[-Peliraportti

Tapahtumat

Syvällä Jorgenfistin alaisissa käytävissä, vaivihkaisesti etenevät sankarit jättivät maagisen kirjaston taakseen ja etenivät käytävästä omituiseen, epäsäännölliseen kammioon. Kammiossa ei ollut nähtävissä ainuttakaan suoraa kulmaa tai nurkkaa, jota ei olisi pyöristetty. Syykin tähän paljastui pian - sinne oli sidottu kolme Tindaloksen koiraa, kammotusta ajan ja ulottuvuuden tuolta puolen, jotka olisivat päässeet nurkkien geometrian kautta pakoon.

Vaikka hirvitysten mustien silmien kylmä katse ja neulanterävät hampaat uhkaavia olivatkin, sankarit surmasivat ne nopeasti ja jatkoivat matkaansa seuraavaan kammioon.

Heti Gelrickin astuttua ryhmän kärjessä suureen saliin, heidän silmiensä eteen laskeutui sankka sumu. Jostain huoneen perukoilta he kuulivat syvän ja karhean äänen puhuvan loitsusanoja unohdetulla kielellä: "MOK MOK MUR MUR!"

Kamppailusta tuli pitkä ja vaikea kun Mokmurian - sillä hän tämä ilmestys oli - käytti voimakasta ja muinaista taikuttaan, paiskoen seikkailijoita ympäri huonetta ja vääristäen itse painovoimaa. Silf sai tuta useammin kuin kerran myös Mokmurianin suuren ryhmysauvan, jota tämä käytti jättiläisen voimin. Lopulta kuitenkin jättiläinen totesi jääneensä alakynteen ja yhden viimeisen loitsun heitettyään katosi näkyvistä kokonaan. Ryhmän maagikot ymmärsivät taian olleen ulottuvuusportti ja että Mokmurian ei ollut enää läsnä. He päättivät vetäytyä äkkiä ennen kuin jättiläinen palaisi parannettuna ja apuvoimien kera.

Heillä oli onnea, sillä paluumatkalla läpi linnakkeen ylempien luolastokerrosten, eräästä käytävästä kaikui loitsumessu. Lyhyen tiedustelun perusteella siellä oli Mokmurian, sekä kaksi vähäisempää lamiaa jotka loitsivat tähän parannusta. Tämä ei ollut vielä ehtinyt kerätä apujoukkoja! Ratkaisu oli yllätyshyökkäys ja rynnäkkö.

Raivoisa taistelu oli lyhyt ja ruma, ja sen päätyttyä molemmat lamiat lojuivat kuolleina maassa, ja Mokmurianilla oli keuhkoissaan Sir Gelrickin miekka.

Metelin houkuttelemana paikalle ilmaantui partio kivijättiläisiä, joiden naispuolinen päällikkö katsoi hyväksyvästi kuollutta entistä johtajaansa. Tämä esitteli itsensä Connaksi, josta Pitkähammaskin oli puhunut, ja kertoi seikkailijoiden saavan päivän etumatkan ennen kuin hän lähettäisi takaa-ajopartion. Sitten hän lähti nuija olalla etsimään jotakuta nimeltä Galenmir.

Seikkailijat, velmusti, vetäytyivät useammaksi päiväksi luolien aliseen kirjastoon tutkimaan muinaista Thassiloniaa.

Päivämäärät

Gozranin 13.-19. päivä 4708 AR.

Sivuhahmoja

  • Mokmurian, Jorgenfistin kivijättiläisten johtaja
  • Conna Viisas, kivijättiläinen, heimopäällikkö
  • Karzoug, ahneuden riimuherra

Palkkiot

  • 20 800 xp/lärvi
  • 1 100 pp, 12 000 gp, eli 23 000 gp
  • 2 kpl +2 flail, arvo yhteensä 8 332 gp
  • 2 kpl headband of inspired wisdom +2 -- 1 kpl Skrym, 1 kpl Dairhe
  • 2 kpl ring of protection +2 -- 1 kpl Skrym, 1 kpl Jearis
  • wand of bear's endurance (13 charges), arvo 2 250 gp
  • Large +1 defending spell-storing club, arvo 9 150 gp
  • bracers of armor +4, arvo 8000 gp Jearis
  • robe of runes
    • +4 enhancement bonus to Int. As a free action, wearer may recall up to four levels of spells per day that he has prepared and then cast. For one round after recalling a spell, the wearer's spell save DCs and attack bonus with spells gain a +2 enhancement bonus.
  • bag of holding (type II)
  • fogcutting lenses
    • Allow the wearer to see through magical and mundane fog, mist, and similar obscurement. Viewing any other areas inflicts a -4 penalty on Perception checks and a 20% miss chance when attempting to hit creatures.
  • scroll of contact other plane, arvo 562 gp, 5 sp
  • meripihkasta ja safiireista tehty kaulanauha, arvo 4 000 gp
  • mammutinluisia riimukiviä, arvo 1 400 gp
  • 500 gp in diamond dust -Michiell, loitsuja varten.

Koska 3 hinnatonta kamaa tulee tod.näk. käyttöön, niin myydyistä lewteistä jä sankareille rahaa käsiin 9738 gp 9 sp per sankarlärvi.

Palaute

Lopputaistelut menivät oikein mukavasti. Vaikka sessio oli lähes kokonaan miekanheilutusta, siihen ei kerennyt tympääntyä, tai ainakaan minä en kerennyt. Ja verrattuna Ohdakepäähän resurssit riittivät hyvin tällä kertaa. Ahh, kirjasto. ~Veltzeh

Olipas muuten paljon makoisampi sessio kuin edellinen. "Mok mok, murr, murr" tosin sai mut hajoamaan joka kerta, mikä hieman sävytti muuten vakavaa ja hurmeensävyistä lopputaistelua huumorilla. Pidin Tindaloksen hurtista ja mokmurilaisen taktiikoista (reverse gravity+telekinesis=barbaaripikkelssiä) ja lopun historianluento elävöitti koko kampanjaa kunnolla. Langat alkavat kerääntyä samaan vyyhteen ja muutenkin on pollea olo onnistuneesta ryhmätaktikoinnista.

Hei Veltzeh, tässä olisi Jearikselle kiinnostava featti: Focused Shot. Tuon "(area) affinityn" pystyi ainakin korvaamaan yhdellä rankillä Knowledge(Local:area), eikä se vaatinut varsinaista etnisyyttä.

Stop the press, Focused Shot on Advanced Player's Guidessakin, ja siellä preqit on samat miinus Kyonin affinity. Eli ota se ihan rauhassa. Mainio featti.

Niin ja Nite, pistä nyt noi "sumunpilkkojalinssien" ja "riimukaavun" statsit tänne. Leveliäkään ei tullu, prkl. Murh, kuolo! ~Muser

Tulipas leveli! Mulla on jopa lähes 12000 expaa yli levelin (eli siis 116980).
Feat on hieno. Nyt pitää sit valita Vital striken, Wind stancen ja sen välillä... tosin Focused shot on parempi kuin Vital Strike. Mutta sitten, lisää lämää vai 20 % miss chance kantomatkahyökkäyksiin Jearista vastaan? Päätöksiä päätöksiä. Ja pitääkö sitä varten siis ottaa nimenomaan Kno (local: Kyonin) -piste vai onko Kno (local) riittävä (koska sitähän löytyy)?
Jeariksen tekisi mieli tuota ring of prot +2:ta, mutta onko muilla lähitaistelijoilla enemmän hinkua sitä kohtaan? Samaten jos kukaan muu ei tee bracers of armorilla mitään, Jearis voi ottaa, niin ei tarvitse enää taikoa Mage armoria joka kerta. Tehdäänkö me wand of bear's endurancella mitään, vai myydäänkö? Aikovatko hahmot mennä kauppaan ennen Kodar-vuoria? ~Veltzeh

Fukshite, olin unohtanut lisätä edellisen skenun expoihini. Tanx. Joo, knowledgen pitää nimenomaan olla (Kyonin), koska se feat on local. Ei knowledge(Varisia) auttaisi jonkun kyoniniittitaistelutyylin tuntemisessa. Ja ota vaan bracerit, ne on just nappiinsa sulle, plus niitä voi boostia +6:ksi ja +8:ksi sitten kun on hynää. Sauva on aika turha mielestäni ja sormusta Michiell ei tarvitse. Om nom, nyt voin ottaa joko Alignment Channelin tai Heighten Spellin tai Furious Focuksen tai Bouncing Spellin tai Crafting Featin(Craft Wondrous Item, Craft Rod, etc)...äh. ~Muser

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped