Toiminnot
Sivusto
Aamun valjettua Kodarin rinteillä, Hiekkasärkän ritarit lähti kulkemaan kohti Karivek Vekkerin viimeistä leposijaa. Yöllä oli pyryttänyt lunta ja vieläkin lihavat hiutaleet laskeutuivat taivaalta nietoksiin. Seikkailijat taivalsivat vaitonaisina eteenpäin. Aavenäkyjen jälkeen kukaan ei ollut levännyt rauhassa. He olivat kohdanneet matkoillaan suuria kauhuja, eivätkä pelkästään selvinneet niistä vaan voittaneet ja lyöneet ne, mutta silti Vekkerien mökin karmiva tarina pääsi heidän turtumuksensa läpi, ostui johonkin syvälle ja sai karmivat vilunväreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Taian keinot sallivat heidän karkottaa talven pakkasen luotaan, mutta tähän kylmään tarvittaisiin toiset loitsut.
Matka oli pitkä ja hidas, sillä vuoristo ei olisi kuumimpana kesänäkään ollut helppokulkuista, mutta lopulta he pääsivät Vekkerien karttaan merkittyyn paikkaan, tasaiselle kielekkeelle, ehtyneen kaivoksen sisäänkäynnin yläpuolella. Kieleke oli korkealla ja suojaton, ja tuuli pieksi sen lumipeitettä. Lumi kinostui likelle kielekkeen reunaa vasten kivien rivistöä. Tottuneesti, Dairhe ja Kajo pyyhkivät lumen pois kunkin kiven luota, paljastaen ne karkeatekoisiksi hautakiviksi. Niihin kaiverretut nimet olivat kääpiöiden, ja viimeinen rivissä oli Silas Vekker.
"Karivek puuttuu," Skrym totesi.
"Tokkopa mies itseään hautasi. Jossain se täällä on," Kajo vastasi, sohien Madrigaalilla kohoumia lumessa ja paljastaen ne kivenmurikoiksi.
Rovan 16.-30. ja Lamashanin 1.-2. päivä 4708 AR.
Onpa tullut todettua, että Fly on erinomainen buffi. Kääpiöt saatiin onnellisesti saatettua tuonpuoleiseen, Wendigo oli aika hirveä ja jääsuolta löytyi mukava nymfi. Lyhyen harhailun jälkeen päästiin kultaiselle tielle, jota ei valitettavasti voi poluttaa.
Ja huomasinpa Intistä lukiessani, että JeariksellaKIN pitäisi olla enemmän skill pointeja. Köh. ~Veltzeh
Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped