Toiminnot
Sivusto
Tapahtuu: 07.09.2009 1700 @ Ruusulankatu 19 a 2
Mukana: V, Aleksi, Hanha, Sonja, Sorsa
Jaana Koutanan jakso.
Tällä sivulla
Aiheet: Harhapolku, preludi ja peliraportti
...Välähdyksenomainen näky metsäkumpareesta, jossa näkyy maahan haudatun ruumiin käsi...
...Partiolaislapsia leirinuotion ääressä, aikuinen opas soittaa kitaraa ja kertoo tarinaa. Kaikki vaikuttavat onnellisilta. Neljä hahmoa saapuu nuotiolle. Opas kääntää päänsä ja toivottaa matkalaiset tervetulleiksi. Kameran kääntyessä oppaan taakse, katsojat näkevät hänen tosiasiassa koostuvan roskista, vanhoista esineistä ja oksanpätkistä...
...Olennon sekasotkuinen selkämys pysyy ennallaan maiseman vaihtuessa toiseksi. On syys, mutta maa ei vielä ole valkoinen. Kylä nukkuu kolmen oppaan kaltaisen olennon kävellessä sen aukiolle. Alkaa tuiskuttaa lunta ja kaksi hahmoista haihtuu tuiskuksi. Valoja syttyy taloihin, kuuluu pelonsekaisia ääniä - sähköt katkeavat kylästä huutojen hiljetessä tuiskuun...'
...Aikaisemmin nähdyt matkalaiset nousevat mäen huipulle kahden korkean kivipaaden varjossa. Tuuli on tyyntynyt. On aivan hiljaista...
Harso, painajaiset, painajaisten voimat jne. toimivat tässä pelissä huomattavan hyvin. Myöskin yliluonnollisen määrä koettiin hyväksi, kunhan se ei jatkuisi aivan yhtä kovana aivan joka jaksossa.
Tapahtumat olivat monelta osaa kuin suoraan kauhuelokuvasta, mutta Hellboy-elokuvan tapaan otettu "tämä ei sitten muuten ole kauhua" meininki näytti onnistuvan erittäin hyvin.
Painajaisen ja hahmon välistä kommunikaatiota tulisi helpottaa ja selventää vielä jotenkin. Pitäisi vaan keksiä miten se tehdään tyylikkäästi.
OBS - kirjoitettu ylös ilman sen suurempaa kielitarkistusta. Saa korjata jos häiritsee ;-)
Tapahtumat lähtivät liikkeelle Kadonneiden unelmien kahvilan edustalta, metsästä, jonkin matkaa kahvilasta kohden Alice Laken kansallispuistoa. Kahvilan pihassa tapasimme taasen kaksi jo tutuksi käynyttä punatakkia.
Odotellessa sitä aikaa, jolloin intiaanien kiveä pääsisi käyttämään, paljastui että punatakit tiesivät odottaa hahmoja paikalle. He katselivat metsänlaitaa ja muutakin kahvilan ympäristöä pelastuskäyttöön tarkoitetulla laitteella.
Jonkin aikaa katseltuaan tilannetta, punatakit lähtivät kohden metsänlaitaa - hieman sivuun siitä, missä kadotetut makasivat. Päästyään metsänlaitaan he kuitenkin kiinnostuivat Harry Laakson aiheuttamasta kaiusta metsän siimeksessä - ja lähtivät aivan väärään suuntaan.
Käytyään lyhyen neuvottelun painajaisensa kanssa, Niilo päätti antaa vallan tälle - jotta pääsisi käyttämään intiaanien kiveä. Painajainen lähtikin matkaan, ja muut kadotetut seurasivat perässä.
Jonkin matkaa eteenpäin kadotetut törmäsivät multakasasta esiintulevaan kalmaiseen, mutta ilmeisesti elävään käteen. Lyhyen kaivelun jälkeen käden päästä paljastui loput miehestä, joka ei vaiston perusteella vaikuttanut olevan kuollut - vaikka kliinisesti mies ei myöskään ollut elävä. Multakasoja oli alueella useita.
Paikalle sattui kuitenkin kadotettujen melun havahduttamat punatakit, jotka alkoivat tutkia tilannetta kauhusta kankeina. Niilon painajainen ei paljoa niistä välittänyt - joten toinen punatakeista sai kirveestä (ymmärtämättä aavistaa mitään). Toinen punatakki lähti karkuun, täysin paniikissa, koska ymmärsi tilanteen vakavuuden, vaikkei ymmärtänytkään mikä kaatoi hänen kolleegansa.
Pian tämän jälkeen paikalle ryntäsi välähdyksen nopea hahmo, jonka tarkasta muodosta kukaan ei saanut selvää. Hahmo hyökkäsi saman tien Jaana Koutanan kimppuun. Jaana oli menehtyä ja päätti laskea painajaisensa irti. Jaanan painajainen hoiti tilanteen nopeasti ja tehokkaasti karkoittaen Vittran kuin "aito shamaani".
Hieman matkaa kasoista eteenpäin kadotetut törmäsivät lähes elämänilonsa menettäneeseen intiaani-partionjohtajaan (Antony Khot). Partionjohtaja otettiin mukaan varmuuden vuoksi.
Hetken matkaa myöhemmin yöllisestä metsästä alkoi kajastaa nuotion valo ja kuulua iloisia partiolaislauluja kitaran säestyksellä. Järven rannassa joukko partiolaislapsia kuunteli jo toista päivää samoja lauluja Vuovrun soitellessa kitaraa nuotion ääressä.
... Tästä leikattiin tapahtumiin paljon aikaisemmin, jossakin päin Norjan Lappia...
Tapahtumat sijoittuivat nykyisin autioituneeseen Holman kylään.
Oli tavanomainen kouluaamu, paitsi että kyläkoulun opettaja ja nuori Aslak olivat kipeitä. Kylän lapset olivat saapuneet paikalle hieman ennen sijaista. Sijainen paljastui mukavaksi vanhaksi mieheksi - ja koulupäivä sujui kuin itsestään.
Kylän vanhimman pojan isä oli etelästä, ja työskenteli norjalaisen suvun omistaman (sama suku, johon myös OYHFPAB:n perustaja kuului) öljy-firman palveluksessa. Pojan isälle oli tullut taas kerran yksi vieras.
Seuraavana aamuna kyseinen poika tuli kouluun kalpeana. Yövieras oli menehtynyt ennen aamua tuntemattomasta syystä. Koska tälläistä ei tapahtunut usein ja sijainenkin oli myöhässä, leikattiin muutaman suostutteluauseen jälkeen suoraan kohtaukseen, jossa lapset olivat pojan asunnolla katsomassa ruumista.
Kun lapset pääsivät talolle, oli alkanut tuiskuttaa lunta. Hyvin nopeasti kävi selville, ettei yövieras ollut ainoa menehtynyt - vaan että myös pojan äiti oli samassa kunnossa. Äidin ruumis oli samassa maakellarissa kuin yövieraan. Maakellarista vanhin pojista varasti F*BAGin henkilökortin ja lompakon yövieraalta.
Tällä välin talon sähköt katkesivat. Koska ulkona oli hurja tuisku, laitettiin takkaan tuli, ja päätettiin odottaa hetki. Porukan pojat päättivät kuitenkin hieman tämän jälkeen käydä korjaamassa talon aggregaatin, joka paljastui tarkoituksella tuhotuksi.
Kun sähköjä ei saatu, ja lumimyräkkä ei ottanut laantuakseen, päätettiin tilkitä rikkoutunut ikkuna taljalla ja pitää möksä lämpimänä takan avulla. Pakkasta oli 42 c.
Oveen koputettiin. Sen takana oli se mukava opettaja, joka oli saapunut sairastuneen sijaiseksi. Hänet päästettiin sisään, ja lapset alkoivat kuunnella vuovrun soittamaa kitaraa.
Lunta alkoi tuiskuta tupaan tilkityn ikkunan jäätyä puolivalmiiksi. Pakkasta oli 51 c.
Jaana kuuli äänen takaraivossaan ja heräsi transsista. Oven takana oli joku - jonka tarvitsi päästä sisään. Tämä tummapukuinen mies ei ollut kastunut lumesta, kuten ei ollut aikaisemmin sisään tullut opettajakaan.
Sisäänpäästetty mies hyökkäsi vuovrun kimppuun, muuttuen matkalla kissaksi. Vuovru joutui kissan hyökkäyksen johdosta palaamaan lumikon hahmoon ja pakenemaan kellariin (jonne kissa sitä seurasi)
Ikkuna tilkittiin uudestaan, ja lapset pohtivat seuraavia toimenpiteitä.
Jonkin ajan kuluttua oveen kolkutettiin taas. Tällä kertaa oven takana oli Väinö Pälkäne, mukanaan aikaisemmin koulusta pois jäänyt nuori poika.
Asiota, tai kaikkien muiden kyläläiseten kuolemaa, tarkemmin selittämättä,Väinö herätti kaikkien lasten painajaisen, ja opasti heidät kylästä lumituiskun kohden sivistystä. Matkalla käytiin vielä Jaanan vanhempien talolla tarkistamassa tilanne.
Takaumasta leikattiin suoraan taisteluun. Jaana huusi tilanteen muille ja ampui saman tien kuikannokkaisella nuolella vittraa. Alkoi tuiskuttaa lunta (syyskuussa). Lämpötila tippui ~30 astetta -20 celsiukseen. Nuolen lävistämä vittra hajosi kasaksi poisheitettyjä roskia ja yhdeksi lumikoksi.
Lumisateesta ilmiintyi harry potterin ankeuttajan omaisesti vielä kaksi muuta vittraa, jotka kävivät kadotettujen kimppuun.
Hyvin lyhyessä ajassa kaikki muut paitsi Hedwig antautuivat painajaistensa vietäviksi ja vittrat saatiin täten pidettyä kurissa - mutta niitä ei kuitenkaan saatu lyötyä. Ensimmäisen vittran alkaessa palata alkuperäiseen muotoonsa (ehkä) Jaanan painajainen päätti yrittää hajottaa vittrat neljään tuuleen käyttäen apunaan Jaanan shamaanitietämystä.
Koska painajaisia oli paikalla neljä, ja kaikki (tai no Hewig painajaisensa sijasta) päättivät toimia laumana - Ei Jaanan loitsun epäonnistuminen ollut enää mahdollista, joten vittrat repeytyivät noitalaulun voimasta maailman tuuliin vuosikausiksi (tai ainakin hetkeksi).
Taistelun aikana järven toisella laidalla saattoi nähdä suon, jota ei kartoissa löytynyt. Seuraaavana päivänä suo oli poissa.
Lyhyessä välikohtauksessa lapset ja "kulkee sateen tavoin" toimitettiin Wallamanin kautta intiaanien huomaan ja odotettiin seuraavan päivän (Päivä 4) oikeaan aikaan, jotta jälkiä päästiin taas seuraamaan metsässä.
Wainen jäljet johtivat kukkulalle, jonka huipulle oli pystytetty sekä Niilon että Jaanan takaumassa nähdyt kaksi FBAG:ltä varastettua kivipaatta. Lähempää katsottuna niiden saattoi olettaa olleen valtavia rajapyykkejä. Niissä olevat vanhat esigermaanisten riimujen tekstit viittasivat pohjoisen maan ja Novgorodin suojelemien alueiden väliseen rajaviivaan.
Tähtien valossa vaikutti siltä kuin kaikki väri olisi paennut maailmasta aivan lähellä kivien juurta. Vaikutus näytti koskevan myös niiden välisen aukon toisella puolella olevia kadotettuja. Jotka taas näyttivät aivan tavallisilta kuolevaisilta kivien välistä katsottuna. Kiveä koskettaessaan Hedwig näki Wainen, joka kielsi tätä seuraamasta häntä, sillä se olisi vaarallista.
Wainen jäljet jatkuivat selkeän taistelun kautta alas mäeltä kohden paikkaa, jossa suon saattoi taas nähdä katsomalla sivuun. (siis kääntämällä päätään). Ennenkuin kadotetut jatkoivat jälkiä pitkin suolle, Niilon OV -puhelin soi. Vancouverista kysyttiin Hedwigiä.
Emilie oli yksinään paennut Hedwigin turvatalosta päästäkseen karkuun jotain, joka vei heidän painajaisensa. Kadotetut päättivät palata kaupunkiin auttamaan Emilietä, koska jälkiä voisi seurata myöhemminkin ja ne olivat jo puoli vuotta vanhoja.
todo
Vastauksia
1. lisää
2. uutena
Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped