Hiekkasärkän Kylä

Ritariperhos-juhla

Neljän kulkijan joukko saapuu Hiekkasärkän kylään viettämään sadonkorjuujuhlaa. Juhlassa muistellaan myös sitä miten Viimeiset Vitsaukset ovat taakse jäänyttä elämää, kylä voi ja elää hyvin. Ruoka ja juoma maistuvat kun sitä kerran ilmaiseksi saadaan ja samalla tutustutaan kylän merkkihenkilöihin ja kuunnellaan monta puhetta. Myöhään iltapäivällä alkavaan uuden kirkkorakennuksen siunaamiseen joukkomme osallistuu, varsinkin Alazoria siunaaminen kiinnostaa. Isä Zanthuksen puhe ei ehdi edes alkamaan, kun jokin aiheuttaa paniikkia yleisön joukossa.

Hiidet hyökkäävät!

Hiidet iskevät kaupunkiin useammalta suunnalta, aiheuttaen juhlaväen ajatumisen paniikkiin. Läheisistä vankkureista hyppää kolme hiittä laulaen pahan kuuloista taistelulaulua. Sankarit valmistautuvat taisteluun; Kraven asettaa hilpparinsa tanaan, Alazor lähtee tarkistamaan onko isä Zanthus kunnossa, Camlon virittää jousensa ja Armand ottaa jalat alleen. Taistelu alkaa, pienikokoiset hiidet osoittautuvat yllättävän vaikeiksi maaleiksi mutta lopulta ne saadaan voitettua. Kraven otti taistelussa pahan haavan sääreensä hiiden hurtanhalkojasta mutta onneksi parannusta saadaan.

Hiisilumoajan johtama iskuryhmä kukistetaan myös melko helpon oloisesti, vaikkakin parannusta tarvitaan taas taistelun jälkeen. Myös Armand näytti kyntensä tässä taistelussa hyökkäämällä rakennuksen nurkan takaa vihollisen sivustaan. Avunhuudot juhla-alueen toiselta laidalta kiinnittävät sankarien huomion.

Nuori aatelismies, Aldern Foxglove, on joutunut hiisisissin ja tämän ryhmän piirittänäksi. Sankarien saapuessa taisteluetäisyydelle Aldernin koira kaatuu kuolleena maahan kun hiisirakilla ratsastavan hiisisissin koninsurma halkaisee eläinparan kallon. Kraven hoitelee hiisisissin yhdellä hilpparin huitaisulla. Aldern on kiitollinen henkensä pelastamisesta. Taistelu alkaa laantua ympäri kylää.

Taistelun jälkeen...

Muutaman päivän ajan sankarit saavat nauttia tekojensa hedelmistä. Kyläläiset osoittavat kiitollisuuttaa monin tavoin: sepät antavat alennusta, leipuri lahjoittaa Armandille limppua, Ameiko tarjoaa ilmaiset aterioinnit RUosteisessa Lohikäärmeessä ja sheriffi Hemlock nimittää sankarit hänen apulaisikseen. Myös Ven Vinderin tytär, Shayliss Vinder osoittaa kiitollisuutta Armandille "rotanmetsästyksen" muodossa. Tilanne selviää kuitenkin puhumalla ja Armandin välit Vindereihin muuttuvat enemmän kuin lämpimiksi. Aldern Foxglove lahjoittaa sankareilel hevoset ja vie heidät metsästämään villisikoja.

Kuitenkin kaiken hyvän keskellä saadaan kuulla vakavia uutisia. Shalelu Andosana, paikallinen mannunvartija ja palkkionmetsästäjä, saapuu kaupunkiin kertomaan miten hiidet liikehtivät nykyään aktiivisemmin ja ne ovat epäilyttävän järjestäytyneitä. Ajatus asian tutkimisesta nostetaan esille ja Shalelu lähtee tarkkailemaan hiisiä.

Sankarit heräävät seuraavana päivänä, tarkoituksenaan käydä Hiekkasärkässä asuvien sukulaistensa luona. Kuitenkin suunnitelma kariutuu pian, Ameiko Kaijitsu ei ole palannut majataloonsa ja vaikuttaa siltä, että asian takana on hänen velipuolensa Tsuto.. Sankarit suuntaavat Lasipajalle.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped