Peliraportti, LoF-seikkailut

Tapahtumat

Pedon huoneen puhdistus jatkui. Temppelin maan yläpuolisissa osissa ei ollut juuri mitään, joten seikkailijat laskeutuivat portaita pitkin maan alle ja tulivat suureen kammioon.

Kammiossa oli gnolleja ja jättiläishyeenoja, joita ei kaikkia ehditty surmata ennen apujoukkojen hälyttämistä paikalle, jotka piti myöskin sitten tappaa ennen vetäytymistä nuolemaan haavoja. Lopulta kuolleita gnolleja oli viitisentoista, hyeenoja kolme ja yksi kookkaampi ilmaelementaalikin sinne oli mahtunut.

Seikkailijat vetäytyivät verisen taistelun jälkeen takaisin tukikohtaansa vuoren rinteellä, hakien mukaansa karanneet orjat tyhjästä ulkorakennuksesta.

Seuraavana päivänä oli vuorossa ylimmän maanalaisen kerroksen perinpohjaisempi tutkiminen. Mielenkiintoisiin löytöihin lukeutuivat ilmeisimmin sinetöity huone, jonka olemassaolosta kertoi vain joukko tuuletusreikiä seinässä sekä jätin kokoinen, primitiivinen gnolli, joka raapi Burburtepiä pahasti ennen kuin se saatiin hengiltä. Myöhemmin he löysivät kokonaisen vankikuopallisen niitä, johon Amra ampui ne kaikki kylmästi hengiltä.

Seikkailijat löysivät myös aiemmin näkemänsä jättiläishämähäkin pesän. Sekin surmattiin.

Vaikka luolaston koluamista leimasi veri ja hurme, eivät kaikki sen asukit olleet välittömän vihamielisiä. Blobog oli hiisi ja ilmeisesti Lamashtun pappi, joka oli kertomansa mukaan asunut luolastossa kuukausia surmaten gnolleja salaa ja etsien keinoa tuhota Haaskaruhtinas, jonka Rovagugin ("ötökän maassa") palvonta oli vihastuttanut Lamashtun ("suuren äidin"). Blobog oletti seikkailijoiden olleen Lamashtun lähettiläitä ja tulleet Pedon huoneeseen surmaamaan Haaskaruhtinaan.

No, puoliksi oikein.

Blobog kertoi myös Rokovasta, Haaskaruhtinaan liittolaisesta, joka saattaisi olla suostuvainen auttamaan Haaskaruhtinaan tuhoamisessa.

Amran kärsivällisyys outoon hiiteen lopulta loppui ja taistelu seurasi. Vaikka pienellä papilla oli jos jonkinmoista temppua hihassaan, kuten näkymättömyyttä ja usvaverhoja, lopulta Fenthorin ja Amran yhteispeli ajoi sen nurkkaan ja puolhaltia leikkasi sen pään irti miekallaan.

Kun ylin kerros oli tutkittu ja vihollisista puhdistettu, oli aika valita reitti alas. Sankarit valitsivat salaoven takaa löytyneet portaat, mikä melkein koitui heidän kohtalokseen. Portaat nimittäin eivät johtaneet seuraavaan kerrokseen vaan suureen ruumiskuoppaan, jossa mädäntyvät gnollien, ihmisten ja troglodyyttien raadot haisivat pahalle ja ruokkivat monenlaisia matoja, kovakuoriaisia, sekä paikan herraa, valtavaa stegotuhatjalkaista, joka oli päästä päähän yli neljäkymmentä jalkaa ja kauttaaltaan terävien piikkien peitossa. Sen leuat olivat liki jaardin pituiset ja sen hännässä kiilsi miekan mittainen myrkkypistin.

Sankarit saivat käytyä sen kimppuun kun se oli tulossa luolastaan eivätkä päästäneet sitä tunnelistaan ulos, täten poistaen myrkkypistimen sen arsenaalista. Sen leuat kuitenkin olivat vahvat ja terävät ja Burburtep sekä Bouzak saivat tuntea niiden vahvan pureman ennen kuin heidän aseensa ja Amran gnolleilta viemät myrkkynuolet kellistivät valtavan pedon.

Pitkän taistelun jälkeen sankarit palasivat viettämään kolmannen yönsä leirissä vuoren rinteellä.

Päivämäärät

Erastuksen 29.-30. päivä, 4710 AR.

Sivuhahmoja

  • Blobog, Lamashtun pappi ja ruma hiisi

Palkkiot

  • 5'250 XP.
  • 4 mwk scimitars
  • 4 mwk composite longbows (+4 Str)
  • 2 potions of cure light wounds Amra
  • 4 sets of studded leather armor +1, Medium
  • 55 poisoned arrows Amra
  • wand of cure light wounds (28 charges) Fnthor
  • chain shirt +1, Small
  • 2 mwk kukris, Small
  • cloak of resistance +1 Bouzak
  • hassu keihäs/kahden käden injektioneula, säiliössä calm emotions
  • chain shirt +1, Medium
  • kupariset käsivarsisuojat, arvo 150 gp
  • minor ring of fire resistance Amra
Siirsin kamat säilöön.

Palaute

  • Siistiä oli kuoppa täynnä jättignolleja ja suht haastava advanced stegocentipede. Hieman alkaa väsymys painaa tässä kolutessa. Pitää varmaan keksiä jotain muitakin responseja kuin "ammun sen", ettei mene liian puisevaksi. -Navdi
  • Burburtepillä on oikein kivaa. Tietty taistelu Blobogia vastaan oli kahdelle puoliörkille aika mälsä, vaan mitäpä siinä olisi voinut tehdä. -Deus

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped