Alla on esimerkki siitä, miten postaus tehdään. Valitse/maalaa hiirellä harmaa laatikko, jotta näet sen sisällön.

Jos kirjoitat mekaniikkaan liittyvää tekstiä, se tulee tähän, ENNEN varsinaista postausta. Huomaa, että kappaleen alkuun pitää kirjoittaa prosenttimerkki, l (pieni L) ja prosenttimerkki. Mainitse hahmon nimi.

Varsinainen teksti tähän. Mainitse hahmosi nimi vähintään kerran joka kappaleessa, niin ettei ole epäselvää, kenen toimia kappaleessa selitetään.

PJ: Deus
Pelaajat: Azuca, Jacen, Karma, mmultima
Hahmot: Jester, Jamir, Drusilla, Vasili Volkov

  1. Bloodcove Disguise 2014-08-17
  2. Bloodcove Disguise 2014-08-17 2
  3. Rescue At Azlant Ridge 2015-01-31

Klikkaa tästä päästäksesi sivun loppuun.

Kintereillä

Olette ehtineet matkussa sen muutaman päivän luoteeseen Verenpoukamasta. Päivät ovat olleet lähinnä pelkkää pakoilua kun karavaanijohtajanne, Raimondo Scevola, on piiskannut hevosiaan ja kuljettajiaan pitämään kiirettä ja liikkumaan yhä nopeammin. Kintereillä seuraa mitä todennäköisimmin Aspis agenttien joukko, enää noin tunnin hevosmatkan päässä, arviolta tusinan verran ratsastajia. Vierailunne Verenpoukaman kaupungissa ei sujunutkaan niin huomaamattomasti kuin toivoitte.

Sitten yhtäkkinäinen älähdys saa kaikki silmät kääntymään taaksepäin. Tutuksi tullut kaukainen näky lähestyvistä ratsastajia on kadonnut. "He luovuttivat jahdin!" Raimondo ilakoi, ja hänen kuljettajansa yhtyvät väsyneineä ilakointiin taputtaen. Huojentuneina ajojahdin päättymisestä Scevola määrää karavaanin pysähtymään paljon ansaitulle tauolle seuraavaan sopivaan levähdyspaikkaan.

Karavaani pysähtyykin lopulta aukeammalle, vähäpuiselle kukkulalle. Kuljettajat alkavat muonittaa hevosia ja valmistamaan itselleenkin ruokaa, Scevolan itse avatessa takistaan taskumatin ja ottaen pitkän kulauksen. "Jopas oli juoksua, huh", hän huokaisee.

Tässä on tilaisuus jutustella Raimondo Scevolan, kuljettajien tai toistenna kanssa. Tai jos olette jännittäviä, hevosten.

Jester on hermostuneena mahdollisesta kohtaamisesta Aspisten kanssa hipelöiny joustaan koko ajojahdin ajan, ja karavaanin pysähtyessä hän osaa rentoutua, ja tuttu hymy palaa tämän kasvoille. Puolihaltija jättää tavaransa vankkuriin ja hyppää itse alas venyttelemään jäseniään. "No oli! Hyvä että luovuttivat. Olisin saanut merkkikokoelmaani kasvatettua." hän virnuilee, ja avaa sitten lanteillaan olevan pussin, jossa lisko on. "Ota sinäkin happea."

"Outoa", Jamir toteaa hypätessään vankkureista alas. "He kuitenkin saavuttivat meitä koko ajan. Miksi he nyt olisivat luovuttaneet? No samapa tuo. Onko tuollainen kovinkin yleistä?" hän kysäisee Raimondolta.

Lisko on nyt kovin tavallinen eikä enää tee selviä ilmeitä, ja yrittää kovasti luikkia pakoon.

Raimondo ravistaa päätään. "Yleistä? Ajojahtiko keskellä viidakkoa? Teillä toden totta on erikoinen toimenkuva!" karavaanijohtaja nauraa. "Yksikin kerta on liian monta."

"Jaa, eli ei ollut velan perintää. No oikeastaan me olemme loogisempi vaihtoehto, mutta eihän sitä koskaan tiedä", Jamir vastaa hymyillen. "Kuinka usein teette retkiä viidakoon?" hän vielä kysäisee.

Handle Animal +2, Wild Empathy +0 Vasili ottaa oman leilinsä vyöltään ja liittyy seuraan ryypyllä. "Na, me enempi tota jahtaajaporukkaa. Kerranki nai pain", hän sanoo Scevolalle. "Hei mita sille otokalle kuuluu? Njut kiltimpi?", hän sanoo huomatessaan Jesterin pussista kurkkivaa liskoa. "Annas ku ma katon", hän jatkaa ja koittaa nyt uudestaan kutitella matelijaa.

"Viidakkoon?" Scevola kysyy naurahtaen. "Käytän yleensä vain tunnettuja reittejä enkä tällä tavalla matkaa keskelle ei mitään. Tätä menoa olemme kohta Hukkasatamassa*!" * = Hukkasatama on huono suomennos Port Perilistä

Lisko ei kavahda Vasilin kättä ja eleettömästi hyväksyy tämän kutittelun.

Lady Drusilla näyttää entistä heikommalta, ja kärttyisemmältä, tässä kosteassa helteessä. "Vaikea uskoa, että he olisivat noin luovuttaneet. Ja mikä oli se ääni?", nainen ajattelee ääneen, pyyhkien hikeä otsaltaan.

"Tavallaan kiinnostaisi tarkistaa tapahtuiko siellä jotakin erikoista, mutta toisaalta kuorman perille saaminen on myös tärkeää, eikä sitä sovi riskeerata. He kyllä olisivat tavoittaneet meidät varmaan piankin, mutta en tiedä", Jamir myös pohtii vastaten Drusillalle.

"No, nyt et ainakaan yritä enää purra." Jester sanoo keikutellen päätään. "Ja vaikuttaa siltä ettei se olis enää avaintakaan pöllimässä. Onkohan se tämän maaston otus, pärjäisköhän se jos sen vaan päästäs menee?" puolihaltija ihmettelee nostaessaan liskon ylös pussista kädelleen.

Knowledge: Nature +5 (tämä heitettiin jo ekassa osassa?) "Tjaa, pikkune toi kaveri. Paisti siit tulee kumminki ku peto nakee se", Vasili sanoo ja muistelee, oliko tämmöisiä liskoja täälläpäin. Hän rojauttaa likaisen reppunsa maahan, ja kaivelee sen sisuksista pienen palasen retkimuonaa. "Jos elukka ei pure, nii voi se tulla vaik mu mukaa", hän jatkaa ja tarjoaa epämääräistä ravinnonpalasta liskolle.

Taistelu alkaa, 1. kierros

Iloinen jutustelu keskeytyy, kun nopeat kavion kopinat kantautuvat viidakon uumenista. Siinä samassa näkyviin ilmestyy neljä ratsailla olevaa taistelijaa, selvästi niitä, jotka karavaania jahtasivat aiemmin. He liikkuvat nopeasti saartamaan karavaania jouset valmiina. "Antautukaa!" kuulu kapteenin huuto. "Luovuttakaa karttanne ja avaimenne, tai kärsikää nahoissanne!"

Natsoista päätellen kapteeni lähestyy, mutta tämän päästyä lähemmäs vetää polle jarrut pohjaan ja alkaa vauhkoilla paikallaan. Kapteeni sadattelee tilannetta äänekkäästi, ja pyrkii pysymään hepan selässä.

Raimondo Scevola muiden karavaanin jäsenien kanssa tekevät hyvin nopean piiloutumisen vankkureiden alle. "Apua! Aspiksia! Suojelkaa!" Scevola huutaa tiennäyttäjille.

Move: Draw x-bow, Std: Advice: IC +1 atk / +1 dmg Drusilla vilkaisee paheksuvasti Scevolaa. "On siinäkin mies, itsekö täällä pitää pitää tehdä kaikki..." nainen jupisee nostaessaan varsijousensa esiin. "Noniin vätykset, aseet esiin ja pistetään Aspis pinoon. Jättäkää joku henkiin että voidaan kysellä mitä loppujoukolle tapahtui!" Drusilla ohjeistaa tovereitaan rohkaisevasti.

Move: Ready bow, Std: attack C, +7 1d8+5 (+9 1d8+7 jos human) (advice laskettu) "Selva, aippa", Vasili vastaa. Hän ottaa järeän jousensa esiin ja asettaa nuolen jänteelle, tähdäten kapteenia. "Hei mato, sa et saa muuta ku nuolii meilt!", hän huutaa kapteenille, ja ampuu nuolen tätä kohti.

Vasilin nuoli kilahtaa miekkosen panssariin, vaikka tämä ähisee vauhkoontuneen pollensa kanssa.

Toinen jousiratsastajista yrittää saada hevostaan liikkumaan, joka vaaran uhatessa sekin vain rimpuilee ratsastajan otteissa. Tutun oloista kiroilua kuuluu, kun jousimies yrittää rauhoitella hevostaan.

Takaa lähestynyt jousiratsastaja saa hevosensa aisoihin, mutta sitten tajuaa ottaneensa väärän jousen mukaan; pitkäjousen jänteet kun eivät sovellu laisinkaan ratsailta ammuttaessa. Tätä asiaa sadatellen, ja tajuten yksinään rynnäköimisen olevan sangen typerää, hän ketterästi laskeutuu hevosensa viereen ja laukaisee nuolen kohti Drusillaa. Nuoli tosin lentää koko ryhmän yli kaatuneeseen puun runkoon ja katkeaa.

Jamir: 5-ft step T17, Shortbow, +3+1, 1d4 (1d4+1, x3, 60 ft.) Jamir ottaa pienen askeleen sivuun ja nappaa jousensa käteen ampuen ratsailta laskeutunutta Aspista.

Jamir ei saa nuolta ammuttua juuri lainkaan ja se räveltäessä hypähtää pois jänteeltä ja laskeutuu terä edellä viereen.

jester free move drop, ampuu p3sta Jester on niin keskittyneenä liskon paijailemiseen että ei osaa reagoida tilanteeseen kuin vasta kun hälinä on jo täydessä menossa. Hän pudottaa liskon kädestään roikkumaan valjaisiinsa ja vetää jousensa esille, ladaten samantien nuolen ja ampuu sen hevosensa kanssa kompuroivaa vihua kohti. "Hahaa, lisää rintamerkkejä!" hän hihkuu virnistellen ilkeästi.

Jesterin nuoli lentää tehottomasti viholliseen, joka hörähtää ivallisesti.

Viimeisenä toimiva aspislainen yrittää saada hevosensa liikkumaan, mutta sekin vain hirnuu ja seisoo paikoillaan kantapäillä paukuttelusta huolimatta. "Kirottu elukka!" mies kiroaa. Ja tasan samaa kiroaa kapteenikin, jonka hevonen on yhtälailla kuriton, tai lähinnä pelokas nuolien lennellessä.

2. kierros

Drusilla Move: lataa, Std: Ammu P3 (+4/1d8+1), 5-ft move -> S20. Advice pysyy päällä. Drusilla tuijottaa hetken hölmistyneenä vihollisten kamppailua hevostensa kanssa, ja huokaa syvään. Sitten hän kuitenkin virittää varsijousensa, asettaa vasaman paikoilleen, ja vastaa Aspiksen tulitukseen. Laukauksen jälkeen nainen astuu vankkurin suojiin.

Drusillan ampuma vasaman ei aivan lävistä aspislaisen panssaria.

Rapid shot P3 (toinen C:hen jos tippuu) 2X +5 (1d8+5), 2X +7 (1d8+7) jos human, advice laskettu. "Govno", Vasili manaa ohimennyttä nuoltaan, ja jatkaa nopeaa ampumista vihollisia kohti. "Pakko naist joku osuu", hän mutisee.

Kapteeni karjaisee toisen nuolen osuessa häntä reiteen. "Perkeleen polle, nyt tottele!" hän kiroaa.

Yksi aspislaisista ei vieläkään saa polleaan kuriin, vaan ähisee ja kiroaa huonoa hevoskauppaa. Sen sijaan ratsailta laskeutunut miekkonen virittää taas jousensa ja ampuu selin olevaa Vasilia kohti. Nuoli tosin lentää jonnekin lehvikköön.

Jamir, move t22, attack P3 Shortbow, +4, 1d4+1 (advice laskettu) Jamir siirtyy parempaan paikkaan ja jatkaa vastustajan ampumista nuolillaan.

Jamirin nuoli osuu jousimiestä olkapäähän, ja tämä kiljahtaa kivusta.

"Noh, nuolet, älkää pettäkö minua nyt..!" Jester manaa ja räpeltää uuden nuolen jouseensa, ampuen uudelleen samaa pahista mihin aiemmin tähtäsi.

Jesterin nuoli kaataa ratsailta päässeen jousimiehen, osuen tätä kipeästi vatsan seutumille. Omistajansa kaaduttua hevonen hätääntyy ja laukkaa suorinta tietä poispäin. Kauempana yksi rastastajista saa hevosensa ojennuksiin, mutta itsekin huomaa pitkäjousen olevan käyttökelvoton ratsailla. Kaukaiset "No voi sun...!" huudot saavat hänet laskeutumaan myös ratsailta ja ampumaan Vasilia kohti. Nuoli tosin osuu jonnekin korkeiden viidakon puiden oksiin ja tulee osina maahan.

Aspiskapteeni sen sijaan tunaroi vauhkoilevan hevosensa kanssa. "Kurja typerä polle!"

Drusilla - Move: Reload, 5ft step -> P20, Std: Ammu Pelle 2; Advice pysyy päällä "Erinomainen laukaus, nuorimies," Drusilla onnittelee Jesteriä nähdessään vastustajan kaatuvan. Ladatessaan uutta vasamaa, Drusilla etsii uutta kohdetta, ja löytääkin jälleen yhden hevosensa kanssa rimpuilevan Aspiksen. Nainen ottaa askeleen lähemmäs, ja lähettää vasaman kohti tätä uutta vihollista.

Drusillan vasama lentää harmittomasti kaaressa ja tömähtää pehmeään aluskasvillisuuteen.

Rapid shot +7 (1d8+7) (advice+human) "Ha, kamus tippu jo, lahe saki vetaa tai seuraava tulee paaha", Vasili huutaa kapteenille ja täydentää uhkaustaan kahdella nuolella.

Kaksi erinomaisesti tähdättyä nuolta suoraan kiroilevan kapteenin olkapäihin, ja tämä tippuu maahan hevosen selästä – sillä eihän hevosella tietenkään ollut satulaa – ja on vähällä murtaa niskansa. Kapteeni näyttää äärimmäisen huonokuntoiselta, ja tämän elämän viimeiset korahtelut kuuluvat kauas. Hevonen sen sijaan lähtee täyttä laukkaa karkuun pelottavaa taistelua, oletettavasti takaisin Verenpoukamaan talleille.

Vielä ratsailla oleva jousimies tajuaa pelin olevan menetetty ja takoo polleaan päähän. "Liiku jo, kurja otus! Tottele!", mutta ei, heppa vauhkoilee paikallaan ja on tiputtaa aspislaisen selästään.

Jamir: Move T17, attack vihu1 Shortbow, +4, 1d4+1 (advice laskettu) Jamir siirtyy lähemmäs jalkautunutta vihollista ja ampuu tätä.

Jamirin nuoli menettää ilmalennon aikana voimaa ja osuu harmittomasti lappeella ratsastajan kylkeen ja siitä maahan valmiina uudelleenkäytettäväksi.

Jester ampuu samaa kohdetta nuolella, joka miltei tismalleen samalla tavalla tömähtää lehvikössä voimaa menettäneenä ratsastajan kylkeen ja siitä maahan.

Jalkeilla oleva jousimies tajuaa erheensä ja kapuaa vaivalloisesti pollen selkään. "NYT! LIIKU!" hän karjuu tälle, ja hevonen aivan kuin ymmärtäisi aspislaisen ahdingon, sillä se pinkoo täyttä vauhtia syvemmälle viidakkoon, eittämättä karkuun.

It's dead, Jim. Maassa makaava kapteeni korahtelee ja nytkähtää kerran, jääden lopullisesti paikalleen.

Viimeinen pelle tunaroi hevosensa kanssa omalla vuorollaan. Taistelu siis päättyköön, mutta annan teille mahdollisuuden valita, miten tämä hänen osaltaan päättyy; kuolee, antautuu, taju kankaalle?

"Jos hän antautuu, niin voimme jatkaa ja vaikka sitoa hänen silmänsä ja tukkia korvat. Jos hän ei tiedä missä on, niin eikös ole ok ottaa vangiksi mukaan?" Jamir käysäisee nopeasti muilta ja jos vastustusta ei tule, niin hän huutaa.

"Kaverisi ovat joko kaikonneet tai kaatuneet. Antaudu", Jamir huutaa Aspislaiselle jatkaen, "Lopetetaan turha verenvuodatus".

Aspiksen antauduttua Jamir lähtee kiertämään ja tarkistamaan muuiden kunnon ja riisumaan heidät varusteistaan. "Tarkistetaan muutkin", hän sanoo lähtiessään. "Lähistöllä mahdollisesti olevat hevoset kannattaa ottaa vaunujen perään. Voimme ehkä tarvita niitä", hän lisää, koska taistelun timmellyksessä ei ole vielä huomannut mahdollisia satuloiden jne puutteita.

Ammuttuaan kapteenin Vasili asettaa nopeasti uuden nuolen jänteelle ja kääntää tähtäyksen kohti viimeistä vihollista. Huomatessaan tämän luovuttavan murahtaa hän tyytyväisenä: "Jollai viel vaha tolkkuu taal". Hän kävelee rauhallisesti Jamirin perässä läpi kaatuneet viholliset, potkien ruumiita ja pikaisesti vilkaisten kuka on kuollut ja kuka ei. Jamirin varustetutkimuksen lomassa hän nappaa pari viinillistä nuolia kaatuneilta.

Kierrettyään kaikki kaatuneet hän kävelee antautuneen luokse. "Tais menna vaha kuraks sun keikka", hän sanoo aspikselle, sylkäisee maahan, ja jatkaa: "Pitas tappaa tommoset nilkit, mut jos et ala inisee nii voidaa viia sut mukana. Kummis haluut?"

Kapteeni kuoli, yksi pääsi pakoon, yksi antautui ja yksi kaatui tajuttomaksi.

"Elää! Tahdon elää!" aspislainen anoo vapisevalla äänellä, polvillaan maassa kädet niskan takana aivan kuin tottumukesta.

Jester huokaa turhautuneena nuolen mennessä miten sattuu, ja taistelun rauettua nostaa jousen takaisin selkäänsä. Hän käy napsimassa vihollisilta Aspiksien tunnukset pois ja menee sitten Vasilin muassa jälkeen jääneen pahiksen luokse. "Katotaas mitä sulla on mukana." hän sanoo alkaessaan taputtelemaan miehen vaatteita etsien mitä tahansa tällä saattaisi olla taskuissaan tai vaatteittensa sisällä. "Todella typerää toimintaa, kaikenkaikkiaan.. Ääliöt tiedä edes jousista mitään." hän mutisee itsekseen haltijaksi ja manaa muutaman valitun sanan perään.

Jamir: Heal 0 Jamir hoitaa parhaan kykynsä mukaan tavallisia keinoja käyttäen Aspislaiset, sekä sitoo nämä. "Noin, toivottavasti tämä auttaa", hän sanoo hoitaessaan kahta elossa olevaa. Saatuaan heidät hoidetuksi hän tarkistaa magian tunnistusloitsulla Aspislaisten varusteet ja laittaa nuolensa joita pysyy vielä käyttämään uudelleen takaisin nuoliviiniin.

Drusilla tuijottaa antautunutta Aspista säälien. "Kai tuo voidaan mukaan ottaa, kunhan sidotaan hyvin. Tai sitten annetaan päiväksi ruokaa ja lähetetään matkoihinsa," nainen kommentoi tovereilleen. Sitten hän kumartuu miehen puoleen. "Kerrohan kuitenkin ensin, mitä tapahtui. Teitä oli suurempikin joukko meitä jahtaamassa. Ovatko vielä lähistöllä?"

Kapteenilta löytyy maaginen +1 rengaspaita, mestaritekoinen raskas teräskilpi, mestaritekoinen peitsi, lyhytjousi ja 20 nuolta, lyhytmiekka, pilli, jalokiviä 180 platinapalan arvosta, ja käärökotelo, jonka sisällä on parannuskäärö, taikaohjuskäärö ja kilpikäärö.

Kahdelta muulta kaatuneelta ratsastajalta löytyvät seuraavat tavarat kaksin kappalein: mestaritekoinen nastoitettu nahkahaarniska, pitkäjousi ja 20 nuolta, lyhytkeihäs ja 9 kultapalaa.

Selviytynyt aspislainen on alamaissa ihan syystä, ja kertoo pää painuksissa sen mitä tietää. "Meidän oli määrä väijyttää teidät, mutta toinen ryhmä aspislaisia jatkoi matkaa eteenpäin. Tämä toinen ryhmä, tai kompania, sisältää ainakin kaksi tusinaa ratsastajaa, ja aikoo saartaa ja tukkia reittinne sinne retkikuntanne luokse." Raimondo Scevola on sivukorvalla ollut kuulemassa, ja silminnähden panikoi saadessaan tietää aspislaiskompanian olevan saartamassa heidät viidakon keskellä.

"Ja nyt pojat sitä vauhtia ja vähän äkkiä!" karavaanijohtaja huutaa, kiskoo kuljettajat ja kantajat tolpillensa, ja hoputtaa ehkä Golarionin historian nopeimman karavaanilähdön, miltei siepaten kaatuneiden tavatoita keräävät tiennäyttäjät mukaan sekä yhden sidotun ja hereillä olevan aspislaisen.

Karavaani kulkee kovaa

Karavaani jatkaa matkaa Raimondon johdolla korkeammalle pohjoiseen vuoristoon, pois syvästä viidakosta, kapeille kiemurteleville poluille joihin karavaanin vankkurit juuri ja juuri leveyksiltään mahtuvat. Vuoren rinteellä yhtäkkiä alla olevan viidakon latvustosta kuuluu suunnattoman voimakasta mylvintää. Tuhannet kirjavat linnut lähtevät lentoon puista ja lepattelevat ääntä karkuun kirskunan, viserryksen ja kiljumisen kakofonian karjaisun saattelemina. Raimondo Scevola luonnollisesti yrittää saada karavaanin liikkumana nopeammin, vaikka se kulkee nytkin jo vaarallista vauhtia petollisella vuoristopolulla.

Kun karavaanin saavuttaa harjanteen huipun, ränsistynyt leiri tulee näkyviin. Sen ympärillä on nopeasti kyhätty puinen paaluaita, sulkien leirin aidan ja korkean kallionseinämän väliin. Miltei sadat apinamaiset olennot makaavat kuolleina muurin ulkopuolella. Niiden aikaansaama lemu on sietämätön ja kärpästen parvi pörrää paksuna verhona ruumiiden päällä.

Muurin pienestä tähystystornista kuuluu hälytys, kun karavaani huomataan, ja paaluaidan portti avautuu narisevien väkipyörien saattelemana. Pitkä mustahiuksinen nainen tulee esiin ja on astelemassa kohti karavaania ruhoja väistellen ottaakseen teidät vastaan leiriin.

Ja siinä samassa alempaa laaksosta kuuluu torven jylinä, jota seuraa miesten ja hevosten kiljaisut. Taaksepäin vilkaistessa näkee toisen Aspis-ryhmän ratsastamassa vauhdikkaasti kiemurtelevia serpentiiniteitä pitkin kohti, ja heidän perässään satojen, ehkä tuhansien, apinamiesten heittelevän ja viskovan kiviä heitä kohti, pysyen samalla kintereillä.

Nainen huokaisee väsyneesti, eikä Jesteriltä ja Drusillalta jää huomaamatta naisen nääntyneisyys. "Tervetuloa Azlantin harjanteelle. Olette nähtävästi tehneet jo tuttavuutta paikallisiin", hän naurahtaa, viitaten Aspiksia jahtaaviin apinamiehiin. "Olen Juliet Dias, tämän retkikunnan johtaja. Suosittelen, että menemme muurien suojaan puhumaan lisää. Tuskin tarvii kahdesti sanoa, että te ette halua olla täällä kun ne pääsevät tänne."

Kukaan tuskin haluaa jäädä muurien ulkopuolelle, vai? Vasili?

Vasili kuuntelee takanaan tulevaa kaaosta. "Mjoo, niit polleapinoit pistettii jo pari pinoo, mut karvahemmot uusii. Paree menna piiloo ja ampuu sielt", hän vastaa Julietille, ja tulee portin viereen jousi valmiina vahtimaan, että koko karavaani kerkiää sisälle. "Pistas juoppo vauhtii niihi koneihi ettei madot ehi tanne", hän kannustaa jo kiireistä Scevolaa. Vasili pitää jousensa valmiina odottaen Aspiksia ja apinamiehiä, valmiina hidastamaan heitä jos joku tulee liian lähelle ennen kuin hän ehtii viimeisen hevosen perässä portin taakse turvaan.

"Ovatko nuo kauankin hyökkäilleet tänne?" Jamir kysyy osoitellen apinamiesten ruumiita siirtyen paaluaidan sisäpuolelle. "Vankkureissa on ammuksia ja muita varusteita. Ne kannattanee jakaa heti käyttöön", hän lisää.

Kun ryhmät ovat vähän lähempänä ja tapahtumaa jo näkeekin Jamir katselee lähestyviä ryhmiä. "Jahtaavatko nuo apinat Aspiksiakin? Ainakin näyttäisi että apinamiehet heittelevät heitä kivillä. Nimittäin yhteinen vihollinen voi luoda yllättäviä liittolaisuuksia", Jamir pohtii ääneen arvioiden vastustajien määrää ja heidän mahdollisuuksiaan lähestyvässä taistelussa.

"Kiitos, mielellämme," Drusilla vastaa naiselle. "Villi luonto alkaakin jo riittää, ainakin minulle. Teillekö olimme tuomassa näitä varusteita?"

Juliet Dias ohjaa karavaanin tarvikkeineen ja tiennäyttäjineen sisälle muurin suojiin, missä kantajat alkavat välittömästi purkamaan kauan kaivattuja muonia ja juomia. Leirissä on kolmisen kymmentä käsiparia, jotka ovat silminnähden hermostuneita. Naiskomentaja jättää tarvikkeiden jaon luotetuille alaisilleen ja lähtee sitten kiertämään leiriä tiennäyttäjien kanssa.

Juliet naurahtaa väsyneesti Jamirin kysymykselle. "Ette muuten varmaan uskoisi, mutta taitavat nyt kymmenen kuukautta olleet riesanamme; päivittäin. Näitte ne apinan ruhot", nainen kertoilee pyyhkien hikeä otsaltaan. "Ja kyllä, tännepä niitä tarvikkeita kaipailtiin. Ehdittiin jo huolestua kovasti. Leirissä ollaan nääntyneitä ja oltiin jo siinä rajalla, että palkkasoturit ja työläiset kokeilisivat onneaan viidakossa tänne jäämisen sijaan. Ette olisi voineet tulla hetkeäkään myöhemmin."

Juliet kuljettaa ryhmää telttarivistöjen lävitse. Telttojen vasemmalla puolella on viitisen metriä loivasti kaivettu kuoppa, ja oikealla puolella huomattavasti laajempi – ehkä 10 metriä syvä – jonka pohjalla on valtava voimakkaasti heijastava valkoinen kuula. Telttarivistön takana kallionseinämän kylkeen on tehty myös kaivauksia, jonka pohjalla näkyy iso metallinen ovi. "No, olette toistaiseksi pelastaneet meidät nälkäkuolemalta, ja olette jumissa kunnes nuo charau-kat taas häädetään pakosalle. Yhtä hyvin voin esitellä kaivauksiamme täällä", nainen kertoo käsiään levitellen.

Jamir: Know +3 Jamir koittaa muistella vähäsen tietoja noista ihmis-apinoista samalla kun ihmettelee kaivausta.

Jester on jättänyt tavaransa syrjemmälle ja hilpaissut muiden perään heidän lähtiessä siirtymään. Saatuaan muut kiinni hän jää tuijottamaan silmät suurina kuoppaa ja siellä olevaa asiaa. "Mikä ihme tuo on?" hän saa kysyttyä hämmentyneenä. "Onko tuo se artefakti?"

Jamir muistaa lukeneensa Mwangista kertovan opuksen, jossa oli puhuttu lyhyesti villeistä ja vihamielisistä charau-ka apinamiehistä. Ne palvovat jotain pahaa arkkidemonia tai vastaavaa, noin yleensä.

Vasili lompsii Julietin perässä katsellen puolihuolimattomasti leiriä ja kaivauksia. "Ai tommosen rojun takii tanne tultii? Mita ton kiven ees pitas niiku teha?" hän kysyy, ja ottaa taas ryypyn leilistään. "No varmaa se varastohutsu hinkuu totaki, ku keraa kaikkee kamaa", hän jatkaa ja pyyhkii partansa hihaansa.

Juliet naurahtaa vähän Jesterin utelulle. "Me olemme täällä miltei yhtä ymmällämme kuin sinäkin", hän sanoo väsyneesti hymyillen. "Se on valtava, täydellisen pyöreä kuula, joka hehkuu heikosti valkoista valoa. Sen verran olemme tehneet huomioita, että se loistaa kirkkaammin kun ne apinamiehet hyökkäävät. Sen tarkemmin emme tiedä sen merkityksestä tai historiasta, tutkimuksen alla, katsos."

Jerser rapsuttaa leukapartaansa mietteliäästi katsellessaan ilmestystä. "Se reagoi joko ihan vaan niihin otuksiin, tai sitten väkivaltaan ja aggressioon. Ehkä ensimmäistä. Ja ne apinaolennot on hyökkäilleet tämän koko ajan? Oisko tää juttu sitten niiden?"

Drusilla: knowledge local/religion/planes/geography +6 "Näyttää aika suurelta vietäväksi järjestön holveihin. Mitä sillä siis aiotaan tehdä? Tutkitaan täällä, kunnes jotain mielenkiintoista tapahtuu?" Drusilla kommentoi näkyä, samalla kun yrittää muistella lisätietoja apinamiehistä.

"Miten muuten tuo yksi ovi? oletteko saaneet sen auki?" Jamir kysäisee miettien heille annettua kultaista avainta.

"Se voi olla niidenkin, selittäisi miksi hyökkäilisivät. En vain jaksa mitenkään uskoa, että nuo maanvaivat olisivat koskaan saaneet aikaiseksi mitään tällaista", Juliet sanoo.

"Ja no, se löytyi melkein vahingossa. Azlantitietäjämme ovat kuitenkin antaneet käsittää, että tämä paikka on eräänlainen asevarasto, kun tarkoituksena Azlanteilla oli suorittaa suunniteltu Mwangin lakeuden kolonisaatio. Eikä Azlanteihin liittyviä paikkoja ole koskaan aiemmin löydetty Mwangista, joten tämä paikka on ällistyttävä löytö. Azlantien vain yksinkertaisesti ei pitänyt olla täällä, aiempien tietojemme mukaan."

Drusilla muistaa sivukorvalla kuulleen Verenpoukaman karavaanikillassa jonkin toisen seurueen puhuneen charau-ka apinamiehistä. Ne ovat syntisen pahoja, demoniloordi Angazhanin palvojia. Niiden kehot ovat kehittyneempiä kuin apinoiden, ja niillä on terävät, ulkonevat hampaat ja punaisina hohtavat silmät. Ja mitä taisteluihin tulee, kuten olette jo huomanneet, ne tykkäävät heitellä kiviä. Ne ovat myös häkellyttävän hyviä siinä.

Juliet Dias on ehtinyt johdattaa ryhmän suuren metallisen oven lähistölle, ja puistelee päätään Jamirin kysymykselle. Ovi on viisi metriä korkea ja kolme metriä leveä, ja sen tavallisen harmaaseen, säihkuvään metalliin on kaiverrettu riimuja, glyyffejä, piktografeja ja muita erityispiirteisiä muotoja kauttaaltaan koko oven pinta-alaan. Yksi railo, noin tuuman syvyinen, jakaa oven kahtia keskeltä ylhäältä alas. Julietin aiemmin väsynyt hymy muuttuu vakavaksi. "Emme ole saaneet ovea auki. Se vastustaa kaikkea tuntemaamme magiaa. Mitkään työkalut eivät saa sitä myöskään auki", hän vastaa karvaasti.

Yhtäkkinäinen huuto kaikuu portilta, ja sitä seuraa muita huutoja. "APUA! AUTTAKAA! PÄÄSTÄKÄÄ SISÄÄN!" kuuluu epätoivoinen karjunta aivan portin ulkopuolelta. Julietin luokse säntää sotilas. "Aspiksia, jokunen hassu. Mitä tehdään?" Juliet kääntyy ryhmää kohti ja tuumaa: "Teitähän ne seurasi. Nyt teillä on pallo päättää heidän kohtalostaan. Sisään, ja jäävätkö muurien tuolle puolle?"

"Vaunuissa on pari muutakin köysissä, joten kai niitä voi lisääkin ottaa. Joko odottavat sidottuina miten käy, tai auttavat noita apinamiehiä vastaan. Ainakin omasta mielestäni kuulostaisi järkevältä ehdotukselta. Toisaalta kannattaa olla varovainen niiden kanssa. Aspiksiin ei paljoa kannata luottaa", Jamir tiivistää oman mielipiteensä.

"Ai Aspiksia vai? Uskaltaako niitä päästää näkemään tämän, mitä olette löytäneet?" Jester kysyy kääntyen katsomaan portille päin. "Jos tämän.. Pallon paljastuminen ei haittaa niin päästetään vaan. Otetaan aseet ja tunnukset pois, minkäs sitten mahtaavat."

"He kuitenkin tietävät missä olemme, mutta nuo apinaihmiset varmaan tappaisivat heidät, jos joku pääsee pakoon niin tieto paikasta pääsee leviämään. He ovat riski ja ruokittavia suita, mutta saatamme tarvita apua. Toisaalta tämä on tärkeä paikka järjestölle. Jos löydät saa pidettyä piilossa ja Aspikset varustuksilla puolustamassa paikkaa ja sen jälkeen aseet pois, niin voisi toimia", Jamir lisää vilkaisten Drusillaa ja Vasilia, "Mitä mieltä olette?"

Juliet Dias nyökkää ja antaa merkin portille, jotka raottavat porttia sen verran, että Aspikset ja heidän hevosensa pääsevät luikahtamaan sisälle. Vastassa heitä on heti aseistettuja tiennäyttäjien värväämiä palkkasotureita, jotka riisuvat heidät aseista ja muista tavaroista. "Ei täällä parane jäädä jaarittelemaan ja pitämään torikokouksia tämmöisten asioiden suhteen", nainen tuhahtaa ja kääntyy taas ovea kohti. "Mutta mihin jäimmekään, niin, tämä ovi. Emme saa sitä auki, ja se alkaa turhauttaa melkoisesti meitä kaikkia."

Perception +6 ovesta "Joo, kattokaa vaa tarkkaa ettei noi nilkit ala riehuu. Tolle meida merkinkeraajalle kjul varmaa kelpaa pari lisaa jos ne ei tajuu", Vasili sanoo ja heilauttaa peukaloaan Jesteria kohti. "Jos ne yhta kuraa ku ne viimeks nii ei maksa ees antaa jousta. Mut voiha ne raahaa meille nuolii ja viinaa.

Julietin vaihtaessa puheen taas oveen Vasili lähtee kävelemään sitä kohti, yhä viinaleili kädessään. "Jaa tommone. Ainu tie sisaa? Vai etteks vaa osaa? Lukkoo tai mitaa?" Vasili kyselee katsoen ovea. Päästyään oven luo hän koputtelee sitä. "Hai kamut, mitas teil tast?" hän kysyy tovereiltaan.

Jester väläyttää leveimmän ja itsetietoisimman virneensä mitä osaa Vasilin osoittaessa häntä kohti, ja keikkuu kenkiensä pohjilla kädet syvällä taskuissa. Puheen kääntyessä erikoista ovea kohti hän säpsähtää ja alkaa taputella hätäisesti vaatteitaan läpi. Mies huokaa huojentuneena, ja kaivaa paitansa sisältä avaimen ja käärön esille. "Saatiin tällaset lähtiessä, oisko näistä apua?"

Julietin silmät kirkastuvat nähdessään Jesterin kädessä kultaisen avaimen. "Tuo.. tuo voi olla se!" Hän tomerasti astelee tämän luokse ja nappaa sen käsiinsä, lähtien heti astelemaan jyrkähköä kuopan reunaa pitkin alas oven luokse. "Pysytelkää siellä ylhäällä, koskaa ei tiedä mitä tapahtuu." Hän alkaa tunnustella kädellään oven kaiverrettuja symboleita ja piktografeja, vähän väliä vilkuillen kultaista avainta ja ovea vuorotellen. Äkkinäisesti hän sitten sitten iskee avaimen kohtaan, mihin avain ei olisi näennäisesti mahtunut ensinkään, ja ovi alkaa hitaasti ja äänettömästi aueta ulospäin, paljastaen leveät alaspäin johtavat portaat.

Juliet kääntyy ryhmää kohti virnistäen leveästi ja on aikomaisillaan sanoa jotain kun muurilta kuuluu torven ujellus, synnyttäen välittömästi vipinää leiriin. Dias harppoo kuopasta pois ryhmän luokse. "Tutkikaa tuo kompleksi, selvittäkää mitä siellä voi olla, ja toivokaa kaikkien jumalten tähden siellä on jotain mitä auttaa meitä! Minun pitää mennä järjestämään puolustukset, mutta nyt te. Menkää. Menkää!" Juliet pinkoo hirmuista vauhtia muuria kohti, apinamiesten karjunnan ja kakofonian selvästi lähestyessä kauempaa.

Oven takana on pilkkopimeää. Portaat vaikuttavat jatkuvan melko jyrkästi ainakin 5 metrin matkan. Drusilla näkee portaiden alapäässä avautuman jonkin avaramman tilan.

Jester jää hämillään katsomaan Julietin perään käärö kädessään, mutta työntää sen sitten takaisin paitansa sisään juuri ennenkuin häly alkaa kuulua. Hän harppoo sitten ovelle ja vilkaisee alas, ja sitten tovereitaan. "Ei auta kuin mennä. Onko jollakulla soihtuja?"

Vasili tuijottaa Julietin perään äkäisesti. "Siis tuol tapellaa ja toi akka kaskee meit menee johonki kuoppaa? Ehka se tajuu sit ku apinat repii silt silmat paasta", Vasili manaa Julietin kehoitusta. Hän tuuppaa voimalla korkin leiliinsä, ja yhä äkäisenä kääntyy Jesterin puoleen. "Joo mul repus. Mennaa sit ja annetaa muide tappaa ittesa", hän sanoo ja kaivaa repustaan soihdun ja tulukset.

Jamir poimii maasta kiven ja hänen äänensä muuttuu taas vähän laulavammaksi kiven alkaessa loistaa valoa. "Minulla on mukana lamppu ja tämän voinee heittää edeltä sisälle", hän sanoo muille.

Sisälle mennessään Drusilla huomaa värien katoavan, ja on juuri aikeissa kysyä muilta tarvitsevatko nämä valoa, kun huomaakin soihtujen syttyvän. "Parempi pitää kiirettä, nuo apinat taitavat tulla pian rynnäkköllä muurien yli," hän kommentoi, ja lähtee kulkemaan portaita alas.

Jamir light load. Wikisivu päivittämättä. Jamir pikaisesti poistaa repustaan kasan tavaroita, pari säkkiä ja silkkiköyden. Tämän jälkeen laittaa repun selkänsä ja vaikuttaa tyytyväiseltä sen painoon. Sitten hän nappaa käyden käteensä ja seuraa muita.

Leveät portaat laskeutuvat suureen, noin 10 metriä leveään, 13 metriä pitkään ja 10 metriä korkeaan huoneeseen. Huoneessa on imelä tuoksu, mutta kaikki huoneen pinnat ovat kuitenkin sileitä ja puhtaita, aivan kuten ulkona näkynyt valkoinen kuula. Neljä jättiläismäistä monoliittia, 5 metriä korkeita ihmisen muotoista patsasta seisovat asennoissa huoneen jokaisessa nurkassa. Ne, kuten aivan kuten kuulakin, ovat puhtaan valkoisesta metallista tehtyjä, aivan kuin niillä olisi suuri levyhaarniska päällään. Niiden kasvoissa ei kuitenkaan ole mitään piirteitä.

Oikealle päin huone jatkuu kapeana käytävänä.

Jamir: Know all +3 "Haluaako joku napata tämän köyden katoon?" Jamir kysyy näyttäen silkkiköyttään, "muuten jo kevensinkin kantamukseni". Jamir katselee ympärilleen ja koittaa muistella olisiko kuullut jostakin tällaisesta arkkitehtuurista, patsaista, materiaalista tai muusta vastaavasta matkojensa aikana. "Ei nämä kyllä apinoiden tekosilta vaikuta, vai mitä mieltä olette?" hän kysäisee.

Arkkitehtuuri on tuiki tuntematonta, joten on oletettavaa, että se on Azlantitekoa.

"Vähän epäilen että nuo apinat tätä olisivat rakentaneet, mutta kenties joku yhteys niihin on." Drusilla vastaa Jamirin pohdintoihin. Hän ei kuitenkaan jää ihmettelemään näkyä sen pidempään vaan alkaa marssia kohti käytävää. "Jatketaan, meillä oli kiire... Oliko kellään taitoja ansojen suhteen?"

Perception +6 "Jaa sullon tommost kummavaloo? Noo ma pistan naa poes", Vasili sanoo Jamirille, ja laittaa soihdut takaisin reppuunsa hiukan murahtaen. "Anna poju se naru tanne, ei tan pellin kans juost kummikaa", hän jatkaa Jamirille koputtaen rintapanssariaan, ja ottaa vastaan tarjotun köyden. "Ei mitaa tolkkuu tas montussa. Mut aina ku tarttee menna tammosee mestaa, joku rjuokalee raato pomppaa paalle. Paree menna valmiin", hän murisee, ottaa vasaran valmiiksi ja katselee epäillen ympärilleen olisiko jossain jotakin vaarallista.

Jamir: Perception +6 "Osaan joitain ansoja purkaa, mutta en ole mikään erityinen lahjakkuus niiden löytämiseen, mutta jos etenemme rauhallisesti voin tarkkailla parhaani mukaan. Miten muut?" Jamir vastaa Drusillalle vilkaisten Jesterin suuntaan. "Tämä on ihan kätevä, vaikka onkin kestoltaan vähän lyhyt ja ei voi olla kuin yksi kerrallaan", Jamir vastaa Vasilille, "mutta eiköhän tällä nyt jotekuten pärjää. Parempi olisi kyllä jos olisi wayfinder tämän lisäksi". "Pitää muistaa ostaa sellainen kun seuraavan kerran on mahdollisuus", Jamir ajattelee itsekseen.

"Na-a. Ei ole tullut ansoja vastaan niin en tiedä niistä juuri mitään." Jester sanoo olkiaan kohauttaen. "Jumalvita mikä paikka.." hän henkäisee itsekseen kuikuillen ylös ja ympärilleen ihmeissään. "En ole koskaan nähnyt tällaista, vaikka paljon asioita tiedänkin. Onkohan tässä magiaa seassa, vai onko nämä käsin hakattu? Hullu homma joka tapauksessa. Toivottavasti se joku ei yritä listiä meitä. Ainakaan salaa ja huomaamatta." puolihaltija höpöttää hieman hermostuneena, ja vetääkin jousensa käsiinsä valmiiksi.

Drusillan ehdittyä käytävää puoliväliin, kuudesta kohtaa seinät aukeavat paljastaen syvennykset, joista pursuaa lattiaa pitkin kulkevaa höyryä. Omituisista avonaisista sarkofageista paljastuu yhteensä kuusi iljettävää ajan hampaan syövyttämää luurankoa, joiden silmäkuoppien tyhjyys paistaa mustana. Nämä soturit ovat varmasti jääneet tänne vartioimaan kompleksia, ja näkevät tiennäyttäjät nyt uhkana.

1. kierros

jester nuoli sneak luuranko kolmoseen "Aaaa mitä minä just saNOIN!" Jester älähtää ja vaistomaisesti vetää nuolen viinistään ampuen sen vasemmalla olevaa luurankojäbää kohti, ennenkun jousimiehen mieleenkään tulisi käyttää ennemmin miekkaa kuin nuolia.

Luuranko3 1 damage Huolimatta etevästä osumasta luurangon kiinnekohtaan, ei piskuienn nuoli juuri saa vahingoitettua luurankoa.

Vasili 9 damage, Drusilla 6 damage Muut luurangot siirtyvät yhtenä joukkona kolmen tiennäyttäjän kimppuun. Jesteriä he eivät saa kynsiinsä, puolihaltian väistäen hiuksen hienosti toisen iskun. Vasili sen sijaan saa tuta luurankojen raapaisuja, jotka aiheuttavat paljon kipeitä viiltoja. Drusillan kimppuun käyneistä toinen saa raapaistua nurkan takaa.

Drusilla: Delay Jamirin jälkeen Drusilla jää odottamaan, josko kohta kuuluisi rohkaisevaa laulantaa.

Jamir, Inspice courage +1, Move vasara esiin. Know +3 jos tulee mieleen jotakin tilanteessa auttavaa. Jamir hätkähtää kun luurankoja syöksyy esiin joka puolelta. "Luurankoja, siis vasara, mutta mitä muuta?" hän ajattelee samalla kuin aloittaa rohkaisevan laulun ja kiskaisee kevyen hopeoidun vasaransa esiin. Hän tarkkailee tilannetta, jotta myöhemmin löytäisi parhaan paikan auttaakseen muita.

Drusilla: 5ft step -> I4 ; Move: Retrieve item; Std: Throw Alchemist fire +3 @lurkki 1 Laulun kuullessaan Drusilla astuu taaksepäin, ja nappaa vyöltänsä pullon alkemistin tulta, jonka heittää kohti luurankoa.

Jamir ei tiedä luurangoista mitään, mitä ei tietäisi jo. Epäkuolleita, mystiset energiat nostattaneet, Pharasma ei hyväksyny jadda-jadda, murskaavat iskut toimivat parhaiten, kynsivät ikävästi. Tämä ei tule olemaan uran viimeinen kerta, kun näitä nähdään.

Sillä välin Drusilla epäonnistuu surkeasti, heittäen korkealta ja epätarkasti, osuen luurankojen taakse. Hänen onnekseen alkemistin tulen roiskeet polttelevat edes hiukan luurankoparkoja.

Normal attack +7 2d6+7 luurankoa 2, laulu mukana. 5ft step K3. "Mita ma sanoi et jotai govno raatoi taas", Vasili kiroaa ja mätkäisee lähintä epäkuollutta vasarallaan. "Piirittavatkin, viel, ruojat" hän jatkaa manailuaan ja astuu parempaa paikkaan seinän lähelle.

Vasili tuhoaa helponnäköisesti luurangon. Se murenee miltei tomuksi iskusta.

2. kierros

jester lyä luuranko kutosta Jester kiroaa haltiaksi muutaman sanan ja viskaa sitten jousensa maahan vetäen samalla miekkansa esille, ja yrittää sohia toista luumiestä vierellään. "Pysykää kuolleina!"

Jesterin miekka osuu luurankoon, mutta vain raapii tehottomasti luiden pintaa aiheuttamatta vahinkoa epäkuolleelle.

Drusilla 3+6 damagea Luurangot jatkavat tiennäyttäjien kurmottamista, mutta heikoin tuloksin. Neljä kynsäisyä Jesteriä kohti, mutta yksikään ei edes hipaise tätä. Vasilin panssari kilpistää helposti surkeat kynnet, mutta sitten Drusilla toisaalta joutuu puun ja kuoren väliin, ja alunperin häntä kynsinyt saa kummallakin kädellään viillettyä ikävät arvet.

Jamir: 5 ft step k4 ja aid another drusillalle (+4) Light Hammer, +4 (+3+1 IC) luuranko 5 Jamir huomaa Drusillan ottavan vauriota ja siirtyy lähemmäs luurankoa joka estää tämän perääntymisen ja harhauttaa sitä koittaen tarjota Drusillalle paremman mahdollisuuden tuhota se.

Luuranko ei kiinnitä mitään huomiota Jamirin iskuyrityksiin.

Drusilla: delay Vasilin jälkeen Luurankojen raatelema Drusilla vilkaisee taakseen, missä luuranko tukkii hänen pakoreittinsä. "Vasili... saisitko millään murskattua tämän luukasan pois tieltä?" nainen kähisee toiveen palkkasoturille, ja jää toiveikkaana odottamaan reitin vapautumista.

5ft step takas J4, attack +7 2d6+7 luuranko 5. "Joo, ota tost raato!" Vasili huutaa ja astahtaa takaisin pystyssä olevan luurangon viereen, koitten murskata tämänkin kuolleen vasarallaan.

Vasili tuhoaa luurangon vaivattoman näköisesti. Luunsirpaleet sinkoilevat sinne sun tänne taistelun huumassa.

Drusilla: withdraw ->K1 "Kiitos...", Drusilla yskii, ja vetäytyy luurankojen luota.

3. kierros

jester yhä mätkii kutosta "Piru vie olen jousimies, en miekkailija! Menkää takas sinne mistä tulittekin!" Jester räyhää luurangoille ja yrittää pitää ne kiireisinä epämääräisillä miekkakyvyillään.

Jester ei saa kuin harmittomasti raapaistua luurankoa.

Jamir 5 damagea Muut luurangot Jesterin kimpussa yrittävät viillellä, mutta se on joko epäkuolleisuuden tuomaa nivelten nihkeyttä tai puolihaltian uskomatonta väistelykykyä, mutta yksikään neljästä hyökkäyksestä ei osu, lähellekään. Sen sijaan Drusillaa ahdistellut epäkuollet rynnistää Jamirin kimppuun ja kynsäisee tätä kaikessa yllätyksessään. Tämän takaa etenevä luuranko yrittää päästä apajille, mutta Vasili epähuomiossa kääntyy ympäri ja leka ikään kuin vahingossa muuttaa luurangon kallon tomuksi.

Jamir paranee 3 pistettä Jamir katsoo luurankoa hämillään ja ottaa askeleen taakse päin laukaisten parannussauvan käteensä. "Ähäkutti kallo Kalle", hän höpöttää laulun lomassa Polyglotiksi koittaen saada tämän seuraamaan itseään. Otettuaan askeleen taakse hän käyttää parannussauvaa itseensä.

Attack luuranko 1 +7 2d6+6 "Se kolome, sitte nelja" Vasili toteaa ja mätkäisee seuraavaa luurankoa.

Vasilin vasara osoittaa olevansa melkoinen luunkerääjä. Taas yksi epäkuollut muuttuu tomuksi.

"Vasili varmaan saakin ne viimeisetkin siivottua... Jatka vain samaan malliin.." Drusilla toteaa, liian uupuneen itse liikkumaan. Kivusta irvistäen nainen kuitenkin ottaa esille varsijousensa ja virittää sen.

4. kierros

Jester sählää miekkansa kanssa ja päättää vain puolustaa itseään parhaansa mukaan. "Vasili voisi tulla viimeistelemään nämä viimeisetkin!"

Luurangoille Jester on liian kova paha. Puolihaltian väistellessä eivät luurangot saa edes vaatteisiin pienintäkään nirhaumaa.

Drusilla paranee 8 pistettä Jamir lopettaa laulamisensa ja siirtyy Drusillan viereen parantaen tätä sauvallaan.

Move M4, Attack luuranko 3 +6 2d6+6, coveriin nurkan taa. "Hjuva, mut viel pari!", Vasili toteaa ja käy viimeisten luurankojen kimppuun.

Vasili paukuttaa seinään uusia lommoja.

Drusilla: Move K4 Drusilla varsijousineen siirtyy lähemmäs taistelutilannetta, mutta ei saa oikein luurankoja tähtäimeen Vasilin selän takaa.

5. kierros

jester 5ft taaksepäin, aseen vaihto "Äh, hitot tästä!" Jester puhisee miekkansa kanssa ja päättää heittää sen pois, napata jousensa takaisin ja astua taaksepäin virittämään asettaan valmiiksi.

Jester 6 damagea Jesterin napatessa luurankojen välistä jousensa takaisin, ja toinen luurangoista onnistuu viimein raapaisemaan hyvin ikävästi puolihaltiaa käsivarresta. Jesterin nuoli, kostoksi, menee tosin auttamattomasti ohi.

Vasili 4 damage Luurangot kiinnostuvat nyt lähemmästä kohteesta, eli Vasilista. Kummatkin yrittävät kynsiä, toinen nurkan takaa, ja toinen onnistuu nirhaisemaan brevoylaisen panssarin remmejä rikki.

Jamirin aikeet. Jos luurangot seuraavat Jesteriä, niin dealay Vasilin jälkeen ja sitten siirtyminen siten että luurangot eivät osu ja tikutus Vasilia. Jos ei ole paikkaa ilman AoO:ta, niin Dusillan tikutus, koska vauriota on vielä +7.

Jamir siirtyy parempaan paikkaan ja parantaa haavoittunutta toveriaan.

Drusilla 6 parannusta Jamir parantaa Drusillaa.

Attack +6 2d6+6 luurankoa 3. "Kurja raato, ala raavi", Vasili manaa luurankoa ja yrittää poistaa lähemmän vihollisen.

Taisteluväsymystä, ehkä? Vasili kun huitoo kirkkaasti ohi.

Crossbow attack +3, ei mitään ampumisfeatteja "Kiitos," Drusilla kiittää Jamiria, kun tuntee taikuuden parantavan luurankojen tekemät vammat. Eturiviin ei ole kuitenkaan menemistä, kun ei siellä ole tilaa. Nainen koettaa kuitenkin ampua tuurilaukauksen Vasilin olan yli, ei tilannetta nyt oikein muutenkaan voi auttaa.

Drusillan ampuma vasama kimpoaa harmittomasti pois luurangosta.

6. kierros

Jester piu "Ei tästä tule yhtään mitään... pitää ensikerralle hommata jotain happoa.." Jester mutisee haltijaksi ja ampuu uudelleen nuolen kohti vasenta luurankotyyppiä. "Tällä on edes joku mahdollisuus, kirottu miekanrämä.."

Jesterin nuoli kyllä osuu, mutta huolimatta hyvin tähdätystä laukauksesta ei nuoli tee kuin harmittoman naarmun. Luurangot puolestaan raapivat hyödyttömästi kiviseiniä ja hiukan jopa Vasilin rintapanssaria.

Jamirin tekisi mieli siirtyä toiselle puolelle luurankoja, mutta hän tietää että ei onnistu välttämään osumia kuin erittäin hyvällä tuurilla, joten hän tyytyy parantamaan Vasilia ja vetäytyy nurkan taakse. "Koittaisimmeko houkutella luurankoja tänne päin, jotta pääsisimme saartamaan niitä?" hän kysäisee muilta vetäytyessään.

Vasili paranee 2 pistettä Vasili paranee ihan pikkiriikkisen verran.

Vasili hyökkää, muttei osu. Muuta?

Attack miss, 5ft step L4 Vasili jatkaa taistelua, muttei onnistu lyömään väistelevää luurankoa. "Milla govno naa luut osaa vaistaa", hän manaa, ja astuu taaksepäin houkutellakseen luurangot peräänsä. "Ma tuun vaha viel taapain, sivuu siit akka", hän kehottaa Drusillaa.

Reload, Crossbow attack +3, ei mitään ampumisfeatteja, 5ft step -> K5 "Akka!?!?" Drusilla puuskahtaa, selvästi tuohtuneena. "Vähän voisit harjoitella kielenkäyttöäsi. Aion keskustella tästä vakavasti herra Valsinin kanssa! Matkakapteeni laittakoon sinut käytöskouluun muutamaksi viikoksi." Drusilla sinkauttaa yhden vasaman jälleen päin luurankoa, ja hetken ajan näyttää siltä ettei hän aio uhallaankaan liikahtaa paikaltaan. Lopulta nainen kuitenkin astuu sivuun, vihaisen tuhahduksen saattelemana.

Drusilla ei osu yhtään mihinkään.

7. kierros

jester piu kolmosta kohtaan, jos auttaa Vasilia niin 5ft eteenpäin kolmosen taakse Jester yrittää yhä hampaita purren ja haavasta huolimatta ampua luutyyppejä nuolella, tähdäten tällä kertaa keskemmällä olevaa kaveria. "Kirotut otukset.." hän manaa. Huomatessaan Vasililla tilaisuuden hän ottaa askeleen eteenpäin saartaakseen luurangon.

Jesterin nuoli kimpoaa harmittomasti pois. Luuranko on melko kova luu purtavaksi! Heh heh.

Jester 5 damagea Luurangot etenevät lähimpiin kohteisiin. Vasilin etääntyessä ei toinen luurangoista pääse tämän kimppuun hyökkäämään, ja siintää silmänsä Jesteriin. Luurangot kynsivät hurjasti Vasilin kuitenkin väistellessä, mutta toinen luurangoista saa raapaistua puolihaltian rintaan syvät haavat, ja Jester kaatuu verta vuotaen maahan.

Jamir kalpeenee vähän Jesterin kaatuessa. "Ehkä tehokas hyökkäys olisi sitten paras puolustus" hän miettii silmäillen Vasilia ja päättää tikuttaa tätä odottaen hetkeä rynnätä parantamaan Jesteriä.

Vasili paranee 5 pistettä Vasilin haavat umpeutuvat jälleen pikkuisen.

Jos luurangot seuraavat Attack +6 2d6+6, 5ft step K4 Vasili humauttaa perässään tulevaa luurankoa vasarallaan, ja ottaa taas askeleen taaksepäin. "Tulkaa tanne nii pistan muruiks", hän uhkaa epäkuolleita.

Vasili murskaa toiseksi viimeisen luurangon helposti.

Ready action: lyö +6/1d6-2 Kuten Vasili ennen häntä, Drusilla valmistautuu ojentamaan luurankoa sivukämmenellä, mikäli olento lähemmäs uskaltautuu.

Puolihaltian kaadettuaan luuranko ei jää sitä kynsimään, vaan pyrkii neutralisoimaan uhat. Se kääntyy ympäri ja punahehkuisilla "silmillään" katsoo Vasilia ja rynnistää tätä päin. Drusilla yrittää mätkäyttää, mutta läppäisy osuu epähuomiossa kipeästi kiviseinään. Tosin ei luurankokaan saa rynnistyksestään huolimatta kynsittyä kuin brevoylaisen haarniskaa.

Jester taas lopettaa ylimääräisen verenvuotamisen tykkänään ja stabiloituu.

Jamir. Aid Vasilille kyökkäykseen. Jamir koitaa nurkan takaa kopautella luurankoa jotta Vasil saisi paremman mahdollisuuden murskata luita. "Kylläpä sinulle on tarjottu vähän kehnonlaisesti ruokaa kun noin olet laihtunut", Jamir höpisee lisätäkseen harhautusta.

Vaikkei luuranko mitään puolituisen jupinoista ymmärrä, se tuntuu olevan hämmentynyt ja äimistynyt tilanteesta. Sen puolustukseen ilmestyy Vasilin maanmurskaajan mentävä aukko.

Vasili on valmiina luurankoa odottamassa, ja tämän juostessa viereen humauttaa kaikin voimin. Luurankoparka jää vasaran ja seinän väliin, ja koko rintakehä murskautuu iskun voimasta pieniksi palasiksi. Pääkallo kalisee vielä hetken lattialla kunnes hiljalleen punainen hehku silmistä himmenee.

"A vot, poikki ja pinoo. Haetaas hemmo takas jaloillee", Vasili toteaa tyytyväisenä työhönsä.

Taistelu päättyi.

Tilaisuuden tultua Jamir pinkaisee Jesterin vierelle mutisten taikasauvan aktivointisanan parantaen häntä.

Jester paranee 3 pistettä Jamirin parannussauva hädin tuskin sulkee Jesterin haavoja, mutta saa hänet tajuihinsa.

Jester virkoaa hitaasti ja availee silmiään irvistäen. "Mmmmitä tapaht-Au!" puolihaltia koittaa kysyä ja lyö sitten kädet rinnalleen valittaen. "Auauauauau..!"

CLW:tä kunnes Jester ja Vasili ovat täysissä "Mita ma sanoi, taal taas raatoi. Pitkaa sa vaisti mut sit tuli turpaa", Vasili sanoo. Hän kävelee Jesterin luokse, ottaa oman parannussauvansa esiin ja parantaa sekä Jesterin että itsensä. "Paree kunnos ku mennaa etepai, lisaa kuraa tulos varmast", hän toteaa parannellessaan.

Jester paranee 7 pistettä, Vasili paranee myös 7 pistettä. Yksi latinki kumpaankin tuntuu poistavan miltei kaikki haavat. Jesterille jää vielä arastavia arpia.

Jester huokaa helpotuksesta parannuksen vaikuttaessa ja nousee sitten istumaan taputellen rintakehäänsä. "Kiitos. Menin liian lähelle, piru vie." Puolihaltia nousee sitten hieman jäykästi seisomaan, puistellen vaatteitaan. "Saitte kaikki päiviltä? Hyvä. Arvasin että täällä oli jotain. Eikä ole viimeiset jotka tulee vastaan. Pitää olla varovaisempi."

Jamir nyökkää vähän totisena sanoen: "Ja ansoja täällä saattaa olla enemmänkin. No kaikkien pitää vain pitää silmät auki ja edetä varovaisemmin". Hän uusii samalla taas valoloitsunsa. "Tämä on ihan kätevät, mutta se ei vaan kestä nin kauaa kuin haluaisin. No kun pääsemme takaisin Abaslomiin, niin sieltä pystynee hankkimaan oman tiennäyttäjän", hän jatkaa hilpeämpänä.

SLA: Continual flame Drusilla kaivaa laukustaan soihdun, ja hetken sitä tuijotettuaan liekit alkavat levitä sen päästä. Kumma kyllä, tuli ei lainkaan hohda lämpöä. Nainen ojentaa kylmää soihtua Jamirille. "Tässä, jos tarvitset pitkäkestoisempaa valaistusta." Drusilla vilkaisee Jesteriin päin, ja todettuaan tämän olevan pääsääntöisesti kunnossa, kääntyy lähtiäkseen. "Jatketaan. Aikaa meillä ei ollut tuhlattavaksi. Haluaako Vasili-herra mennä edeltä tällä kertaa?"

"No käypä tämänkin. Nyt sitten voikin heitellä valokiviä edelle jos tarvetta on. Nyt olisi ollut linko kätevä. Harmi että en ottanut mukaan", Jamir vastaa ottaessaan soihdun. Hän jatkaa kuitenkin valoloitsun käyttämistä poimimaansa kiveen ha välillä heittää valoa eteenpäin. Hän lataa rannekotelon ja laittaa parannussauvan takaisin.

Perception +6, Stealth +4 "Seleva, ma meen", Vasili vastaa. Hän tunkee parannussauvan takaisin taskuunsa ja lähtee käytävää eteenpäin hiljaa ja varovaisesti. Hän koittaa kulkiessaan kuunnella ja katsella näkyykö jossain vielä lisää luurankoja tai muita iljetyksiä.

Jester lähtee hämäränäkönsä turvin kulkemaan muiden perässä, ottaen matkalla miekkansa huotraan ja pitää nyt jousta koko ajan valmiina. Hän mutisee jotain koko ajan valppaana olemisesta, mutta tämä on enemmän suunnattu miehelle itselleen.

Jamir Perception +6, stealth +10 Jamir lähtee hiipien seuraamaan Vasilia valon kanssa tarkkaillen ympäristöä ansojen varalta.

Oletettua pienemmän kompleksin käytävä päättyy pieneen huoneeseen, joka on kauttaaltaan rakennettu samasta valkoisesta materiaalista kuin aiemmin nähdyt patsaat ja ulkona oleva jättikuula. Yksi valkoinen pilari nousee lattiasta kattoon huoneen keskellä. Sen pienessä syvennyksessä on sileä valkoinen, noin ihmisen käden kokoinen levy täynnä erinäisiä glyyffejä ja riimuja, hyvin samankaltaisia mitä kompleksin ovessa oli.

Jamir: Linguistic +6 "Mitäköhän nuo tarkoittavat", Jamir miettii itsekseen ja yrittää tulkita merkkejä ja riimuja.

"Jos ne apinat tota haluu, nii pistetaa palasiks. Ei enaa hata", Vasili toteaa levystä ja heiluttelee vasaraansa.

Knowledge local/planes/religion/geography +6 "Umpikuja?", Drusilla huokaisee, mutta alkaa sitten katsella pilaria tarkemmin. "Saako herra Jamir mitään tolkkua näistä merkeistä?"

Jamir ei saa tolkkua laisinkaan glyyfeistä ja symboleista, jotain täysin kummallisia harakanvarpaita. Drusillan tietämys pilarista tai levyn symboleista ei aukea myöskään.

Jamir: Read magic ja detect magic. "En saa siitä selvää. Ellei sitten tämä auta...", Jamir sanoo antaen äänensä hiljentyä kuin kesken lauseen ennen kuin tuttu laulava nuotti ilmaantuu hänen ääneensä.

Levy on voimakkaan maaginen, mutta Jamir ei pysty päättelemään esineen ominaisuuksia.

"Mikä tää oikein on?" Jester ihmettelee ja tulee tutkimaan laattaa myös, koittaen painella ja räplätä merkkejä. "Samat kuin isossa ovessa."

Levy ei reagoi kosketuksiin, joskin Jester huomaa levyn olevan irrallaan.

"Voisiko tuo avata jotakin tai sopia siihen palloon? Saattaa olla ansoitettu", Jamir sanoo Jesterin koitellessa sitä. "Kannattaa olla varovainen", hän lisää tarkastellen pylvästä ja levyä tarkemmin.

Jester perception Jester tökkää levyä uudelleen huomaten sen liikkuvan, ja katselee sitä eri puolilta. "Me olemme joka tapauksessa umpikujassa.." hän miettii, ja jos levyssä ei näytä olevan mitään näkyviä ansoja, hän koittaa irroittaa sitä.

Jester ei huomaa mitään ansoja ja tottuneesti tökkää levyä. Levy ei ole ollutkaan kiinni missään, ja irtoaa oikein helposti.

Jamir: Perception +6 Jamir katselee irronnutta laattaa. "Voisiko olla todellakin että tuo sopisi siihen palloon tai johonkin muuhun kohtaan?", hän sanoo tarkastaen seiniä, jos niissä olisi joitakin koloja.

Jester pitää laattaa varovasti käsissään ja vilkaisee sen alapuolelle. "Ehkä. Mutta mitä sitten tapahtuisi? Avaisiko tämä jonkun oven muualle?" puolihaltija miettii ja katselee sitten ympärilleen.

Huone on vailla merkityksellisiä yksityiskohtia, eikä levyssäkään ole symboleiden lisäksi muita piirteitä.

"Ei se tänne näyttäisi sopivan. Pallossa ei ollut mitään selkeää ovea, niin tuo saattaisi hyvinkin avata sitä. Jos se sen avaa, niin se saattaa olla ovi jonnekkin, tai käynnistää jokin laitteen, olla varasto tai vankila tai ties mitä?" Jamir puhelee, "Tänne se ei näytä sopivan ja sitten se oli suojattu vahdeilla ja lukittu, joten jotakin merkityksellistä se laatta kuitenkin tekee".

"Viiaa se ulos ja katotaa mita apinat tekee. Tai jos se pomoakka tietas jotai", Vasili toteaa kärsimättömänä muiden syvällisiin pohdintoihin.

Jester pyörittelee laattaa käsissään katsoen symboleita tarkemmin ja kohauttaa sitten hartioitaan. "Ehkä. Ei kai täälläkään ole mitään. Ei ainakaan näy. Viedään tämä pinnalle ja katsotaan voidaanko auttaa siellä."

"No käydään kysymässä. Jos nämä ovat viettäneet pitkiä aikoja tätä tutkien, niin kenties tietävät jotain näistä merkeistä." Drusilla yhtyy mielipiteeseen ja lähtee palaamaan leiriin, mutta ohikulkiessaan vilkaisee kuitenkin onko pallossa joku kohta mihin levy voisi sopia.

Nyt lätty lätisee

Tiennäyttäjät päättävät lopulta lähteä valkoisen levyn kanssa takaisin leiriin. Heti ulos päästyään he huomaavat kaaoksen olevan ylimmillään. Muurilla tiennäyttäjät ja leirityöntekijät yrittävät epätoivoisesti pitää apinamiesten laumoja puuseinän toisella puolella, taistellen niistä vastaan keihäillä tökkien, ja vankistaen muurin rakenteita erinäisillä köysillä, kivenmurikoilla ja puisilla laatikoilla. Muurin yli lentelee tasaisin väliajoin aaltojen lailla kiviä, keppejä ja jopa leirin tuottamia jätteitä. Jossain syvemmällä viidakon uumenissa sama korvia huumaava karjunta jatkuu, ja lähestyy kaiken aikaa.

Ryhmä ei ehdi ottaa kuin muutamia juoksuaskelia pois kallion reunalta, kun jostain kaukaa lentää pitkässä kaaressa suuri kivenmurikka. Se tömähtää maata tärisyttäen puiseen muuriin kuin mikäkin meteoriitti, kaataen puolustusta ja antaen näin apinamiesten vyöryä leiriin. Voimakas töminä jatkuu vaikka kivenmurikka osui jo, tasaiseen tahtiin aivan kuin askeleet, ja pian puisen muurin toiselta puolelta näkyy jättimäinen, ison kerrostalon suuruinen nelikätinen jättiläisgorilla, jolla on yllään pääkalloista ja irtokäsistä tehtyjä "koruja" pelotteena.

Tämä näytös oli kai liikaa puolihaltia Jesterille, joka valkoisen levyn kanssa kaatuu maahan tajuttomana. Valkoinen kuula kuopan pohjalla hehkuu myös aiempaa kirkkaammin.

"Ei kai Jester nyt heikko ole? Voisiko tämä johtua levystä. Se kuulahan nyt ainakin reagoi kuulemma apinoihin", Jamir sanoo nopeati koittaen tähyillä kuulan suuntaan miettien pitääkö ottaa levy ja koittaa juosta sinne.

"Govno. Ei hjuva, taal vaa tunareit ja meist juks kanttuvei", Vasili manaa. Hän katsahtaa nopeasti arvioiden tilanteen, missä muut leirin henkilöt menevät ja mistä apinan kanssa taistelussa olisi eniten hyötyä. "Ota se roska ja viskaa kuulaan jos se sust auttaa, ma meen nitistaa ton apinan", hän vastaa Jamirille.

Jamir: Knowledge all +3 Jamir yrittää tunnistaa suuren apinan, että onko se jokin harvinaisempi metsän asukki, vai mikä hirviö tai muu vastaava.

Jamir ei tiedä.

1. kierros

Hurja jättigorilla

Jättiläismäinen gorilla alkaa heti ensikättelyssä tuhoamaan yhä enemmän leirin puolustuksia, muuria ja siinä samalla mäiskäisee hätääntyneitä leirityöntekijöitä viimeiselle ilmalennoilleen.

Kaksi apinamiestä on erkaantunut suurimmista nujakoista ja huomaavat erillään olevat tiennäyttäjät. Ne lähtevät pinkoamaan karjuen ja kirkuen, liikkuen älyttömän nopeasti, päästen aivan tiennäyttäjien vierelle. Niillä on käsissään nuijat ja kivenmurikat.

1 ja 2 ovat Drusillan vieressä puun alla. Puut eivät ole esteitä kartalla.

Jamir aloittaa rohkaisevan laulun ja kumartuu poimimaan laatan maasta.

Power attack 1 +6 2d6+10 (laulu laskettu) "Pah, matkitaa naa sit enste", Vasili toteaa harmistuneena siitä ettei päässyt jättiläisgorillan kimppuun, ja humauttaa lähintä apinamiestä vasarallaan kaikin voimin.

Hurjalla huitaisulla Vasili saa apinamiehen kellistyksen näyttämään lasten leikiltä. Jester vastaavasti on edelleen tajuton.

Drusilla: Grapple +8, improved grapple Drusilla tuijottaa jättigorillaa suu auki, ja yrittää keksiä jotain sivistynyttä sanottavaa. Nainen kuitenkin jää tuijottamaan olentoa hiljaisuudessa, ja havahtuu vasta kun Vasili upottaa miekkansa toiseen apinamieheen. Koska pienemmät apinat ovat kuitenkin välittömin uhka, Drusilla nappaa pystyssä olevan tiukkaan lukko-otteeseen.

Liukas apinamies ei päädy Drusillan otteisiin.

Taistelun alettua maanalaisen kompleksin käytävästä alkaa kuulua voimakkaita tömähdyksiä tasaiseen tahtiin. Mikä ikinä siellä onkaan, se on tulossa ulos.

2. kierros

Drusilla ottaa 6 + 7 vahinkoa Jättiläisgorilla näkee tiennäyttäjät, karjuu ja liikkuu kohti raskain, maata yhtälailla tärisyttävin askelin. Viimeinen apinamies kirkuu yhä edelleen ja paukuttaa nuijalla hurjaa vauhtia Drusillan pääkoppaa.

Jamir: Free wandi spring loaded wrist sheat. Std tikutus D:lle, Move: Move a heavy object Jamir on hämillään olevan näköinen. Edestä tulee jättiapina ja takaa kuulostaisi tulevan jokin jätti myös: "Onko jokin patsas herännyt henkiin? Voisiko olla että laatan vienti aktivoi sellaisen jahtaamaan pois viejää. Voiko olla että patsaat ovat golemeja?". Koska hän ei heti keksi mitä tehdä ja liikaa ajatuksia pyörii päässä hän parantaa Drusillaa ja aloittaa Jesterin raahaamisen suojaisempaan paikkaan.

Drusilla paranee 4 pistettä Drusilla paranee hieman.

Vasili Move O20, Power Attack 2 +6 2d6+10 (jos laulu jatkuu?) Vasili hämmästyy kuullessaan ääntä takaansa. "Mita tuolt njut tulee?", hän kysyy vilkaisten kohti ovia. Hän siirtyy lähemmäksi seinää antaakseen tilaa niin isolle apinalle kuin maan alta tulevalle olennolle, kuitenkin taisteluetäisyydelle apinamiehestä, ja mätkäiseekin tätä raivatakseen lisää tietä. "Meeha siit apinakuvatus", hän huutaa otukselle koittaessaan hakata tämänkin maahan kuten lajikumppaninsa.

Vasilin hulja menee hiuksen hienosti ohi apinamiehestä. Jester on yhä taju kankaalla.

5ft step-> P21, Retrieve Smelling Salts, use Smelling Salts Runneltu Drusilla astuu pois apinamiehen ulottuvilta Jesterin viereen. Nainen kaivaa käsilaukustaan hajusuolapullon, ja kumartuu virvoittamaan Jesteriä. "Kuulkaas nuoriherra, tämä en ehdottomasti huonoin mahdollinen hetki makoilla taju kankaalla..! Jamir-herra! Jos teillä on se parantava loitsusauva yhä käsillä, niin en olisi lainkaan pahoillani pienestä parannusloitsusta."

Kumma kyllä hajusuolalla ei tunnu olevan mitään vaikutusta Jesteriin.

"Taisimme herättää jonkin vahdin ja tuo jättiapinakin vähän hermostuttaa. Eli voisitteko kantaa Jesterin pois, niin koetan auttaa Vasilia ja sitten vikkelästi karkuun", Jamir vastaa Drusilalle, "katsotaan sitten parannusta lisää kun olemme poissa jättien alta - toivottavasti".

Jesterin uudet kuteet

Maanalaisen luolan suulta kuuluu jyrinää, ja yksi isossa salissa olleista jättimäisistä patsaista änkeytyy ulos suurista pariovista. Se nousee seisomaan koko pituuteensa ja katsoo tiennäyttäjiä. Patsas osoittaa tajutonta Jesteriä, sitten itseään ja näyttää lopuksi peukaloa, ja alkaa sitten lähestyä jyrisevin askelin suurta apinahirviötä.

3. kierros

Jättigorilla ottaa 71 damagea, Rautajätti 10 damagea Jättigorilla karjuu korviahuumaavasti ja paukuttaa rintaansa maata tärisyttäen. Se lähtee sitten ryntäämään suurta golemia päin, joka saa läimäistyä päällekäyvää hirviötä metallisella nyrkillään. Hurja isku olisi yksinään varmasti muuttanut koko tiennäyttäjäryhmän molekyylitomuksi, mutta jättigorilla vain karjaisee kivusta ja läimäisee rautajättiä. Kynnet eivät vain oikein pure kunnolla muinaiseen golemiin.

Viimeinen apinamies yrittää paukuttaa Vasiliin lommoja, kun kirkumisella ei tällä kertaa ole onnea tuovaa vaikutusta.

Jamir: Vasara move, 5 ft step p20 ja std aid another vasilille +4 to attack. Jamir lähes unohtaa kaiken muun nähdessään jättien taistelun, mutta apinamiehen riehuminen muistuttaa häntä toiminnan tärkeydestä. Hän ottaa vasaran käteensä ja astuu askeleen päästäkseen apinamiehen lähelle auttaakseen Vasialia. "Koitetaan saada tämä kumoon, jotta saamme etäisyyttä jätteihin. En uskalla parantaa jättien lähellä", hän sanoo muille.

Apinamies liikkuu niin vikkelästi, ettei Jamirin vasara häiritse tämän taistelua laisinkaan.

Vasili PA apinamies 2 +5 2d6+9 Vasili vilkaisee hämmästyneenä taisteluun liittynyttä patsasta. "Jaa et ne osaa vetaa turpaa?" hän kysäisee, mutta siirtää nopeasti huomionsa takaisin apinamieheen. "No hjuva nain, ma hoida raapaleapinat ja toi ton ison", hän toteaa tyytyväisenä, ja yrittää mätkäistä vastustajaansa uudestaan.

Vasara heiluu ohi. Ja Jester vetää sikeitä.

Drusilla: Touch of Serenity +6, DC 16, 5ft step -> P21 Drusilla tuijottaa hetken luolasta ilmestynyttä rautajättiä, ja nyökkää sitten hyväksyvästi. Hänellä ei ole kuitenkaan kiinnostusta jäädä pyörimään jättiläisten jalkoihin, vaan ottaa askeleen taaksepäin. Ennen vetäytymistään, hän kuitenkin taputtaa apinamiestä hellästi poskelle, kuin jäähyväisiksi.

Apinamies pysähtyy läimäytyksestä hetkeksi tolpilleen seisomaan.

Rautajätti alkaa takomaan nelikätistä apinaa kaikin voimin. Se murskaa jättigorillaa kuin vettä vain, tuhoten sen luut miten haluaa.

4. kierros

Jättigorilla ottaa 58 ja 56 damagea, rautajätti ottaa neljästä osumasta yhteensä 35 damagea Iskuista hurjistunut jättigorilla yrittää repiä golemia riekaleiksi huolimatta massiivisista haavoistaan. Metallin kirskunta täyttää koko pitäjän, kaikuen vuoristoisessa maastoissa pitkälle. Paloja valkoista metallia irtoaa ja tömähtää maahan.

Läimäyksestä hämmentynyt apinamies ei tee mitään.

Jamir edelleen aid (+4) vasaralla +4. Jos mahdollista ottaa sen jälkeen 5ft, niin se myös pois päin apinoista. Jamir toteaa olevansa liian lähellä jättigorillaa loitsiakseen, joten hän yrittää edelleen hämätä apinamiestä parantaakseen Vasilin osumismahdollisuuksia.

Vasili PA apinamies +5 2d6+9 (+9 2d6+9 jos Jamirin aid) "Hei paviaani, alas nukaha!", Vasili huutaa apinamiehelle ja yrittää vielä kerran mätkäistä otuksen kumoon.

Jättigorilla huohottaa niskaan, ja kai sen vaikutuksesta Jamir ja Vasili kummatkin hutiloivat ja iskevät ohi hämmentyneestä joskin vikkelästä apinamiehestä. Jester taas jatkaa tajuttomuuttaan.

Drusilla: Delay Drusilla odottaa ja toivoo sormet ristissä että rautajätti saa taottua järrigorillan maihin.

Rautahaarniska yrittää mätkiä jättiläisgorillasta viimeisetkin hengen pihaukset ulos nyrkeillään.

Jättigorilla ottaa 48 ja 46 damagea ja kaatuu Rautajätin mätkiminen on liikaa jättimäiselle gorillalle, ja lopulta viimeinen isku golemilta läpäisee paksun nahan ja lihan, veren pyrskähtäessä suurelle alueelle peittäen maan kaikkialla lähistöllä veriroiskeilla. Jättigorilla karjahtaa vielä viimeisen kerran, ja tömähtää maahan kaataen puita ja kaikki teltat, ja kierii velttona alas kuoppaan valkoisen kuulan luokse. Valkoinen kuula, joka on koko taistelun ajan hehkunut voimakkaasti, himmenee hiukan.

Nähdessään suuren gorillan kaatuvan, apinamies ottaa jalat alle ja pakenee muurien luokse helpompaan taisteluun, mahdollisesti hakemaan eläväisempiä apinamiehiä taistelemaan tiennäyttäjiä vastaan. Samalla myös golemi ottaa jäykemmän asennon ja lähtee käymään takaisin kompleksiin ja hajoilee pala palalta maahan kuin sätkynukke, jonka langat katkaistaan. Jester alkaa virota tajuttomuudestaan.

Tässä on 1 vuoro aikaa tehdä juttuja. Lukekaa myös OOC-ketjua, missä selitän loppuskenaarion vammaisuudesta (FROOOOOST!).

Jamir vilkaisee seuruetta ja parantaa Drusillaa sauvallaan.

Heti jätin alkaessa hajoamaan Jester vetää syvään henkeä ja pomppaa istumaan silmät rävähtäen auki ja kimaltaen innostuksesta. "JUMALLLAUTA! Se oli siistiä! Näittekste?! Näittekö? Ei juma, haluun tollasen kotiin!"

Kauempana näette, kuinka Juliet Dias taistelee hurjaa joukkoa apinamiehiä vastaan. Hetken jo näyttää siltä, että leirikunnan johtaja jäisi saarroksiin, eristyksiin muusta tiennäyttäjäjoukosta. Hätääntyneenä hän silpoo charau-ka laumoja minkä ehtii, yrittäen pitää pintansa ylivoimaista vihollista vastaan. Jättigorillan uljahdus ja kaatuminen saa aikaan pelkoreaktion apinamiehissä; ne pysähtyvät hetkeksi ja kääntyvät katsomaan idolinsa kaatumista. Se hetki on tarpeeksi Julietille, joka saa seivästettyä maahan jääneellä lyhytkeihäällä apinamiehen kallon, ja miekallaan tekee tietä muun puolustuksen luokse niittämällä apinamiehiä pois tieltään kuin machetella viidakkokasvustoa. Charau-kat havahtuvat riviensä kaatumiseen ja rynnistävät uudella tarmolla, ehkä pelonsekaisina, tiennäyttäjien kimppuun. Uutta pontta ja rohkeutta jättigorillan kaaduttua saatuaan tiennäyttäjät ja heidän liittolaisensa käyvät taistoon yhä urheampina, huudoillaan peittäen jopa apinamiesten kiljumiset ja karjumiset. Yksi toisensa jälkeen apinamiehet alkavat kaatuilla ja niiden määrät vähentyä.

Vasili katselee tyytyväisenä voitettua jättiläisapinaa ja huutaa vielä paenneen apinamiehen perään: "Nii, antaa vetaa tai tulee turpaa sulleki! Mee mettaa ja veda...". Brevoylaisen ääni hiljenee kun hän huomaa apinamiesten kuitenkin saatua rivinsä kasaan. "Aha. Vai et sillee", hän toteaa vakavana tuijottaen lähestyviä vihollisia. Hän sylkäisee maahan, parantelee otettaan aseestaan ja huutaa: "Antaa tulla, kjul tonne monttuun lisaa raatoo mahtuu!"

Miten Vasili teurastaa väkeä? Vasili ottaa vyöltään parannussauvan ja heittää sen tovereilleen. "Tokatkaa tolla jos rupee tulee liikaa turpaa. Ma pistan naa puuroks", hän sanoo rauhallisesti. Hän on valmiina vasaransa kanssa apinamiesten saapuessa, ja lähettää ensimmäisen heti takaisinpäin valtavalla iskulla, joka murskaa olennon rintakehän. "Apinat! Govno kurat! Ma pista teida paat puuroks ja sjuon lounaaks!" hän säestää joka iskua kirouksilla. Viholliset raapivat brevoymiestä, mutta suurin osa kynsimisestä kilpistyy rintapanssariin, jonka uusi, kiiltävä pinta alkaa verestä ja naarmuista sotkeentua ja sopia paremmin muuhun miehen asuun. Vasilin iskut eivät heikkene vaikka vihollisia tulee lakkaamattomana virtana, mutta raivoisat apinamiehen raapimiset alkavat välillä löytää tiensä panssarin ohi. Tovereidensa parannuksen ansiosta Vasili kuitenkin saa aina uutta voimaa, ja apinamies toisensa jälkeen kaatuu miehen eteen kasvavaan kasaan.

Miten Jamir avittaa taistelussa? Jamir katselee lähestyviä apinamiehiä. "Jaa, no kyllä minulta vielä keinoja löytyy", hän sanoo käyttäen uni-loitsunsa lähestyviä apinamiesryhmiä kohti. Tyytyväinen hymy huulillaan hän katselee useamman apinan tipahtaessa maahan kuorsaamaan kesken taistelun timmellyksen. Loitsujen välissä hän parhaansa mukaan rohkaisee muita laulullaan kurkun kipeytymiseen asti. "Se oli sitten siinä", hän toteteaa. Apinamiehiä kuitenkin vain riittää aalto toisensa perään ja muut konstit kun on käytetty, päättää hän välillä siirtyä Vasilin takaa tämän rinnalle auttamaan ja kohta taas takaisin taakse tämän suojaan parantamaan. Auttaessaan hän huitoo urheasti vasarallaan, jopa välillä osuen apinamiesten varpaisiin ja saaden ne hetkeksi hätkähtämään - karvaisen elämänsä viimeisen kerran - ennen kuin tilannetta hyväksi käyttävä Vasili iskee aseensa niiden kalloon.

Toettuaan kunnolla pöpperöstään ja älytessään ympäröivän tilanteen, hyppää Jester ylös ja ryntää kauemmas tilanteesta. Hän vetää nopeasti jousen selästään ja alkaa parhaansa mukaan rampauttamaan apinoita ampumalla tarkasti polvitaipeisiin ja polviin. Nuolia kuluu ja leveä, voitonriemuinen virne pysyy värähtämättä puolihaltijan kasvoilla, ja viimeisen apinan kaaduttua hän hyppää ilmaan jousi kädessään ja hihkuu riemusta. "YEAAA!"

Miten Drusilla antaa poskihierontaa? Jamirin äänen väsähtäessä eetterin täyttävät Drusillan viisaudet, pitäen ryhmän taistelutahtoa yllä loputtomia apina-aaltoja vastaan. Parannuttuaan haavoistaan, Drusilla keskittyy häiritsemään apinamiehiä - antaen Vasilille työrauhan keskittyä yhteen viholliseen kerrallaan. Ne apinamiehet, jotka eivät kaadu puolituisen uniloitsuun, naisopettaja ottaa tiukkaan lukko-otteeseen, painaen tämän maahan odottamaan armoniskua. Toista karvaista vihollista hän läimäyttää hellällä avokämmennellä, jättäen tämän pyörittelemään silmiään hetkeksi.

Erävoitto

Taistelu jatkuu pitkään, ehkä tunteja, kun apinamiesten joukot vyöryvät päälle. Hitaasti mutta varmasti taistelutahtoa uhkuen tiennäyttäjien leiri saa harvennettua charau-ka laumojen määriä niinkin paljon, että yksittäisen apinamiehet ottavat jalat alleen ja pakenevat sankkaan viidakkoon.

Muureilla valtavat keot kuolleita apinamiesruumiita peittävät vanhat puolimädät ruumiit alleen. Vaikka taistelu oli voitokas, on tappioita koettu myös tiennäyttäjäleirissä. Kuitenkin huraa huudot ja huojentuneet karjahdukset täyttävät hetkellisesti leirin, kun viimeisetkin apinamiehet luovuttavat ja pakenevat. Monille leiriläisille tämä on ensimmäinen oikea rauhaisa hetki kymmeneen kuukauteen.

Juliet Dias saapuu tiennäyttäjäryhmän luokse hetken kuluttua, tarkistuttuaan ensin omat haavansa. Huolimatta voitosta, hänen kasvoillaan on vakava ja huolestunut ilme. Hän hymähtää kuitenkin lyhyesti hymyillen, taputtaen käsillään kunnianosoituksena. "Hienoa, erinomaista työtä", hän sanoo kävellessään kohti. "Ilman teitä ja ihmeellistä rautajättiänne olisimme varmasti kuolleet kaikki täällä. En voi kyllin kiittää, mutta..." Juliet huokaa raskaasti ja vilkaisee taakseen leirin tuhoa; muuri on säpäleinä monesta kohtaa, miltei kaikki palkkasoturit ovat haavoittuneita ja useat työläiset ovat kuolleet taistelun tuoksinnassa. "Pelkäänpä, että joutunemme hautaamaan koko leiripaikan ja jättämään tämän retkikunnan. Teidän kaikki tuomanne tarvikkeet menevät yksinään haavoittuneiden hoitoon, ja meillä ei yksinkertaisesti ole varaa olettaa, että nämä apinamiehet jättäisivät meidät lopullisesti rauhaan."

Tämä on selvästi raskas paikka matkakapteenille. Hän kääntyy katsomaan veren peittämää leiriä, pidellen kättä otsallaan. "Täällä on oltu kymmenen kuukautta, taistellen noita perkeleen mutantteja vastaan. Vuosituhannen löytö on aivan käden ulottuvilla..." Hänen äänensä värisee hiukan; tämä olisi selvästi ollut hänen uransa tähtihetkistä.

Toisaalla tarkkasilmäiset voivat huomata Raimondo Scevolan karavaanareineen pilkistävän pensaspuskilla peittämänsä karavaanivankkurin luota. Pelkuri ei tainnut osallistua taisteluun laisinkaan, mutta tärisee kalpeana yhä. "Ne-ne tais lähtee jo, eiks je?"

Tilanteen rauhoituttua Jester nostaa jousen takaisin selkäänsä, ja kääntyy sitten Julietia kohti. Hän huokaa myötätuntoisesti; paikka vetelee tosiaan viimeisiään. Hän venyttelee käsiään ja katsoo ympärilleen. "Oisko meistä mitään apua täällä, neiti? On osakseen meidän vikamme että täällä on tällainen sotku.. tuota rautaakin kaikkialla. Harmi että se meni hajoamaan, sillä olisitte voineet puolustaa paikkaa." puolihaltija pohtii rapsien partaansa.

"Meidät valittiin saattamaan kuorma, joten emme ehkä osaa paljoa auttaa, mutta teemme parhaamme, kuten Vasil teki taistelussa oman osansa", Jamir sanoo Juliet Diasille.

Lady Drusilla tutkailee taskupeilistään pitkän taistelun hävittämää kampaustaan, ja yrittää kammallaan pelastaa sen mikä pelastettavissa on. "Käykää nyt edes katsomassa tuonne alas, kun ovi kerran on auki. Siellä oli symboleita, joita yksikään ryhmästämme ei osannut lukea. Kenties teillä on siihen paremmat valmiudet," Drusilla ehdottaa matkakapteenille, katse kuitenkin keskittyneenä peilikuvaansa.

Vasili ottaa parannussauvansa takaisin ja laittaa sen vyölleen. Hän seisoo apinamiesraatokasan vieressä katsellen sitä arvioivasti. "Vaha tuli naarmuu mut apinat otti turpaa. Ei mahu kaalii miks ne tanne hinkuu. Jos se toi pallo ni miks tuli raapii eika mee halaa sita?" hän pohdiskelee apinamiesten toimia. Hän irroittaa isoimmat apinamiehen jämät vasarastaan ja laittaa senkin pois. Vähän vielä potkiskellen voitettuja vihollisia hän kaivaa leilinsä esiin ja ottaa pitkän huikan. "Hei meil jollai se laatta. Tiiats akka siit jotai?" Vasili kysyy Julietilta, muistaessaan luolan perältä löytyneen levyn.

"Teistä oli jo suunnattomasti apua, mutta tuskin tekään pystytte turvaamaan tätä retkikuntaa loputtomiin", Juliet sanoo huokaisten. "Toki keräämme kaiken tutkimisen arvoisen ja lähdemme sitten pois täältä, mutta Verenpoukamaan ei tämmöisellä retkikunnalla voi mennä, Aspis on heti vastassa penäämässä löytöjämme. Port Peril lienee ainoa etäisesti soveltuva pakokohde."

Huolimatta Vasilin karkeasta kielenkäytöstä ja Drusillan ylimielisyydestä matkakapteeni ei tunnu muuttavan käyttäytymistään heitä kohtaan. "Luulen, että perillä Absalomissa on paremmat mahdollisuude tehdä tutkimuksia ilman pelkoa, että niskaan hyppää taas yksi apinamies. Ajattelimme aluksi, että ne eivät hyppisi typerästi kallionkielekkeeltä alas, mutta tämä tappelu osoitti niiden olevan täysin kaistapäisiä."

Kapteeni huikkaa työnjohtajille merkiksi alkaa hautaamaan valkoista kuulaa ja sen mukana jättigorillan ruhoa. Toinen ryhmä tutkijoita lähtee keräämään kaiken irtisaatavan kompleksista. Tiennäyttäjät tosin tietävät, ettei sieltä irtoa kuin muutaman luurangon jämät.

"Absalomia kohti varmaan mekin lähdemme," Drusilla toteaa laittaen meikkipussinsa syrjään. "En usko että Verenpoukamaan on meilläkään asiaa tämän jälkeen, joten Port Peril kuulostaa hyvältä."

"Kaikki käy. Alkaa apinat riittämään", Jamir sanoo ääneen.

"Me tehtii hommat mita sovittii. Himaa vaa", Vasili myöntyy muiden mukana.

Raimondo Scevola liittyy varovaisesti mukaan keskusteluun. "Entäs mää? Tuunko mukaan vai miten? Tilanne on vähän kehno", hän sanoo arkaillen ja hermostuneesti niskaansa hieroen. Juliet Dias ainakin katseen perusteella hautaisi pelkurikaravaanarin apinoiden kanssa maakuoppiin, mutta kohteliaasti antaa tiennäyttäjien päättää Raimondon kohtalon.

Sillä välin sisälle päästetyt Aspislaiset saavat tunnin aikaa kerätä kimpsunsa ja kampsunsa ja kadota näkyvistä ennen teloitusta. Hätäisten kiitosten jälkeen he alkavat sitoa haavojaan tiukasti ja tekemään lähtöä takaisin Verenpoukamaan.

"Minulle kyllä kelpaisi kyyti vankkureissa kävelyn sijaan," Drusilla vastaa hermostuneen Raimondon tiedusteluun. "Joten minun puolestani mukaan vain. Port Perilissä olet kyllä omillasi." Ja mikäli naisen matkakumppaneilta ei kuulu eriävää mielipidettä, niin hän kiipeä vankkureiden kyytiin odottamaan lähtöä.

"Minusta tuo raukka saisi mennä takaisin Verenpoukamaan mistä tulikin. Eikös siellä sun päämajakin ole, vai?" Jester sanoo katsoen pisteliäästi vankkurikuskia kohti. "Mutta sama se mulle on."

"Parempi mesta se Peril sille ku se suo. Tulkoo mukaa jos haluu, kuha hoitaa ittesa. Sielt voi lahtee vetaa sit minne vaa. Tulisha se varmaa turpaa siel suolla ku noiki tietaa et toisel puolel", Vasili sanoo ja heilauttaa kättään matkavalmisteluja tekevien aspisten suuntaan.

"Asia selvä", Juliet toteaa hieman ärtyneenä, peittäen sen kuitenkin hyvin. Hän ohjaa vankkurit muiden leiriläisten luokse, käskien antamaan ylimääräiset tarvikkeet tarvitseville. Lopulta pitkällisen odottelun jälkeen leiriä aletaan purkamaan, joidenkin työmiesten alkaessa hautaamaan löydettyjä salaisuuksia jopa hieman katkerina. Palkkasoturit kovasti nurisevat, että tästä keikasta pitää saada kunnon bonukset vaarallisuuden ja pitkittyneen tehtävän johdosta.

Raimondo Scevola on kiitollinen, että valtaosa ryhmästä myöntyi hänen mukaansa ottamiseen, ja tarjoaakin vankkurikyytiä Port Periliin. Hyväksyi tiennäyttäjä tarjouksen tai ei, saavat loput matkansa suorittaa Julietin kanssa suuremmissa vankkureissa.

Kaihoisin mielin Juliet kääntyy katsomaan vielä kerran entistä leiriä. "Kolme, kaksi, yksi, NYT!" kuuluvat kovat karjaisut, ja jokin epäluonnollisen kova ääni järisyttää jo näin kaukaisia vankkureita. Leirin vieressä ollut kallio murenee leirialueen päälle, peittäen ja haudaten sen tyystin alleen. "Näin oli pakko tehdä. Aspislaiset olisivat muuten ennen pitkää seuranneet jälkiämme ja keränneet talteen sen, mitä miltei vuoden ajan yritimme kaivaa esille. Se olisi ollut vielä nöyryyttävämpää."

Vankkurit viimein pääsevät Port Periliin pitkän ja tuskallisen matkan jälkeen, ja koko leiriväelle saadaan järjestettyä suhteilla turvallinen matka takaisin Absalomiin. Kuukauden matkanteon jälkeen itse kukin on varmasti jo jättäytynyt pois Sisämeren rantakaupunkeihin, mutta he ketkä odottavat pääsevänsä näkemään Sisämeren suurimman kaupungin tapaavat uudestaan myös Aram Zeyn, joka on jo kuullut tapahtumista. Hän ei järin liikutu kauhutarinoistanne, mutta jättää sättimättä, keskittyen kuuntelemaan Juliet Diasin kertomusta retkikunnasta. Azlatin harjanteen salaisuuksiin päästiin vain hetkellisesti käsiksi, mutta ainakin tiedonmurunen retkikunnasta ja sen keräämästä tiedosta saatiin ryhmän neuvokkuuden ansiosta pelastettua.

Fin

Klikkaa tästä sivun alkuun.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped