Peliraportti, ToinenPimeys-seikkailut

Viimeisellä rannalla

Prologi

Varjoihin kätkeytynyt, valtava, siivekäs olento tarkkaili rituaalia suorittavaa naispuolista pimentohaltiaa, jolle se oli vannonut uskollisuutta kuolemaan asti kärsittyään nöyryyttävän tappion kaksintaistelussa. Se ei voinut vieläkään käsittää sitä, kuinka jokin noin pieni ja mitättömän oloinen oli saattanut päihittää hänet, mahtavan Belshallamin, jonka siipien varjossa mahtavat sotaherrat vapisivat, ja jonka hönkäisy repi sieluja riekaleiksi. Se oli kuitenkin mittaamattoman kärsivällinen. Se odottaisi. Ennemmin tai myöhemmin, Allevrah osoittaisi heikkoutta, joka saisi Abraxasin hylkäämään hänet, ja silloin Belshallam iskisi ja ottaisi oikeutetun kostonsa.

Abraxasin temppeli

Shin'rakorathien seuraava etappi, usvien verhoama basalttinen saari, häämötti keskellä musta järveä. Viimeiset suunnitelmat löytiin lukkoon aamuyön pikkutunteina. Sitten oli enää jäljellä odottaminen, sillä viimeiset kaksi riimua pitäisi saada tuhottua ennen Allevrahn linnakkeeseen hyökkäämistä, ja tämä tehtävä oli langennut pinnan maailmasta saapuneille vahvistuksille. Massiiviset räjähdykset kaukana pohjoisessa, ja joitain tunteja myöhemmin lännessä, kielivät riimujen tuhosta. Haltioista ei kuitenkaan enää kuulunut, joten arveltiin, että he olisivat kaikki menehtyneet jälkimmäistä riimua tuhotessaan.

Shin'rakoratheille ei ollut juuri muita vaihtoehtoja kuin olettaa riimut tuhotuiksi ja suunnata kohti saarta. Matka taittui nopeasti ilmakävely-loitsun avulla. Saaren ylilento paljasti, että saaren länsipäässä oli pieni linnake, jolta johti pienen lammen ylittävä pitkä silta itään, jossa se sukelsi luolan uumeniin. Laskeutumispaikaksi valittiin luolan suuaukko. Sitä vartioivista glabrezu- ja vrock-demoneista ei ollut juurikaan muuta kuin hidastukseksi. Muutama vrockeista menetti järkensä L'lyndraelin loitsun vaikutuksesta ja kaukosiirtyi pakoon vartiomansa massiivisen rautaoven sisäpuolelle, josta löytyi sinne asti päästyä kymmenittäin vrockien tappamien drowien ruumiita. Loitsu oli selvästi ollut huomattavasti ennakoitua tehokkaampi. Pääoven takaisen käytävän varrella ei ollut juuri muuta kuin vrockien surmaamien drow-papitarten asuintiloja. Käytävän toisessa päässä oli toinen iso ovi, jossa olevan maagisen suojariimun purkaminen sujui Santrai'lanthililta ammattimaisella rutiinilla.

Oven takana paljastuneen ison salin pohjoispäädyssä oli vielä kolmas rautainen kaksoisovi, joka epäilemättä johtaisi temppelin pyhimpään. Ovea vartioi miehen hahmoinen, mutta käärmesilmäinen olento, joka pian kuitenkin riisui valeasunsa ja paljastui Xacarba-demoniksi, taikuuden ja salaisuuksien demoniruhtinaan Abraxasin airueeksi. Daleithirin väkevä karkoitusloitsu lähetti demonin takaisin Syöveriin.

Eteläiseltä seinustalta löytyi salaovi, joka johti pieneen, maanalaiseen luolaan. Luolan kautta olisi selvästi ollut mahdollista päästä sisälle temppeliin joutumatta menemään pääoven kautta. Luola ei kuitenkin ollut tyhjillään. Luolan asukki, naispuolinen derro, yritti parhaansa mukaan piileskellä, mutta turhaan. Pienen olennon kuulustelu ei kuitenkaan juuri tuottanut tuloksia, sillä derro oli selvästi (lajilleen typillisesti) umpihullu. Se teki parhaansa saadakseen haltiat tulemaan tapaamaan isäntäänsä, N'ditkaa, mutta turhaan. Ryhmän aggressiivisemmilla jäsenillä oli jo kiire, sillä moni aiemmin heitetyistä suojausloitsuista ehtisi raueta, ellei Allevrah:a pian löytyisi.

Allevrah

Abraxasin temppeli oli massiivisen kokoinen sali, jonka korkeaa holvikattoa kannattelivat kymmenet, vihreää marmoria olevat pylvät. Salia valaisivat myrkyllisen vihreät tulet. Salin toisessa päässä olevalla korokkeella seisoi valtava Abraxasin patsas. Sen edessä oli maagista energiaa hohtava kiekko, jonka pinnalla kiemurtelivat riimut, joiden pelkkä katsominen saattaisi ajaa vähäisemmät mielet hulluuteen. Korokkeen yllä leijui väkevää taikuutta hohkaava, julmalla, demonisella tavalla sanoinkuvaamattoman kaunis naispuolinen pimentohaltia: Allevrah Azrinae. Hän oli kerran ollut yksi haltioiden suurimmista sankareista; kenraali, taikuuden jumalan Nethysin ylipapitar ja kätketyn Talvineuvoston jäsen. Hänen lankeemuksensa pimeyteen ja Abraxasin pauloihin olisi legendoista väkevin, jos siitä joskus kerrottaisiin. Allevrahn lisäksi salissa oli puoli tusinaa vrockia, Azrinaen suvun sotureista väkevimmät, sekä mustasuomuinen lohikäärme.

"Kuinka julkeatte tunkeutua valtiaani Abraxasin temppeliin? Kuinka uskallatte, te kurjat maan matoset..!?", Allevrahn pompöösi puhe keskeytyi Ithelrilin säännätessä hänen kimppuunsa, L'lyndraelin loitsujen saadessa vrockit sekoamaan ja hyökkäämään omiensa kimppuun ja Theirastran nuolten ja Santrai'lanthilin miekkojen alkaessa niittää droweja kuin heinää. Allevrahn taikuus neutraloitui vastaloitsuilla, eikä edes aikuisesta varjolohikäärmeestä ollut hidastamaan Ithelrilin raivoa. Kaikki muut drowt, Allevrahn kutsumat demoniset käärmeet ja vrockit kaatuivat minuuteissa. Allevrah vastasi kutsumalla teräksisiä pyörteitä ja vihreitä lieskoista koostuvia tulimyrskyjä, mutta shin'rakoratheja ei voinut pysäyttää. Lopulta Allevrah oli piiritetty, yksin, ja suurin osa taikuudestaan neutralisoituna. Lopulta hän kuoli Ithelrilin väkevien kourien kuristamana.

Maailmanlopun rituaalin peruuttaminen oli Allevrahn kuoleman jälkeen L'lyndraelille lastenleikkiä. Toinen Pimeys oli onnistuneesti väistetty.

Epilogi

"Noita on kuollut, noita on kuollut, hip hurraa, hip hurraa!", derro Lodra pomppi ja riemuitsi. Viimeinkin sen isäntä N'ditka voisi palata asemaansa kadonneen valtakunnan valtiaana. Se tosiseikka, että Allevrahn oli surmannut aboleth-velho N'ditkan jo kuukausia sitten ei tuntunut derroa hetkauttavan. Ithelril nappasi olennon kynsiinsä ja väänsi siltä niskat poikki.

Samassa Ithelrilin ylitse kävi kauhistuttava muodonmuutos. Hänen ihonsa tummeni yönmustaksi ja hänen hiuksensa kalpenivat luunvalkoisiksi. Tuo viimeinen, julma ja hirvittävä teko, oli ollut korsi, joka katkaisi kamelin selän. Kaaos ja pahuus ottivat omansa. Ithelrilistä oli tullut yksi pimentohaltioista. Theirastran salamannopea reaktio oli jännittää jousensa, tappavan tarkka nuoli jänteellä, mutta Ithelril oli vielä nopeampi. Valonvälähdys ja rikinkatkuinen pilvi, ja hän oli poissa.

Syöverin lieskojen leimahdus ja palavien hiusten ja raudan katku kieli uudesta tulokkaasta; olennosta, joka oli vyötäröstä ylöspäin kaunis nainen, joskin kuusikätinen, ja vyötäröstä alaspäin valtavan, kuparisuomuisen käärmeen muotoinen. Se oli marilith-demoni: "Tietäkää, ettei mikään vaihe Allevrahn lankeemuksessa tai suunnitelman etenemisessä ollut sellainen, johon salatun taikuuden valtias Abraxas ei olisi vaikuttanut. Saatoitte onnistua pysäyttämään pimeyden tällä kertaa, mutta muinaisten aikojen jo kerran unohtunut maailmanpalon taikuus on nyt palannut maailmaan tietoisuuteen. On vain ajan kysymys, ennen kuin joku muu löytää saman taikuuden ja jatkaa siitä, mihin langennut haltia Allevrah jäi." Olento hymyili julmasti, ja palasi syöveriin, josta oli tullutkin.

Temppelin ulkopuolelta kuului kiroilua ja sadattelua: "Liiku, pentele! Tee jotain! Ah.. olet aivan liian painava." Se oli Saul Vancaskerkin. Hän raahasi perässään kuollutta haltiavelhoa: "Ah, tekö taas. Onnistuitte ilmeisesti tehtävässänne? Mainiota! Osaatte varmasti aktivoida tämän maagisen härvelin? Haluaisin kovasti palata maanpinnalle." Saulilla oli käsissään Riddleportin arvoitusten portista otettu riimukivi, voimallisen kaukosiirtymisloitsun komponentti. Daleithir nyökkäsi: "Tottakai, annas kun katson sitä." Samassa hän loihti. Näkyvää välitöntä vaikutusta ei ollut. Daleithirin kasvojen ilme oli tutkimaton. Theirastra puuttui puheeseen: "Minä jään tänne. Työni ei ole vielä päätöksessään. En näe muita vaihtoehtoja kuin metsästää veljeni Ithelrilin käsiini ja lopettaa hänet. Se on vähintä, mitä voin tehdä hänen hyväkseen." Theirastra astui kauemmaksi muista, käänsi selkänsä ja lähti kulkemaan poispäin.

L'lyndraelin loitsun efekti oli näkyvämpi. Koko seurue katosi näkyvistä sokaisevaan valonvälähdykseen. Valon himmetessä myös Daleithir, L'lyndrael ja Santrai'lanthil olivat tiessään. Saul Vancaskerkin avasi silmänsä: "M-mitä? Hei, minne te menitte? Mitä helvettiä? Ette te voi jättää minua tänne..!" Saulin huudot kaikuivat kylmistä, basalttisista seinistä. Hän oli yksin.

Pitkä marssirivistö Huoneen Vonnarc värejä kantavia pimentohaltioita lähestyi. Etummaisena kulkeva ylimys nosti kätensä havaitessaan Ithelrilin, ja koko armeija pysähtyi. Ylimys puhui: "Onko se ohi? Onko Allevrah pysäytetty?" Ithelril nyökkäsi. Drow-kenraali jatkoi: "Erinomaista. Voimme jättä tämän viheliäisen paikan taaksemme. Zirnakaynin odottaa! Huoneen Vonnarc voiman ja vallan päivät ovat käsillä! Sinä voit liittyä seuraamme. Jos niin tahdot. Kunnian päivät odottavat meitä kaikkia." Ithelril hymyili julmaa hymyä.

Kaukana Mustan veren maasta, Varisianlahdella, Riddleportin edustalla yötaivaan valaisi kirkas valonvälähdys. Valtava kivenmurikka loiskahti satama-altaaseen, mukanaan kolmen voipuneen, mutta voitokkaan haltian joukko. He olivat palanneet sinne, mistä kaikki oli alkanut. Tai ainakin osa heistä oli.

Palaute

Passeli päätös kampanjalle, jossa oli sopivasti haastetta viimeisessä, klimaattisessa taistelussa. Vedin hieman mekaanisia mutkia suoriksi ja karsin kaikenlaista läskiä Allevrahn stattiblokista, lisäsin sille henkivartijaksi lohikäärmeen ja karsin 75% mookeista Abraxasin temppelin uumenista. Niin ja toki se aboleth olisi ollut as-written elossa, mutta oli musta tuolleen hauskempi. Jälkiviisautena, ne vrockitkin olisi pitänyt vaihtaa vaikka hezroueihin (kovempia, mutta vähemmän). Ja toki mun olisi kannattanut muistaa freedom of movement, joskaan ei se olisi estänyt tuota taktiikkaa, korkeintaan lisännyt taistelun kestoa rundilla tai parilla. -Navdi

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped