Kaapatut

Aika: 2. Desnus - 5. Desnus

Tarinan alku

Neljä epäonnekasta herää krapulaan ja pahaan oloon pimeässä, haisevassa huoneessa. Hitaasti he kasaavat itseään kasaan ja yrittävät selvittää syytä sille, miksi huone keinuu ja narisee. Pimeässä he eivät näe toisiaan kunnolla mutta yrittävät myös selvittää keitä muut huoneessa olijat ovat.

Roku yrittää pitää itsekunnioituksensa rippeet kasassa istumalla suorasti lattialla, tarkkailen kolmea muuta. Rokun kasvoilta paistaa huono olo, mies on tosin muuten hyvä kuntoisen ja vahvan oloinen. Irokeesi on huonossa kunnossa heräämisen jälkeen. Roku yrittää ottaa muihin kontaktia kysyen heidän nimiään.

Morian nousee ylös hitaanlaisesti eikä juuri puhu muille, kertoo tosin nimensä. Vanhemman miehen kasvot ovat synkät ja uurteiset, selvästi eilisen kaltainen baari-ilta ei ollut miehen ensimmäinen. Morian näyttää joukosta eniten merirosvolta huivissaan ja pitkässä takissaan, joka roikkuu olkapäiltä.

Mitaba on puoliörkki, örkin ja mwangilaisen ristisiitos. Tumma ihoinen hahmo murisee matalalla äänellä ja tutkii pimeydessä olevia hahmoja, jotka hän tosin näkee hyvin. Puoliörkki etsii hattunsa ja asettaa sen päähänsä kuullessaan liikettä portaikosta.

Darion ylösnouseminen käy hitaammin kuin muiden, vain hetkeä ennen kuin portaikosta saapuva joukko tulee hakemaan nelikkoa kannelle. Nuorukainen on nopea puhumaan ja sovittaa suuren lierihattunsa päähänsä.

Portaikkoon saapuu mies ruoskan kanssa ja huutaa kultahampaat vilkkuen neljää viimeistä saapumaan kannelle. Ruoskalla kannustaen mies ohjaa nelikon ylös.

Tervetuloa Koiruoholle!

Kannella on paljon liikettä laivan miehistön hoitaessa töitään ja uusien tulokkaiden pyöriessä hämmentyneenä kannella kaiken kiireen seassa. Peräkannella seisoo valtava tumma ihoinen mies, jonka parta on siististi kiinnitetty kultarenkailla. Kapteeni Barnabas Harrigan toivottaa kaapatut tervetulleeksi hänen laivalleen, Koiruoholle, joka kärsii miehistö pulasta. Laivalla on yksi hyvin tärkeä sääntö jonka kapteeni Harrigan kertoo uusille tulokkaille: he eivät saa puhutella häntä rangaistuksen uhalla. Laivalla murhaamisesta ja varastamisesta rangaistaan kölin ali vetämisellä. Kapteeni Harrigan jättää uudet tulokkaat perämiehensä, herra Pluggin vaivaksi.

Herra Plugg, nuori mies joka on kalju lukuunottamatta ponihäntää niskassaan, komentaa hyvin samaan tyyliin kuin kapteeninsa, huutamalla ja uhkailemalla. Hän aloittaa tulokkaiden jakamisen heille sopiviin töihin, ensimmäisenä ratkotaan kuka pääsee hoitamaan purheita ja köysiä. Erottelu käy helposti, kuka on kiivennyt ensimmäisenä märssykoriin saa tämän työn.

Kiipeäminen alkaa nopeasti ja Roku erottuu nopeasti joukosta edukseen nopean kiipeämisensä ansiosta. Muutkin pärjäävät hyvin, Dario ehkä uhkarohkeutensa vuoksi ja Morian kokemuksensa vuoksi. Mitaba ei juuri halua kilpailla tästä työstä mutta kiipeää näön vuoksi ylöspäin. Köydet osoittautuvat vaikeaksi paikaksi kiipeillä mutta Roku ottaa silti voiton tästä kisasta ja saa pestin köysistöstä. Päästyään alas Rokun tulee kiivetä työpisteelleen märssykoriin.

Herra Plugg valitsee Mitaban kokin apulaiseksi. Kokki on nimeltään Ambrose "Kalansuoli" Kroop, humalainen mies kanojensa kanssa. Mitaba ymmärtää työnsä roolin nopeasti, tarkkailla miestä ja estää ruokaa menemästä täysin pilalla tämän käsittelyssä. Ehkä hän voi myös oppia jotain ruuanlaitosta tältä mieheltä.. Kalansuoli kertoo humalapäissään Mitaballe, miten Koiruoho on myrkkyä, siinä on jotain vaarallista, tappavaa. Puoliörkki ohittaa asian nopeasti.

Dario ja Morian päätyvät kansityöhön, luuttuamaan kantta. Työ tulee sisältämään myös muuta mutta alkuun kannen jynssääminen on heidän päätyönsä. Pesti sopii erityisesti Dariolle, joka pääsee luuttuamisen ohella tutustumaan muihin samaa työtä tekeviin. Erityisesti tansahteleva maahinen, Conchobar Turlach Lyhytkivi, on hänen mieleensä ja myös maahinen pitää Darion seurasta. Toinen mielenkiintoinen persoona on Sandara Quinn, nuori nainen, jonka vyöllä roikkuu hukari. Myös kiukkuinen puolituisnainen, Rosie tulee tutuksi päivän aikana.

Työpäivän päätteeksi kaikki saavat rommiannoksensa ja vapaahetkensä. Ilta kuluu jutellen ja laivan väkeen tutustuessa. Nelikko saa todistaa myös kölin ali vetämisen kun miestä nimeltä Harakka rangaistaan. Harakka ei selviä elossa toimenpiteestä, mikä toimii hyvänä muistutuksena uusille tulokkaille siitä, että laivan sääntöjä on suotavaa totella.

Laivatöitä


Kurkunleikkaaja-Krog

Seuraavat päivät laivalla sujuvat hyvin samanlaisissa merkeissä kuin ensimmäinen. Aamu- ja iltapäivä kuluu töitä tehdess ja ilta taas rauhallisemmin. Kaikki neljä kaapattua tutustuvat tahoillaan muihin miehistön jäseniin ja toisiinsa. Erityisen suosittu miehistön jäsen on aliperämies ja huoltoupseeri Kurkunleikkaaja-Krog. Puoliörkkinaiselta käydään tasaiseen tahtiin pyytämässä jotain entistä omaisuutta takaisin, Dario hankkii esimerkiksi miekkansa takaisin, kuin myös Rosien viulun, ansaiten näin puolituisen ystävällisyyden.

Roku yrittää pitää itseään kartalla siitä mihin Koiruoho on matkalla ja hänen mielestään Morian on paras henkilö kertomaan hänelle laivan suunnasta. Morian kieltää olevansa merirosvo Rokun käyttäessä hänestä tätä nimeä mutta kertoo laivan suuntaavan etelään, joko kohti Mokuton saarta tai Kuumemerta.

Ensimmäinen välienselvittely sattuu eräänä aamuna kun nelikko on (taas) viimeisten joukossa lähdössä kannelle päivän töihin. Luikku-Syl ja tämän porukka yrittää haastaa nelikon tappeluun alakannella, kertoen ettei pidä heidän naamastaan. Roku yrittää puhua kääpiöön järkeä mutta Dario tekee hyvää työtä pelotellessaan Luikkua ja tämän koplaa Rokun voimista. Kuitenkin kääpiö komentaa omansa hyökkäämään ja nyrkkitappelu syntyy.

Tappelu on lyhyt, sillä yksi Luikun omista ei halua edes tapella Darion kertoman valheen jälkeen. Roku väistää kääpiön ensimmäisen iskun ketterästi ja saa tuekseen Darionn. Mitaba ja Morian tarkkeilevat tilannetta mutta liittyvät taisteluun kun Roku ja Darion saavat iskun. Morian iskee piilotetun tikarinsa hamaralla yhtä hyökkääjää joka jättää taistelun nähdessään veitsen. Luikku tempaisee oman veitsensä esiin mutta Roku on edelleen liian ketterä. Mitaba taklaa kääpiön maahan ja tämä lähtee ryömimään pakoon, ollessaan nelikon edessä lähes avuttomana. He päästävät kääpiön pakenemaan kannelle, Darion kehoittaa kääpiötä jättämään tällaiset yritykset tulevaisuudessa heti pois. Kannella nelikko huomaa miten Luikku on raportoimassa epäonnistuneesta yrityksestään mestari Ruoskalle, kultahampaiselle puosulle.

Toinen vaativampi kohtaaminen laivalla oli jättiläisrottien tuhoaminen pilssistä. Tätä varten Mitaba saa harpuunan Krogilta. Rotat löydetään nopeasti tuhotaan ilman suurempia ongelmia, silti perämies Pugg ei ole nelikkoon tyytyväinen.

Neljännen päivän iltana perämies Pugg päättää esitellä lemmikkiään, Huuhkarhu-Hartshornia miehistön uusille jäsenille. Huuhkarhu ei ole oikea huuhkarhu vaan kolmimetrinen lihaksikas mies, jonka käsiin ja selkään on tervattu höyheniä. Perämies etsii uudesta miehistöstä halukasta kohtaamaan Huuhkarhun tappelussa. Luikku yrittää ärsyttää nelikkoa ottamaan haasteen vastaan kun miehet ovat vain hiljaa. Lopulta Mitaba astuu esiin ja ottaa haasteen vastaan. Puoliörkki luottaa kestokykyynsä ja vähäiseen näppäryyteensä verrattuna Huuhkarhuun, jonka iskut ovat melkoisen voimakkaita. Vain vaivoin onnistuu Mitaba pysymään jaloillaan, kiitos örkin verensä ja ajamaan Huuhkarhun pakosalle. Perämeis rankaisee lemmikkiään vihoissaan miehistön katsellessa vierestä.

Epilogi

Koiruoholla on uutta miehistöä ja nelikko, jossa kaikilla on tavoitteita elämäänsä varten. Kuitenkin heidät on nyt heitetty laivalle, joka suuntaa kohti Kuummemerta ja siellä odottavia kauppalaivoja. Miten merirosvon elämä sopii heille ja kuinka kauan he aikovat pysyä miehistön jäseninä ja elossa tällä väkivaltaisen maineen omaavalla laivalla? Aika näyttää.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped