Henkilöt

Henkilöitä, joilla saattaa olla kauaskantoisia vaikutuksia seikkailijoidemme elämään.

Baba Yaga

Noitien Kuningatar. Saapui tietojen mukaan Golarioniin jo vuosisatoja aiemmin, mutta kesällä AR 3313 hän valloitti nykyisen Irrisenin alueen Linnormikuningaskunnilta 23 päivää kestäneessä Talvisodassa käyttämällä taikuutta ja keijuliittolaisia. Hän ei itse jäänyt hallitsemaan valloitustaan, vaan nosti valtaistuimelle Ensimmäisen Tyttärensä, Jadwigan - jonka nimestä periytyy Irrisenin yläluokan titteli. Sadan vuoden välein Baba Yaga palaa Golarioniin nostaakseen uuden tyttären valtaistuimelle, vieden edellisen kuningattaren mukanaan tuntemattomaan paikkaan.

Ryhmittymät ja etnisyydet

Jadwigat

Irrisenin hallitseva ihmisetnisyys. Sanotaan, että kaikki jadwigat periytyvät Irrisenin kuningattarista: tämä ei aivan pidä paikkaansa, mutta he periytyvät kyllä kaikki tavalla tai toisella valloittajajoukosta, jonka Baba Yaga toi mukaansa toisesta maailmasta. Jadwigat pitävät verenperintöä mittaamattoman arvokkaana, ja käyttävät yleensä sukunimenään sen esiäitinsä nimeä, jonka he pystyvät jäljittämään kaukaisimmaksi - tai mahtavimmaksi - sukulaisekseen. Huomattavan suuri osa jadwigoista on noitia tai muulla tavoin maagisesti lahjakkaita, ja taikuudessa lahjattomat jadwigat käyttävät usein huomattavan määrän keinoja ja varallisuutta piilottaakseen kyvyttömyytensä. Jadwigat ovat ehdottoman matriarkaalisia: miehillä on harvoin mahdollisuus suurempaan valtaan kuin korkea-arvoisen naisen puolisona toimimiseen. Ei ole poikkeuksellista, että ei-jadwigasulhasen itselleen ottanut jadwiganainen kasvattaa tyttärensä jadwigoina ja jättää poikansa lähes huomiotta tai jopa surmaa nämä. Jadwigasuvut elävät jatkuvassa toistensa tarkkailun tilassa, ja erinäiset syyt voivat johtaa tietyn suvun epäsuosioon joutumiseen.

Ulfeenit

Irrisenin talonpoikaiskansa, joka koostuu Linnormikuninkaiden Mailta valloitettujen maa-alueiden alkuperäisestä väestöstä. Vuosisatojen saatossa paikallinen ulfeeniväestö on melko tehokkaasti assimiloinut muut alueen vähemmistöt, kuten vähät alueelle jääneet varkit ja erutakit sekä mahdolliset alueelle vangiksi jääneet kiertolaiset ja kauppiaat. Ulfeeneihin on sekoittunut jonkin verran epäsuosioon joutuneiden jadwigasukujen verta, mikä kuitenkin harvemmin aiheuttaa minkäänlaisia valtakamppailuja - pienikin epäilys ulfeeniverestä on yleensä tarpeeksi langettamaan mahdollinen nousukas tiukasti toisen luokan kansalaisten joukkoon.

Rashalkat

Iobarian kentaurit ovat koillisen Iobarian harvoja sivistyneitä rotuja. Heidän heimohierarkiansa on monipolvinen: kaikki heimot käyttävät kuitenkin itsestään termiä Rashalka. Pohjoisimmat kentaurit asuttavat Kaviometsää erittäin tarkasti jaetuilla alueilla: karkeasti ottaen pohjoisesta etelään vallitsevat klaanit ovat Voaldyn, Tsurvom, Kraask ja Phelor. Näistä kolme ensimmäistä ovat tiiviisti yhteisöinä eläviä klaaneja, kun taas myös metsän eteläpuolisilla alueilla elävä Phelor on enemmänkin pienempien klaanien ryhmittymä. Kolme suurempaa klaania ylläpitävät vuorotellen Myrfrus-joen rannalle rakentunutta suurleiriä (muiden rotujen mielestä kaupunkia) nimeltä Vurnirn, jossa Phelorin pienemmät heimot ovat tervetulleita vierailemaan. Lisäksi metsän pohjoispuolella asuu muista klaaneista erillään elävä Tsolniva-klaani.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped