Kohti Rannickia

Prologi

Sankarit selvittivät Magnimaria ja Hiekkasärkkää terrorisoineet murhat. Levättyään muutaman viikon kaikesta sankarin työstä, saavat he kutsun pormestari Grobaraksen luokse. Suhteet pormestariin halutaan pitää hyvinä ja sankarit lähtevät tapaamaan kaupunginisää jo arvaten, että jotain työtä voi olla tarjolla..

Matka Konnanselän kylään

Brobaras ja Kelmarain ovat sankareita vastassa ja kaikki veikkailut osuivat oikeaan, työtä kaupunki heille tarjoaa. Rannickin linnoituksesta ei ole kuulunut mitään moneen viikkoon ja Kelmarain on huolissaan mitä linnakkeelle on tapahtunut. Grobaraksesta linnakkeen hiljaisuus ei ole merkki mistään kummallisesta mutta koska rauhantuomarit painostavat häntä, on asialle saatava varmistus. Linnakkeen tarkistaminen ei kuulosta pahalta, vaikkakin epäilyksiä herääkin. Linnakkeen mannunvartijat, Mustat Nuolet, suojelevat lähialueita jäteiltä ja muilta pedoilta.

Sankarit päättävät käyttää nopeaa jokiliikenettä hyväkseen. Otho-niminen karski puolituislautturi suostuu kuskaamaan seikkailijat Konnanselälle sopivasta hinnasta. Matkaan lähtee myös Shalelu, jota oltiin neuvottu etsimään "toivottoman näköinen porukka Othin lautalta, joka tarvitsee erätaitoista opasta". Hieman yllättyneinä sankarit toivottavat Shalelun tervetulleeksi mukaan.

Matka sujuu yllättävän nopeasti. Osa syy matkan nopeuteen saattoi olla Grobarakselta saadun alkoholin määrä, jota tuli lautalla nautittua. Armand oli hukkua puolituisten järjestämässä "ota lautta uiden kiinni"-pelissä mutta onneksi Kraven pelasti nuoren miehen joesta. Ryhmä menetti yhteensä lautalla rahaa kymmenisen kultaa per pää, erilaisiin puolituisten järjestämiin uhkapeleihin. Lopulta saavutaan Savipohjan järvelle, jonka rannalla Konnanselkä sijaitsee.

Konnanselkä ja tutun riimun tapaus

Sankarit majoittuvat Erastilin temppeliin, joka koetaan luotettavaksi majapaikaksi. Seuraava päivä päätetään levätä kylässä, ennen kuin matkaa jatketaan kohti pohjoista ja Rannickin linnoitusta. Sankarit tutustuvat isä Shreediin, nuorehkoon Erastilin pappiin ja kylän johtajaan. Camlon, Kraven ja Armand päättävät tutustua paikalliseen baariin kun taas Alazor päättää tehdä tuttavuutta kylän kalastajien kanssa.

Baariin saapuvaa maanviljelijää ja Alazorin kanssa verkkojaan setvivää kalastaja yhdistää yksi asia. Molemmissa nähdään tatuoituna seitsemän sakarainen tähti, Sihedronin riimu. Armand ja Kraven onkivat maanviljelijästä selville, että tatuointi oli eräänlainen vip-tunnus Paratiisi-nimiselle kasinon ja ilotalon yhdistelmälle, joka kellui kylän reunamilla. Sankarit kokoontuvat ja pohtivat yhdessä isä Shreedin kanssa sitä, mitä ikiaikainen riimu tekee osassa kyläläisissä. Kraven pohtii, että Magnimarissa murhatut olivat ahneita, olisivatko nämä merkatut sitten taas himon uhreja. Asiasta ei päästä kunnon ratkaisuun. Isä Shreed ja Camlon tutkivat yhtä riimua, Alazorin kalastajaystävä suostui tähän lyhyeen toimenpiteeseen. Tatuointi ei ollut edes maaginen.

Pohjoiseen! Melkein ainakin..

Seuraavana päivänä sankarit jättävät Konnanselän taakseen ja lähtevät matkaamaan kohti Rannickin linnoitusta. Matka jää kuitenkin kesken, kun sankarit päätyvät auttamaan hädässä olevaa karhua, joka selvästikkin on druidin tai samoojan kumppani. Vastaansa sankarit saavat mutatisoituneen puolijätin, joka vangiksi jäätyään paljastaa, että "ladossa on kolme ihmistä". Otukselta otetaan henki pois ja nämä ihmiset päätetään pelastaa. Jätiltä löydetään rätti johon on ommenltu Mustien Nuolten tunnuksia ja tilanne alkaa näyttää vakavalta.

Sankarit suuntaavat kohti Graulien tilaa. Pihamaalla he joutuvat taisteluun toisen mutantti puolijätin kanssa mutta sekin voitetaan ilman suurempia ongelmia. Talosta leijuvat hajut eivät houkuttele luokseen joten sankarit päättävät pelastaa ladossa olevat ihmiset ensin ja miettiä tilannetta uudestaan. Ladosta löydetään kolme puolijättikakaraa, jotka lopetetaan myös. Ladon toisen oven takaa löytyy järkyttävän iso hämähäkki, joka hetken mietinnän jälkeen käy hyökkäykseen.

Alazor kutsuu taivaallisen mustakarhun hämäykseksi muiden alkaessa tulittamaan sitä nuolilla ja loitsuilla. Karhulla ei ole juuri mahdollisuuksia jättiläishämähäkkiä vastaan vaan kuolee nopeasti. Kuitenkin sankarien tulitus on liikaa hämähäkille ja se lyyhistyy maahan. Alkutaistelun paniikki laantuu ja sankarit uskaltautuvat kunnolla sisään tallin perimmäiseen huoneeseen. Sieltä löydetään kolme tajutonta miestä, ilmeisesti Mustia Nuolia.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped