Peliraportti, ToinenPimeys-seikkailut

Taistelu Celwynvianista

Prologi

Aurinko nousi horisontista. Sen kalpeat säteet onnistuivat vaivoin läpäisemään ikiaikaisen metsän paksua lehväkatosta. Paksu usva tuntui syövän kaiken äänen, saaden sotaan valmistautuvan satapäisen haltioiden joukon vaikuttamaan aaveilta. Sotajoukon valmistautuminen oli nopeaa, täsmällistä ja lähes äänetöntä. Keskustelut käytiin kuiskaten ja haarniskat ja aseet oli kiinnitetty siten, että ne eivät kolinallaan hälyttäisi vihollista ennenaikaisesti. Äänetön marssikäsky annettiin ja välitettiin käsimerkein koko joukolle, joka hajaantui pieniksi neljän, viiden tai kuuden haltian joukoiksi. Niin lähtivät Mieranin haltiat sotaan. Sellaista joukkoa sotureita ei oltu nähty Golarionin pinnalla sitten Taivaanputoamista edeltävän ajan ja tuskin nähtäisiin vastaisuudessaakaan. Lopunajan merkit olivat käsillä.

Sillanpääasema

Valtiatar Evianan suunnitelmana oli, että Celwynvianiin hyökättäisiin yhtä aikaa monesta suunnasta. Pienet, nopeasti liikkuvat yksiköt tekisivät pistohyökkäyksiä pimentohaltioiden kimppuun ja etelästä hyökkäävä suurempi joukko veisi huomiota toisaalle, sillä välin kun seikkailijoiden Daleithirilla vahvistettu ryhmä suorittaisi kaupungin länsipuolella sijaitsevan entisen kirjastorakennuksen valtaamisen sillanpääasemaksi. Suunnitelmat oli laadittu ja taistelu Celwynvianista saattoi alkaa.

Shin'rakorathit etenivät varovaisesti rauniokaupunkiin, tähtäimessään massiivinen kirjastorakennus, jonka sisällä tiedettiin pimentohaltioiden pitävän vartiota. Korkeassa tornissa väijyneen tarkka-ampujan laukaus pudotti Daleithirin, mutta sala-ampuja jäi pian toiseksi Theirastran tappavalle vastatulelle.

Kirjastorakennukseen edettiin varovaisesti. Ammattimaisten shin'rakorathien täsmätoiminta sai pimentohaltioiden eliittisotilaat vaikuttamaan kömpelöiltä. Puolen tusinaa pimentohaltiaa kaatui kiivaassa taistelussa. Kirjastorakennuksen uumenissa kohdattiin vielä jättiläishämähäkkejä ja lauma dretch-demoneita. Kun nämäkin oli voitettu, rakennus kuului jälleen Mieranin haltioille ja sillanpääasema oli saatu muodostettua.

Alkemisia aseita

Raunioissa käydyissä taisteluissa oli kohdattu paitsi pimentohaltioita ja demoneita myös myrkyllisiä ja syövyttäviä pilviä. Näiden alkemisten aseiden lähteeksi arveltiin vanhaan Calistrin temppeliin pesiytynyttää drow-velhoa. Tämän velhon eliminoiminen olisi seuraava etappi taisteluissa.

Temppelin osittain raunioituneiden tornien äärellä shin'rakorathit kohtasivat paitsi drow-sotureita myös entuudestaan tuntemattoman hirviömäisen olennon, joka muistutti pimentohaltian ja jättiläishämähäkin kuvottavaa ristisiitosta. Tämä drider oli toistaiseksi kohdatuista vastuksista vaarallisin, mutta sekin kaatui lopulta Theirastran nuoliin ja L'lyndraelin tarkkoihin miekanpistoihin. Tornin uumenissa häärinyt alkemisti oli tämän jälkeen lastenleikkiä.

Epilogi

Taistelu Celwynvianin takaisinvaltaamiseksi oli ollut toistaiseksi Mieranin väelle suotuisa. Vihollisia oli kaatunut enemmän kuin Mieranin uskollisia puolustajia. Vihollisen todellisesta vahvuudesta ei kuitenkaan ollut vieläkään tarkkoja tiedustelutietoja, ja niinkuin joku muistutti, päivällä tapahtuva menestys ei ollut mitään uutta, sillä pimeyden laskeuduttua pimentohaltiat olisivat jällen omimmassa elementissään. Vastahyökkäys tulisi yhtä varmasti kuin päivää seuraa yö.

Aarteet ja palkkiot

  • +1 adamantine chain shirt
  • +1 vicious whip
  • +1 buckler
  • +1 hand crossbow
  • mwk mithral shirt
  • 8x elven cloak
  • ring of protection +1
  • wand of false life (11)
  • wand of magic missile (18)
  • 3x scroll of cure moderate wounds
  • 2x scroll of animate dead
  • 4x scroll of stinking cloud
  • scroll of haste
  • potion of bull's strength
  • 8x potion of cure light wounds
  • 70x drow poison bolts
  • 30 doses of drow poison
  • globe of histories - kristallipallo, johon on tallennettu Celwynvianin historia Taivaanputoamista edeltävältä ajalta, arvo n. 5000 gp (+15 circumstance bonus to Knowledge (History) relating to Celwynvian's ancient past)

Palaute

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped