimmäisen asteen looshissa on aina sitä johtava mestari ja yliluonnollisesta muita enemmän tietävä airut. Ylemmältä asteelta tulevat käskyt ja tavoitteet kulkevat aina looshin mestarin kautta, mutta tiedot tehtäviin ja toimenpiteisiin liittyvistä seikoista jaetaan vain airuen tietoon. Ensimmäisen asteen muurariveljille kerrotun mukaisesti järjestelyn tarkoituksena on rajata yliluonnollisen haitallinen vaikutus vain yhteen looshin jäsenistä ja taata sen mestarin toiminta vapaana ja itsenäisesti päätöksensä tekevänä ihmisenä. Toisaalta käytäntö pakottaa looshin jäsenet luottamaan toisiinsa ja keskustelemaan toiminnastaan laajemmin kuin vain hiljaa johtajan päässä.
Kuten nollannellakin asteella, ensimmäisen asteen muurariveljille uskotellaan vahvasti Ordo Vellumin olevan vain yleiseen hyvään ja yhteiskunnan tukemiseen omistautunut valistuksen ideaaleja kannattava veljeskunta.
Ensimmäisen asteen muurariveljeksi päätyvät yliluonnolliseen tahtomattaan tai tahallaan sekaantuneen nollannen asteen muurariveljet. Ensimmäiselle asteelle voi kuitenkin päästä ohi organisaation ja muurarijärjestön tavallisten tapojen, jos ehdokas osoittaa lahjakkuutta tositaikuudessa, yliluonnollisen kanssa toimimisesta tai omaa muita järjestön johdon mielestä hyödyllisiä avuja.
Fléctere si néqueo súperos Acheronta movebo (Publius Vergilius Maro)
Ordo Vellumin varsinaiset jäsenet, Toisen asteen muurariveljet, tunnetaan järjestön alemman asteen jäsenten piirissä näkymättöminä tai näkymättömänä kätenä. Kaikki järjestön varsinaiset jäsenet tietävät yliluonnollisesta, aselevosta ja muista heränneistä.
Näkymättömät ovat organisoituneet itsenäisiin soluihin, jotka muodostavat järjestön selkärangan. Tyypillisesti näkymättömien solut noudattavat ohjeellisesti ensimmäisen asteen solujen rakennetta, vaikka tätä toimintamallia ei enää pakoteta yljäältä käsin. Solujen mestarit toimivat usein myös paikallisen alueen looshijärjestöjen suurmestareina.
Toisen asteen solujen jäsnenet tietävät yliluonnollisen ja Harson vaikutuksesta ihmismieleen ja osaavat suojautua siltä käyttäen järjestön salaisia psykologis-okkultistisia menetelmiä ja rituaaleja. Monet toisen asteen muurariveljistä pystyvät toimimaan tehokkaasti voimakkaidenkin yliluonnollisten vaikutusten piirissä ja osa heistä saattaa järjestön hallitseminen tekniikkojen avulla pystyä myös kontrolloimaan tai aiheuttamaan yliluonnollisia ilmiöitä
Järjestön varsinaiset jäsenet pitävät sitä hyväntahtoisena, oikeamielisenä ja oikeutettuna valistuneiden tai heränneiden salaliittona, joka ohjaa valistumattomien ihmisten hallituksia ja organisaatioita hellällä, mutta rautaisella otteella kohden ihmiskunnan ihanteita. Heistä suurin osa uskoo Aselepoon ja sen tärkeyteen lähes fanaattisesti, ja useat heistä uskovat järjestön kolmannen tai neljännen asteen jäsenten muodostavan näkymättömänä neuvostona tunnetun Aselepoa valvovan elimen.
Toisen asteen muurariveljiksi valikoituvat vain kyvykkäimmät ja yliluonnollista parhaiten kestävät ensimmäisen asteen muurariveljet. Tyypillisesti toiselle asteelle kutsutaan aina looshi kerrallaan, mutta poikkeuksa tunnetaan runsaasti. Teoriassa kolmannen asteen mestari voi kutsua toiselle myös yksittäisen henkilön järjestön ulkopuolelta.
Kolmannen asteen muurariveljien olemassaolosta tietävät vain toisen asteen muurariveljet. Teorioita kolmannen asteen jäsenten olemassaolosta löytyy kuitenkin läpi järjestön.
Toisen asteen muurariveljien oletuksen mukaisesti kolmannen asteen jäsenet muodostavat eräänlaisen salaliiton salaliiton sisälle, valaistuneita ohjaavan vielä valaistuneempien piirin, jonka jäsenet tuntevat näkymätöntä maailmaa ja aselepoa hallinnoivan neuvoston ja saattavat jopa olla sen jäseniä.
Eri huhuja ja näkemyksiä ei pyritä kumoamaan kolmannen asteen jäsenten toimesta.