Toiminnot
Sivusto
(:num:)
Aamun ensimmäisen kajon turvin, kuolemanväsyneenä haamun kanssa käydystä kamppailusta, lähti Ciardan jäljittämään karanneita hevosia. Tunnin vaivalloisen taivalluksen jälkeen hän löysi molemmat haamun rauhaan jättämät hevoset sekä kuormamuulin laiduntamasta metsäaukiolta. Toisella puolen aukiota kaksi hahmoa hevosineen lähestyivät Ciardanin ja Nal'orin ratsuja, ympärilleen pälyillen. Aikansa hahmoja puiden suojista tarkasteltuaan Ciardan - suureksi yllätyksekseen ja helpoituksekseen - paljastuivat nämä Gwurhiksi ja Murroniksi.
Rättiväsyneenä, vaikkakin muiden Fiannathien kohtaamisesta hiukan piristynyt, lähti Ciardan johdattamaan seuruetta takaisin noidan mökille, jonne Nal'or oli jäänyt tutkiskelemaan loitsukirjojaan ja valmistautumaan seuraavaan taisteluun. Aamupäivän lepäiltyään lähdettiin matkaa jatkamaan jokea ylävirtaan,heti sen jälkeen kun noidan mökki oli sytytetty roihuavaksi hautarovioksi Murroghille. Aikaa pitkiin muistopuheisiin ei jäänyt, sillä savupatsas olisi saattanut houkutella paikalle epätoivottua seuraa.
Hiukan ennen iltahämärää seurue saapui, jokea yhä ylävirtaan seurattuaan, suuremman joen töyräälle. Joenuoma, jota he olivat tähän saakka seuranneet, haarautui tässä kohtaa erilleen suuremmasta virrasta. Vastaranta oli niin kaukana, ettei sitä saattanut erottaa. Aivan läheltä Ciardan löysi ruuhen, katiskan ja verkkoja, sekä polun, joka johti metsään. Verkkojen vierelle oli jäänyt tuoreita perkuujätteitä. Ciardan ja Gwurh lähtivätkin hetimiten tiedustelemaan polun myötäisesti, lämmintä yösijaa ja kattoa päänsä päälle kaivaten.
Polku johtikin vähän matkan päähän tummahirsiselle mökille, jota ympäröi pieni pihapiiri. Muita rakennuksia ei ollut, ja ikkunaluukut - ampuma-aukoilla varustetut sellaiset - oli suljettu. Mökin toiselta puolen lähti toinen polku, jota pitkin mökin asukas - vanha mutta silti voimakkaan oloinen mies - palasikin pian. Kun jonkin verran aikaa oli kulunut miehen sisäänmenosta, lähti Ciardan tutkailemaan ikkunaluukkuja ja ovea. Kaikki oli suljettu kunnolla. Hämärä oli jo aikaa sitten laskeutunut, ja ympäristöstä kuului suden ulvontaa. Niinpä Ciardan päätti koputtaa oveen.
Mökin asukas vaati Ciardania poistumaan, mistä seurasi väittelyä, maanittelua, puolittaisia uhkauksia ja lupaus korvauksesta, joka maksettaisiin yösijasta. Varmistettuaan kuunvalossa Ciardanin, Gwurhin, Nal’orin ja Murronin olevan keitä väittivätkin olevansa, päästettiin seurue sisään. Siellä kireä tunnelma, neuvottelu ja molemminpuolinen, peitelty uhkailu jatkui. Isännän sylissä lepäsi viritetty varsijousi, eikä tämä kääntänyt selkäänsä seikkailijoille.
Jonkin ajan kuluttua keskustelu kääntyi kuitenkin hiukan turvallisemmille raiteille – tai siltä ainakin vaikutti. Jutustelun polveiltua päädyttiin puhumaan historiasta. Isännän talo oli rakennettu hyvin puolustettavaksi ja hän oli vaikutti, korkeasta iästään huolimatta, pätevältä soturilta. Jo se, että mies rohkeni asua yksin keskellä metsää kertoi tästä, mutta vielä vakuuttavampi todiste oli koristeltu miekka takan yläpuolella, koristeena mutta valmiina vedettäväksi. Kahvassa komeili House Denethin symboli, mikä tarkoitti sitä, että joko mies oli surmannut henkivartiointiin ja palkkasotimiseen erikoistuineen lohikäärmesuvun vesan, tai – mikä luultavampaa – oli itse suvun jäsen.
Kului tovi jos toinenkin, ja kun seurue ja etenkin Nal’or olivat kiinnostuneet kuulemaan Isännän taustasta ja tekemisistä enemmän, tarina kääntyi erääseen kampanjaan, jossa Fiannat Cyre ja Denethin osasto olivat olleet eri puolella. Tästä Gwurh ja etenkin Murron kimpaantuivat, ja Ciardanilla sekä Nal’orilla oli täysi työ saada Murron pysymään lupauksessaan kunnioittaa lupausta rauhasta isännän katon alla. Murron pakenikin pian ulos mökistä öiseen metsään, ilmeisesti peläten tekemänsä jotain anteeksiantamatonta.
Seurueelle ei ollut käynyt vielä selväksi öisessä metsässä piilevä vaara, vaikka Nal’or olikin jotain päätellyt sen luonteesta, ja niinpä, isännän varoitteluista huolimatta, seurue antoi Murronin mennä pimeyteen. Isäntä väitti Murronin olevan kuoleman oma, mutta muut uskoivat Murronin selviävän ja tarvitsevan vain aikaa miettiä asioita. Susien, tai jopa mahdollisesti ihmissusien, ulvonta kuitenkin valoi epäilyksen varjoa ratkaisun ylle.
Rättiväsynyt Ciardan sekä Nal’or ja Gwurh nukkuivat aamun asti hiukan rauhattomasti, sillä unet olivat varsin pahaenteisiä. Aamulla ensimmäisenä herännyt Ciardan huomasikin heti pihapiirin toisessa reunassa verisen hahmon makaamassa. Pikainen tarkistus osoitti mytyn olevan raadeltu ja huonokuntoinen, mutta kaikeksi onneksi elävä, Murron.
Ciardan herätti muut ja niinpä Murron tuotiin tupaan pöydälle, jonka päällä tätä ryhdyttiin paikkailemaan. Kun kukaan muu ei tohtinut koettaa, päätyi Ciardan vähäisine tietoineen parantamisesta ja yrteistä sitomaan Murronin haavoja. Tässä apuna olivat Murroghin jäämistöstä löytyneet parantavat sammalet. Pian Murron olikin, ainakin päällisin puolin, paranemaan päin. Ciardan kuitenkin oli vakuuttunut, että öiset ihmissudet olivat jättäneet Murronin eloon vain koska olivat jo tehneet tästä yhden omistaan, ja koetti saada muut vakuuttuneiksi tästä. Murronin tilaa päätettiin pitää tiukasti silmällä.
Pian puolenpäivän jälkeen pihaan kuitenkin ratsasti kolme miestä, jotka olivat läheisen paronin palkollisia. Ratsastajien puhemiehenä toimi soturi, joka ainakin omien sanojensa mukaan oli paronin henkivartioston päällikkö. Seikkailijakolmikko kuitenkin epäili ansaa, eikä isäntäkään tiennyt paremmin. Niinpä neuvonpidossa tultiin tulokseen, että kyseessä olisi varmaankin ansa, mutta koska ei oltu valmiita pakenemaan paronin miesten kotimaastossa, takaa-ajettuina, päätettiin lähteä matkaan ja olla varuillaan. Sovittiin isännän pitävän huolta Murronista ainakin jonkin aikaa, ja jätettiin pantiksi myös kuormamuuli, josta ei kuitenkaan olisi suurta hyötyä ryhmälle ollut.
Paronin linnassa seuruetta kuitenkin odotti ansan sijaan kylpy ja illallinen, sekä ilmeisesti paroni, joka heti tunnistettiin Fiannath Cyren jäseneksi, Mustaksi Turloghiksi.
Seisoin roihuavan mökin edessä, Muirroghin polttohaudan äärellä. Olin niin lähellä, että kasvojani kuumotti. Sen jälkeen kun maagiset myrskyt olivat polttaneet ihoni kelmeäksi, tuntoaistini oli heikentynyt huomattavasti. Jouduin uhmaamaan sortuvia rakenteita kunnioittaessani toverini viimeistä leposijaa. Tein sen ylpeänä - Muirroghista, Fiannathista ja Cyrestä.
Jätimme savuavan raunion taaksemme ja ratsastimme pohjoiseen sateen tihuttaessa. Mietin, kuinka päivä päivältä kuva Fiannathista vähitellen hiipuu pois. Lopulta siitä on jäljellä vain muistot ja mitä kirjoissa kerrotaan.
Muistelin Fiannathin suuruuden päiviä. En itse ollut todistamassa tuhansien keltavihreiden lippujen merta Talentan lakeuksilla tai Estonin murtumatonta puolustusta. Olin kuitenkin lukenut niistä, sekä Cyren että naapureiden versiot. Voittajien historiassa Fiannath kuvattiin välillä palkkasoturiarmeijana, joka hylkäisi Cyren paremmasta hinnasta, välillä yhtenä Cyren armeijan tukipilareista. Kertaakaan sen taistelutahtoa tai -kykyä ei kyseenalaistettu. Olen aina ylpeä tästä tiedosta, vaikka muut kuinka pilkkaisivat kirjanoppineisuuttani. Annettakoon se heille anteeksi. He eivät ymmärrä, mitä Fiannath edustaa.
Myönsin, että se on itsellenikin vaikeaa. Lethan ja Ludh pettivät meidät, Muirrogh oli kuollut. Meitä oli enää kymmenkunta ja heistäkin suurin osa meistä eksyneenä. Vaikka löysimme väkeämme, menetimme sitä taas pian. Murron tuli ihmissusien raatelemaksi eikä voinut jatkaa matkaa kanssamme. Onneksi hän oli yhä elossa, joskin niukasti. Oli kohtalon ivaa, että jouduimme jättämään hänet lepäämään vanhan palkkasoturin luo, joka oli taistellut sodassa meitä vastaan. Jos Murron olisi ymmärtänyt sodan olevan ohi, hän ei olisi juossut ulos myrskyyn.
Mietin, halusiko hän kuolla niin kiivaasti, koska ei voinut antaa anteeksi vanhalle palkkasoturille. Vai vihasiko hän itseään, koska ei osannut lopettaa sotimista. Olinko minä myrkyttänyt hänen mielensä analysoimalla kauheuksia, joihin olimme syyllisiä? Tai olivatko Eratesin saarnat olleet liikaa Murronille? Se oli selvää, että hän pakeni menneisyyttään. Mietin myös, miksi meidät oli kutsuttu paikallisen paronin linnaan. Tai miksi tämä sama paroni salli ihmissusien saastuttaman kylän olla maillaan. Tai miten Musta Turlogh oli joutunut paroniksi meidän tietämättämme.
Olin yllättynyt, mutta kuka ei olisi ollut. Vanha liittolaisemme esittäytyi maireasti karrnathilaisen kuolonlinnan isännäksi ja toivotti meidät tervetulleiksi pitoihinsa, jonka ainoat vieraat olimme. Pystyin lukemaan hänen kasvoiltaan jonkin suunnitelman olemassaolosta. Odotin, miten hän saisi seurueemme puhuttua mukaan, mihin aikeeseen hän meitä tarvitsikaan. Enkä hetkeäkään pitänyt sattumana, että olimme hänen linnassaan. Sikäli kun se edes oli hänen.
(:nonum:)
Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped