Seurue hajaantuu

Ephasto ja Sibehrt päättivät suunnata takaisin kaupunkiin, kun muut seurueen jäsenet suuntasivat kohti Denestadtia. Pikaisen neuvonpidon jälkeen he palaavat kaupunkiin, käyttäen apunaan kirkon maanalaisia käytäviä liikkuakseen huomaamattomasti. Demonien järjestäytyminen kaupungissa on vielä pahasti kesken, joten he onnistuivat pelastamaan useita kymmeniä ihmisiä maanalaisiin tunneleihin ilman suurempia riskejä.

Lopulta siviilejä onnistutaan pelastamaan vielä kolmattakymmenettä, jotka lähetään viiden selviytyneen kaupunginvartijan saattamina kohti Denenstadtia. Kuitenkin jokaista pelastettua sielua kohti menetettiin Trackentrucin valtauksessa viisi ihmishenkeä, joko demonien murhanhimon tai vieläkin kammottavimpien halujen uhreiksi. Toivo selvityjien löytämiseksi pienenee joka tunti.

Ephasto on menettänyt elämän ilonsa. Kaikki mihin hän hyvin aikomuksin koskee, tuntuu muuttuvan tuskaksi, tuhkaksi ja kuolemaksi. Suloinen Winfred, jonka takia tällekin retkelle alun perin lähdettiin oli kaunis ja koskettava menetys, jonka Ephasto oli päättänyt korjata pitääkseen antamansa lupauksen. Nyt kuitenkin yrittäessään hankkia varoja Winfredin henkiin- herätykseen, hän huomaa olevansa keskellä demoni-invaasiota ja tuhoutunutta kaupunkia, osin omasta syystään, osin muiden tahattomien sattumusten takia. Sadoittain viattomia henkiä on menetetty Ephaston inhimillisten, mutta auttamatta hyväntahtoisten oikkujen takia ja Ephasto ei enää tiedä onko hänen valitsemansa polku oikea. Tulisko hänen alkaa ottaa elämässäään vastuuta, olisiko hetki aikuistua ja muuttua tylsäksi mutta oikeamielisiksi? Ephasto on uupunut.. niin kovin uupunut. Ympärillään hän näkee vain harmautta...

Kaksi silmäparia

Vaikka tuntuu siltä, että kaikki jotka ovat pelastettavissa on jo saatettu kaupungista ulos, päättävät Ephasto ja Sibehrt jäädä tarkkailemaan demonien edesottamuksia Trackentrukin liepeille. He tekevät pieniä iskuja surmaten demonin aina kun voivat, paeten sitten kirkon salaisiin käytäviin. Tunti tunnilta tilanne muuttuu kuitenkin synkemmäksi, sillä vaikka demonit ovat eripuraista joukkoa, niiden lukumäärä kasvaa jatkuvasti. Silloin tällöin partisaanit kohtaavat pikku pirujen lisäksi myös yksittäisiä mahtavampia portista saapuneita Helvetin lähettiläitä, jotka ajavat edellään heikompia demoneja aina kauemmas Trackentrukin raunioilta tutkimaan ympäröivää maaseutua. Monesti sankarimme huomaavat olevansa yllättäjien sijasta yllätettyjä, joutuen painautumaan yhä syvemmälle kaupungin alle tai kauemmas kaupunkia ympäröivälle sohjoiselle tasangolle levätäkseen edes hetken. Kaiken kaikkiaan he ovat kuitenkin yllättyneitä ensimmäisen päivän päättyessä paitsi elossaolostaan, myös siitä, kuinka pieni demonien tulva on itse asiassa ollut, ottaen huomioon, että Portti on ollut auki jo päivän. Demonilegioonien sijasta vastaan on tullut vain järjestäytymättömiä demonijoukkoja - joissa toki niissäkin on tarpeeksi tekemistä... Varsinkin Siberth on asiasta ihmeissään. Uupunut Ephasto on vain kiitollinen jokaisesta hengenvedostaan.

Kaksikon levätessä läheisen metsän reunustalla päivän rasituksista, Siberth ponnahtaa äkkiä ylös istuma-asennostaan puun juurella, herättäen jo pilkkimään alkaneen Ephaston. Yhdellä sulavalla liikkeellä Ephastokin on pystyssä, sapelit valmiina pilkkomaan mitä hyvänsä Siberth säikähtikin, vaikka silmät ovatkin vielä hieman väsymyksestä harittavat. Siberth katsoo suu auki valmiusasennossa silmät tirrissä seisovaa Ephastoa, ja taipuu kaksinkerroin naurusta.

Naurukohtauksestaan toivuttuaan Siberth selittää hieman äreälle Ephastolle, ettei pystyynnousu suinkaan johtunut lähestyvistä demoneista (tällä kertaa), vaan Siberthin saamasta ideasta. Siberth kertoo, että lepuuttaessaan selkäänsä puuta vasten hän oli alkanut katsella metsää tarkemmin ja huolimatta punaisen taivaan luomasta luonnottamasta valonkajosta tajunnut missä he olivat. Metsässä, jossa noita Vanaralla kerrottiin olevan asumus. "Meidän oli määrä käydä tarkastamassa paikka, kunhan Vanara olisi poistunut seurassanne kaupungista, mutta nykyisessä tilanteessa..." Siberth sanoo ja kohauttaa olkiaan. "Mieleeni vain juolahti, josko noidan mökistä olisi löydettävissä jotain, josta olisi apua meille? Kiinnostaako pieni iltakävely punaisen taivaan alla demonien tanssiessa puiden välissä, Ephasto?", pappi kysyy kuivalla äänellä, ironinen hymy huulillaan. Ephasto kohauttaa olkiaan: samapa tuo, milloin demoneita vastaan taistelee, varmaa on, että tällä hetkellä tulevaisuudella ei ole muuta tarjottavanaan.

Metsän siimeksessä

Ephasto ja Siberth jättävät metsän laidan ja lähtevät etenemään syvemmälle. Metsä paljastuu melkoiseksi ryteiköksi, jossa eteneminen hiljaa on lähes mahdotonta. Toisaalta, kuivien oksien ja aluskasvillisuuden vuoksi he kuulevat jo hyvissä ajoin kimppuunsa hyökkäävien viiden demonin kaviot, eikä Ephastolla ole suuriakaan vaikeuksia pikku pirujen lähettämisessä takaisin kotiin. Tunnin, parin marssin jälkeen he näkevät punaisessa kajossa puolittain ryteikön peittämän, matalakattoisen rötiskön. Vaaleansininen jäkälä ja vihrea sammal ovat valloittaneet katon, ja välittömästi mökin vieressä seisovan kuusen oksa kasvaa sisään ikkuna-aukosta. Siberth tarkastelee mökkiä inhon ilmein.

"Tuolla on jotain...väärää, Ephasto ystäväni. Noita on jättänyt lähtiessään jotain taakseen, huomaan. On parasta, että etenemme varoen." Ephasto hymähtää ilottomasti. "Oletko varma, että tekemisillämme on niin paljon merkitystä?"

Siberth vilkaisee Ephastoa terävästi. "Tuo on väsymyksen puhetta, Ephasto. Polje se matalaksi! Keskity käsillä olevaan tehtävään, huominen pitää huolen itsestään, jos Katol niin suo." Ephasto hymähtää toistamiseen, mutta vetää joka tapauksessa miekat esiin ja lähtee marssimaan kohti rötiskön vinoa oviaukkoa sohjon litistessä saappaiden alla.

Vanaran salaisuudet

Ephasto työntää toisen saranan varassa roikkuvan oven syrjään. Takaa paljastuu aavemaisessa punaisessa valossa kylpevä yksihuoneinen mökki. Vastaan lehahtaa kostea ja homeinen tuoksu. Ephasto astuu askeleen eteenpäin ja hätkähtää tuntiessaan jotain pehmeää saappaansa alla. Lattialle katsoessaan hän huomaa hämmästyksekseen astuneensa taljan päälle. Tarkemmin lattiaa katsoessaan hän huomaa koko mökin lattian olevan taljojen peitossa. Paikoin taljat ovat jopa osittain toistensa päällä, peittäen lattiaa kuin paksu matto. Muutama talja roikkuu myös seinällä. Ilmeisesti kaikkien taljojen parkkiinnuttaminen ei ollut täysin onnistunut, mikä selittää hajun.

Siberth tökkii Ephastoa selkään. "Mene sisään, ole hyvä! Emme tulleet tänne vain seisomaan oviaukolla." Ephaston liikuttua eteenpäin myös Siberth pääsee sisään. Hänkin kumartuu koettelemaan taljoja, nousee sitten ylös ja vilkaisee seinällä roikkuvia taljoja. "Aa,susia, siis. Ihmettelenpä..." pappi mutisee tutkien mokin sisustusta katsellaan. "A-haa!"

Huoneen nurkassa, sisään kasvavan kuusenoksan alapuolella, on karkeatekoinen pöytä. Siberth astelee lähemmäksi tutkimaan pöytää , mutta kavahtaa yht'äkkiä taaksepäin kuin käärmen pistämänä. "Katol armahda!" hän huudahtaa, viittoen itseensä Ephastolle jo tutun ristinmerkin. Ephasto liikkuu sukkelasti lähemmäs.

"Näetkö tämän? Näetkö tämän!?" Siberth kärisee ääni raivosta väristen, viitaten kädellään pöytään. Ephasto tuijottaa hetken otsa rypyssä: "Katsotaanpa...Näen jonkin - ilmeisesti suden - kallon, , kasan aseteltuja luita, outoja kaiverruksia pöydän pinnassa ja ison kirjan täynnä ruman näköistä tekstiä ja... Yääääkk!!! Tekevätkö nuo sitä mitä luulen?" hän huudahtaa lopuksi, osoittaen sormellaan varsin yksityiskohtaista kuvaa kirjan sivulla.

"Älä KOSKE!", jyrähtää Siberth ja sivaltaa Ephaston käden pois. Ephasto astahtaa yllättyneenä taaksepäin puoliaskeleen ja vie loukkaantuneen näköisenä sormensa suuhun, imeskellen sitä. "Minä...olen pahoillani, Ephasto", Siberth sanoo sulkien silmänsä ja henkäisten syvään. "Suo anteeksi...Kiihdyin tarpeettomasti. On vain niin...Katol kirotkoon sen noidan! Siberth pitää tauon ja yrittää silmin nähden rauhoittaa itsensä. Molemmat kuulevat ulkona puiden huminan öisessä tuulessa.

"Tämä nainen, tämä noita...on tehnyt hirvittävän rikoksen, joka on vastoin kaikkea, mitä Katol opettaa. Hän...hän on vanginnut henkiä! Tuonut tänne susia, jotka hän sitten on nylkenyt elävältä pimeissä rituaaleissaan, pysäyttäen näiden nyljettyjen eläinten henkien siirtymisen tältä maailmantasolta eteenpäin! Sen sijaan hän on pakottanut henget palvelemaan itseään ja omia tarkoitusperiään, imien niistä elinvoimaa ja käyttäen niitä pahan tahtonsa lähettiläinä! Elinikäinenkään kidutus ei ole riittävä rangais-". Siberth jähmettyy äkkiä tajutessaan mitä on sanonut. Sitten hänen ilmeensä muuttuu kovaksi, ilottomaksi hymyksi, ja hänen katseensa kääntyy isoon kirjaan. "Mutta toisaalta, hän on jo varmaankin saanut ansaitsemansa, vai mitä?" Huomatessaan Ephaston miedosti kysyvän ilmeen pappi selventää: "Ilmeisesti Vanara päätti...laajentaa repertuaariaan demonisemmille osa-alueille. Ja kun alat flirtailla demonien kanssa," pappi jatkaa synkentyen,"...noh, aina on olemassa vaara, että demonit alkavat flirtailla takaisin...". Siberth pudistaa päätään, kuin yrittäen karistaa mieleen nousevat ikävät ajatukset. "Noh, se siitä ja hänestä tällä erää. Onko täällä jotain käyttökelpoista?"

Ephastokin havahtuu takaisin papin selostuksesta ja katselee ympärilleen. Molemmat huomaavat samanaikaisesti nurkassa kyhjöttävän pienen jalka-arkun. Nopeampana Ephasto on ensin arkun luona. Arkku aukeaa helposti. Ephaston pettymykseksi sisällä ei kuitenkaan ole mitään erityisen mielenkiintoista, pelkkiä pulloja outoine nesteineen. Siberth on pulloista kuitenkin hyvin kiinnostunut, ja jää kyykistyneenä arkun eteen mutisemaan Ephaston jo etsiessä uusia mielenkiinnon kohteita. Pöydän lisäksi huoneessa on kuitenkin vain tulisija ja musta pata, joten vailla parempaa Ephasto ajelehtii pöydän luokse. Kirjaan ei saanut koskea, mutta entäpä kalloon. Eikö Siberth sanonut, että Vanara oli jo siirtynyt kirjan oppeihin? Äkkiä Ephasto saa loistavan idean: kallosta tulisi hieno, elegantti koristus Taeronin kunniaksi pystytettävän muistomerkin huipulle! Pakkohan se on saada.

Nopea vilkaisu sivulle paljastaa Siberthin edelleen lajittelevan pulloja. "Ei kai hän huomaa, jos nopeasti nappaan tämän? Mitä ei tiedä, ei voi satuttaa", Ephasto ajattelee, ojentaa kätensä, tarttuu kalloon ja nostaa sen pöydältä. Samalla tapahtuu monta asiaa: Siberth hyppää pystyyn karjahtaen "EEIII!" pullojen lennellessä pitkin taljoja. Kallonsilmä kuoppiin syttyy kylmä, outo sininen valo, joka tuntuu porautuvan Ephaston silmistä sisään ja takaraivosta ulos. Kallon leuka loksahtaa auki, ja äkkiä tuvan täyttää helvetillinen ulvonta, joka kuulostaa satapäiseltä susilaumalta. Siberth putoaa lattialle korviaan pidellen. Ephaston viimeinen ajatus ennen tajunnan menetystä on: "Nuo valot...muistuttavat vähän...tähtiä."

Lauman kanssa

Ephasto havahtuu miellyttävään painottomuuden tunteeseen. Hän tuntee ikään kuin kelluvansa ilmassa, silmät kiinni. "No niin, se tästä nyt sitten tuli... Äiti aina varoittikin koskemasta kaikenmaailmaan kalloihin. Hän ei kyllä ilahdu kun näkee minut täällä", Ephasto mutisee itsekseen. "Äitii-ii...Oletko täällä?" Kysymys kaikuu hetken, mutta muutoin on hiljaista. Ephasto raottaa varovaisesti silmiään. Vain huomatakseen, ettei itse asiassa voikkaan avata niitä. Tai ainakaan avauksella ei ole vaikutusta näkökenttää peittävään syvään pimeyteen. Havainto saa aikaan Ephastossa niin suuren paniikin, että hänen huuliltaan pääsee pieni kirkaisu. Ja silloin tilan täyttää syvä, oudon kuoromainen ja kaikuva ääni:

"Äiti" ei juuri nyt ole täällä, Vapaudenriistäjä. Mutta me olemme.

Ephasto sokeltaa jotain sekavaa.

''Et ollut viisas palatessasi tänne vielä kerran ilman suojaloitsujasi. Tulitko ilkkumaan meille? Kertomaan uusista voimistasi? Juoksuttamaan meitä taas mitättömillä pikkuasioillasi?! Äänet voimistuvat loppu kohden raivoisaksi karjaisuksi.

Luulitko uusien mestariesi suojaavan sinua vihaltamme? Miltä nyt tuntuu, kun olet avuton ja armoillamme? Pystytkö asettumaan asemaamme? Me tulemme repimään lihan luistasi, mutta hitaasti, niin hitaasti...Ikuisuus hampaamme kurkkuusi haudattuina; nautinnollinen ajatus, joka saa kuolamme valumaan..."Ääni tuntuun puheen aikana kuuluvan eri puolilta Ephastoa, kuin valtava peto kiertelisi hänen ympärillään.

"EIIII!!", Ephasto huutaa. "Te teette erehdyksen! En minä ole Varana! Se mitä hän teki teille on kauheaa, mutta minä en OLE hän!"

" Sinä...olet eri? Äänet kuulostavat syvästi hämmentyneiltä. Sen jälkeen kuuluu ääni kuin sata koiraa nuuhkisi yhtä aikaa. Muutamien tuhahdusten jälkeen kuuluu: Puhut...totta. Tuoksut jaloudelta ja rohkeudelta. Emme haista merkkiäkään Vapaudenriistäjän pistävästä vihasta ja inhosta. Tuoksussasi on myös jotain...vaikeasti määritettävää. Jotain...tuttua.

"Minä pidän susista, ihan totta!", Ephasto puhua pälpättää. "Paras ystävänikin oli susi! Tai no, ei nyt varsinaisesti... Jos tapaisitte Taeronin, niin ymmärtäisitte. Olen varma, että tulisitte hyvin juttuun! Yritän järjestää tapaamisenkin, kunhan pääsen täältä pois...Tai itse asiassa, Taeronkin on nyt varmaan henki, ehkä hän voi vain tulla tapaamaan teitä...? Ai niin muuten, missä 'täällä' oikein on? Miten täältä pääsee pois? Ephaston puhetta seuraa pieni hiljaisuus, ja juuri kun Ephasto on aikeissa toistaa kysymyksensä, tulee vastaus:

Tämä on vankilamme, ihminen. Se ei ole siellä, eikä täällä. Pikemminkin...välissä. Kerro meille, tämä "Tae-ron", johon viittaat, voisiko hän olla..."Laumanjohtaja"?

"Laumanjohtaja?" Ephasto kysyy, toivoen näyttävänsä elävältä kysymysmerkiltä. On niin vaikeaa olla ruumiton!

Niin, niin, äänet kuulostavat äkkiä kiihtyneiltä.Olemme tunteneet hänen läsnäolonsa vasta vähän aikaa... Hän on VAHVA. Hän taistelee. Mutta hän on...häviämässä. Hän ei pysty pitämään,ei pysty pitämään. Railo on liian suuri ja menee liian syvälle. Sietämätöntä kipua! Ja silti hän pitää, pitää vielä yhden hetken...Tälläkin hetkellä me kuulemme hänen ulvovan kivusta, kun Vääntäjä repii häntä palasiksi Vapaudenriistäjän sielu aseenaan. Hän kutsuu meitä...kutsuu meitä apuun. Me olemme Lauma, hän on Laumanjohtaja. Me haluamme mennä. Ja silti - ME EMME VOI!

"Tuohan on...tuohan on kauheaa", Ephasto sanoo, ruumiiton pala ruumiittomassa kurkussaan. "Eikö ole mitään, mitä minä voin tehdä?"

Kyllä on, kuolevainen, kyllä ON! Aivan niin kuin Vapaudenriistäjän sielu yhdistää Loputtoman Tuskan teidän maailmanne ja Laumanjohtajan sielu yrittää kammeta häntä pois, pystyt sinäkin kuromaan yhteen vankilamme ja oman maailmasi. OLE SILTAMME. Vastalahjaksi päästämme leukamme irti sinusta; olet vapaa kulkemaan omia polkujasi omassa maailmassasi. Auta meitä. Auta Laumanjohtajaa. Meidän avullamme hän voi ostaa aikaa Vääntäjää vastaan... Aikaa teille sulkea Railo.

"Tarkoitatteko, että...te menehdytte?", Ephasto kysyy ääni väristen.

Me pidämme mahdollisuutta seistä Laumanjohtajan vieressä uhrauksen arvoisena. Näin on aina ollut. Laumanjohtaja johtaa, Lauma seuraa. Ei ole muuta tapaa. Muu on merkityksetöntä. Päästä meidät. Anna meidän mennä Hänen luokseen. Metsästämme vielä kerran!

"Minä...suostun", Ephasto sanoo hiljaa.

VAPAUS!

Ulvonnan vaiettua Siberth ottaa kädet pois korviltaa, ja nostaa katseensa Ephastoon. Ephasto seisoo paikoilleen jähmettyneenä, silmät mitään näkemättöminä Siberthiin tuijottaen suden kallo avoimella kämmenellään. Yht' äkkiä käsi retkahtaa alas. Kallo putoaa mökin lattialle. Kallon taljaan osuessa kuuluu räsäys; kallo halkeaa kahtia. Samassa Ephaston silmiin syttyy kirkas, sininen valo ja hänen leukansa loksahtaa auki. "Ei taas", Siberthin mielessä välähtää. Tällä kertaa hän ehtii viedä kädet korvilleen, mikä onkin hyvä, sillä Ephaston suusta kuuluva voitonriemuinen ulvonta on tällä kertaa vielä voimakkaampaa kuin edellisellä kerralla. Siberthin silmistä vuotaa vettä, mutta ennen silmiensä painamista tiukasti kiinni hän ehtii vielä nähdä, kuinka Ephaston vatalosta alkaa virrata usvaista savua, joka näyttää koostuvan aavemaisista susihahmoista. Talon täyttää ulvonnan kanssa kilpaileva humina, joka muistuttaa myrskytuulta. "Katol armahda!" Siberth ajattelee ja painautuu kyyryyn.

Sitten, yhtä nopeasti kuin alkoikin ilmiö laantuu. Siberth avaa juuri parahiksi silmänsä nähdäkseen, kuinka Ephasto kaatuu kohti lattiaa. Vuosien tanssiharjoitukset eivät kuitenkaan ole menneet hukkaan, sillä refleksinomaisesti Ephasto kiepahtaa ilmassa, päätyen mahalaskun sijaan selälleen taljoille. Siberth kiiruhtaa läpsimään Ephastoa poskille, jolloin Ephaston uniset silmät räpsähtävät auki.

"Auts! Miksi läiskit minua..? Ja miksi minusta tuntuu, kuin sata koiraa olisi juuri käyttänyt minua kynnysmattona...? "Ephaston silmät rävähtävät äkkiä suuremmiksi. "Ai niin! Lauma! No siksipä tietenkin!" Saatuaan vastaukset mieltään painaneeseen ongelmaan, Ephasto rojahtaa Siberthin hämmästykseksi takaisin taljoille ja alkaa kuorsata tyytyväisenä. Siberth kohottaa kätensä läiskäistäkseen uudestaan, mutta käsi jähmettyy kesken ilmalennon, kun Siberth muistaa Ephastin väsymyksen ja omat sanansa: "Huominen pitää huolen itsestään, jos Katol niin suo." Pian myös Siberthin kuorsaus kuuluu punaisessa yössä. Sen yön molemmat nukkuvat levollisesti

Katolin lahja

Ephasto on masentunut. On kulunut jo vuorokausi, kun Lauma on päästetty vapaaksi. Portti on edelleen auki. Vapautus ei tuonut Taeronia takaisin. Päinvastoin, nyt Ephasto tuntee aiheuttaneensa jälleen uusia kuolemia, olkoonkin, että Lauma itse tätä halusi. Demonit eivät ole vähentyneet, joskin Ephaston ja Siberthin mukaan määrä ei ole myöskään lisääntynyt. Mutta silti...Jatkuva odottaminen ja avuttomuuden tunne jäytävät Ephaston sisintä. Jo toinen vuorokausi kallistuu iltaan Portin ollessa auki! Kuinka paljon heillä enää on aikaa? Kauanko Taeron jaksaisi?

Sibehrtin huomatessa taistelutoverinsa masennuksen, päättää hän päivän lopuksi uskoa Ephastoon valaakseen antaa Ephastolle kaupungissa olevan kirkon reliikin. Ollessaan jälleen kerran käytävissä demoneja paossa, suuntaavat he kylän kirkon alla oleviin holveihin, joihin demonit eivät ole vielä päässeet siellä olevien suojaloitsujen ansiosta. Holvissa Sibehrt avaa erään vahvasti lukitun ja hyvin koristeellisen arkun.

"Ephasto, haluan antaa sinulle jotain, jonka olet mielestäni ansainnut." Sibehrt sanoo, ja otta arkusta silkkiin verhoillun esineen. Hän hitaasti käärii kankaan pois ja sen alta paljastuu mitä hienoin täysin virheetön sapeli. "Tämä on Aamunloisto, kirkon hallussa oleva reliikki, joka oli peräti vanha jo muinaisessa Alesiassa. Sen kaltaisia aseita on vähän ja uskon sen palvelevan sinua hyvin." Sibehrt jatkaa ja ojentaa aseen juhlavasti Ephastolle.

Aamunloisto

  • +2 Holy Scimitar
    • 1/day Daylight (CL 10)
    • 1/day Lesser Restoration
    • 1/day Protection from Evil (CL 10)

Ephasto näkee valoa. Se on vaaleasta teräksestä taottu siro sapeli. Ephasto hamuaa sitä käsiinsä.. on aika tanssia! Ephasto hyväilee Aamunloistoa, tekee sillä muutamia sähähdyksen- omaisia harjoituslyöntejä tahdistaen iskut kevyihin askeleihin, joita hän ottaa ympäri huonetta. Tanssin loputtua hän hymyilee raa'an puhtaasta elämän ilosta. "Sibehrt ystäväni. Levätkäämme. Huomenna marssimme yhdessä helvettiin ja suljemme portin maailmojemme välillä ikuisiksi ajoiksi. Luota miekkoihini ja Cal.. err Katolin johdatukseen!"

Viimeinen marssi

Seuraavana aamuna, auringon ensi säteiden loistaessa maankamaralle Ephasto ja Sibehrt astuvat kirkon suojista kadulle ja marssivat linnoitukselle surmaten ja ajaen vähäisempiä demoneja edeltään. Kuitenkin linnoituksen pihalle saavuttaessa demonien lukumäärä on kasvanut ylivoimaiseksi. Taistelu raivoaa ja leiskuu tunnin ja vähän toistakin, mutta edelleen vastassa on parikymmentä vähäistä demonia ja näiden takana niitä johtava mahtava demoni. Se nauraa pilkallisesti tilanteelle, tuntuen kontrolloivan sitä mielensä mukaisesti.

Ephaston ympärillä makaa jo kymmeniä kuolleita demoneita ja hänen sapelinsa ovat värjäytyneet mustiksi niiden verestä. Hänen näkönsä alkaa jo sumeta ja toisella kädellä pitää pyyhkiä hikeä ja verta pois silmistä. Otsassa oleva haava kuitenkin sitkeästi jatkaa vuotamista toisen silmän päälle. Väsymys alkaa painaa Ephastoa ja lukemattomat pienet haavat ovat verottaneet tämän normaalisti sitkeän taistelijan kuntoa. Paremmalla silmällään hän näkee miten Sibehrt nojaa raskaasti läheistä puuta vasten, kyljessään suuri viilto panssarin läpi. Ephasto pohtii hetken aikaa hajamelisesti miksei Sibehrt vain paranna haavojaan, kunnes muistaa että Sibehrt käytti viimeiset loitunsa jo tunti sitten. Hän hymyilee Sibehrtille ja nyökkää tämän ilmeelle, joka kertoo ettei tänne tultu luovuttamaan. Päättäväisesti Ephasto ottaa valmius asennon viimeiseen taisteluun... "Helvetin äpärät! Te ette pysty koskemaankaan minua, kun minä viillän teidät kuoliaaksi. Vikiskää sillä täältä tulee Kaksi Kuolemaa!"

Tilanne:

  • Ephasto, hp 25% jäljellä, bleed 1, fatigued
  • Sibehrt, hp 18% jäljellä, bleed 3, fatigued

Laerlorn, Shade: Tämä seuraava kappale on vain meikäläisen ajatus. Saa vapaasti muunnella tai sovittaa mitä varsinaisesti tapahtuu tai kokonaan jättää käyttämättä Evilkele 2011-09-06 23:43

Ok, thänks! Vaikuttaa ihan käyttökelpoiselta. Shade 2011-09-07 14:48

Olen antanut panokseni ja koittanut koota kertoomusta hieman yhtenäisemmäksi. Muuttaa saa toki edelleen. Laerlorn 2011-09-10 0:16

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped