Peliraportti, ToinenPimeys-seikkailut

Matka maan keskipisteeseen

Prologi

Talvineuvoston hallusta löydettyjen Taivaanputoamisen rituaalia koskevat muistiinpanot maalasivat synkän kuvan koko Golarionin kohtalosta, mikäli Allevrah'n annettaisiin viedä suunnitelmansa viimeiseen vaiheeseen. Allevrah'n tarvitsisi vain valjastaa käyttöönsä Mustan veren maan väkevä, arkaani energia voimariimujen kautta johonkin, mitä rituaali nimitti Azathothin sydämeksi, ja suunnata sitten tämä energia taivaille, kiskoen sieltä alas taivaankappaleen, joka olisi riittävän iso tuhoamaan Mustan veren maan yläpuolella sijaitsevan Kyoninin, ja todennäköisesti siinä ohessa suurimman osan keskeistä Avistania. Meteorin iskeytymisestä seuraisi mannerlaattojen järkkymistä, joka aiheuttaisi maanjäristyksiä, tulivuoria, hyökyaaltoja ja muita geologisia mullistuksia kautta koko Golarionin. Iskemä olisi niin voimakas, että sen nostattama pölypilvi pimentäisi auringon kokonaan, ja purkautuvan arkaanisen energian laskeuma olisi niin tuhovoimainen, että se todennäköisesti tappaisi kaiken elollisen tuhansien kilometrien säteeltä. Auringon katoaminen näkyvistä tappaisi ensin auringosta riippuvaiset elämänmuodot. Sitten kuolisivat kaikki kasvissyöjät. Lihansyöjät selviäisivät pisimpään, mutta ruoan loputtua, sukupuutto uhkaisi myös niitä.

Iadaran tähtitieteilijät olivat jo havainneet Golarionin taivaalla uuden tähden, joka lähestyi planeettaa uhkaavaa vauhtia. Oli kuitenkin mahdotonsa sanoa tarkalleen kuinka paljon aikaa olisi käytettävissä. Telvannan suunnitelma oli seuraavanlainen: Pieni joukko sankareita voisi onnistua siinä, missä kokonainen armeija varmasti epäonnistuisi, sillä jo tuon armeijan logistiset tarpeet tekisivät sotaretkestä mahdottoman. Tämän joukon tehtävänä olisi matkustaa maan uumeniin, Mustan veren maahan, ja siellä pysäyttää Allevrah tuhoamalla voimariimut, ja lopulta rituaalin keskipisteessä oleva Azathothin sydän. Matka tulisi olemaan pitkä ja vaarallinen, eikä tehtävän onnistumisesta ollut mitään takeita.

Kadonnut valtakunta

Matka Mustan veren maahan kesti kaksi viikkoa. Perillä shin'rakoratheja odotti, ei valoton luola, vaan satojen neliökilometrien kokoinen holvi, käytännössä oma maailmansa vuorineen, järvineen, metsineen ja asukkaineen. Holvilla oli jopa oma, selvästi keinotekoinen aurinkonsa. Mangrovemaisen tiheän sienimetsän uumenista löytyi kuolleen haltian luuranko, jonka hallussa oli muistiinpanoja ja kartta. Samalta alueelta löytyi myös valtavan kokoisen, sarvilla ja selkäkilvellä varustetun liskon luuranko, sekä toisen, kaksijalkaisen lihansyöjäliskon jalanjälkiä ja hampaita. Lännessä siinsivät korkeat vuorenhuiput, joita kohti seikkailijat seuraavaksi päättivät suunnata. Haltian kartan mukaan luoteen suunnalla sijaitsi jotain, jota hän oli nimittänyt Patsaiden lakeudeksi. Hänen muistiinpanonsa sisälsivät spekulointia meduusasta tai basiliskosta, joten kyseistä laaksoa päätettiin välttää visusti.

Matkaa taitettiin pohjoiseen ja luoteeseen vuorijonon kiertäen, aikomuksena suunnata kohti kartassa mainittuja, kiinnostavan ja tärkeän tuntuisia paikkoja, joilla voisi olla jotain tekemistä Allevrahn rituaali kanssa. Satuttuaan lounais-koillissuuntaiselle kivetylle tielle, jolta löytyi pimentohaltioiden jälkiä, ryhmä päätti kuitenkin vaihtaa suuntansa lounaaseen, takaisin kohti jo ohitettuja vuoria. Korkeassa vuoristosolassa seikkailijat joutuivat todistajiksi irvokkaille soidinmenoille, joiden päätteeksi osapuolet, kaksi norsun kokoista moukarimaisin tuntosarvin varustettua, kotiloa kantavaa etanaa parittelivat. "Varstaetanat" olivat siinä määrin keskittyneitä omiin puuhiinsa, ettei niiden ohittaminen ollut kovinkaan vaikeaa. Polku johti vuoren kyljessä olevalle kielekkeelle, jolle oli rakennettu keleshiläistyylinen, mustaa kiveä oleva temppeli tai palatsi. Patsaiden lakeus jäi reitin itäpuolelle ja kierrettiin kaukaa.

Kahlitun maan temppeli

Temppelin porteilla makasi puolen tusinan surmatun pimentohaltian ruumiit. Heidän vammansa vaikuttivat jonkin tai jonkun suurikokoisen ja voimakkaan kätten jäljiltä. Temppelin oven yläpuolella oleva kaiverrus julisti temppelin asukkaan olevan Haiten Bhaq -niminen djinni.

Temppelin sisimmässä shi'rakoratheja tervehti kaunis, kolmimetrinen nainen, jonka keho oli mustaa onyksiä. Djinni vaikutti avuliaalta ja kertoi, minne päin Mustan veren maassa tulisi suunnata, jotta Allevrahn rituaali saataisiin pysäytettyä. Jokin oli kuitenkin pielessä olennon käytöksessä. L'lyndrael ja Daleithir havaitsivat Bhaqin ulkomuodon illuusionaamioksi, jonka takana piileskeli mustaihoinen haltiavelho. Yksinäisestä drowsta ei ollut juuri vastusta shin'rakoratheille. Theirastran nuolet sen rinnassa estivät sitä loitsimasta ja Santrai'lanthilin miekansivallus irroitti pään sen harteilta.

Epilogi

Djinni Haiten Bhaq löytyi vangittuna temppelin alemmasta kerroksesta. Kiitollisena vapauttamisestaan, se kertoi paljasti kaikkien Allevrahn Maanputoamisen rituaalin kohdistusriimujen sijainnit, sekä kunkin niistä funktion rituaalissa. Enää jäljellä olisi matkustaminen kullekin riimuista, riimujen vartioiden päihittäminen ja itse riimujen sulkeminen tai tuhoaminen.

Aarteet ja palkkiot

  • Headband of Intellect +4 Ithel
  • Belt of Mighty Constitution +4 voisi olla Santraille aikamoinen voittajavalinta
  • Wand of Undetectable Alignment (8)
  • Wand of Greater Invisibility (6)
  • Wand of Dimension Door (6) Dale

Palaute

Flail snails mating! I'm blind! Pulpia, old schoolia, hiekkalaatikkomaisuutta, puzzlea. Mutta ei ihan riittävästi tekemistä? -Navdi

Tekemistä olisi ollut enemmän kuin tarpeeksi, mutta (jostain syystä) meillä on koko ajan kiire juosta kiskoja pitkin eteenpäin, niin sitä ei päässyt tekemään. Siisteintä oli ehkä erilaiset otukset ja maastot, mitä sieltä löytyi - just se pulp ja old school. -Samuli

Kuten olen useamminkin sanonut - Näillä hahmoilla on selvä kiireellinen tehtävä ja oikea motivaatio saada se tehtyä, eli heillä ei pahemmin ole aikaa jäädä pysähtymään tien sivuun ja haistelemaan ruusuja. This being said, jos ruusut ovat tankin kokoisia ja suorittavat limaisia pariutumisrituaalejaan keskellä tietä, haju tarttuu kyllä vaatteisiin vaikka aikaa ei olisikaan. Eli mielestäni on hyvä ja hauska (koska hahmot ovat kovasti menossa pitkin tehokkainta mahdollista ratakiskoa eteenpäin), että tulee noita sivutapahtumia, jotka pakottavat ne hetkeksi irrottamaan kädet resiinan pumpusta. -Alvan

Sellainen tarkennus, etten puhunut hahmojen syistä tai motivaatioista, vaan tavasta jolla pelaajat haluavat pelata peliä. Musta olisi siistiä tutkia hieman enemmän, mutta olen ymmärtänyt pelisopimuksemme sisältävän säännön "aina tehokkainta reittiä eteenpäin". Eli oikeastaan kritiikkinä kohdistui pelisopimukseen eikä pelikertaan itseensä. Kiitos huomiosta, tuskin olisin havainnut tätä ilman sitä. -Samuli

Minä en nyt kyllä oikein halua allekirjoittaa, että pelaajaryhmä haluaa juosta mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti eteenpäin. Tosin en ole pelannut alusta lähtien, joten en tiedä kuin puolet totuudesta. Minusta tehokkuus on ollut juurikin hahmolähtöisenä sääntönä, ei pelaajalähtöisenä - Hahmot ovat eliittihaltianinjasamurairobootteja, jotka toimivat noudattaen prime directiveään aina kun on mahdollista. Tämän takia olen pelaajana tyytyväinen juuri noista mielenkiintoisista sidetrekeistä kun niille päädytään, oli se sitten kuinka hetkellistä tahansa. Ongelma niissä tosin on se, että hahmoilta puuttuu usein syy tarttua mihinkään koukkuun (ja ryhmäpaine pakottaa luopumaan henkilökohtaisista syistä silloin kun hahmomotivaatio löytyy.. tosin välillä onnistuu karkaamaan yksityishuoneeseen epäkuolleen orjan kanssa), elleivät ne jyrää tankin lailla molemmista suunnista vastaan. -Alvan

Hmm.. Onpa Wikin kautta kommunikointi vaikeaa. En tarkoittanut, että kaikki pelaajat haluavat juosta sidetrekkien ohi lopputaisteluun. Mutta esitin väitteen, että pelisopimuksessamme on tällainen (kirjoittamaton) sääntö. Jos näin ei ole, mitä pelisopimuksemme sanoo sivujuonista? Jos se ei sano mitään, eikä ilmeisesti ainakaan kaksi pelaajaa viidestä kaipaa aivan näin nopeaa pääjuonen kuljetusta (tulkitsinko oikein?), miksi me sitten juoksemme koko ajan? Eli suoremmin, haluaisimmeko edetä hitaammin? Tuo mun palautteeni sanoi, että mä ainakin mielelläni etenisin hieman hitaammin - yleisesti ottaen. Loppukampanja voidaan toki pelata nykymenollakin, sikäli kun sitä on kolme pelikertaa jäljellä. -Samuli

Olen oikeastaan molempien kanssa samaa mieltä syistä nopeaan etenemiseen. Kyseessä on yhdistelmä näitä:

1) Osittain kirjoittamaton pelisopimus edetä pääjuonta nopeasti ja tehokkaasti.
2) Hahmoryhmä, joka toimii ingame-syistä niin, että sen toiminta noudattelee pelisopimusta.
3) Kampanjan pääjuoni, joka on toisaalta kiskottava ja toisaalta ei riittävän motivoiva, että se voisi toimia ilman niitä kiskoja, ts, hahmoilla ei ole aitoja pelaajahahmolähtöisiä syitä edetä pääjuonta.
4) Tähän mennessä pelatusta "opittu" käytäntö. Kiskotetut kohdat ovat antaneet olettaa, että kiskot ovat yhä olemassa ja niitä tulisi noudattaa.

Tämän kampanjan suhteen näitä ongelmia on vaikea (ja osittain turha) alkaa korjata, mutta tästä voi ja pitääkin ottaa oppia vastaisuuden varalle koskien tulevia kampanjoita. Millainen olisi sellainen pitkä kampanja, joka motivoisi hahmoja tarpeeksi henkilökohtaisella tavalla, että nämä alkaisivat itse päättää niitä "suuria suuntia" jonne mennä niin, että kiirehtimiselle ja pelisopimuksen pakottamalle reitille ei olisi tarpeen mennä, vaan tilaa jäisi myös "sivujuonille"? Vastaus mielellään esimerkein. -Navdi

Vihaan wikikeskusteluja. Mulle suurimmat syyt painaa täysillä eteenpäin ovat olleet: 1) ingame syyt, se vitun meteoriitti on tulossa päälle ja me ei tiedetä milloin, tätä olis pelinjohtaja halutessaan voinut hidastaa mutta siitä myöhemmin, 2) konkreettinen deadline sille että Terhi katoaa maasta, mä haluan että Terhi ehtii pelata kampanjan loppuun asti meidän kanssa, 3) Juhanin toteamus joskus aikaa sitten että aikoo viedä tämän APn vihdoinkin loppuun asti, edellisethän ovat kuivuneet syystä tahi toisesta, yhtenä keinona estää kampanjan kuivuminen kesken Juhani mainitsi sen, että pitää keston järkevänä eli vedetään mutkia tarvittaessa suoriksi. Näistä syyt 1 ja 2 selkeästi isompia kuin syy 3. -Jere

Diggasin paljon kadonneen maailman fiilistä ja hyvin hoidettua kusetuskohtausta. tavallaan harmi että setting josta sais vaikka kuinka paljon irti jää nyt (edellämainituista syistä) melko vähäiselle käsittelylle. Vinkkinä seuraavaan kampanjaan että tahtoo välillä downtimea :). -Jere

Hyvä, että melko scifi/pulp -henkinen fantasiakuvailu miellytti. Sinänsähän tässä ei mitään mene hukkaan, vaikka Land of Black Blodiin ei koskaan eksyttäisi missään kampanjassa uudestaan. Näitä samankaltaisia elementtejä on tarkoitus hyödyntää eräissä tulevissakin kampanjoissa, eli tämän pelisession sisältö (kummat hirviöt, tutkimusmatkailuhenkisyys, hiekkalaatikkomaisuus, outous) toimi osittain pelitestauksena sille millaisen vastaanoton tämänkaltainen "fantasian perusoletuksesta" poikkeava sisältö toimii. -Navdi

Wikikeskustelut on wikikeskusteluja. Tän voisi melkein siirtää tonne keskustelun puolelle. Samuli tulkitsi kyllä ajatuksiani oikein, rauhallisempikin eteneminen olisi ollut ihan ok, muutakin kuin pääjuonta olisi voinut seurata. Mutta se pointti, minkä Jere toi esiin, eli konkreettinen deadline, joka meillä on ollut edessämme pelaajina, on kyllä vaikuttanut viime peleissä selvästi siihen, että liikumme kohtalaisen nopsaan eteenpäin. Ja en näe myöskään mitään erityistä syytä ruveta muuttamaan sitä erityisesti näiden muutaman viimeiden pelin ajaksi. -Alvan

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped