Suolasuon salaisuus

Prologi

Seikkailijat palasivat voittokkaina koitoksestaan Konnakielen hiisiä vastaan. Hiisien uhalle oli laitettu loppu mutta uusi uhka oli ilmennyt, suolla liikkui epäkuolleita, luurankoja jotka olivat isompi uhka kuin hiidet jos näiden annettaisiin vain olla. Myös hiisiltä löytyneen arkun ja karkean kartan vuoksi uusi reissu suolle olisi edessä, Suolasuo raotti salaisuuksien verhoa hitaasti.

Valmistautumista

Seikkailijat päättivät ottaa päivän kuitenkin rauhassa, suolle ei olisi mitään kiirettä tämän päivän puolella. Titos istuskelee Ruosteissa Lohikäärmeessä hoitaen omaa tonttiaan, Halla ryhtyi verestämään jousiampumistaitojaan Gutwaldin lumottujen nuolien vuoksi ja Nazrak johdatti ratsunsa Kaijitsujen lasipajan taakse, tarkoituksenaan treenata hevosestaan vielä nopeampaa. Päivä kuluu myös toipumisen merkeissä, edellisen päivän haavoja oli vielä jonkun verran paranneltavaksi.

Illasta Titos ja Halla laittavat shown pystyyn Ruosteisessa Lohikäärmessä Ameikon pyynnöstä, Konnankieli heimon kukistamisesta kertova tarina saa raikuvat suosion osoitukset. Illasta kolmikko toteaa, että seuraavana päivänä lähdetään valmisteluiden jälkeen takaisin suolle oli mikä oli.

Aamu sarastaa pilvisenä sekä tuulisena. Kolmikko istuu saman pöydän ääreen pohtimaan miten kukistaa luurangot, jotka suolla vaanivat. Titos pyytää Ameikolta neuvoa epäkuolleiden kaatamiseen mutta Ameikon tiedot ovat hyvin rajalliset, jumalien palvelijat lienevät paremmin selvillä kyseisten otusten voittamisesta. Titos ja Nazrak suuntaavat Isä Zanthuksen luokse kun taas Halla päättää jututtaa Koyaa aiheesta.

Koya suosittelee murskaavia aseita sekä pappeja avuksi epäkuolleista vastaan kun taas Zanthus ehdottaa myös aseita, sekä pyhää vettä joka tuhoaa heikkoja epäkuolleita helposti. Isä Zanthukselta ostetaan pyhää vettä sekä parantavia juomia, ne voivat pelastaa heidän henkensä tällä retkellä. Titos lähtee harjoittelemaan pullojen heittelyä Ruosteiselle kun taas Nazrak päättää hankkia murskaavan aseen sepältä. Halla taas aikoo lainata "karttua" kaupungin kaartilta. Sheriffi Hemlock antaa nuijan lainaksi vaikka Halla miestä piikitteleekin. Seppä Das Korvut myy Nazrakille sotavasaran, soturi on tyytyväinen hankintaansa.

Takaisin suolle

Aamupäivän kuluessa valmistautumiseen ovat seikkailijat valmiita palaamaan suolle. Matka alkaa olla hyvin tuttu, mitään ihmeempää ei tapahdu. Tarkoituksena on kulkea Vanhan Kalan reittiä hiisien kylääm ja lähteä seuraamaan luurankojen jälkiä, minne ne ikinä vievätkään. Suolla kuitenkin seikkailijat aistivat vaaran vaanivan heitä, punaiset silmät ja tumma hahmo erään sillan läheisyydessä näyttää edelleen varjostavan heitä.

Halla on saanut tarpeekseen seuraajasta, nopeasti neito virittää jousensa ja napauttaa nuolen vaanijaan. Olento rääkäisee, syöksyy veteen ja lähtee uimaan heitä kohta. Seikkailijat valmistautuvat taisteluun. Laiha, kummallisen näköinen hirviö loikkaa vedestä Titoksen kimppuun, raapaisten tätä pahasti. Taistelu jää kuitenkin lyhyeen, hirviö ehtii hyökätä Hallan ja Titoksen kimppuun kerran ennen kuin Nazrak saa tilaisuutensa: nopea sivallus miekalla tiputtaa hirviöltä pään harteilta. Kaksi muuta seikkailijaa katsovat hämmästyneenä olentoa ja Nazrakia, joka pyyhkii verta miekastaan. Titos tunnistaa olennon tarinoiden Märkäjoen Hirviöksi, joka harvoin hyökkää monien kulkijoiden mutta vaanii yksinäisiä matkaajia. Halla saa torut turhan hyökkäävästä asenteestaan.

Konnakielten kylä on edelleen tyhjä, hiisiä ei ole palannut hieman poltettuun kylään. Halla löytää jäljet vaikkakin toteaa niiden jo kylmenneen aikalailla, hänen taidoillaan niiden perässä pysyttäneen vielä jonkin aikaa. Seikkailijat lähtevä ulfenin johdolla jäljittämään luurankoja.

Ylittäen suon monia jokia, kahlaten polven syvyisessä suossa ja toivoen, että Halla on jäljillä, seikkailijat kulkevat monen tunnin ajan kohti suon eteläistä laitaa. Matkalla ohitetaan Noidan Polku, joka johtaisi suonoita Meguksen mökille. Vaikka noidasta ei olekkaan pariin kuukauteen kuulunut niin seikkailijat päättävät pitäytyä luurankojen löytämisessä. Yhteensä kolmen tunnin kahlaamisen lopuksi seikkailijat löytävät kallioluolan, johon luurankojen jäljetkin johtavat.

Luurankojen luola

Luolan löydettyään seikkailijat jättävät Nazrakin rarsun, Bravoksen, vahtimaan suuaukkoa ja kömpivät Nazrakin johdolla sisään, Titoksen kantaessa lyhtyä. Kosteus, kylmyys ja ahtaus ottavat seikkailijat vastaan. He päättävät kulkea leveintä reittiä eteenpäin, jättäen haarautuvat käytävät omaan arvoonsa. Halla ja Nazrak hieman kastuvat kulkiessaan luolapuron ylitse, Titoksen loikatessa kevyesti vesiesteen ylitse.

Seikkailijat saapuvat suureen luolaan ja huomaavat kauhukseen kuusi luurankoa luolan lattialle. Ne eivät kuitenkaan nouse ylös, joten seikkailijat päättävät ohittaa ne ja astua luolan päässä olevaan kapeampaan käytävään, josta löytyy hieman pienempi luola. Luolassa on arkku, sekä sitä vartioiva luuranko. Hallan lähestyessä arkkua luuranko säpsähtää eloon ja kähisee käskyjä, jotka kaikuvat toiseen luolaan. Seikkailijat kuulevat ohittamastaan luolasta luiden kolinaa, heidän ohittamansa luurangot ovat nousseet ylös!

Arkunvartijan ensimmäinen teko on nostaa kummallinen, Nazrakin miekkaa muistuttava, lyhyt miekkansa ylös ja kähisten osoittaa Nazrakia sillä. Suunnitelma on selvä, Halla ja Titos pysäyttävät luolaan kohta saapuvat luurangot kun taas Nazrak taistelee näiden johtajaa vastaan. Nopeasti seikkailijat käyvät taisteluun, Halla aloittaa laulun taistelusta ja kunniasta.

Hallan hankkima nuija niittää tuhoa heikompien luurankojen joukossa. Titos tuhoaa yhden pyhällä vedellä. Nazrak päättää olla vaihtamatta miekkaansa sotavasaraan, kokien jonkinlaista tarvetta kohdata vastustajansa kunniakkaasti. Luurankosoturi on taitava, Nazrak ja soturi vaihtavat useita iskuja ilman, että saadaan selvyyttää paremmuudesta. Halla ja Titos ovat hieman ahtaalla luurankojen kanssa mutta lopulta viimeinenkin kaatuu. Näin luurankosoturi jää yksin ja tuhoutuu pian Nazrakin miekan iskuun. Viima käy luolan halki ja seikkailijat näkevät ihmisten kasvoja tuulessa, rauhallisuus ja tyyneys laskeutuu luolaan. Viha ja häpeä on poistunut.

Seikkalijat tutkivat luolassa olevan arkun ja Nazrak kiinnittää huomionsa luurankosoturin miekkaan, jonka kahva on rikki. Arkku on täynnä rahaa ja aarteita, melkoinen saalis siis. Seikkailijat päättelevät raketeista, että luurangot kävivät hakemassa omansa takaisin hiisiltä. Nazrak löytää miekan kahvasta metallisen putkilon, jossa on kirje. Kirje on kirjoitettu kielellä jota kukaan seikkailijoista ei osaa lukea mutta kirjeen allekirjoittaja yllättää kaikki, Rokuro Kaijitsu.

Epilogi

Seikkailijat palaavat illasta Hiekkasärkkään. He marssivat Ruosteiseen Lohikäärmeeseen, jossa heidän löytämänsä arkku saa koko salin huomion. Kuitenkin heillä on asiaa Ameikolle, sivuhuoneessa he näyttävät kirjettä Ameikolle. Hän aloittaa kirjeen kääntämisen, kieli on tieniä jota hän kyllä osaa mutta kielitaito on päässyt ruostumaan. Saatuaan kirjeen käännettyä, Ameiko nousee ylös ja mitään sanomatta kävelee ulos Ruosteisen Lohikäärmeen ovesta.

Hämmentyneinä seikkailijat ottavat käännöksen ja Halla lukee kirjeen ääneen. Kirjeen kirjoittaja, Rokuro Kaijitsu, on Ameikon isoisä ja kirje on osoitettu Ameikon edesmenneelle isälle, Lonjikulle. Kirjeessä puhutaan Kaijitsujen suvun suurimmasta aarteesta, joka sijaitsee Tyrskyvallin Linnassa, sekä suvun vihollisista jotka eivät koskaan lakkaa odottamasta heidän paluutaan Tyrskyvalliin.

Titos suuntaa ulos kun taas Halla ja Nazrak jäävät pohtimaan kirjettä. Titos löytää Ameikon nojailemasta majatalonsa seinään, katsellen taivaalla tiukkivia tähtiä. Ameiko näyttää hymyilevän ja hän toteaakin Titokselle, että Desna näyttää heittäneen hänelle sellaisen tilaisuuden, jota hän on odottanut kuusi vuotta. Hänen sukunsa salaisuus kaukana Tyrskyvallissa odottaa löytäjäänsä, tässä on mahdollisuus seikkailulle. Ameiko pyytää Titosta lähtemään hänen mukaansa Tyrskyvalliin, tätä mahdollisuutta hän ei aio jättää käyttämättä. Titos hyväksyy kutsun.

Kerrottuaan asiasta Nazrakille ja Hallalle, jotka ovat myös toivottuja kulkijoita matkalle, Hallalla on vain yksi asia sanottavana: Nyt päästään seikkailemaan isojen tyttöjen kanssa.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped