Toiminnot
Sivusto
Malje saa vettenpäälläkävelysormuksen.
Puhutaan Osondin ja Laulavan muusan kanssa. Ydersiuksen pää ja ruumis erotettiin toisistaan, kun Saventh-Yhin sankari tappoi hänet ennen kuin kaupunki pelastettin.
Mennään nukkumaan leiriin, jotta voidaan parannella kirouksia.
Mummy rotin poistamiseen tarvitaan remove curse ja sitten remove disease. Kuros poistaa Mogashin sokeuden ja Maljen kirouksen, mutta ei saa Maljen tautia poistettua. Nkechi sen sijaan saa sen pois.
Videään katatoninen puolihaltia Polunnäyttäjien leiriin sienikaupunginosaan. Eivät tunnista omakseen, mutta löytyy kuitenkin ratkaisu katatoniaan. Pomo kaivaa tukevasta arkusta käärön ja kutsuu yhden Cayden Caileanin papeista loitsimaan sen.
Hän on tajuttomana tunnin.
Juliver, oli mukana Ean de Clainin retkikunnassa. Ean löysi Varisiasta kuolleeksi luullun käärmekaupungin. Hän ei halunnut julkaista löytöjään, koska ne olivat niin vaarallisia. Hän otti mukaansa muita Tiennäyttäjiä ja kulkivat maan alla viikkoja, kunnes löysivät Illmurean, toisen kaupungin.
Mennään Cassata Lewynnin leiriin kertomaan suunnitelma ja maanalaisesta kaupungista. Cassatalla on nyt mukana tykki!
Kierretään kaupunkia, jotta päästäisiin Sulkakäärmeheimon kaupunginosaan. Nähdään temppelialueella Punaisten sirkkojen tyyppejä polttamassa roviota. Palvovat siellä Agachek-jumalaansa.
Konnalaisten viljelijäkaupunginosassa on Aspis-partio. Mogashi vittuilee niille. Mennään sitten Osundin luo.
Maanalaiset katakombit ovat tabu! Käsityöläisosassa on Laulavan muusan liskolemmikkejä. Niihin ei saa koskea.
Mennään joen yli etelään. Siellä on iso aukea, joka on matalammalla, ja siellä on kivettyneitä zombeja ja kuusijalkaisia isoja liskoja. Jooo...
Mennään muualle. Mogashi näkee erään talon sisällä jonkin. Hän menee sisään ja tulee yllätyshyökkäys. Ne ovat kechejä. Tapetaan ne.
Syvemmältä käytävästä löytyy sabosan. Ne imevät verta. Seuraavassa huoneessa on iso väijytys. Pari minuuttia menee, ennen kuin saadaan ne tapettua.
Mennään toiseen käytävään, jossa Malje kävi kurkkimassa. Sieltä löytyy hakattua, karkeaa käytävää. Käytävä haarautuu, mennään vasemmalle eikä suoraan. Kymmenien jalkojen päästä tullaan huoneeseen, joka on viidakkokasvillisuuden valtaama. Katto on romahtanut sisään, taivas näkyy. Siellä on ovet suoraan ja oikealle.
Löydetään oikealta jäljet, seurataan niitä. Käytävä haarautuu, seurataan jälkiä. Tullaan suureen huoneeseen, jossa on kiviset pariovet ja suuri azlantilainen patsas. Nyt löytyy teräväkyntisiä jälkiä myös.
Avataan pariovet, ja patsas herää eloon. Siihen ei tehoa taika! Kailn taikoo sen alle kuoppia.
Peräännytään. Niero jatkaa kuitenkin pommien heittelyä ja Mogashi lyömistä. Kiviovien takana on hieno huone. Seinävaatteet kuvaavat viidakkoa ja toinen koristeellista huonetta. Siellä on sinisiä kristallisuonia.
Toinen seinävaate esittää Saventh-Yhiä ennen sen rakentamista ja toinen juuri ennen sen tuhoutumista. Yksi seinämaalaus esittää tätä huonetta. Mutta seinämaalauksen seinämaalauksen seinämaalauksessa seinämaalauksen tilalla on ovi, johon johtaa kuusi kristallia. Täällä Juliver varmaan rikkoi paluuoven.
Leiriä johtaa Kassata Lewynn. Lisäksi paikalla on noin 50 kantajaa ja merirosvoa, sekä Aerys Mavato, Nkechi ja Sasha Nevah.
Vapaakapteenit hallitsevat markkina-aluetta, hallintoaluetta, kasarmeja, temppelialuetta sekä asuntoaluetta. Lisäksi he ovat liittoutuneet käsityöläisten aluetta hallitsevan Sulkakäärmeen heimon kanssa.
Gozranin 2. päivä, 4709 AR.
Jeeaaahhh! Vihdoin juonessa eteenpäin. Diggaan tästä pulpahtavasta "maan alla kytee suuri suunnaton pahuus jonka nousemisen vain te voitte estää" -suunnasta johon ollaan menossa. Moraalista ambiguiteettia ei liiemmin liene tulossa. Pelikin sujui pelaajien puolelta vallan mallikkaasti ilman sen suurempia off-game -häröilyjä. Tosi mainiota ettei party oo jämähtänyt vartin työpäivään vaan pystyy hoitamaan useampia taisteluja peräkkäin, luo enemmän oikean seikkailun ja tutkimisen tuntua kun ei joka välissä tarvi pysähtyä nukkumaan loitsuja takaisin. Ja golem-patsas onnistui oikeasti aiheuttamaan sydämentykytystä kiivetessään aina vaan takaisin taisteluun... -Zathow
Joo, tää skenu alkoi varsin mainiosti. Diggaan simonaan kellarimaisesta dunskusta ja uhan tunteesta. Voi räplää kaikkea ympärillä ja viholliset vaihtuivat kivasti. Onneksi golem oli huonommasta päästä ja Kailn kuin taltioitu mukiloimaan se, niin ei tullu pissa pöksyyn. Niero koki osakseen opetalla viskomaan pommeja nopeammin, joten nyt pitäisi jysäysten tuntua. Varotointen vuoksi voisi hankkia jonkun adamantiiniaseen muuten. Tai versatile weapon-loitsun.
Mitä tulee massatuhoon, niin jos pysymme konjuraatioissa Aqueous Orb tai Stone Call(mainio wandiloitsu muuten) on mainioita uusia "fuck you"-loitsuja sekä tietenkin vanha kunnon Stinking Cloud(joka nykyään on poison effect, joten Niero on lähestulkoon immuuni sille, *hint hint*).-Muser
Tää oli iha hyvä.
Mullon nyt Freedom's Call (http://www.d20pfsrd.com/classes/core-classes/cleric/domains/paizo---domains/liberation-domain), which is nice. Myös Allied Spellcaster. Otin myös vakioloitsuks nelostasolle Temporary Enchantment Ykkösen, jolla päästään vastaavuudessa läpi goleemien ynnämuiden deeärristä. -Gastogh
Tämä siis? Ihan nasta, vaikka onkin 3rd party-kamaa.
Freedom's Call on mainio ja tulee varmasti tarpeeseen.-Muser
Mitäs tästä third party -kamasta on puhuttu? Adamant Entertainment on muutenkin kiellossa ihan vaan siksi että inhoan sitä. -NiTessine
Also, Kuroksella on sääntöjenvastaisesti kaks Magic traitia. Vaihdas toinen. -NiTessine
Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped