Minkain kohtalo

Aika: 18. Neth ja eteenpäin..

Prologi

Seikkailijat saivat helpotettua Kasain ruokapulaa ja löysivät lisää onien hirveyksiä. Pohjoisen kapina-armeija taistelee tietään kohti Kasaita mutta seikkailijoiden vastuulla on palauttaa oikea hallitsija Jadeistuimelle. Titos, Nazrak, Halla, Ameiko, Shalelu ja Spivey ovat iskuryhmä, jonka tehtävä on syrjäyttää Jadevaltias.

Keisarillinen palatsi

Aamulla karavaanin väki saattaa jo kuulla taistelun melun mailien päästä. Samoin Shalelu tuo tiedon, että laivasto on lähestymässä kaupunkia pohjoisesta Hashiman johtamana. Seikkailijat lähtevät toteuttamaan suunnitelmaansa palatsiin tunkeutumisesta: Spivey lentää sisälle, etsii sopivan ison tilan ja siirtää loput ryhmästä paikalle. Spivey kertoo löytäneensä patsasholvin, jossa on riittävästi tilaa siirtymiselle.

Patsassalissa on neljä patsasta: karppi, kettu, rusakko ja lohikäärme. Kolme ensimmäistä ovat eri jumalien symboleita, lohikäärme ei kuvasta olomuodossaan mitään jumaluutta. Titos lähtee tutkimaan kerrosta vihollisten varalta. Pääovelta löytyy kellopelisotilaita, samanlaisia kuin pohjoisnavalla mutta paljon enemmän. Pääovi päätetään unohtaa, johan se tuli kierrettyä. Ykköskerroksessa on selvästi joku mutta seikkailijat suuntaavat toiseen kerrokseen.

Toisesta kerroksesta löytyy teatteri, jossa oneja on viihdyttämässä geishoja. Seikkailijat päättävät vapauttaa geishat ja hyökkäävät. Taistelu ei ole pitkä, vaikka onit pakottavat geishat laulamaan heille maagisia taistelulauluja. Yksi geishoista on Asachi Harumi, Isaon lapsenlapsi. Hänen avullaan seikkailijat löytävät kaikki vangitut geishat ja lupaavat pelastaa heidät mahdollisimman pian vankilastaan. Kysyttäessä aarrekammiosta, Harumi kertoo kuulleensa onien puhuneen lohikäärmeestä, joka vartioi aarretta.

Aarrekammio ja dojo

Seikkailijat palaavat patsassaliin ja tutkivat sitä hieman lisää ja löytävät salaoven lohikäärmepatsaan takaa. Useamman salaoven ja ansan jälkeen seikkailijat löytävät itsensä aarrekammiosta joka täyttää kaikki heidän odotuksensa. Kultaa, jalokiviä ja taide-esineitä on röykkiöittäin. Aarrekammiossa on myös mies, meditoiva munkki joka kertoo nimekseen Teikono. Hän on vannonut suojelevansa aarrekammiota ja ei voi antaa seikkailijoiden viedä keisarillisia sinettejä vaikka Jadevaltias onkin epäilyttävä hahmo.


Teikono

Keskustelua Teikonon kanssa käydään pitkään ja koko ajan tulee selvämmäksi se, että Teikono ei taida olla ihminen. Hallan kysyessä onko Teikono lohikäärme, mies ei kiellä asiaa ja jopa paljastaa ulkomuotonsa heille. Tämä on viimeinen pisara muille, he eivät voi suututtaa lohikäärmettä sinettien vuoksi. Teikono kertoo, että jos valta vaihtuu, on hänen toteltava uutta hallitsijaa. Sinettien takaisin saaminen vaatii siis Jadevaltiaan voittamista.

Seikkailijat palaavat takaisin ensimmäiseen kerrokseen ja päättävät tutkia sen loppuun. Palatsin päädystä löydetään dojo, jossa neljä miestä ottelee painien ja potkien, onin seuratessa vieressä. Munkit siirtyvät nopeasti riviin kun oni tervehtii saapuneita seikkailijoita. Sudoshi Sento, oni ja rautamyrkyn-tyylin mestari, haastaa seikkailijoita yhden kohtaamaan hänen oppilaansa. Titos on mielellään vapaaehtoinen, kertoen Vapaan Nyrkin-tyylin olevan voitokas.

Titos kukistaa vastustajansa näytöstyyliin ja saa vastaansa Senton. Ottelu on selvästi pidempi mutta Titoksen ollessa voitolla Sento ehdottaa, että ottelu on tasapeli ja molemmat osapuolet jatkavat matkaansa eri suuntiin. Titos kieltäytyy, koska Sento on Jadevaltiaan kätyri. Sento ymmärtää Titoksen valinnan ja komentaa oppilaansa hyökkäämään. Oppilaista ja Sentosta ei ole vastusta koko seikkailijaryhmän mahdille vaan he kaatuvat nopeasti. Munkien taiaesineet kerätään parempaan talteen ja matka jatkuu kohti ylempiä kerroksia.

Taistelu Jadeistuimesta

Seikkailijat suuntaavat kolmanteen kerrokseen ja Titoksen tiedustelu tuottaa yllättävän lopputuloksen: kerroksen keskimmäinen huone on valtaistuinsali. Paikalla on Jadevaltias, Renshi Meida, Korppiprinssi kuin Anamurumon. Nopeasti seikkailijat valmistautuvat kohtaamiseen odotetun vihollisen kanssa, loitsuja ja taikajuomia kulutetaan hetki kunnes seikkailijat astelevat punaista mattoa pitkin valtaistuinsaliin. Anamurumon astelee kohtaamaan heitä, kun taas Jadevaltias karjuu kuolemantuomiota vihollisille. Titos antaa yhden mahdollisuuden antautumiseen mutta Jadevaltias jättää sen käyttämättä. Taistelu Jadeistuimesta alkaa Anamurumonin muuttuessa kuusimetriseksi yai oniksi.

Nazrak päättää kohdata Anamurumonin, tietäen ison vihollisen olevan haaste itselleen mutta vielä isompi vaara muille. Halla, Ameiko ja Titos kiertävät salin toista puolta valmiina kohtaamaan Jadevaltiaan, tämän salamurhaajan ja Meidan. Titos saa kunnian ensimmäisestä iskusta Jadevaltiaaseen mutta tämä vastaa samalla mitalla takaisin. Spivey tarkkailee tilannetta parannusloitsujen kanssa, kuitenkin auttaen Nazrakia suojausloitsulla. Shalelu yrittää pitää Meidan kurissa nuolillaan mutta tämä onnistuu sielti loitsimaan useita auttavia loitsuja liittolaisiinsa.

Anamurumon, tuuli yai, yrittää käristää Spiveyn kolmannen silmänsä avulla mutta pieni ulkopuolinen on onneksi immuuni sähkölle. Meida kuitenkin imee Spiveyn kimonoonsa, vieden näin tärkeän avun seikkailijoilta. Kuitenkin Nazrak saa löytyä Anamurumonin polvilleen ja lopulta tajuttomaksi, Viiden Myrskyn onien johtaja on kaatunut! Tämä riittää Korppiprinssille, joka pakenee salista. Jadevaltias ryntää vihoissaan Nazrakin kimppuun, joka on jo pahoilla haavoilla Anamurumonin jäljiltä.

Meidan loitsu tuo Anamurumonin takaisin jaloilleen mutta onin paluu jää lyhyeksi Hallan hyökätessä hurjasti onin kimppuun, Nazrakin otellessa Jadevaltiaan kanssa. Titos ja Ameiko lähtevät Meidan kimppuun, joka kutsuu itselleen katanan tyhjästä. Muutamaa hetkeä myöhemmin Nazrak yhdessä Suishenin kanssa iskee Jadevaltiaan kuolemaan. Meida kiljaisee kauhusta ja on mielipuolisen raivon vallassa. Titos kuitenkin huomaa Meidan olevan raskaana ja kieltää tovereitaan satuttamasta oraakkelia. Hetken jututtamisen jälkeen Meida antautuu menetyksensä murtamana.

Taistelu on ohitse. Ameiko nousee valtaistuimelle ja vaikka taivaat eivät avaudu lauluun, tietävät seikkailijat, että oikea hallitsija istuu valtaistuimella.

Epilogi

Ameiko Amatatsun kruunajaistilaisuuteen saapui väkeä ympäri Minkaita ja jopa Henkien Metsästä. Kolme sankaria, entistä seikkailijaa, astuvat keisarinnan eteen ja vieraat saavat kuulla näiden kolmen olevan Amatatsu suvun jäseniä, Amatatsu Titos, Amatatsu Halla ja Amatatsu Nazrak. Keisarinna Ameiko pyytää kolmen sankarin apua Minkain uudelleen rakennukseen ja suunnitelmat valtion palauttamisesta entiselleen alkavat muotoutua. Kruunajaisissa tavataan vanhoja tuttuja ja kerrotaan tarinoita. Titos kohtaa myös Lohikäärmeen varjon Kazun, joka ihmettelee shinobi fuhonzenin kohtaloa mutta jättää Titoksen rauhaan aiheesta. Kruunajaispäivän iltana Titos kosii Ameikoa ja saa myöntävän vastauksen vaikka Ameikosta Titoksen ei olisi tarvinnut edes kysyä.

Kruunaisia seuraavana päivänä karavaaninväki yllättyy kun Hallan torvi soi satamasta lähtevässä laivassa. Palatsista lydetään lappu, johon Halla on kirjoittanut suunnitelmansa: lähtö Minkaista, maihinnousu meren toisella puolen, kulkeminen Lohikäärmevaltakuntien halki kohti Sisäistä Merta ja Linnormikuninkaiden maita. Mukanaan Halla vie karavaanin ulffenkuskit, Ulffin, Ukshakkan ja oppaakseen Halla valitsi Kincaidin, joka myös oli kruunajaisissa mukana.

Minkain jälleenrakennus alkaa. Titos jää Ameikon luokse Kasaihin hoitamaan etelän asioita kuntoon kun taas Nazrak lähtee Jiron ja seitsemän moukan joukon kanssa pohjoiseen hoitamaan samaa tehtävää. Nazrakista tehdään pohjoisen vartija. Samurai myös luovuttaa Suishenin Ameikolle, kertoen sen tehtävän tulleen päätökseen hänen osaltaan.

Muutaman vuoden jälkeen seikkailunjano on kasvanut liian suureksi Minkain sankareilla. Sandru kokoaa karavaanin ja aloittaa paluumatkan kohti Avistaniaa. Titos, Nazrak, Ameiko ja Shalelu taas ottavat laivan ja lähtevät kohti Quainia, sankarien maata ja Lohikäärme Temppeliä. Jinin haltiavaltion kautta tehty matka vie useamman vuoden, kunnes keisarinnaa tarvitaan taas kotona.

Hallan retkistä riittää tarinankertojille kerrottavaa vuosiksi mutta skaldi lähtee paluumatkalleen Minkaihin saadessaan viestin Titoksen ja Ameikon perheenlisäyksestä ja kummintehtävästä..

~~

Jadevaltiaan tarina on päätöksessä mutta pienen varisialaisen karavaanin tarinaa tullaan kertomaan vielä pitkään..

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped