Toiminnot
Sivusto
(:num:)
Koko kolmen kopla, eli Ciardan, Gwurh ja Nal'or, istuutuivat varjottoman paronin, Mustan Turloghin pitopöytään, vaikka Turlogh olikin tunnettu Fiannath Cyren jäsenenä, kaikki tilanteessa ei tuntunut oikealta tai edes järkeenkäytältä. Niinpä kukaan kolmikosta ei tuntenut oloaan mukavaksi tai turvalliseksi, eikä läsnäolleiden neljän kunniaksi katettu pitopöytä herättänyt ruokahaluja. Haarukoiden ja veitsien kalinan sijaan ilmaa halkoivat epäluuloiset kysymykset ja syytökset.
Kauaa ruokapöydässä ei kuitenkaan tarvinnut kyräillä, sillä pian Gottald, kaartin päällikkö, paukkasi ovelle kertomaan uutisia linnan porteille yömyöhällä saapuneesta vieraasta. Gottaldin kuvailuista Nal'or ja Gwurh päättelivät vieraan Eratekseksi, toveri Fiannathiksi, ja niinpä kolmikko lähti heti Mustan Turloghin ja Gottaldin perässä täyttä kyytiä muureja pitkin linnan porteille.
Porteilla oli kuin olikin Erates, jota lauma ihmissusia oli jahdannut ympäröivien metsien läpi jo pitkään. Papin etumatka oli huvennut vain muutamiin satoihin metreihin, ja juuri linnanherran seurueineen saapuessa yläpuoliselle muurille, ryntäsi lauma metsästyksen hurmioon ajamia ihmissusia Erateksen kimppuun.
Koska aikaa ei ollut hukattavana, loikkasi Musta Turlogh, loitsuvoimiensa turvin, suoraan alas kymmenmetriseltä muurilta, vammoitta ja valmiina kamppailuuna. Pudotus olisi kuitenkin ollut muille liikaa, ja niinpä Ciardan, Gwurh ja Nal'or aivan kintereillään, ryntäsi portaat alas ja portista ulos laskusillalle. Gottald viipyi hetken pidempään, mutta toi mukanaan joukon Karnathilaisia zombiesotilaita hopeakärkisine keihäineen. Kapteenilla oli itselläänkin hopeakärkinen ase, samoin Mustalla Turloghilla.
Ciardanille, Gwurhilla, Erateksella tai Nal'orilla ei kuitenkaan hopeisia aseitta ollut, ja niinpä nelikon suoritus taistelussa oli vaisu. Tavallisten aseiden normaalisti kauloja katkoneet, voimakkaat iskut kilpistyivät nyt ihmissusien turkkiin, ja nekin iskut jotka lihaan pureutuivat kuroutuivat umpeen miltein välittömästi. Ciardan, ketteryydestään huolimatta, joutui erään ihmissuden pahasti runtelemaksi, eivätkä Gwurh tai Nal'orkaan välttyneet kynsiltä. Erates sentään selviytyi vammoitta. Ihmissudet tosin saatiin lahdattua, mutta tämä oli lähinnä zombieiden, Gottaldin ja Mustan Turloghin ansiota.
Hetimiten taistelun jälkeen Fiannathit, Mustaa Turloghia lukuunottamatta, mikäli tämä nyt olisi edes Fiannathiksi laskettavissa, vetäytyivät huoneisiinsa haavojaan parantelemaan. Ciardan, edelleen heikkona toissaöisestä kamppailustaan haamua vastaan, oli liian voipunut voidakseen juoda ukonhatusta tehtyä teetä, jolla uskottiin olevan lykantropiatartuntaa ehkäiseviä vaikutuksia. Gwurh ja Nal'or sensijaan saivat juodakseen tuota parantavaa myrkkyä ja viettivät yönsä painajaismaisten hallusinaatioiden kourissa. Ciardan, joka oli kolmen yön aikana jo kahdesti ollut lähellä saada surmansa, jäi pelkäämään muuttuvansa ihmissudeksi. Seuraavaan täysikuuhun oli aikaa 27 päivää, ja Ciardan ryhtyikin pitämään kirjaa, pahinta peläten.
Aamulla, edellisiltaisen kamppailun ollessa vielä painostavan tuoreessa muistissa, ryhtyi nelikko pohtimaan Mustan Turloghin tilaa. Musta Turlogh oli kertonut olevansa alunperin kotoisin toiselta mantereelta ja olevansa rodultaan jotain muuta kuin ihminen, vaikka ihmiseltä näyttikin. Hän kertoi, että se Musta Turlogh, joka oli Fiannath Cyren matkassa taistellut, oli hänen varjonsa, jonka hän oli lähettänyt etsimään rakastettuaan, edellisen paronin tytärtä, joka alkuperäisen Turloghin oli ollut tarkoitus naida.
Musta Turlogh kertoi Tuhon Päivänä jonkin menneen vikaan sen loitsun kanssa, joka mahdollisti varjon itsenäisen toiminnan, ja niinpä alkuperäisen Turloghin jäädessä vangiksi linnoitukseensa oli varjo-Turlogh muuttunut yhä enemmän omaksi erilliseksi olennokseen ja alkanut karttamaan alkuperäistä, ilmeisesti peläten menettävänsä jotain itsestään. Niinpä Katrynin eli tuon karanneen morsiamen etsiminen oli jäänyt kahden vuoden jälkeen vaille huomiota, ja Musta Turlogh toivoikin ryhmän ottavan tämän asiakseen. Etsittävää lääniä olisi kuitenkin paljon, ja jäljetkin olivat kylmenneet jo vuosikausia sitten.
Ryhmä päätti kuitenkin luottaa Mustaan Turloghiin siinä määrin, että paljasti vielä yhden Fiannathin olevan lähimaastossa, nimittäin säiläsyntyisen Murronin. Niinpä puolen päivän aikoihin Ciardan, Erates, Gwurh ja Gottald lähtivät ratsain, tällä kertaa hopeakeihäin varustautuneina, Blane Deneithin mökille, jossa olivat yöpyneet yötä aikaisemmin. Saapuessaan sinne heitä kuitenkin odotti karu näky: Blane makasi villieläinten, arvatenkin ihmissusien, raatelemana mökkinsä lattialla, vieressään murtunut miekkansa, joka kantoi lohikäärmemerkityn taistelijasuvun vaakunaa. Murronia paikalta sen sijaan ei löytynyt, eikä myöskään ruokaa tai hevosta ja muulia, jotka oli jätetty kellariin ja Blanen vastuulle. Kaikki arvokas omaisuus oli viety. Jäljistäkään ei onnistuttu päättelemään juuri mitään.
Tällä välin Nal'orin oli ollut linnottautuminen Mustan Turloghin kirjastoon, jossa oli runsaasti maagisia opuksia. Joitakin ratkaisumahdollisuuksia löytyi, myös Ciardanin todennäköiseen lykantropia-tartuntaan, mutta Erateksen onnistui suututtaa Musta Turlogh epäilemällä tämän luotettavuutta ja loihtimalla tämän läsnäollessa totuudenpaljastusloitsun. Nal'or lukittautui taas kirjastoon, ja voipunut Ciardan tyytyi muutaman päivän ajan teroittamaan veitsiään ja olemaan äkkipikainen, muistuttaen aina välillä muita kiireestä ja lähenevästä täydestä kuusta. Täysin lähtövalmis hänkään ei kuitenkaan ollut, sillä suuri osa voimista, jotka haamu muutamaa yötä aikaisemmin oli varastanut, eivät olleet vielä palautuneet. Erates tuntui olevan nöyrä ja katuvainen, ja lukittautui hänkin omiin huoneisiinsa.
Seuraavana aamuna kuitenkin Murron ilmestyi linnan keittiöön, jossa nelikko oli syömässä aamupalaansa, ja kädessä säiläsyntyisellä oli irtileikattu pää. Hänellä oli ehdotus: "Tapetaan ne kaikki!".
Eratesin juostessa henkensä edestä kohti pelastusta lupaavaa linnaketta tuntui karrnathien väijytyksestä, Balinorin kirouksesta ja Fionn ir'Glaumin traagisesta kohtaamisesta kuluneen jo ikuisuus. Erates ei muistanut enää montako yötä hän oli jo viettänyt metsässä yksin, pakoillen kylmässä ja sateessa, viluisena ja harhaisena ja itseään ja Balinoria kiroten muita fiannatheja etsiessään. Varmaa oli vain, että viime yönä Erates oli ylittänyt löytämällään ruuhella leveähkön, hitaasti virtaavan joen, jonka jälkeen hänen askeliaan olivat kiihdytäneet susien uhkaavasti lähestyvä ulvonta.
Eratesin juostessa epämääräisesti huudellen linnan portille vievälle pengerretylle tielle ei kukaan kuitenkaan tullut avaamaan porttia ja linnan muureilla näkyvät sotilaat tuntuivat seisovan paikoillaan kuin kalmot. Kaiken lisäksi Ertesia jahdanneet sudet osoittautuivat ihmissusiksi singahtaessaan näkyviin metsän reunasta. Erates päätti jäädä paikoilleen taistelemaan ja ehti vain vaivoin heittämään repustaan kaivamastaan kääröstä ylleen "Uskon kilven" ennen kuin ensimmäinen ihmissusi heittäytyi hänen kimppuunsa.
Lähes saman tien laskusilta aukeni ja Erates huomasi ympärillään taistelemassa ihmissusia vastaan joukon tuttuja hahmoja: Ciardan, Gwurh, Nal'or ja Musta Turlogh. Fiannath Cyre oli tullut apuun ja sen mukana hopeakärkisillä keihäillä aseistautuneita karnathilaisia kalmo-sotilaita. Taistelussa kunnostautuivat Fiannath Cyrestä vain hopea-aseella varustautunut Turlogh. Ciardan, Gwurh ja Nal'or kaikki haavoittuivat, mutta keskellä ihmissusijokkiota taistellut Erates selvityi kuin ihmeen kaupalla naarmuitta - kiitos "Uskon kilvelle".
Taistelun jälkeen Erates kävi tervehtimässä ja syleilemässä veljellisen lämpimästi kaikkia asetovereitaan ja auttoi haavoittuneita parhaansa mukaan - mikä hänen nykytilassaan ei ollut niin paljon kuin olisi voinut toivoa. Nal'or teki tyypilliseen tapaan itsestään numeron ja yritti kieltäytyä ottamasta vastaan parannusjuomaa, koska se oli hänen mielestään tuhlausta. Lopulta Nal'or kuitenkin myöntyi ottamaan sen vastaan ja todisti näin aikaisemman vaatimattomuutensa vain kulissiksi. Ei väliä, Erates oli onnellinen nähdessään aseveljiään näin monilukuisena.
Ertes työnsi pois mielestään sen omituisuuden, että Mustalla Turloghilla oli linna ja keskittyi parantamaan todennäköisesti ihmissuden puremasta lykantropiatartunnan saaneita tovereitaan. Ainoa ratkaisu oli myrkyllisen ukonhatusta tehdyn uutteen juominen. Gwurh ja Nal'or joivat juoman onnistuneesti, vaikka Gwurh onnistuikin ukonhatun aiheuttamissa kouristuksissaan jopa lyömään Eratesilta pari hammasta poikki.
Ciardan oli kuitenkin aivan liian heikko juomaan uutetta. Entinen Erates olisi osannut vahvistaa Ciardania riittävästi, jotta hän olisi voinut juoda ukonhattu-uutetta ja näin pelastua kiroukselta, mutta nykyisellään Erates oli voimaton auttamaan. Erates yritti löytää jotain ratkaisua Ciardanin parantamiseksi, mutta totuus ei muuttunut miksikään. Ihmissudet olivat toimineet vain välikappaleina. Todellinen Ciardanin surma tulisi olemaan Erates, joka sai jälleen maksaa epävarmuudestaan - tai Fiannathit saivat. Voimaton Erates rukoili koko yön Gwurhin ja Nal'orin sairasvuoteiden äärellä ja huomattuaan näiden tilojen vakiintuvan katosi aamuauringon myötä metsään nöyrtymään Balinorin edessä.
Myöhemmin aamulla Musta Turlogh selitti jotain kaksinaisuudestaan ja kadonneesta rakastetustaan Katryninstä, jonka Turlogh toivoi muiden fiannathien etsivän käsiinsä. Erates kuunteli toisella korvalla ja mietti samalla syntyjä syviä ja omia valintojaan.
Päivällä Erates Ciardan, Gwurh ja joku Turloghin apulainen ratsastivat metsämökille, jossa muut fiannathit olivat yöpyneet aiemmin. Mökissä oli Blane Deneithin ruumis. Sen saman miehen, joka oli lopulta ajanut Eratesin sotaan ja liittymään fiannatheihin! Nyt jo Erates "Tunnustajankin" menneisyys oli noussut kummittelemaan. Erates kyseli Gwurhiltä ja Ciardanilta millainen mies Blane Deneith oli ollut ja sai hyvin ristiriitaisen vastauksen. Vaikka Erates olikin Blanea vainotessaan aikoinaan ollut oikeassa siinä mielessä, että Blane oli "Teurastajan" lempinimeä ansaitessaan osoittanut olevansa läpeensä paha, oli Erates kuitenkin tehnyt häntä kohtaan suuren väryyden. Etates polttohautasi miehen muiden fiannathien avustuksella ja yritti hautarovion kuumuudessa saada jotain järkeä tähän maailmaan. Kuinka yksinkertaista kaikki olikaan ollut "Hopeisen lieskan" aikoina. Silloin musta oli mustaa ja valkoinen valkoista. Nyt kaikki oli niin harmaata ja vaikeaa.
Ryhmän palattua takaisin linnaan, oli Nal'or keksinyt, että myös Musta Turlogh, joka oli Nal'orin mukaan myös korkea-arvoinen velho, voisi vapauttaa Ciardanin kirouksesta. Erates kiivastui siitä, että Turlogh ei ollut heti tarjoutunut parantamaan asetoveriaan, vaan vaati ikään kuin palkkioksi rakkaansa etsimistä. Erates kohtasi Turlogh-velhon seuraavana päivänä ja yritti loihtimalla pakottaa tämän puhumaan totta. Turlogh ei kuitenkaan antanut selkeää vastausta Eratesin kysymykseen. Erates totesi linnassa asuvan Turloghin olevan joku muu, kuin se Turlogh, jonka rinnalla Erates oli taistellut. Turlogh koki tulleensa verisesti loukatuksi kaikesta tästä ja uhkasi lopulta surmata Eratesin, jos tämä sanoisi vielä sanankin. Erates poistui paikalta lyötynä ja nöyränä ja haki vielä neuvoa tilanteeseen loitsujensa avulla. Vastaus oli selkeä. Erates oli jälleen epäonnistunut.
Seuraavana aamuna fiannathien hioessa suunnitelmiaan linnan keittiössä ilmestyi keittiön hämärään oviaukkoon tunnistamaton huppupäinen mies. Erates pelkäsi pahinta. Oliko se joku Fiannath Cyrestä? Mikä menneisyyden haamu nyt halusi kostaa Eratesille? Muukalainen heitti irtopään keittiön pöydälle ja paljasti itsensä Murroniksi. Balinorille kiitos, se oli vain Murron...
Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped