Peliraportti

Tapahtumat

Lähdetään metsästämään krokotiilia (ainakin Maljen mielestä). Se makaa saarellaan, ja Niero heittää sitä kivellä, vaikka hän ja muut halusivat jättää sen rauhaan. Se huomaa sen ja alkaa lipua päin... Muut ovat kovasti juoksemassa taloon piiloon, joten mennään sitten. Se tunkee päänsä oven karmeista ja saa siitä kaulakorun. Se pureskelee Maljea ja uhkaa niellä hänet. Kailn taikoo häneen greasen, ja hän pääsee juuri ja juuri irti.

Sitten se käy Mogashin kimppuun ja nielee hänet. Revitään sitä kahta kauheammin ja Niero saa tökättyä sitä suoraan silmään. Mogashi kaivautuu ulos ja todistamme syntymän! Otetaan krokosta osia taikaesineisiin.

Jatketaan eteenpäin. Eräs vedessä seisova talo on kummallinen, siinä ei kasva mitään. Se on 100 metrin päässä rannasta. Lähdetään menemään sinne, siellä on vettä rintaan saakka. Mogashin ja Nieron kimppuun hyökää kolme varjoa. Ne imevät strenaa molemmilta. Malje saa kaksi hallintaansa. Niero tappaa viimeisen. Malje ottaa muut kaksi mukaansa. Niitä ei voi ottaa leiriin, joten Malje laittaa ne haversackiinsä.

Malje tekee efficient quiverin. Tutkiskellaan seinäkirjoituksia kolme päivää. Niistä saadaan selville, että Zaventh, azlantilainen, taisteli käärmejumala Ydersiusta vastaan ja tappoi sen. Kuros parantaa Kailnin viittaa.

Sitten lähdetään. Leirin lähettyville on ilmestynyt Tiennäyttäjien leiri. Sargavan hallituksen leiri on joen yläjuoksulla. Mennään jutustelemaan Tiennäyttäjien kanssa. sovitaan, että jätämme ne rauhaan ja ne jättävät meidät rauhaan ja kaikki on hyvin.

Mennään tutkimaan apinakaupunginosaa. Olugim, nelikätinen gorilla ja sen charau-ka-käskyläiset odottavat meitä siellä. Olugim juttelee vielä vähän ja samalla Malje buffaa vielä vähän lisää. Sitten tapellaan. Malje: "No niin tyypit, ZON-KUTHON antaa teille voimaa tuottaa VIELÄ ENEMMÄN tuskaa!" *prayer*

Kailn uhkailee sitä ja se demoralisoituu! Se tippuu Kailnin kuoppaan, hahaa! Lopulta Niero repii sen kurkun irti. Mennään tappamaan Kailnin naurattama charau-ka-papitar.

Malje nostaa Anghazanin pojan epäkuolleena! Jee! ...Paitsi että ei, koska ei ole onyxia. Nööööy!

Vietetään taas muutama päivä tutkiskelemassa. Keihäät voi aktivoida jollain rituaalilla.

Leiri

  • Puolustus: 14
  • Tutkimus: 8
  • Huolto: 10
  • Hävityspisteet: 0/20
  • Tutkimuspisteet: 8/120

Leiriä johtaa Chivane. Lisäksi paikalla on noin 50 kantajaa, salamurhaajaa ja Achaekekin akolyyttia.

Punaiset sirkat hallitsevat markkina-aluetta ja kasarmialuetta.

Mitä olette oppineet

  • Saventh-Yhin seitsemän keihästä ovat voimakkaita maagisia fokuksia, joista kukin vaikuttaa omaan kaupunginosaansa ja langettaa sen ylle erilaisia maagisia efektejä. Aktivoimalla keihäät erilaisilla rituaaleilla voidaan saada aikaan vielä voimakkaampia efektejä. Vain yksi keihäs voi olla aktiivinen kerrallaan.
    • Markkina-alueen keihäs antaa passiivisena +2 Diplomacy-heittoihin.
    • Kasarmialueen keihäs antaa passiivisena +2 Intimidate-heittoihin.
  • Saventh-Yhi on nimetty Saavithin, muinaisen azlantilaisen sankarittaren mukaan. 11 000 vuotta sitten, ennen pimeitä aikoja, Saavith johti Azlantin sotajoukot käärmekansaa vastaan ja surmasi näiden jumalan, Ydersiuksen, leikkaamalla tämän pään irti.
  • Azlantilaiset palvoivat Abadaria enemmänkin vaurauden ja kaupunkien jumalana, eivätkä lain jumalana niinkuin nykypäivänä.
  • Käsityöläisten alueella asui muinaisina aikoina joukko ikiaikaisia muusia, jotka olivat Shelynin pyhiä palvelijoita, ajattomia ja kuolemattomia.

Päivämäärät

Pharastin 22.-28. päivä, 4709 AR.

Sivuhahmoja

  • Sasha Nevah, iloluontoinen ja äkkipikainen mediogaltilainen
  • Nkechi, kärttyinen Gozrehin pyhä erakko
  • Chivane, Punaisten sirkkojen retkikunnan päällikkö
  • Halibur Vaskisulka, hirveä vittunaama
  • Amivor Glaur, tiennäyttäjien retkikunnan päällikkö
  • Olujimi, Anghazhanin valittu poika

Palkkiot

Palaute

Melkoinen mättäjä Nierostakin on tullu. Ei olis uskonu kun alkemistin tasoja otti. Pommeille tosin pitää tehdä jotain, koska tuli menee vielä nopeammin pois muodista jahka kaikki loputkin vihollist saavat vihiä, että sitä tuppaa tulemaan naamaan Nieron kohdatessa.

Anyhows, menihän melkoisesti. Hyviä loitsuja ovat kaikki valinneet(Magic Fang, Magic Missile, Remove Curse, etc) ja tulihan niitä käytettyä. Kaupunkia on muutenkin kiva tutkia, nyt kun se ei enää ole kasa taistelukohtauksia ja pysyvyyttäkin löytyy.

Joo, Halibur on sitten magus(kensai- tai myrmidarch-sellainen), jolla on laatikon avaamisesta(lue=kampanjasta) riippuen käsissään joko jousi tai ratsuväen sapeli. Tai molemmat. Ja joko yksi tai seitsemän tasoa takanaan. Melkoinen arpinaama kuiteskin, kun toinen korvakin on puolikas ja oikeasta kädestä puuttuu pari sormea. Grim, somewhat frostbitten. -Muser

Aika hyvin onnistuttiin session kanssa. Krokotiili oli loppujen lopuksi aika pelottava, mutta saatiinpa siitäkin raaka-aineet krokotiilinnahkalaukkuihin, -saappaisiin, -vöihin, -pantoihin jne. :D Maljea oli taas vaihteeksi yllättävän kiva pelata. Ja pahus, muistin taas vasta nyt, että ruumiin nostaminen maksaa niitä hemmetin onyxejä. Onko kellään lähistöllä olevalla sellaisia myynnissä? 350 gp:n arvosta tarvis, mutta Maljella taitaa olla muutama vielä säilössä. -Veltzeh

Mätk mätk. Pysähtykö kukaan muu ihmettelemään ja heijastelemaan, kuinka ihmeessä meillä ei kuole väkeä joka sessiossa? ;D Onnekas partyrakenne ftw.

Leiripisteitä tulee ilmeisesti lisää sitä mukaa kun kaupunginosia käydään läpi? Olin jotenkin luullu, että sillä alun allokoinnilla oli joku pysyvämpi rooli.

Mä tästä NiTelle mainittinkin ennen pelin alkua, mutta mainitaan muillekin täällä, vaikka meneekin itse sessiosta ja tästä pelistä aiheen ohi (koska parempaa kanavaa ei ole): jos kannatusta löytyy, vois seuraavaa kampanjaa valmistelevan sivun nostaa pystyyn jo hyvissä ajoin ennen nykyisen päättymistä, niin voi hoitaa downtimen ja sessioiden välisten pitkien taukojen kestäessä hommat kuntoon, jotta sen voi alottaa heti vanhan päätyttyä. Ihan nyt vielä tuskin tarvii, mutta kumminkin ajoissa. Näin myös sen takia, että ennakoin tiettyä partyn koostumuksen tarkoituksenmukaista suunnittelua, koska mun hahmosta on taas tulossa taistelun höyhensarjalainen (think alhasen tason Dairhe ilman sutta). -Gastogh

Joo, kannatetaan uuden kampanjasivun kohdalla. Toisaalta omalla kohdallani sen voi antaakin odottaa, sillä ei ole selvää kumpi potentiaalisista sankareistani edustaa allekirjoittanutta siinä. Puhumattakaan mekaniikasta. Jos kaikki haluaa välttämättä hakkaa vihollisia naamaan, niin ei Halibur/Niero tule tunkemaan siihen väliin. Joku Evoker tai Noita ovat ihan mahdollisia, tosin Nieroa en mielläni veisi enää mihinkään hirveän uuteen suuntaan. Esim. velhoilu vaatii, ainakin Golarionissa, ihan tuhottomasti aikaa opetella on täten hänen konseptinsa ulkopuolella, ellei sitten keksitä jotain todella keinotekoista käännettä hahmon tarinassa ja niitä mieluummin välttäisin.

Kuolema ja henkiinherätys jonkin ilkikurisen Voiman kautta? Voisi toimia ja saisin ainakin kirjoittaa hekumallista legendaa hahmon hortoilusta keskellä savannia kohti sivistystä väkivaltaisen korporealiteetin saavutuksen tuloksena. Muutto takaisin Varisiaan ja yhtäkkinen maageiluinnostuksen herääminen parin kuoleman tuloksena? Joo, ei kiitos. Mieluummin jotain orgaanista siirtymistä. Myös mekaniikan osalta.

Mistä tulikin mieleeni, kuolemalta säästytään myös siten, että keskitytään vahingon välttämiseen. On mennyt melkoiseksi paahtamiseksi taktikoinnin sijaan tämä pelaaminen ja jonkinlainen rutiini ja hyvä actionien käyttö tutkimisen ja varsinkin taistelun aloittamisen kohdalla olisi poikaa.

Joitain esimerkkejä:

Ostetaan vaikka Wand of Shield ja tökitään sillä Mogashia kun se delayaa ja/tai keksitään joku tapa kattaa suurempia alueita kaupungissa tallustaessamme, esim. joku divinaatio tai nopea summoni tai familiar, joka auttaa välttämään Olujimimäiset "yksi-vuoro-valmistautua"-tilanteet. Nierokin sai tasan yhden buffin päälle ennen kuin Mogashi jo otti vahinkoa ja buffiminen on alkemistin, kuten bardin ja esim. inkvisiittorin elinehto.. Yksi vaihtoehto on kanssa sijoittaa erilaisiin debuffeihin tai kontrolliloitsuihin, joita sitten nakellaan vastutajia päin ensi tekona. Spiked pit ja Murderous Command olivat jo hyviä alkuja.

Paremmille nujakoille -Muser

Oli hauskaa! Vaikka käytiinkin seitsemän pisteen päässä kuolemasta... Kaupungin "valtaaminen" on ihan mukavaa touhua ja tässä on oikeasti tunne etenemisestä. NiTessinelle suuri kiitos ylläolevasta "Mitä olette oppineet" -kohdasta. Auttaa kovasti immersiossa etenkin jos sessioiden väli venyy taas pidemmäksi.

Taktikointiin liittyen, eikö alkemisti saa invisibilityn jossain vaiheessa? Näkymättömänä scouttailu voisi nimittäin olla potentiaalinen vaihtoehto stealth-taidon puuttuessa kaikilta. Olujin olisi nähty hyvissä ajoin ja ehditty valmistautua mikäli olisi jonkinlainen partio-vartiomies partyn edellä liikuskellut. Vastaisuudessa samanlaisia tilanteita tulee luultavimmin lisää, joten tuossa olisi yksi vaihtoehto. Jos näkymättömyysloitsuja ei ole niin sitten keksitään jotakin muuta, vaikkapa niitä divinaatioita. Familiarille pystyn juttelemaan, mutta sen nopeus on vaivaiset 20ft, mikä hidastaisi etenemistä huomattavasti. Kulmien taakse sillä tosin pystyisi katsomaan...

Mitä seuraavaan kamppikseen tulee, Gastogh, teen meleettäjän, joka on oleva joko maagus tahikka fighter, motivaationaan tulla yhtä kuuluisaksi kuin Hiekkasärkän Sankarit. -Zathow

Tuli irkissä mieleen, että mua vähän hiersi se kun porukka ei paljo reagoinu mun puhumisiin ja sain yleensä sanoa asiat ~kolmeen kertaan. Voi tietty olla, että mä yritän koko ajan puhua väärässä kohdassa... onko näin vai kuinka?
Niin ja olenpa ylpeä siitä prayerin fluffista, jonka keksin!

Kannatan Jade Regentin sivun aikaista perustamista. Meinasin katsoa, jos Nilivialista saisi jonkin kivan hahmon. Rogue olis kiva, mut niitä on nähty. Hmm, ninja. Gunslinger? Ihan oikea velho?

Mitä nopeuteen tulee (familiarin ja muidenkin), niin auttaako se hirveästi jos joku nuuskii edellä, jos porukka joutuu sitten buffaamaan kaukana ja juoksemaan monta rundia paikalle? Tai no, ehkä siinä voi ne minuuttibuffit pistää päälle ja paikalle saapuessa rundibuffit... -Veltzeh

Tämä näyttää olevan tänhetkinen Jade Regentin hahmokatras.

  • Zathow: Fighter/Paladin
  • Korgull: (Kääpiö) Martial Artist
  • Gastogh: Street Performer Bard

Ergo, me kaksi varmaankin pelataan joitain fullcastereita, jotka paikkaa noita välejä. Ihan kuin RotRL:ssa. :D Martial Artist ja Fighter eivät ainakaan osaa muuta kuin mättää ja ottaa iskuja vastaan ja SP Bard keskittyy muistaakseni debuffeihin ja skilleihin(niissä se onkin sitten halvatun hyvä), joten arkaaninen mahti puuttuu kokonaan.

Voin tehdä esim. oraakkelinkin, jos haluat Veltzeh pelata Velhoa. Se on ainakin sellainen spontaani(hahhah) luokka jonka fluffi sopii hyvin melkein mihin tahansa hahmoon. Ja mysteereillä saa aikaan kaikkea lähitaistelijasta(ancestors, wood, battle, METAL) kykykoneeseen(lore, englightened philosopher, nature) ja Save or Suck/Die-taikojaan(heavens, dark tapestry, dem bones).

(ramble:end)Mitä tulee tuohon nopeuteen, implikoin sellaista lähestymistapaa, että se edelläkävijä palaa kertomaan lopulle porukalle mitä tuleman pitää, jahka huomaa vaikka vartiotuvan tai jonkin muun keskittymän/uhan. Invisibility, joka tosiaan Nierolta löytyy, on minuuttibuffi, joten toi on käytännössä ihan mahdollista pari kertaa päivässä. Expeditious Retreat+Invisibility+Acute Senses(jahka saan yhden tason ottaakseni tuon vimosen) tekee Nierosta aaveen. Tai sitten voi kokeilla divinaatioita. -Muser

Meinasitko Veltzeh pelissä puhumista vai irkissä puhumista? Pelissä tuntuu kohtalaisen usein nimittäin olevan vähän sitä ongelmaa että kaikki puhuu päällekkäin, yksi saa puheenvuoron ja sitten tapahtumat on jo edenneet eikä muiden tekemisiä/puheita noteerata ja hahmo(t) ei olekaan tehnyt mitään. Tai ainakin itse olen ollut tällaista huomaavinani. -Zathow

Koskien Maljen puheiden ignoraamista: mä kyllä kuulen, vaikken sanoskaan mitään. Esim. alligaattorinnahkavaatteista ei ollu juuri sanomista, koska tässä pelissä kledjujen kasaaminen mistään lohikäärmeitä vähäsemmästä ei oikeen herätä reaktiota. Ja taas toisaalta Kuros (tai mun hahmot näin yleensä) ei mieluiten lähde kinastelemaan pikkuasioista, jonka johdosta saa sanoa jotain aika vahvaa ennen kun ne väittää suorana vastaan.

Mitä tulee edellä nuuskimiseen: kyllähän se periaatteessa toimii jos joku stealthiinsa luottaa, mutta korkeen HD:n mököjen kanssa on aina se riski että niillä vaan riittääkin sitä Perceptionia tarpeeks. Jos taito on tarpeeks buff, mikäs siinä. Toisaalta, sillon myös etenminen hidastuu - paitsi itse scouttireissun vuoks myös sen takia, että stealth-moodissa ei liikuta täyttä vauhtia. Tää ei ehkä vaikuttas pelaajien kokemukseen paljon, mutta haluaako party aina lähettää hipsijänsä tarkistamaan jokasen nurkan edeltä, kun jokasta ovee ei edes jakseta tarkistaa ansojen varalta?

Street Performerista (joka on ihminen): sillä on joo ne debuffit jotka astuu kuvioon ysitasolta alkaen, mutta bread-and-butter mätössä isoin mekaaninen ero muodostuu siitä, että sillä ei oo Inspire Couragea, joka on perusbardin perusmoodi perusnujakassa. Se korvaava kyky on defensiivinen, sallii esim. haavottuneen hahmon poistua taistelusta kun viholliset kattoo muualle. Aion myös sitten aikanaan neuvotella parista sen kyvystä ja parista bardin peruskyvystä PJ:n kanssa, kunhan ensin setviytyy, onko näkymättömyydettäjälle ylipäänsä kysyntää normibardia enemmän. -Gastogh

Zathow: pelissä puhumista meinasin, ja jep, juuri samaa ongelmaa olen huomannut. Jos tietäisi miten siitä pääsee eroon... :o

Sit vähän tajunnanvirtaa Jade Regentistä (onks sille hyvää suomennosta vielä?): Hmm, buffaaja-alkemisti! Muser, mulla ei ole hirveesti kiinnostusta divine castereihin, mut druidi vois mennä. Mut ehkä mieluummin joku arkanisti. Mmm, arcane trickster... sen fluffi ei vaan oikein kolahda, muuten ois kiva. Mua on aina potuttanu se alignment prerequisite. Miksi non-lawful? MIKSI? Tietty fluffia vois varmaan säätää, hmm. Saattais kyl muistuttaa Jearista aika hitosti. -Veltzeh

No siis, invisibilityn +20 stealthiin on +20 stealthiin ja etäisyys lisää +1 perception checkeihin joka kymmenennellä jalalla. Saa olla melkoinen perception-bonus jos haluaa joku perusvahti matkan päästä ohi kulkevan varkaan huomata. Nehän yleensä ottaa muutenkin kympin, koska toiminta on, hälytyksen ulkopuolella siis, toistuvaa. Expeditious Retreat on sitten niitä varten, jotka ei kuulu tohon kategoriaan, ergo loppikset.

Debufeilla tarkoitin kyllä bardia yleensä, jonka loitsulistalta noita löytyy. Street performerhan ei itsessään tuossa toiminnassa mitenkään ole mitenkään ylivoimanen(court bard taas on), mutta sulla on, päätellen siitä ettet osallistu mokuttamiseen, varmaankin melkoinen karisma joten debuffit ovat mahdollisia.

Veltzeh, joo, kuulostaa hyvältä. Arcane Trickster tosin on kyllä melkoinen toisinto Jeariksesta niin kuin sanoit. Minusta samaan funktionaalisuuteen riittäisi jo yksi dippiluokka varkaaseen, jotta saisi ne class skillit ja sen fluffin. Tricksterin tarvitsema moniluokkaisuus kyllä kuohii esim. loitsuista sen tehokkuuden ja trickster saa samalla kaiken arkaanisen monta tasoa myöhässä. Kymppitason taito on mahtava, mutta se tulee liian myöhään. Miten olisi esim. joku noista elementtikoulukunnista mitä tuli Ultimate Magicissa ja APG:ssä? Ne saa kaikkea jännää. Entäs se Scrollmaster?

Jade Regent tietysti kääntyy "Jadehallitsijaksi" tai "Jaderegentiksi". "Jadevaltionhoitaja" voisi olla jo vähän ylilyönnin oloista. :D -Muser

Veltzeh: Opetellaan olemaan puhumatta muiden päälle/tilanne ei etene ennen kuin kaikki on saaneet selvitettyä mitä tekevät.

Suosisin käännöksenä Jadehallitsijaa tai Jadevaltiasta. Ja hahmostani tulee human paladin, joka on Sir Gelrickin fanipoika #1. -Zathow

Käärmeen Kallo

Hahmot

Entiset

Seikkailut:
Sieluja Ryövärinpuukolle

Kilvan kohti kuolemaa

Seitsemän keihään kaupunki

Hulluuden holvit

Syvät salit suomuisat

Käärmejumalan kaikkein pyhin

Maailma

Muuta

Mekanismiin

edit SideBar

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped