Korvessa linna, pioneeriväestöä puolustaa

Arodus 27. Vuosi 4707 AR

Tapahtumat

Hengitys taukosi, tusina ogrea makasi surmattuna Fort Rannckin pihamaalla, kalman näkyessä ja hasitessa ympäristössä. Päälinna näytti liikuttumattomalta pihamaan taistosta, mutta muurien ulkopuolelta alkoi kuulua traistelun ääniä - mitä ihmettä Mustasulat ja Marnimarin ladyt eivät olleet hypänneet ratsujen selkään?! Valerie ja Rufus ryntäsivät etunenässä muurituksille ja todistivat sadan jalan päässä käytävää epätoivoista taistoa - tusina ogrea, etunenässään minkin nahoin koristeltu Ihmisenmetsästäjä Kreeg hakkasivat puolustajia, viimeisteltyään ensin ballistan ja hevoset. Puolustajat taas olivat jättäneet korkean advantage pointin ja taistelivat nyt mutaisen kukkulan alapuolella. Alkoi ryntäys, joka alkoi uskaliaalla hypyllä 40 jalkaa korkean muurin päältä niskansa taittaneen ogren ruumiin niskaan ja sitten yli kivisen sillan, läpi mutaisen tantereen ogrejen selustaan. Aivan Rufuksen ensimmäiseen pistoon asti ogret olivat ylivoimaisen murhan himon vallassa, mutta nyt puntit alkoivat tasoittua - vaikka Kaven makasi maassa suurmiekan leikkaamana ja Lyrie puolustaja joukon jaloissa tajuttomana neitona. Jälleen kerran Viattomien möylytys taktiikka alkoi purra, vaikka myös ogreilla oli iskun paikkansa. jakardros blokkasi ryhmysauvoja, kunnes viimeinen oli liikaa ja mies oli maassa. Entistä sisukkaammin Kasadei heilui halperdinsa kanssa leikaten sormia, Shalelu lähetti ilmaan nipun nuolia ja Vale leikaksi vuorin ilmaa ja ogrea tuplakirveineen! Viimeinenkin ogre oli maassa ja huohotuksen saattelemana alkoi kaatuneiden elvytys. Jakardos heräsi tytärpuolensa siunaukseen ja Lyrie tointui hitaasti Lehden magiaan.

Paljastui, että puolustus oli sujunut onnistuneesti ballistan kanssa, maata kirjoi ogrejen ruumiit pitkin kenttää muurin ja ballisat kummun välillä, moni nuolitettuna ja moni myös valitettavasti lähi asein avustettuna. Oli nääs tapahtunut, että vain hetkeä ennen perääntymiskäskyä Lyrie ampuessaan maagisia ohjuksia oli horjahtanut mutaisen kummun päällä ja valunut traagisesti alas avoimelle kentälle - onneksi tajuttomuuteen vapoipuen huomatessaan ensimmäisen ruman ogren aivan liian lähellä - tämän jälkeen muu viisikko oli laskeutunut alas - tai Kavenin uskottiin jo paenneen mutta puolustusrinki muodostui Lyrien ympärille kun ogret piirittivät villisti puolustavan joukon, osan jahottaessa ballistaa ylhäällä ja muutaman karatessa hevosten kimppuun kauempana. Taistelu oli kulumassa vääjäämättömästi kohti sutrkeaa tappiota mutakentällä, ogrejen jaloissa kun ensin Kaven iski pusikosta Miehensurmaaja Kreegin selustaan - kohtyalokkaasti, mutta sen jälkeenb saapuneet Viattomat olivat liikaa

Shokissa nyt erityisesti Kavenin takia ollut Lyrie rauhoittui Rufuksen syleilyssä - samalla oli selvää että kaksi viimeistä Mustasulkaa tai kaksi kovaa neitoa eivät olleet valmiit perääntymään. Joukko eteni kohti pihamaata, ja pikaisen tutkimuksen jälkeen (kunnia maininta ihmissavustamolle..) siirryttiin päälinnaan Kreeg vuoren kyljessä. Rufus nuuski tiensä sisään, ja selvitti taitelija Kreegin ja kahden ogren teutaroivan ihmispanssareissa - ne otettiin alas kahdella nopealla erillisylläköllä Viattomien ja "Viimeisten Mustasulkien toimesta". Suuresta tuhotusta makuukapyysistä löytyi neljä nukkuvaa ogrea, jotka kokivat saman kohtalon -mutta sitten soluttautujien oni kääntyi - kulman takaa asteli rautaleukainen Silas Kreeg, otus joka oli liian nopea ja äluykäs tajutakseen että ihmisjoukko keskellä Kreeggien linnoistusta tarkoitti suuria ongelmia. Ogre juoksi hurjasti kiljuen ylmmpään kerrokseen, Viattomien jäädessä lähtötelineisiin ja Viimeisten Mustasulkien ollessa vieläkin kauempana. Hälytys oli annettu..

NPC:t

  • Ironbriar - kunnioitettu ja pitkäikäinen haltia tuomari Magnimarissa. Yksi seitsemästä sahalla ja Norborgerin murhakultissa
  • Jakardros Sovark - mustasieluinen ammattisoturi, Shalelun Crying Leafin perhetragediassa hylännyt. Viimeisiä Mustasulkia, aiemmin itse asiassa heidän varakomentajansa ja partiokomentajansa
  • Kasadei - "yställisin" Magnimarin vartioston kapteeni Arvensoarissa, jolta saattaa löytyä neuvoja kaupunkilaiselämään
  • Kaven Windstrike - nuori herkkä vororeppuli, ammattisotilas, viimeisiä Mustasulkia. Kuoli Miehenmurhaaja Kreegin suurmiekkaan Fort Rannickin takaisin valtausyrityksesssä
  • Lamatar Boyden - Mustasulkien vakaa komentaja, joka tuntui kuitenkin kadonneen sopivasti hetkenä kun ogren valtasivat Fort Rannickin
  • Lord-mayor Grobaras - Magnimari pyylevä pormestari, hedonisti ja wahvasti omaan tulkintaansa luottava ylimys
  • Lyrie Akenja - Thassiloania expertti, kenties kerran Nualian palkollinen, mutta nyt erityisesti Rufuksen uskottu nainen
  • Maelin Shreed - Konnunselänlautan iäkäs pormestari ja Erastilin pyhitetty
  • Othlo Jamke - Lucky Jennyn puolituiskapteeni, kanssa kolmen puolituis kansimiehen
  • Shalelu Andosana - Hiekkasärkän korpien haltia puolustaja. Nyt otti roolin Konnuselänlautan reissulle yllättäen?
  • Valanni Krinst - Lord-mayor Grobaraksen liiankin etevä oikea käsi. Liikuttaja ja toteuttaja
  • Vale Temros - Rufuksen kummisetä, ammattisotilas, viimeisiä Mustasulkia. Insinöörin mieli, joka ei pelkää tarttua kirveisiin
  • Xanesha - lamia matriarkka piinaamassa Magnimarin ahneita tahi varakkaita. Vangittu.
  • Äitee Graul ja lukuisat poikansa - ogrenverinen nyrjähtänyt ja groteski perhe, syrjäisellä kauhujen maatilallaan

Holdings

  • Kaijitsu manor and three servants for a year (500gp paid)
  • Varjousva and 3 standard horses at Arvensoar

Defiant Garden's blessing

  • 400pp in lord-mayors bag

Troubles at Mushfens

  • mv morningstar (bone) 150gp
  • belt of incredible dexterity +2 with weird insignia
  • amber necklace 300gp

Forest has eyes

  • +1 spear
  • 2x +1 ogre hook
  • belt of giant strength +2
  • favorite blanket (ratty, fleainfested and decorated with several Black Arrows insignias)
  • potions of cure moderate wounds 4x
  • amulet of natural armor +1
  • ring of protection +1
  • 5x flask of acid
  • 3x mv thieves tools
  • amulet of natural armor +1
  • collection of severed noses in wax-sealed tin
  • 458gp, 562sp, 229 cp
  • 17x mostly skeletal severed fingers
  • wang of magic missile (3rd 44charges)
  • wand of ray of enfeeblement (28 charges)
  • wand of vampiric touch (33 charges)
  • necromantic spellbook (various spells up 4th level)
  • agate-studded gold ring worth 50 gp
  • necklace of emeralds and silver worth 350 gp
  • pair of small leather gloves studded with pearls (actually gloves of arrow snaring) 4 000gp
  • ruby-inlaid red dragon-scale cloak clasp worth 600 gp

Fort Rannickin vapautus tai kuolema!

  • 6x +2 shocking burst arrows
  • +1 mithral short sword
  • rhino hide

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped