Toiminnot
Sivusto
Arodus 27. Vuosi 4707 AR
Ilta alakuloisessa Konnunselänlautassa eteni soppalautasen, ja synkkien huhujen parissa. Milloin vastarannan suolla loisti yöllä salaiset valot, milloin CLaybottom järvi oli imaissut syvyyksiinsä Paratiisi uhkapeli lautan ja milloin jopa lähimetsät olivat muuttuneet vihamieliseksi jopa kokeneimmille metsänkävijöille.. puhumattakaan Fort Rannickin hiljentymisestä.. tai tästä pwrkeleen vesisateesta. Jotakin luonnotonta oli meneillään! Seuraavavana aamuna vierailtiin pappilasa, joka oli samalla pormestari Maelin Shreedin Erastilin pyhättö. Wanha mies osasi vain vahvistaa näitä pahoja enteitä, mutta oli myös tutustunut riimuihin.. Paratiisin monilla asiakkailla huhuttiin sellaiset olevan ranteeseen tatuoituna. Kylällä tavattiin myöhemmin nuori neito Lizelot, joka suostui hieman avaamaan tatuoinnin saloja, upean Paratiisin Lucretia emäntä, ilomielin tatuoi sen hyville asiakkailleen. SIllä sai vapaan pääsyn lauttaan, ja joskus pelimerkin tai juoman peli-illan pidentyessä. Paratiisin menetys, oli kova paikka kovaan elämään tottuneille kyläläisille joilta oli nyt viety silkkilakanat!
Päätettiin savijärven pohjan tutkimisen sijaan, kuitenkin taivaltaa Rannickin linnoitukselle. Hyvällä säällä se olisi tuskin parin tunnin patikka, mutta vesisateessa ja mutavellissa se ottaisi tunnin pidempään. Maaseudulta saavuttiin synkän metsän reunalle pian, ja yli kohisevan Kallovirran kulki jylhä kivisilta korkeuksissa. Vastarannalla Kreeg metsä, jossa kylän lapset väittivät vaeltava jätit ja pahemmat, osoittautui riipiväksi paikaksi.. varsinkin kun sieltä alkoi kuulua hätääntyneen kissapedon raivokasta karjuntaa. Suunnattiin läpi metsän, jonka liukkaat juurakat ja märät ryteiköt olivat rasittavaa poikkeamaa, aiemman kurapolun sijaan. Pian saavuttiin metsäaukealla, jonka keskellä oli julmaan rautaan vangittuna tuliraita puuma.. ja aukean toiselta puolelta ryntäsi paikalle julmia ja kapisia jahtikoiria! Koirat ryntäsivät kissan ja Rufuksen kimppuun, mutta niistä kurjat otukset olivat pulassa - kunnes metsästä hälkkäsi rujo puologre, tyngän käden mutta julman olemuksen saattamana. Sen ryntäys Zledurkin selkään, heilautti taistelun tasapainoa vain hetkeksi. Mutta hurja oli Viattomien ylivoima! Kasadei ja Shalelu kantoivat käytännössä tässä kohtaan aukiolle Lyrien, jonka huumori ja varustus oli kovilla tässä villissä ympäristössä. Rufus vapautti samalla kissapedon jalkaraudasta ja Lehti jutteli sille "eläintä", puuma oli nimeltään Kibb - Jakardroksen uskollinen liittolainen. Mies jota Shalelu oli tullut etsimään, mies joka oli hylännyt Shalelun päivänä jona vihreä lohikäärme murhasi tämän rakastajan, Shalelun äidin.. Kibb ja Shalelu hieroivat kuitenkin pian tottuneesti tuttavuutta, ja Shalelu otti tyytyväisenä vastaan Kibbin väitteen että Jakardros oli vankina ja todennäköisesti hengissä puologrejen maatilalla, ja erityisesti sen navetassa. Kibb oli kuitenkin yrittänyt etsiä apua jo toista viikkoa ja linkki oli heikkenemässä..
Seurattiin puologren ja koirapartion jälkiä mutaisessa tantereessa, kunnes saavuttiin usein tallatulle polulle.. polulle joka saattoi Viattomat pian kammottavan ja nuljahtaneen maatilan pihamaalle. Rakennukset olivat lysyssä ja sammaleen peitossa, polun reunat olivat koristeltu kyseenalaisilla fetisheillä ja kammottavat luiset.. ja pahemmat tuulikellot kilkattelivat kuistin alla. Ikkunat oli laudattu umpeen ja maatilkku puski ylös kurottelevia tähkiä, joita oli vartioimassa toinen tällä kertaa päävärkistään pahasti mutatoitunut puologre. Taisto oli nopea ja rujo, ogren kaatuessa surkeasti maahan päästäen sitä ennen kuuluvan hätähuudon.. näennäisesti hiljaisia rakennuksia kohden..
Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped