Toiminnot
Sivusto
15.11.07
Katajakilven, Punaisen Oksan, Orapihlajan ja Pitkäsarven klaanit valmistautuivat sotaan. Juoksijoita lähetettiin Auringonkeihään muiden klaanien luokse viemään sanaa tapahtuneesta.
Odotettua suurta pohjanväen hyökkäystä ei koskaan kuitenkaan tapahtunut. Kymmentuhatpäistä armeijaa ei Erun lähivesillä nähty. Pohjanväkeä oli kyllä edelleenkin liikkeellä tavallista enemmän pienten ryöstelevien ja murhaavien fomorrach-laumojen muodossa.
Ryhmä sotureita, heidän joukossaan Sarastuksen Ragay Levoton, Sudenpään Sadiri, Jättimäinen Sahagun ja yksi vihreähiuksisista, lähtivät tutkimaan raunioitunutta temppeliä päivänmatkan päässä Katajakilven kylästä. He saapuivat perille illansuussa. Hetkeä ennen auringonlaskua, auringon viimeisten säteiden värjätessä laakson, jossa raunio sijaitsee kuparisen punaiseksi, Sadiri ja Ragay näkivät näyn; temppelin sellaisena kuin se oli ennen tuhoutumistaan Vallananastuksessa. Auringon laskettua, temppeli oli taas selvästi raunioina. Kumpikaan ei kyennyt selittämään näkyä millään järjen keinoin. Molemmat myös "muistivat", että temppeli oli aikoinaan kulkenut nimellä Iltaruskon Varjo, ja sitä oli pitänyt tukikohtanaan Ensimmäisen ajan Auringon ylistämä, jota kutsuttiin nimillä "Samah Amun", "Laskevan Auringon Vartija" ja "Viimeisen Linnakkeen Korventava Liekki". Samah Amunilla oli ollut myös liittolaisia, niin muita ylistettyjä kuin jumalia, mutta näistä Ragay ja Sadiri eivät muistaneet enempää.
Ragayn vastahangasta huolimatta soturit leiriytyivät temppelin katveeseen. Alueen tutkiminen luonnistuisi paljon helpommin auringonvalossa. Yöllä Ragay havahtui hereille metsästä kuuluvaan hiljaiseen kuiskaukseen. Ääni oli sama, mihin hän oli herännyt muutama yö aiemmin lähes samassa paikassa. Tällä kertaa kuiskaaja ei kuitenkaan maanitellut, vaan vaikutti pikemminkin nöyrältä. Se pyysi anteeksi rumaa käytöstään. Mikäli se olisi tunnistanut Ragayn, se ei missään nimessä olisi yrittänyt syödä häntä. Ragay oli juuri aikeissa herättää muut, kun olento ilmoitti, ettei enää häiritsisi arvon Luodun Ruhtinaita, vaan poistuisi paikalta. Olento ilmoitti myös nimensä; Syvyyksien Ocara, jolla nimellä sitä tulisi kutsua, mikäli Ragay näkisi sen tarpeelliseksi.
Seuraavan päivän aikana soturit tutkivat rauniot läpikotaisin. Vaikutti siltä, että Tahrattomat olivat olleet perinpohjaisia; mitään ehjänä säilynyttä ensimmäiseltä ajalta ei löytynyt. Jopa kaikkien patsaiden kasvonpiirteet oli turmeltu. Ainoa hieman erikoisempi löytö oli korkeintaan joitain viikkoja vanha leiripaikka raunion koilliskulmassa. Eli ilmeisesti Ragay ei ollut ollut ainoa, joka oli hakenut turvapaikkaa raunioista.
Sudenpään soturista Sadirista, joka tunnettiin myös nimellä Sudenhammas, Katajakilven klaanin Fax Shin teki yhden talonväestään. Sadiri asettui Katajan kylään asumaan ja opetteli käsityöläisen taitoja (siis sen lisäksi, että hänen työhönsä Faxin talonväkenä kuuluivat vartijan tehtävät); vahvavartisena hän oli autellut kaikenlaisissa ulkotöissä, opetellut jopa talonrakentamisen perusteita. Niinkuin Vihreätukkainen oli neuvonut, Sadiri opetteli myös Katajakilven väen taistelutaitoja, niin kilven käytössä kuin aseettomassa taistelussa. Sadiri oli myös kotipuolen perinteitä kunnioittaakseen ryhtynyt viilaamaan hampaitaan.
Jättimäinen Sahagun antoi Sudenpään Sadirille lisänimen "Sudenhammas". Sahagun pyysi Sadiria vaimokseen, joskaan hänellä ei ollut tarjota juurikaan myötäjäisiä. Kosintaan Sadiri vastasi vaivautuneella hymyllä ja kiemurteli tilanteesta pois mutisemalla jotain epämääräistä tyyliin ”en ole vielä valmis”. Kosinnan tyrmääminen ei ole sulkenut pois kevyttä teerenpeliä. Täkäläiset pojat kun eivät yritä kiskoa tukasta tai kampittaa kuten pojat kotona.
Ensimmäisen kosketuksensa pohjanväkeen Sadiri sai puoli vuotta kesähallan jälkeen. Samalla hän oppi pitämään hampaansa erossa täkäläisistä. Taistelun tuoksinassa Sadiri tavoilleen uskollisena iski hampaansa vastustajaansa ja sai suunsa täyteen kitkerää verta. Makuhermojen tyrmääminen ei ollut fomorrach-veren ainut ominaisuus, sillä pian Sadirin kaikista lihaksista katosi voima ja tämä alkoi nähdä harhoja. Kahakka päättyi Sadirin osalta siihen, että hänet kannettiin hourailevana ja kuolaavana takaisin. Kaksi seuraavaa päivää kuluivat vuoteen omana oksennellen.
Mainettaan Sadiri pääsi paikkamaan seuraavana keväänä käydyssä isommassa kahakassa, jossa hän pystyi yksinään päihittämään pohjanväen soturin. Katajakilven Umayam vakuuttui lopullisesti Sadirin kyvyistä ja naisten välit ovatkin kahakasta lähtien olleet lämpimämmät ja toverillisemmat.
Eräällä metsäretkellään Sadiri päätyi aukiolle, jossa oli leirin jäännökset, jälkiä tappelusta ja metsään vievä verijana. Se vei Sadirin metsän keskelle leiriytyneen fomorrach-joukkion luo. Nämä olivat niin keskittyneitä uhriensa suolistamiseen, että leirin laidalle jähmettynyt Sadiri jäi huomiotta. Mitä tehdä, kun on päätynyt kaksikymmenpäisen, nälkäisen vihollislauman leiriin joiden nälkä ei selvästi tule tyydyttymään kahdella onnettomalla ihmisellä? Rukoillaan. Kaikista jumalista Sadiri päätyi siihen jota hänet oli jo lapsena opetettu rukoilemaan, Verihampaaseen. Jos Verihammas auttaisi Sadirin tilanteesta hengissä, tämä lupasi palvoa jumalaa koko lopun ikänsä. Niin taisi Verihammas kuulla rukouksen, koska fomorrachien ruokailun keskeytti leirin toiselta puolelta kuulunut rytinä. Rytinän aiheuttaja oli jättiläismäinen hyökkäävä karhu, joka veti koko leirin huomion puoleensa ja Sadiri pääsi livahtamaan pakoon. Kylässä hän kertoi leirin olemassaolosta ja pian fomorrachien matka päättyi kahdesta kylästä kootun soturijoukon käsiin. Olojen taas tasaannuttua Sadiri uhrasi Verihampaalle lampaan.
Sudenpään uutisia ja huhuja Sadiri on seurannut tiiviisti ja varsinkin puheet sisällisodasta hermostuttivat häntä pahoin. Merirosvouutiset saavat hänet selkeän vaivautuneeksi. Mahdollinen Sudenpään liitto Sikunaren kanssa ihmetyttää. Miten ihmeessä niin olisi päässyt tapahtumaan? Sadirin on pyrkinyt pysymään perillä uusimmista huhuista ja kuulustellut hanakasti tapaamiaan uusia ihmisiä.
Ragayn opintie vei hänet pian Katajakilven kylästä toisaalle. Keskikesän hallan jälkeen Ragay päätti etsiä uuden opettajan. Hän näki, ettei voisi kehittyä Tumandun opissa tarpeeksi voidakseen puolustaa saarta kymmentuhatpäisiä pohjan armeijoita vastaan. Pihlajan Tagalogan yritti kasvattaa Ragaysta hillittyä parantajaa. Ragay ei kuitenkaan suostunut, omien sanojensa mukaan, alistumaan tällaiseen kohtaloon. Hänen ainoaksi opikseen Tagaloganilta jäi, ettei kaikkia opettajia ja oppeja ehdi seurata. On valittava niistä tärkeimmät ja keskityttävä niihin. Tämä mielessään Ragay etsi Dahan Hurjan, joka oli jo pitkään taistellut legioonalaisia vastaan. Kun laivat seilasivat siunatulle saarelle, Dahan täytti tyhjiön elämässään alkaen valmistautua pohjan väen hyökkäykseen. Hän näytti Ragaylle kuinka druunitkin voivat sotia. Dahan on kuitenkin pohjimmiltaan perheellinen patriootti, jolla on vaimo, kolme lasta ja heimonsa maat puolustettavana.
Kun joitain vuosia myöhemmin Katajakilven druuni Cabatusta aika jätti, Ragay palasi Katajan väen keskuuteen; hänen moninaisista tiedoistaan ja taidoistaan tulisi varmasti olemaan apua tulevissa koettelemuksissa. Ragaylla oli myös muita syitä palata Katajakilven kylään, sellaisia, joita ei sanottu ääneen, ja joihin liittyi vahva epäilys tuntemattoman, mahdollisesti hyvinkin voimakkaan tahon puuttumisesta tapahtumien kulkua. Ragay muisti yhä, kuinka joitain vuosia aiemmin Sarastuksen kylä oli saanut sanan Fax Shinin myrkytyksestä ja Ragay oli lähetetty viemään lääkettä jo ennen kuin Shin oli saanut kuolettavan haavansa. Selvää oli, että joku oli tiennyt ennalta, mitä tulisi tapahtumaan. Tämä taho oli selvästi joko kykenevä näkemään kohtalon verkon hyvinkin tarkkaan, tai sitten tämä taho oli tietoisesti järjestänyt koko tapahtumien kulun.
Ragayn ensiaskeleet taumaturgian polulla olivat henkilökohtaisen mahdin kasvua. Mitä paremmin Ragay oppii voimiaan käyttämään, ja mitä enemmän Ragay ottaa itselleen vastuuta, sitä enemmän hän suuntaa kykyjään ja taitojaan saaren puolustamiseen. Siinä missä Tumandu puhui Sarastuksen klaanin suojaamisesta ja Dahan Auringonkeihään heimon turvaamisesta, Ragayn suunnitelmat liikkuvat saaren mittakaavassa. Lapsesta pitäen Ragay on ahminut tarinoita suuruudesta, sankareista ja jumalista. Eivätkä ikä tai vastoinkäymiset ole vielä painaneet Ragayta vanhempien muottiin. Tämä liittyy Ragayn motiivien muovautumiseen.
Tumandu muuttuu ajan myötä Ragayn opettajasta enemmän ystäväksi tai samaa asiaa ajavaksi liittolaiseksi. Ragay tapaa matkoillaan useita druuneja, jotka lupaavat auttaa Ragayta tarvittaessa, mutta myös pyytävät pieniä vastapalveluksia. Kenties myöhemmin Tumandusta ja ehkä Dahanista tulee tällaisia, etäisempiä tuttavia. Tämä liittyy Ragayn backgroundien muovautumiseen.
Katajakilven klaanin keskuudessa tapahtui seuraavaa: Fax Shinin kaksoisveli Bao palasi klaanin keskuuteen. Hän haastoi Shinin faxin asemasta, ja niin alkoi väkevä mittelö ja tuima kilpien kalske. Hetken aikaa vaikutti siltä, että ottelijat olisivat tasaväkisiä, mutta pian kävi ilmeiseksi, että Bao oli täysin väsymätön. Siinä, missä Shinin saamat haavat ja ruhjeet jo hidastivat häntä, Baon iskuissa oli yhä enemmän voimaa. Baon vihreät silmät leiskuivat, ja häntä tuntui kuin ympäröivän väkevä elinvoima. Lopulta Bao voitti. Taistelun vannotaan olleen kunniakas, ja voiton oikeutettu. Bao ei tappanut Shiniä, vaan vetosi kunniavelkaansa. Ottaessaan paikkansa faxina Bao muutti lakia. Maanpakoon joutui nyt vuorostaa Shin.
Voitto vaikutti kiistattomalta ja taidolla ja kunnialla otetulta. Mutta silti, niinkuin aina, oli niitä, jotka epäilivät koiruuttaa. Shin oli ollut hyvä fax. Hänen kilpikätensä oli voimakas, hänen katseensa vakaa. Bao ei ollut ollut klaanin keskuudessa moneen vuoteen, ja palasi nyt jostain, ties mistä. Missä hän oli oppinut ylivertaisen taituruuden, jolla hän kukisti Katajakilven Fax Shinin? Oli miten oli, epäilijät vaikenivat nopeasti. Olihan mittelöä tuomaroinut sentään Jumalattaren kultin papitar.
Shinistä kerrotaan, että hän lähti matkaan auringon jo laskettua, yllään yksinkertainen vaateparsi ja kilpensä sidottuna selkäänsä, mukanaan ainoastaan läheisimmät ystävänsä Druuni Ragay Levoton ja Sudenpään Sadiri Sudenhammas, soturinainen, jonka kerrotaan kerran monta vuotta sitten pelastaneen Shinin hengen.
Killan kauppalaivojen mukana Erun saarille saapui huhuja Purppurakeisarinnan katoamisesta ja Valtakunnan orastavasta sisällissodasta. Saman vuoden sydäntalvena saarten pohjoisille rannikoille hyökkäsivät suurimmat ja voimakkaimmat pohjanväen sotajoukot moneen sukupolveen. Auringonkeihään ja Kuunsäilän, sekä 32. Legioonan muodostama löyhä liittoutuma kävi torjuntataisteluihin pohjanväkeä vastaan useilla eri rintamilla. Virvanväen taktiikkana vaikutti kuitenkin olevan hyökätä yllättäen ryöstelemään ja murhaamaan, mutta paeta aina kohdatessaan aseistettua, järjestäytynyttä vastarintaa. Mitään, mitä olisi voinut kutsua oikeaksi armeijaksi ei kohdattu. Lopulta pohjanväki torjuttiin ja ajetaan takaisin merelle. He veivät mukanaan satoja orjia.
Talvella alkoi liikkua huhuja, että saarten eteläpuolisilla merillä olisi nähty ilman tuulta purjehtivia mustia triremejä. Kerrottiin myös, että useat niistä, jotka näkivät nämä alukset kuolivat myöhemmin hämärissä olosuhteissa.
Vuoden 765 keväällä Erun Keisarillisen Satrapian Satrappi Peleps Lusanyr jätti Erun saariryhmän taakseen ja palasi Siunatulle Saarelle. Hänen kapteeninsa tekivät pian samoin, vieden mukanaan saaria miehittäneen 32. Legioonan. Legioonalaisista reilu kolmannes ryhtyi rintamakarkureiksi ja jäi saarille perheidensä luokse. Valtakunnan keskus, tuhansien kilometrien päässä oleva Siunattu Saari ei näissä satoja vuosia sitten saapuneiden legioonalaisten jälkeläisissä herättänyt minkäänlaista isänmaallista kaipuuta tai kotiseuturakkautta. Satrapin pystyttämä nukkehallinto kaatui pian hänen lähtönsä jälkeen. Erun saarten "virallinen" Suurkuningas, Kuunsäilän Naguiat Vanhempi surmattiin hänen oman talonväkensä toimesta hänen yrittäessään paeta saarilta 32. Legioonan viimeisten laivojen mukana.
Legioonan lähtö sai aikaan suurta sekasortoa Kuunsäilän klaanin keskuudessa. Vuosisatojen ajan he olivat omaksuneet vaikutteita Siunatulta Saarelta ja suhtautuneet ylimielisesti vasalliheimoihinsa. Nyt Satrapin lähtö oli kertaheitolla vähentänyt Kuunsäilien sotilaallisen mahdin puoleen entisestään. Ei kovinkaan yllättävästi, moni näistä pienemmistä klaaneista haki pian itsenäisyyttä, tai liittoutui joko muiden vähäisempien klaanien tai Auringonkeihään kanssa. Pian oli kiistattoman selvää lähes jokaiselle, ettei Kuunsäilä tulisi selviytymään näistä mullistuksista. Heidän mahtinsa oli täysin murtunut. Pidettiin varmana, että ennen pitkää joku heidän entisistä vasalleistaan ottaisi johtavan klaanin aseman.
Näin ei kuitenkaan käynyt. Pienestä Kelayetin varuskuntakaupungista nousi nuori ja karismaattinen johtaja, jonka nimi oli vielä tuolloin Kelayet Maran, tai Kelayetin klaanin Maran. Hän oli Elementtilohikäärme Danaa'd:n ylistämän Tarekin verilinjaa, ja huhuja alkoi pian liikkua, että myös Kelayet Maran olisi Lohikäärmeiden ylistämä. Maranin kerrotaan marssineen Kelayetista Maranin Voittoon (jolla nimellä Kuunpoukama tuolloin pääasiallisesti tunnettiin) entisistä legioonalaisista koostuvan armeijan etunenässä, ja että hän olisi muutamassa päivässä onnistunut kukistamaan orastavat kapinat. Tämän jälkeen hän otti vaimokseen Kuunsäilän Naguiat vanhimman tyttären Telan, liittyen siten virallisesti Kuunsäilän klaaniin itsekin. Myös Kuunsäilän keskuuteen palanneet druunit varoittivat kansaa, että tästä Kelayet Maranista (tässä vaiheessa oikeammin, Kuunsäilän Maran) tulisi samanlainen Lohikäärmeherra kuin se, joka juuri ajettiin pakosalle, mutta Maran yllätti kaikki julistamalla, että Tahrattomien opit olivat harhaoppia; Lohikäärmeiden ylistämät eivät olleet ylistetyistä korkeimpia, vaan Auringon ylistämien, jotka olivat vasta syntymässä uudelleen, nöyriä palvelijoita. Maran oli omien sanojensa mukaan ainoastaan käskynhaltija. Hänen puheensa herätti ristiriitaisia tuntemuksia Kuunsäilän keskuudessa, eikä kaikkein vähiten hänen omien sotilaidensa joukossa, sillä näistä suuri osa oli vannoutuneita Tahrattomien oppien seuraajia. Maran sai kuitenkin nopeasti kannattajia. Armeliaisuuden osoituksena, hän ei suinkaan tehnyt Tahrattomien opin seuraajista varoittavia esimerkkejä, vaikka hänen druuni-neuvonantajansa niin häntä neuvoivatkin. Sen sijaan hän antoi heidän palata Kelayetiin ja jatkaa uskonsa harjoittamista rauhassa.
Kuunsäilän tilanteen rauhoituttua, seuraavaksi valokeilaan nousivat Sudenpään ahnaat ja nälkäiset merirosvot. Nyt kun ei enää ollut 32. Legioonaa ja sen laivastoa pitämässä näitä merisusia kurissa, he saivat ryöstellä kaikessa rauhassa pitkin Erun saarten rannikoita. Millään muulla heimoista ei ollut heidän tietotaitoaan laivanrakennuksessa, saati sitten merimiehiä, joilla miehittää olemattomia laivojaan. Myöhempinä aikoina vuotta 766 tultaisiin kutsumaan Suden vuodeksi, sillä niin pahaksi vitsaukseksi nämä raakalaismaiset ryövärit olivat. Heidän kaksirunkoiset, matalat ja nopeat tummansinisin kolmiopurjein varustetut aluksensa herättivät pelkoa kaikkialla, missä niitä nähtiin. Huhuttiin, että Sudenpää olisi tehnyt liiton myrskyäidin Sikunaren kanssa, hyläten vanhan sodanjumalansa Verihampaan, tai että Sikunare olisi voittanut Verihampaan kaksintaistelussa, siten alistaen hänet omaan valtaansa. Sudenpään valtakausi kesti läpi koko kesän ja pitkälle syksyyn, mutta talvella heitä ei enää Erun vesillä nähty. Kerrottiin, että Sudenpään keskuudessa oli ryöstelyllä rikastuneiden kapteenien kesken syttynyt sisällissota. Huhuttiin myös, että heidän aluksensa purjehtivat nyt etelään, jolla suunnalla odottivat tuntemattomat rannat ja valtavat rikkaudet.
Eräästä Sudenpään kapteenista lie tarpeen kertoa hieman tarkemmin. Hänen nimensä oli Yasay Sinitukka, ja hän oli maineikas soturi Sudenpään klaania. Kerrotaan, että Yasay oli ollut kerran aikeissa mennä naimisiin, mutta että hänen tuleva vaimonsa olisi karannut häiden aattona, tai mahdollisesti nainen karkasi mer-kansan miehen matkaan, tai ehkä nainen tuli pohjanväen ryöstämäksi. Oli miten oli, siitä päivästä lähtien Yasay oli kuin riivattu. Hän etsi naista kaikkialta Sudenpäästä ja ympäröiviltä meriltä, tätä kuitenkaan löytämättä. Yasayn kerrotaan etsineen käsiinsä jopa useita jumalia, vaatien näiltä vastauksia. Kuten arvata saattaa, jumalat eivät katsoneet tätä hyvällä. Sikunare kirosi hänet raivolla; Yasay olisi kuin myrskyävä meri, kunnes hän löytäisi vaimonsa. Verihammas kirosi hänet janolla ja nälällä; Yasay olisi kuin keskitalven nääntyvä susi, joka ei voinut koskaan saada tarpeekseen. Vain Luna katsoi Yasayn puoleen armeliaasti; Hän teki Yasaysta vahvan ja väsymättömän, jotta hänen tulevat koettelemuksensa eivät murtaisi hänen tahtoaan ja ruumistaan. Niin Yasaysta tuli yksi pelätyimmistä Erun saarten vitsauksena olevista Sudenpään rosvokapteeneista. Hänen kerrotaan edelleen etsivän vaimoaan kaikista niistä kylistä, jonne hän ja hänen miehistönsä hyökkäävät. Kerrotaan, että Yasay ei voi kuolla, ennen kuin hän löytää vaimonsa. Jumalat, jotka hänet kirosivat pitivät tästä huolen.
Vuodesta 767 näytti ennusmerkkien mukaan tulevan hyvä vuosi. Karja oli runsaspäistä ja tervettä, ja jumalat olivat luvanneet runsaita satoja. Erun saarten voimakkaimman heimon, Auringonkeihään keskuudessa oli kuitenkin vallalla voimakas eripuran ilmapiiri. Klaanien päälliköt eivät tuntuneet pääsevään yksimielisyyteen mistään yhteisistä asioista. Osa halusi, että sotavalmiuden ylläpitoa pohjanväen, Kuunsäilän tai Sudenpään hyökkäyksen varalta jatkettaisiin. Osa kehoitti valmistautumaan avoimeen suursotaan, sillä monet druunit olivat nähneet unia valtavista taisteluista pohjoisesta tulevaa hyökkääjää vastaan. Osa oli sitä mieltä, että Kuunpoukaman uudelle kuninkaalle pitäisi näyttää kaapin paikka, ja samalla varmistaa, ettei Kuunsäilän klaani enää ikinä voisi uhata Auringonkeihäiden asemaa Erun saarten voimakkaimpana klaanien liittoutumana. Osa oli sitä mieltä, että pitäisi muodostaa vahvempia siteitä Taivaantakojiin, jotta heidän tietotaitonsa saataisiin valjastettua voimakkaan laivaston rakentamiseen, jotta Sudenpää merirosvoja voitaisiin rangaista edellisen vuoden ryöstöretkistä. Moni halusi vain elää rauhassa, nauttia runsaasta sadosta, rakentaa ja varustautua kaikessa rauhassa. Muutamat päälliköistä kääntyivät sisäänpäin, ja alkoivat linnoittaa maitaan erityksissä. Epävarmuus ilmeni kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla; viisaat sanoivat, että näin eripurainen voi olla vain kansa, jolla on jo kaikki, ja joka ei ole sodassa. Vähemmän viisaat epäilivät, että Auringonkeihäitä oli kohdannut voimakas kirous; kenties suuremmat uhraukset Valloittamattomalle Auringolle, Jumalattarelle ja Daghdalle olisivat tarpeen?
Kuninkaat ja päälliköt olivat toistensa kurkussa, druunit olivat eri mieltä ennusmerkeistä, jumalat vaativat suurempia uhrilahjoja, veroja nostettiin, jotta voitiin rakentaa ja varustaa, ja runsaat lahjukset vaihtoivat käsiä suosion kasvattamiseksi. Auringonkeihään klaanin Kuningas Tumandu oli liian vanha johtamaan, sanottiin. Hänen poikansa Baya taas liian nuori, pilkattiin. Miten koko Erun suurkuningas voisi nousta Auringonkeihäiden keskuudesta, jos he eivät päässeet yksimielisyyteen edes keskenään, ajattelivat monet. Vastausta tähän kysymykseen ei tullut yhdenkään kuolevaisen suusta, vaan itsensä Jumalattaren, joka puhui korkeimman papittarensa kautta äänellä, joka sai kokoontuneet kuninkaat vajoamaan polvilleen. Yksikään heistä ei olisi sovelias suurkuninkaaksi, sillä yksikään ei ollut Lughanin veroinen mahdissa eikä Cernoksen veroinen oveluudessa. Yksikään heistä ei ollut Valloittamattoman Auringon siunaama ja ylistämä, eikä siis arvoinen Jumalattaren puolisoksi. Näin kuului Jumalattaren julistus. Tämän sanottuaan papitar, Kunigas Tumandun vaimo, jonka äänellä Jumalatar oli puhunut, kaatui kuolleena maahan.
Suora viesti Jumalattarelta hänen papittarensa suun kautta oli jotain äärimmmäisen harvinaista, lähes ennenkuulumatonta. Tällä oli useita, merkittäviä seurauksia. Druunit oli aiemmin nähty selkeänä auktoriteettinä jumalattaren ja muiden jumalten tulkitsemisessa, mutta nyt, kun Jumalatar puhuikin suoraan palvojilleen, heidän auktoriteettinsä kärsi vakavan kolauksen. Druunit olivat "aina" toimineet kuninkaiden neuvonantajina ja välittäjinä. Mitä heille tapahtuisi, jos Satrapian aikana alistettuina ja vaiennettuina olleet jumalat lähentyisivät kansaa niin, ettei heitä enää tarvittaisi? Eräiden druunien keskuudessa alettiin kuiskailla "vanhoista, pahoista ajoista", jolloin pienet jumalat vaikuttivat suoraan kuolevaisten elämään.
Tämä pääasiassa pienissä piireissä ja suljettujen ovien takana tapahtunut nurina tuli julki hyvin dramaattisella tavalla Druuni Macalangan aikoessa aloittaa palvontamenot Vanhojen Jumalten Temppelissä Auringonlahden kaupungissa. Macalangan astuessa temppelin portaille, häntä tuli vastaan suuri joukko Papittaria ja muita naisia. Heidän etunenässään oli Agbayani, vastavihitty Jumalattaren ylin papitar. Agbayanin puhe kuului jotakuinkin seuraavasti: "Enää Druuni Macalangalla, tai kenelläkään muulla miespuolisella, joka kehtaa väittää puhuvansa Jumalattaren suulla ei ole mitään asiaa Jumalattaren Temppeliin. Druunit pysyköön lestissään; heille on paikka varattuna tarinankertojina ja vanhan tiedon säilyttäjinä. Heidän on lupa myös olla kanssakäymisissä Jumalattaren alaisten muiden, vähäisempien jumalien kanssa, mutta silloinkaan heidän ei tule toimia omien etujensa varjelemisen nimissä. Te puhutte keskenänne, että seuraa paluu vanhoihin aikoihin ja jumalten ja erityisesti Jumalattaren mielivaltaan. Miten vähän te tiedätte. Te heikot. Te Miehet. Jumalatar ei ole teidän määräysvaltanne alla, ei nyt, ei enää, ei koskaan!"
Luonnollisesti, tämä puhe sai aikaan sekasorron. Jumalattaren kultti, soturit etunenässä, puolusti temppeliä raivokkaasti läpi päivän ja seuraavan yön. Aamulla alkoi sataa niin kovaa, että hyökkääjät eivät pysyneet enää jaloillaan. Sitten, sade loppui yhtä äkkiä kuin oli alkanutkin. Temppelin ovet avautuivat, ja raivokas joukko papittaria seurasi Taivaannuolta, Auringon poikaa ulos temppelistä. Taivaannuolen kasvot olivat niin kirkkaat, että oli kuin itse aurinko olisi noussut jo toistamiseen. Hänen äänensä pauhu sai druunit ja heitä kannattavat soturit lakoamaan kuin viljan myrskytuulessa. Sitten Taivaannuoli kääntyi, ja kumarsi päänsä papittarien suuntaan. Hän laski kultaisen keihäänsä kärjen alas ja sanoi yksinkertaisen lakoniseen sävyyn: "Jumalatar on."
Shinin syrjäyttämisen ja kylästä lähdön jälkeen kolmikko vietti pari viikkoa metsässä vaeltaen johonkin. Nälkä, kylmyys ja väsymys vaivasivat. Meren läheisyys alkoi tuntua, ja pian vastaan tuli kottero, jossa asui erakoitunut kalastaja. Hetken neuvottelun jälkeen kalastaja, joka ei suostunut majoittamaan ryhmää, suostui neuvomaan tien läheiseen kylään ja viemään kulkijat vielä joen yli, jos saisi jotain palkakseen. Veitsi vaihtoi omistajaa ja matka jatkui joen ylikahdella kalalla varustettuna. Vastassa oli lopulta hiljainen kylä. Ovea avaamaan tullut rouva oli epäluuloinen, mutta päästi ryhmän sisään. Ateriaa odoteltiin kiusallisessa hiljaisuudessa. Talossa asuva pikkutyttö oli kovin kiinnostunut Sadirin nuijasta. Kun keskustelua lopulta syntyi, selvisi että kylässä odotettiin veronkantoa, jossa jokaisesta talosta vietiin vahvin ihminen. Jäljellä oli enää lapsia ja vanhuksia, joten kun kerran kylään tuli vieraita niin miksi ei annettaisi heitä veronkerääjälle. Ja kun veronkanto oli vain parin tunnin päässä, ei paon mahdollisuutta ollut. Shin kehitti suunnitelman, jolla noin kymmenhenkinen sotilasjoukko voitaisiin piestä. Jokainen meni yhteen tyhjillään olevaan taloon ja valmistautui yllätyshyökkäykseen sotilaiden tullessa tutkimaan taloa. Suunnitelma olisi toiminut, elleivät sotilaat olisi osoittautuneet epäkuolleiksi. Sadiri ja taloon livahtanut, pienellä puukolla varustautunut tyttö peittosivat juuri ja juuri yhden sotilaan, jonka tyttö tunnisti isäkseen. [Mitä Shin ja Ragay tekivät? Mulla ei ole tarkkaa mielikuvaa.] Pahasti haavoittunutta Ragayta retuutettiin pitkin pihaa ja Sadiri teki parhaansa pelastaakseen hänet. Yritys johti siihen, että Sadirilla oli hetken kuluttua keihäs kyljessään ja kirves keskellä rintakehää. Kuoleman sijaan seurasi ylistyminen ja auringon kirkkaus täytti kylänraitin. Ragay päätti ettei halunnut kuolla ja katsoi pois. [Tähän tarkka sanamuoto, kiitos. .;)] Kolmen vangin ylistyminen ajoi sotilaat tiehensä ja samoin teki niiden johtaja, valkoiseen naamioon pukeutunut nainen. Selvisi, että nainen oli vienyt kyläläisten haudoista jotakin heille kuuluvaa, jonka takia he eivät voineet lähteä kylästään. Seuraavaksi suunnaksi siis tuli Valkoisen Naamion asuinsija.
Toinen peli takana. Pakko sanoa, en ole oikeastaan ollenkaan tyytyväinen omaan osuuteeni, eli siihen ns. tarinaan. Tarkoitus oli, että pääsisi nopeasti toimintaan kiinni, mutta meni sitten kaikenlaiseen aivan turhanpäiväiseen tahimiseen ja jahkaamiseen aikaa. Systeemiä päästiin ainakin testaamaan. Ei vakuutaa, ei niin millään. Mutta jatketaanpa vielä. Ehkä tunnelin päässä kajastaa sittenkin valoa. Toisaalta, se saattaa olla juna. (Samuli, Perkele! ;)) Jos jollakulla on intoa kirjoittaa pelistä raportti, niin minulle passaa.
Kuusi expaa pankkiin. Nyt, kun attribuutit, abilityt ja essence on paikoillaan, näitä saa alkaa käyttääkin. Kommentteja? Toiveita tulevasta? Ens pelissä varmaankin mennään ottamaan senkkaa nenästä Valkokultaiseen Naamioon Pukeutuneen Nuhteettoman Veronkantajan kuokkavieraina? Hahmoille voisi pelien välillä hoitaa charmit, laskea kaikki, mikä on tarpeen laskea, kuten essence poolit jne ja valita virtue flaw.
Noin muuten, mä en vieläkään koe että mulla olisi tämä systeemi niin täysin hanskassa, että olisi se normaali pelinjohdollinen itsevarmuus mitä hyödyntää. Mikä tarkoittaa, että toivoisin hieman vastaantuloa pelaajilta myös tässä.
Systeemistä tuli vasta jälkikäteen mietittyä, että tässä pelissä melko tasainen tick-kulku saattaa merkittävästi epätasoittua, kunhan hahmot alkavat käyttämään tähtäämistä (1-3 ticks) ja guardeja (3 ticks). Ihan hyvin se mun mielestä muuten meni. Wound-penaltyt vaikuttavat aika julmilta ja knockdown tuplasti karmivalta, mutta olin huomaavinani vanhassakin olevan samansuuntaiset knockdown-säännöt. Erona sta+res heiton vaikeustaso on vain 1, mutta en muistanut vilkaista tarkoittiko juuri tämä sanamuoto samaa kuin kakkosedikan perusdiffi vai sitä, että vaaditaan 2+ success.
Knockdown oli vanhassa dif. 1 joka tarkoitti siis "vaaditaan +1 succ. ylimääräistä", eli sama. Ja joo, toi knockdown on julma. Jollei muuta, se lisää ihan pirusti nopanheittoja.
Hyviä ideoita kuvailuun sääntöjen tiimoilta:
Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped