Tänne Erkyylin omat touhut Belhaimin kylässä. Kaupanteot, diplomatisoinnit, ynnä muut semmoiset. Diplomatiat voi hoitaa täällä sopivalla, NPCn ja PCn yhteisellä skillillä, esimerkiksi kaksi lakimiestä voivat keskustella Profession (barrister) tai (lawyer) skilleillä, kaksi jalokivikauppiasta Appraisella ja niin poispäin.

Muuten mennään samoin kuin muuten wikipeleissä. Pelinjohtaja kirjoittaa vihreällä, pelaajat normaalisti.


Viisas Piipari on tunnelmallinen, tai lähinnä mummomainen, taverna, jonka valikoima koostuu tavallisen keiton ja muhennoksen lisäksi lähinnä leivoksista. Monet katseet ovat punertavan ihoiseen puoliörkihtävään puolipiruun kohdistuneet, suurimmaksi osaksi tätä mielissään rankasti arvostelevatkin. Sen sijaan paikan pitäjä, Talia Orem, pitää ikihymyä kasvoillaan.

Erkyyl viettää aterian jälkeisen taukotuokionsa etsimällä ensi töikseen paikallisen apoteekkarin tai rohdonkeittäjän, jonka avulla voisi täydentää parranajopakkaustaan tai vaatimatonta alkeemisten (alkemiallisten?) komponenttien kokoelmaansa.

Kääpiön erikoinen ulkonäkö herättää vastaantulijoissa alkuunsa hämmennystä, mutta kohtelias olemus rauhoittaa monen mielet. Xemne's Troppeihin tai Anagritin mökkiin, kuuluvat vastaukset. Ensimmäinen lienee lähempänä sitä, mitä Erkyyl hakee.

Erkyyl suuntaa näistä ensimmäiseen, uskoen sen olevan paremmin varustettu, sekä todennäköisemmin kylässä. Hän ottaa hatun päästään astuessaan sisään putiikkiin. "Hyvää päivää, onko arvon Xemne paikalla?"

Xemne of Demgazi

Putiikki on verrattain sotkuinen, tai lähinnä kaoottinen. Tavarat ovat kyllä hyllyissä eivätkä lattialla, joskin niiden järjestys hyllyssä on luokkaa 'tuohon mahtuu'. Ylitäyden tiskin, jonka roina koostuu erinäisisä pusseista, rasioista, lasisista ja keraamisista astioista, takana on yhtälailla erikoinen nainen. Toisin kuin hänen ympäristönsä, tämä nainen vaikuttaa hyvin säntilliseltä ja järjestelmälliseltä; siistiltä jopa. Hänellä on päällään säästä huolimatta pitkä punainen takki, mustat lyhyet hiukset ja silmälasit. Lyhyt nainen on juuri asettamassa jonkinlaisia alkemisia paristoja omituisiin metallihansikkaisiin, kun Erkyyl astuu sisälle. Nainen käännähtää ja katsoo kääpiötä lasiensa yli, ja hetimiten riisuukin hansikkaansa.

"Voi kyllä, Xemne Demgazista olen minä", nainen sanoo heleällä joskin terävällä äänellä ja astelee tiskin takaa esille. Nainen on ihmiseksi lyhyemmästä päästä, eikä täten hirveästi Erkyyliäkään pidempi. "Kuinka voinkaan olla teille avuksi, herra...?"

"Erkyyl Pu'aroo. Tutkija ja totuuden puolustaja palveluksessanne, mademoiselle." Etsivä painaa hellehattunsa rintaansa vasten. Hattunsa alla kääpiö on kääpiöksi harvinaisen kalju, mutta tämä ei hänen päätään paina.

"Kuulin liikettänne suositeltavan ja totesin oitis sen olevan mitä todennäköisimmin tämän charmikkaan maalaiskylän paras lähde asiantuntevan alkemistin, arkeologin sekä minkä hyvänsä ulkomuotoaan oikeassa arvossa pitävän herrasmiehen tarpeisiin." Kääpiökeuhkoista riittää ilmaa jos jonkinmoiseen suupalaan. Hän tilaa sitten viiden kultapalan edestä tilpehööriä hyvän hygienian ylläpitoon hajustetusta saippuasta halpaan partaveteen ja lievästi hapokkaasta veitsenterän puhdistusaineesta ylimääräisiin lasiputeleihin. (Craft [alchemy] 13)

"Teilläpäs on oiva maku ja tarkka silmä hyville aineksille, monsieur Pu'aroo", Xemne vastaa kohteliaasti ja tarjoaa tälle kääpiön kaipaamat tarvikkeet. "Taisitte vastikään saapua idylliseen asumukseemme. Tahdon jo miltei alkuun pahoitella täkäläisten heikompaa käsitystä saniteetista ja hygieniasta, toisaalta siihen onkin omat syynsä. Huhutaan, että kylässä olisi liikkeellä susia, metsästäjät ovat täten valppaina ja unohtavat siinä sivussa käydä kylvyssä. Epäilen tosin heidän kertomuksiaan, sillä olen todennut näitä samaisia susien jälkiä myös talojemme katoilla. Se on pöyristyttävää, eivät sudet kiipeile!"

"Pahoitteluni, että jaarittelen", Xemne sanoo niiaten ja ojentaa Erkyylille tämän ostokset. "Täälläpän harvemmin näkee kääpiöitä, kylässä ei liene ainoatakaan. Mikäs sinut tälle tielle tuo? Luulisi kääpiöiden viihtyvän paremmin Mahetossa tai muussa mineraalirikkaamassa ympäristössä."

"Lainkaan väheksymättä rehellisen fyysisen työn arvoa tai meriittejä, kaivostoiminta ja asioiden valmistaminen ovat vain esimerkkejä kääpiökansan lahjoista." Erkyyl asettelee kaiken siististi paikalleen parranajolaatikkoonsa. "Kriittinen silmä erottaa arvoa ja kiehtovia kohteita muussakin kuin elottomassa maa-aineksessa. Pu'aroon tämä laajempi katsomus on johtanut halki kauniin Taldorin maalaisseudun aina salakuljettajan tietämättömään palvelukseen, mutta myös mademoiselle Xemne Demgazistan hyvin varustettuun puotiin." Erkyyl kumartaa lyhyesti. "Tavatkaamme toistekin, mademoiselle. Pu'aroolla on vastasaapuneena vielä paljon asioitavaa kylällä kun päivänvaloa vielä riittää."

Xemne nyökkää kohteliaasti. "Olitte varsin hyväkäytöksinen asiakas. Näillä seuduin usein tulen kohtaamaan niitä, jotka lähinnä kaipaavat alkemistin lohtua omia eilispäivän toilailujaan paikkaamaan. Tapaamisiin, siis, monsieur."

Seuraavaksi Erkyyl suunnistaa kylän sepälle. (Niitä oli kaksi? Jos näin, sinne millä on (tärkeysjärjestyksessä) tarjolla panssareita, parempi maine, ei örkinverisiä töissä)

Tietäen jo kylässä olevan kaksi seppää, joista toinen on puoliörkki, päättää Erkyyl suunnata sille toiselle sepälle. Hän saapuukin sitten Chancen pajalle, mistä kuuluu sisältä nyrpeää nurinaa ja toisinaan kovaäänistä sadattelua. Sisälle saapuessaan Erkyyliä vastaan tulee paidaton, lihaksikas mies, joka on päältä kalju mutta omaa tuuhean mustan parran. "No mitäs käppänä!" mies räkättää heti ensimmäiseksi ja nyrpeytyy sitten. "Mitä sä tänne tulit hakee, hä? Mulle ei parane sit alkaa ryppyilee."

Erkyyl pysähtyy pajan ulkopuolella hetkeksi kielenkäytöstä tyrmistyneenä, mutta astelee sitten päättäväisesti sisään. Hän hymähtää kireästi. "Erkyyl Pu'aroo, hyvää päivää. Suoraan asiaan siis, non? Onko teillä myytävänä ketjupaitaa Erkyylin sopusuhtaisessa koossa?"

Mies katsoo kummissaan Erkyylin eriskummallista puhetyyliä, mikä ei laisinkaan sovi metsänkeskeiseen kylään. "Täh? Mitä helvettiä sä sönkötät? No kyl löytyy tommoselle pätkälle jonkinlainen kude, mut halvalla ei lähde!" hän karjuu ja alkaa penkomaan rojujaan. "Käppänälle sopiva, ainoo kipale, hintaa 150 kultakillinkiä. Vai oliko jotain muuta mielessä, häh?"

Erkyyl ja hintashokki.

Pu'aroo putisee ja ähisee hetken pöyristyksissään. "Kuulkaas nyt herraseni, tällainen hinnoittelu ei nyt vetele, ei laisinkaan. Töykeytenne puitteissa saatte olla tyytyväinen jos tarjoan täyden kohtuuhinnan!" Erkyyl silmäilee paitaa tarkemmin monokkelillaan. "Erkyyl Pu'aroo ei ole eilisen teeren poikia, ei. Tämä on sadan kullan kipale, eikä siihen lueta yhtikästä kolikkoa ylimääräistä karkeasta jäljestä tai rojukasan pohjalta kerätyistä nukkakimpaleista." [Perception 20: yritys päästä töykeän sepän huonolle puolelle esittämällä perusteltua kritiikkiä työn jäljestä ja hinnasta]

"Älä marise, käppänä", seppä sanoo ivallisesti naurahtaen. "Jos ei kilisevää löydy tarpeeksi taskuista niin voithan sä jonku toisen rääsyn päällesi pukea! 150 kultaa tai voit painua savea päällesi muovaamaan!"

Vielä kerran loukkaantuneesti hymähtäen Erkyyl kääntää puodille selkänsä - viimeistä kertaa, jos häneltä kysytään! [Ketjupaidan osto örkinveristen pajasta goes here, ei diploamisyrityksiä.] [Seikkailua ja rahansaantia, hahaa!] Seuraavaksi Erkyyl suunnistaa suutarille teettämään itselleen mittatilauspuvun.

Erkyyl livahtaa huonopuheisen Marcus Chancen pajasta hyvinkin sutjakkaasti, jättäen äreän miehen rähisemään kääpiön perään, kun tämä ei ostanutkaan mitään. Erkyyl päätyykin sitten paljon hyväkäytöksisemmän Baccuksen pajaan, joka tyynesti tarjoaa kääpiölle tämän kaipaaman ketjupaidan ilman sen kummempia kommervenkkejä tai hintakiristyksiä.

Kiitos Baccuksen astetta paremman asiakaspalvelun, hän opastaa Erkyylin seuraavaksi myös räätälille, joka varmasti pystyisi kääpiön kaipaaman mittatilauspuvunkin tekemään. Hän päätyy Sooreyn Pukineisiin, missä tyylikkääseen mekkoon ja voimakkaaseen meikkiin sonnustautunut päälle kolmekymppinen nainen tervehtii kääpiötä. "Ah, miten virkistävää tavata kääpiöitäkin tässä metsänkeskeisessä kylässämme! Minä olen Dorcas Soorey, tämän putiikin räätäli, siis oikea räätäli eikä mikään jälleenmyyjä niin kuin Lorna Kandos. Kuinka voin olla avuksi?"

Hyvien tapojen mukaisesti Erkyyl nostaa hattuaan ja kumartaa lyhyesti. "Ilo tavata, mademoiselle Soorey. Olen Erkyyl Pu'aroo ja tahtoisin teettää itselleni herrasmiehen arvolle sopivan puvun jossa kelpaa näyttäytyä seurassa kuin seurassa. Pu'aroo ei kaipaa kertaalleen käytettyjen kankaiden eikä niin ja näin istuvien puvusteiden perään, josta syystä etsinkin aitoa räätäliä. Onnekseni sen löysin." [Roll for friendship, parhaalla millä onnistuu: Perception +10, Knowledge (nobility) +7, Appraise +6, Diplomacy +3] [Erkyyl teettää itselleen vaaditun hintaisen asukokonaisuuden Taldorin parhaassa tyylissä. Jos sallitaan, hintaan heitetään vielä +50 kultaa asun käytöstä masterwork toolina diplomatiaan]

"Olet totta tosiaan tullut oikeaan paikkaan!" Soorey toteaa ilomielisesti ja ojentaa käsiään esitelläkseen seinillä riippuvia hienoja ja loistokkaita pukuja ja vaatteita. "Tule toki peremmälle niin otan mitat. Samalla voit kuvailla kaipaamasi puvun tyyliä, ulkonäköä, koristeita, niin graafikkoni tekee luonnoksia kuvailujesi perusteella."

"Taidatte olla aatelinen? Ei sillä, että välittäisin, mutta maneerisit viittaavat siihen! Hyvä paroni teistä tulisikin, niin hyväkäytöksinen! Parempi kuin se Hunclay, hyh. Häntä nyt ei ole onneksi näkynyt. Aina vain mustaa ja punaista ja ties mitä demonisia koristeita. Olen peräti kuullut, että hän palvoo paholaisia ja keräilee pahoja kirjoja! Sopisi moisen mysteerimiekkosen toimenkuvaan, sanon minä. Tämä kylä ei kyllä kaipaile moisia figuureja."

Dorcas Soorey -> Helpful (Knowledge (nobility) roll -> 20 + 7 => 27). Loppuhinnasta lähtee 10 %.

Saat masterwork diplomacy toolin liitettyä siihen, tarkoittaa käytännössä jylhiä olkatoppauksia ja arvomerkeiltä näyttäviä povitaskukoristuksia. Bonus ei luonnollisesti päde niihin, jotka eivät ymmärrä mitään puvuista (esim. jos pukua ei näe, kohderotu ei käytä itse vaatteita)

"Kiitokset kauniista sanoistanne, mademoiselle. Rehellisyyden kuuliaisena vaalijana Erkyyl Pu'aroo ei voi väittää omakseen aatelisarvoa, mutta siistin ulkomuodon oikeudet eivät koskaan ole aatelisten etuoikeus, non. Älkäämme myöskään puhuko pahaa edesmenneistä, arvon vaatturi - moniseur Hunclay, no... En häntä tuntenut, joten en spekuloi. Ja ken ties, kartano saattaa saada sosiaalisemman asukin hänen jälkeensä."

Vaatteita koitettuaan Erkyyl röyhistää rintaansa peilikuvalleen. "Oikein hyvä, oikein hyvä! Istuu kuin käärme nahkaansa - madam Soorey on varsinainen ajan hengen ja tyylin airut!"

"Jumalat paratkoon, en tiennytkään Hunclayn olevan edesmennyt!" Soorey parahtaa häkeltyneenä ja hieman häpeissään. "Hän oli hyvä asiakas, en tohtisi hänestä pahaa puhua."

Räätäli on myös hyvin ylpeä, että sai Erkyylille hänelle istuvan puvun niinkin nopeassa ajassa. Hän kiittää kauniisti niiaten. "Ilo palvella! Voit suositella minua muillekin, jahka heille tulee tarvetta yhtälailla hienoille asuille!"

Seuraavaksi Erkyyl lähtee etsimään kylästä kirjanoppinutta tai kirjakaupan pitäjää.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped