Mekanismi

Luonnoksia...

Pelin kuljetuksesta ja muusta pelien valmistelu/johtamisasioista

Suunnittelu, lähtökohdat ja hahmot

Roolipelit lähtevät usein liikkeelle valmiista tilanteesta. Tilanne voi olla peräisin lähdeteoksista tai pelinjohtajan suunnitelmista. Joskus jopa pelaajien hahmot tulevat pelinjohtajan kynästä ja peli pohjautuu puhtaasti pelinjohtajan visioon. Harhapolkua voi pelata edellämainitulla tavalla mutta oletusarvoisesti näin ei tarvitse olla. Luvussa Lähtölaukaus esitellään pelaajien ajatuksia ja toiveita hyväksikäyttävä menetelmä pelin alkutilanteen luomiseksi.

Yhteinen hahmojen ja lähtötilanteen luominen johtavat tilanteeseen, jossa pelissä oletusarvoisesti ei ole sellaisia salaisuuksia, joita pelaajat eivät tietäisi. Pelaajien hahmot eivät välttämättä tiedä kaikkea pelaajien tietämää ja varsinkin alussa on parempi jättää asioita hieman auki tai karkealle tasolle toisten hahmojen salaisuuksien "unohtamisen" helpottamiseksi.

Useimmiten peleissä on ollut taustalla jokin kirja, elokuva tai pelinjohtajan hassu ajatus. Ensimmäisen pelikerran aikana on tausta-ajatusten pohjalta on sitten mietitty pelin lähtökohdat ja perusajatukset yhdessä sekä luotu jonkinasteinen alkutilanne. Hahmonluontiin ja lähtökohtien kahlaukseen on pyritty käyttämään enintään kaksi tuntia, jolloin 4 tunnin pelikertaan on mahtunut hyvin suunnitteluvaiheen lisäksi auki pelattu lähtölaukaus.

Harhapolun kanssa osittain samoja asiota ja teemoja käsittelevästä J.Seppälän Rajapolku-pelistä löytyy oiva kuvaus pelien perustan valmistelusta etukäteen: "Otteita Osasto E:n inspiraatiovihosta"

"perusasiat, hahmonluonti ja intropeli-lähtölaukaus"- malli vaikuttaisi toimivan varsin hyvin pidemmän pelin aloittamiseen tai ihan sellaisenaan, jos perusasiat ja hahmonluonti hoidetaan kompaktisti tunnissa.

Yhden illan jutut ja pidemmät pelikokonaisuudet

Harhapolku toimii varsin mainoisti niin yhden illan jutuissa (aka. one-shot) kuin pidemmissä kokonaisuuksissakin. Peli ei kuitenkaan sisällä monista roolipeleistä tuttuja kokemusjärjestelmiä tai muita tapoja kehittää hahmoja laajemmissa kokonaisuuksissa.

Hahmojen kehitystä ajan kanssa, voi mallintaa pidemmissä kokonaisuuksissa antamalla hahmoille lisää ominaisuuksia, tai vaihtamalla ominaisuuksia toiseksi aina aika ajoin. Tällöin kannattaa käyttää samoja reuna-ehtoja ja tekniikoita kun pelin alussa tehtävässä [[hahmot|hahmonluonnissa].

Mekanismi

Viimeinen muokkaus 2009-03-08 11:18