Toiminnot
Sivusto
Rautanuolet ovat linnoittautuneet Ohdakepään hiisiheimon päällikön Ripnuggetin makuuhuoneeseen ja valmistautuvat taisteluun. Valtaistuinsalista kuuluvan mekastuksen perusteella vaikuttaa, että hiisillä ei ole harmaintakaan aavistusta montako hyökkääjiä on ja missä he ovat tällä hetkellä. Tämän tiedon valossa taisteluissa kolhuja ottaneet sankarimme päättävät viettää lopun valoisan ajan leväten. Ripnuggetin huoneen tarkempi tutkiminen paljastaa salakäytävän, joka johtaa linnakkeen muurin alitse Ohdakepään pohjoisreunalla sijaitsevaan tiheään ryteikköön. Rautanuolet tekevät leirin tänne ja lepäävät minkä pystyvät, pitäen kaiken aikaa vartiota. Kuluu lähes 10 tuntia ennen kuin hiisistä kuuluu mitään. Auringon alkaessa laskea, vartiovuorossa ollut Shalelu herättää muut. Hiidet ovat taas liikekannalla...
Sankarimme palaavat hiisilinnakkeen uumeniin päivän levon jälkeen haavoistaan lähes toipuneina. Jättiläisliskolla ratsastava hiisipäällikkö Ripnugget ja tämän henkivartijat kohdataan brutaalissa taistelussa linnakkeen harjoitusareenalla. Ripnuggetista ei ole Rautanuolille vastusta. Hänet saadaan elävänä kiinni. Kuulusteltaessa selviää, että linnakkeen alaisissa katakombeissa on Nualian lisäksi ryhmä tämän palkkaamia rosvoja, joista yksi on ilmeisesti "noita". Ripnuggetin sanojen mukaan alimmassa kerroksessa majailee myös "hiisien jumala Gog". Ripnuggetin itku ja rukoilu henkensä puolesta kaikuu kuuroille korville Durgalin lopulta iskiessä hänen päänsä irti. Pää kiinnitetään linnakkeen porttiin varoitukseksi muille hiisille.
Ensimmäisessä maanalaisessa kerrroksessa kohdataan menninkarhu-palkkasotur Bruthazmus, sekä Esonille lapsuudesta tuttu roistomainen kääpiö Harck. Molemmat konnat voitetaan kuitenkin varsin helposti. Nähdessään Harckin sormessa äidilleen kuuluneen sormuksen, Esonin mieleen virtaavat unohtuneet muistikuvat lapsuuden tapahtumista; Harck kuristamassa Esonin vuoteenomana ollutta sairasta äitiä kuoliaaksi ja repimässä sormusta tämän sormesta. Eson menettää malttinsa täysin ja hakkaa jo vangiksi otetun Harckin kuoliaaksi.
Eräässä toisessa huoneessa sankariemme kimppuun hyökkää luonnoton mustekalaa muistuttava Tentamort, joka onnistuu lähes surmaamaan Durgalin myrkyllään ennen kuin Onawan maansärkijän napakka isku viimeistelee otuksen.
Kerroksesta löytyy erinäisten taikaesineiden ja aarteiden lisäksi Nualian ja hänen liittolaistensa suunnitelmia hyökätä Hiekkasärkkään kahdesta suunnasta; hiisiarmeijan avulla maan pinnalla ja Vihan Katakombien kautta nk. Synnistä siinneiden avustuksella. Crion löytää useita Thassilonialaista taikuutta koskevia kirjoja, kääröjä ja muistiinpanoja ja pakkaa nämä reppuun ennen suuntaamista alempiin kerroksiin.
Toisen kerroksen ensimmäisessä huoneessa kohdataan sinne paennut "noita", naispuolinen ihmisvelho. Hänet onnistutaan kukistamaan tuntuvan ylivoiman turvin varsin helpon oloisesti.
Rautanuolet valmistautuvat etenemään toisen maanalaisen kerroksen sisempiin osiin. Rautanuolet eivät tätä itse havaitse, mutta selvästi vaikuttaa siltä, että joku tai jokin saa heidät sortumaan kerta toisensa jälkeen silmittömän julmaan väkivaltaan tai ahneuteen...
Peli 4 sivuhahmoja:
Kokemus:
Muut palkkiot:
Harck-flashback! Tästä keksinkin jo 1-2 jatkosivupolkua Esonille. Kuvailu kivaa ja tappelu alkaa sujua jouheammin, joskin mieluusti tekisi välillä muutakin kuin syöksyisi pää edellä mättämään. Vihut tuntuvat olevan vähän heikkoja meidän power-leveliimme (tästä keskustelu-sivulla) - joskin parilta hahmolta olisi jo lähtenyt henki ilman CLW-sauvaa. Kaksi vankia tapettu, vaikuttaako tämä jotenkin alignmentiin? Loottivimma oli jossain vaiheessa pelikertaa vähän koomisen oloista. Äkkiä ei tule muuta mieleen. -Samuli
Kiitos taas. Lonkero-olio ja Ripnugget rokkasivat. Lievä luolastoturtuminen. Onneksi ei taida hirveänä olla enää jäljellä. Pää edellä mättö on typerää, mutta niin on myös liika taktikointi fife-foot steppeineen. Pitää koittaa tasapainoilla. -sope
Tarkoitin mättämisellä tuota, että syöksytään tappelusta toiseen sen kummemmin miettimättä. Oli se sitten luolastossa tai kaupungissa. Hieman roolipelaamista välillä ei haittaisi. Joo, unohdin kiitellä lonkero-oliota ja Ripnuggetia. Etenkin lonkoro-olio oli parhautta: se oli just niin sneaky ja epäreilu kuin pelaajahahmotkin yleensä. Lisää tuollaista! -Samuli
Aiheista vankien tappaminen, pää edellä tappelusta toiseen syöksyminen ja silmitön loot-ahneus: ellen paremmin tietäisi voisin kuvitella pelaajista muutaman lukeneen salaisia pelinjohtomuistiinpanoja. ;) Muistanette, että Alaznist oli Runelord of Wrath ja Karzoug oli Runelord of Greed. Nämä teemat nousevat isompaan asemaan myöhemmässä vaiheessa. Tässä vaiheessa voisin olla taipuvainen samalle kannalle molempien kanssa: Vähemmän taktikointia, grindaamista ja loot-ahneutta, enemmän roolipelaamista. Jollei muilla keinoin aikaansaada, muutan radikaalisti expanjakoperiaatteitani. -Navdi
En itse asiassa muista kuulleeni noita Wrath/Greed. Olenko vain missannut? Checkasin myös ability damagen: paranee 1/päivä. -Samuli
Muistelen kertoneeni jotain noista. Mutta korjataanpa tuota seuraavassa infopaketissa sitten. Noin summaten Thassilonilaisten "seven virtues of rule" on pohjana niiden sekä hallinnolle että magialle. Nämä "virtuet" korruptoituivat Thassilonian mukana siihen pisteeseen asti, että muuttuivat seitsemäksi kuolemansynniksi. Kukin Riimuvaltias assosioituu yhteen näistä synneistä ja samalla yhteen Thassilonialaisen velhouden koulukunnista (Joita on seitsemän. Niputtavat Divinationin General schooliin.) -Navdi
Mullakin alkaa kevyt turtuminen iskeä luolastoihin. Ohdakepäässä taistelusta toiseen syöksyminen on aika luontevaa, ollaan puhdistamassa pahan pesää ja tiedetään suunnilleen mitä on tulossa vastaan mutta ei riittävästi että voisi tehdä kovin kauaskantoisia suunnitelmia. Ahneus loottauksessa oli ehkä hetkittäin koomista mutta ei siihen kaikki sortuneet ja toisaalta kaikkia kaivertaa varastettu omaisuus, joka ehkä pyritään saamaan takaisin sitten jostain muualta. Lonkero-otus oli hieno, vaikka olis varnmaan ollut vähemmän pelottava jos Sope olis tajunnut käyttää Durgalin Escape Artistia lonkeroista pakenemiseen. Koitetaan pitää nysvä ja taktikointi aisoissa tappelujen aikana. -Jere
Heh. Siitä on tovi kun luin Skinsaw Murdersin, mutta mun muistikuva on, että se ei sisällä ainuttakaan varsinaista luolastoa. Täähän on muuten ihan linjassa vanhan punaboksi-mallin kanssa, jossa "valmistuttiin" luolastovaiheesta ja siirryttiin siniboksiin siinä lvl 4 tienoilla. ;) -Navdi
Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped