Susiluodon arvoitus
Menossa mukana: Takanen, Harjunen, Hilden, Seppänen ja Sorsa.
Tapahtui: 30.11.2008 Punavuorenkatu 7 c 46
Peliraportti
Skenaario pelattiin "neljän kirjekuoren versiona". Toisin sanoen pelaajia oli neljä. Kirjekuoret jakautuivat seuraavasti 1 (painajainen): Seppänen, 2 (nephilim): Hilden, 3 (hunnuttaja): Sorsa, 4 (pohjanmies): Harjunen. 1. kirjekuoren skenaariossa kukaan hahmoista ei selvinnyt karkuun painajaiselta.
Kaikki alkoi perus-skenaarion mukaisesti. Oli idylinen kesäilta ja hahmot grillailivat vaakun kannella.
Keskustelu
- Käytetty mekaniikka ja 33:sen psyyketasot (tasapaino, tahto, jne) toimivat skenaariossa hyvin. -V
- EPH:na Riston Tarvitsisi enemmän luonnetta. -V
- Kuori 3 tarvitsee korjauksen: sinettisormuksista voisi tuntua hehkuvan jotakin voimaa. -V
- Kuori 2:sen "voi uhrata itsensä" toimisi paremmin, jos skidit voisi oikeasti pelastaa itsensä uhraamalla. -V
- Hahmonluonti aluksi vaikeaa, mutta lopulta ihan selkeä homma siinä taustalla -Sope
- Pelissä oli oikeasti pelottavia ja tunnelmallisia kohtia. Erityisesti sekoava Santtu, katkaistut köydet ja talosta ryntäävä lapsi toimivat. Siistiä, kun hahmotkin alkavat toimia vainoharhaisesti ja sekoilla. Ihan huippua. Kaavailen tässä miten peluuttaa oikeasti piinaavaa trilleriä tyyliin Uhrilampaat -Sope
- 1:sen kirjekuoren tavoitteenasettelu siistittävä Seppäsen vetämän skenaarion mukaisesti. Pelaajan tavoitteena on pysäyttää hahmot ennen venettä. -V
- Skidien 2 ja 3 kohtalo arvelutti pelaajia. 2:sen voisi tuoda "pelastettavaksi", jotta saataisiin jonkinasteista onnistumismahdollisuutta. Tai loppuskenaario missä 2 onkin hirviö. -V
- Luontokuvaajahahmo oli kiinnostava pelattava, suosittelen läänintaiteilijan tilalle. -Timo
- Tykkäsin klassisista kauhuleffaefekteistä ja Millennium-TV-sarjan hengestä skenaariossa. Etenkin pelaajan vetämä unikohtaus toimi hyvin. Säikyttelyefektejä ja ns. nopeita kohtauksia ("jotain tapahtuu NYT, 10sek aikaa sanoa mitä teet", esim kohtauksessa jossa kekara säntää talosta) voisi käyttää enemmänkin. -Timo
- Kun homma alkoi hajota käsiin, kahden edelleen kadoksissa olevan lapsen kohtalo ahdisti kuoren (2? 4? ristiriitaisuutta ks. yllä ja alla) haltijaa. Hahmolla pakonomainen tarve pelastaa lapset hinnalla millä hyvänsä, mystinen kyky pelastaa kuka tahansa pinteestä, mutta paha keisari syö pään ihan justiinsa eikä niitä riivatun kakaroita näy missään. Ressasi sekä hahmoa että pelaajaa =D -Timo
- Edellä mainittu kuori (2? 4?) voi osoittautua joillakin hahmoilla hankalaksi pelata. Hahmon suhtautumista sukuunsa ja saareen voisi miettiä hieman pidemmälle. Kuoren tämänhetkisestä sisällöstä pelaaja saa helposti kuvan, ettei hahmo suhtautuu melko välinpitämättömästi ja etäisesti siinä esitettyihin asioihin. Lisäksi tuo kyky pelastaa kuka tahansa uhraamalla itsensä ei välttämättä toteudu, tietysti tämä riippuu myös pelaajista/hahmoista, mutta skenaarioon voisi kirjoittaa 1-2 "tärppipaikkaa" tuolle. -Timo
Skenaarion yleiskuvaus pelautuksen ajalta:
Susiluodon arvoitus
EU:n mandaatilla ympäristöministeriön alaisuudessa toimiva itämeren tilaa valvova ympäristörikollisuuden ja -terrorismin torjuntaan erikoistunut tutkimusalus Vaakku, on tutkimusjohtajansa ansiosta varsin itsenäinen toimija alueella. Kun rajavartiolaitos saa varoituksen ympäristövaarasta - ja puolustusministeriö kieltää asian tutkimisen, on Vaakun miehistölle taas käyttöä.
Susiluodon arvoitus on skenaario, seikkailu tai miniroolipeli maagisesta realismista kauhusävyttein Itämeren saaristossa. Peli on suunniteltu kolmesta kuuteen pelaajalle, mukaanlukien pelinjohtajan. Pelin valmistelu kestää noin puolisen tuntia ja seikkailun oletettu kesto on noin kolmesta viiteen tuntia. Peli pohjautuu Harhapolkuun ja siinä käytetään säännöstön vedosta vol.33.
Vaakun matkassa
Tutkimusalus Vaakku, on seitsemänkymmentäluvulla ruotsin rajavartiolaitoksen ylpeytenä palvellut meripelastus ja vartioalus. Sen nykyinen säidenruntelema runko palvelee itämeren puhdistus ja tutkimustyötä EU-Rahoitteisessa operaatiossa ja auttaa tarvittaessa rajavartioinnissa. Alus tekee viiden päivän levänkeräys, ruoppaus ja näytteenottoretkiä viikon tai kahden välein. Henkilökunta on pääosin meribiologiaan tai merenkäyntiin erikoistuneita ammattilaisia tai rajavartiolaitoksen henkilökuntaa, vaikka muutama poikkeus löytyykin. Aluksella palevelee vaikituisesti seitsemän henkeä, mutta sen kyydissä on usein harjoittelijoita, gradunlaatijoita, kunnan ja valtion virkailijoita ja aika ajoin muutamia ympäristöasiosta valveutuneiden päivälehtien reporttereita.
Nostalgian tuulia
Peli sijoittuu viime kesän loppuun. Aluksi on juuri sellainen kesäsää, kuin toivoa vain voi. Saaristossa on äärimmäisen nättiä ja rauhaisaa...
Aluksen matkat lähtevät usein Porvoon tai Helsingin satamasta, ja suuntautuvat eri suuntiin Itämerelle. Iltana, jona peli alkaa, Vaakku on ensimäistä päivää suorittamassa Porvoon saaristoon kohdistuvaa näytteenkeräysmatkaa - aivan armeijan tykistöammunta-alueen lähistöllä. On kesä, ja laineet ovat keinuttaneet alusta lempeästi illan saapumiseen asti.
Eksyneitä sieluja
Salaisuuksia salaisuuksia
Kaikki ei kuitenkaan ole niinkuin päälle näyttää. Kaksi vaakun miehistön jäsenistä on pinnan alla jotain aivan muuta. Jokainen skenaarion pelaaja saa yhden suljetun kuoren tai taitetun arkin, jossa kerrotaan mitä pinnan alla kuplii. Pelaajien määrästä riippuen - on eri määrä kuoria. Ota kuoret peliin järjestyksessä
Periaatteessa, pelinjohtajan ei tarvitse tietää, mikä kuori kenellekin menee - ja tämä saattaa jopa parantaa peliä
(kuoret poistettu tästä)
Pelaajien hahmot ovat tuona kohtalokkaana iltana Vaakun matkassa. Kahta poikkeusta lukuunottamatta, pelaajat voivat valita pelattavakseen jonkun Vaakun miehistöstä tai luoda kokonaan uuden hahmon kunhan uudella hahmolla on jokin selkeä syy olla aluksen kyydissä. Pelaajien luomat hahmot voivat myös korvata miehistön jäseniä, kunhan hahmot vain sopivat miehistön jäsenille esiteltyihin konsepteihin edes jollakin asteella.
Jos pelaajat haluavat luoda oman hahmon, alla on esitelty muutama konsepti tai "yleistausta" joka sopii tähän skenaarioon:
- Rajatieteistä kiinnostunut ympäristöreportteri
- Graduaan valmisteleva meribiologian opiskelija
- Saariston maisemista kiinnostunut läänintaiteilija
- Läheisen suurvallan vakooja, joka on naamioitunut yhdeksi yllämainituista
Vaakun miehistö
1. Henna Peitsamo
Meribiologi helsingin yliopistolta. Henna on yliopistolta lainassa oleva nuorheko (33v) meribiologian tutkija. Hän on melko mukava ja kiltti, mutta työssään silti tunnollinen tutkija. Hän suorittaa laivalla suuren osan perustutkimuksesta ja tulosten kirjaamisesta. Hennan ainoa valitus, on että hän voisi tehdä melkein kaikki hommansa maissakin. Valitus tosin liittynee Hennan alttiuteen merisairaudelle.
2. Mikko Vasama
Meripartiolainen ja nuorempi laivuri. Mikko on laivan kipparin apumies ja "försti". Hän on 18 kesäinen laivurintutkintonsa harjoitteluosaa suorittava opiskelija ja Aran (alla) veljenpoika. Mikko jatkoi harjoitteluaan hieman pidempään, koska kohta on armeija edessä. Nuori sälli on kaikinpuolin kunnollinen ja oikea isänmaan toivo.
3. Markus Helin
Nuori ja lupaava kemisti. Markus Helin on HFP ab:n alukselle sponsoroima lupaava tutkija. Hänen erikoisalaansa on kemia ja erityisesti ABC-tason myrkkyihin ja aseisiin liittyvä tiedustelu ja tutkimus. Helin on hyvin nuori (22v) ollakseen tälläisellä tehtävällä, ja hänen rahoitustaustansa (öljy-yhtiö) on vähintään epäilyttävä. Santtu (alla) kuitenkin näyttää tulevan nuoren lupauksen kanssa hyvin toimeen. Helin on ulkoasultaan aika rento kaveri, mutta omaa oudon viehtymyksen kaikkeen armeijan tai erikoisjoukkojen käyttämään tavaraan.
4. Ulla Ristisuo
Tiedeyhteisön hylkäämä meribiologi. Ulla oli nuorempana loistava tutkija, ja hänen artikkeleitaan julkaistiin useissa lehdissä. Eräiden tieteellisesti arveluttavien löytöjen jälkeen - hän ajautui kuitenkin hiljakseen sivuun tiedeyhteisön valokeilasta, ja lopulta hänen oli hylättävä tiedeura. Nyt tämä äärimmäisen lahjakas nelikymppinen biologi tekee Vaakulla mittauksia ja tutkimuksia erinäisten myrkkyjen vaikutuksesta elämään merellä. Hän pukeutuu aina hyvin asiallisesti, ja jopa hieman epäkäytännöllisesti ajatellen merenkäyntiä.
5. Risto Merimaa
Hengenpelastajapalkittu rajavartiomies. Risto on aluksen miehistön ainoa virkamerkillinen jäsen. Risto on Aran lisäksi myös ainoita isompaa laivaa ajamaan kykenevistä. Hänen virkavelvollisuuksiinsa kuuluu alueen partiointi, ja tämä käy paljon helpommin vaakun miehistön kanssa, kuin yksistään rajavartiolaitoksen aluksella. Risto on melko symppis jätkä, ja pitää ihmiselämää kaikkea muuta arvokkaampana.
6. Sanna "Santtu" Luode
Pelinjohtajan sivuhahmo. Santtu on tutkimuksesta ja projektista EU:n elimille ja ympäristöministeriölle vastuullinen toiminnanjohtaja. Hän on pirteä, mutta hieman liian vakavasti ympäristöasioihin suhtautuva kolmekymppinen stadilaistunut turkulainen. Santtu on mukava omilleen, mutta jopa liiallisen tiukka ja hankala toimiessaan muiden kaupallisten tai valtiollisten toimijoiden kanssa. Voisi jopa sanoa hänen olevan eräänlainen piikki lihassa monelle valtionhallinnon proggikselle. Santtu pukeutuu ympäristöihmisten tapaan vihreään fjäll raven tyyliin.
7. Artturi "Ara" Vasama
Pelinjohtajan sivuhahmo. Artturi Vasama, on aluksen kippari ja vastuussa kaikesta käytännönläheisestä aluksella. Hän on melko rento ja käytännönläheinen nelikymppinen saaristolaismies. Lukuunottamatta hassua keltaista sadehattua, tässä miehessä ei ole mitään erityistä tai silmiinpistävää. Pukeutuu aina samaan kauhtuneeseen merimiesvillapaitaan ja öljykangastakkiin.