Viimein löytynyt polku on johtamassa Venexianaa hyvin hengelliseen suuntaan. Bardin kehälle tyypillisesti seurataan Brigidiä -- opettaja, rakentaja, suojelija ja tulentuoja.
Aika ja Kauhut.
Coil aikoo perustaa Shapers-nimisen järjestön, joka rakentaa yhteisöllistä kestävyyttä ja voimaa yhteistyön ja omien suojelemisen kautta. Koulutus alkaa pohjalta: katulapset saavat ruokaa ja yösijan, ja halukkaat voivat auttaa asuntolan rakentamisessa. Valmistuneissa huoneissa saavat asua ne lapset ja nuoret, jotka ne rakensivat. Tällä oman käden jäljellä vahvistetaan halua suojella omaa aluetta ja omaa väkeä. Puutarha tuottaa ruokaa jota sekä syödään että myydään, ja tuloilla hankitaan mitä ikinä tarvitaankaan. Budosalilla harjoitellaan puolustamaan itseä ja toisia, ja vapaaehtoisia voidaan opettaa myös metsästämisen alkeissa. Baari (työnimi: Good Intentions) on avoin kaikille, ja siellä työskentelee lähinnä ko. nuoria. Tätä kaikkea varten on tarkoitus ottaa haltuun kortteli Tarislarista, johon siis perustetaan budosali, puutarha, baari, koulu ja asuntola. Rahoitus tulee vapaaehtoisista lahjoituksista ja Coilin pussista.
Coil irtaantuu sekä Saltair, Inc.istä että Dawnrazorista. Coil aikoo kyllä hoitaa ja kasvattaa satamaa (jos ehtii), mutta koska prioriteetit ovat vaihtuneet tyystin toisiksi, se saattaa jäädä. Tämän vuoksi Coilia tuskin nähdään paljoa pelissä.
Coilin fokusoituminen ja uskonnollisuuden löytyminen näkyy toisille samana kulttimeininkinä kuin ennenkin, toisille kunnioitettavan suurina päämäärinä joista voi kasvaa jotain hyvinkin suurta.
Omia lapsia. Neljännestä Ajasta ammentavan taiteen luominen Venia Saltairina (äidin antama hellittelynimi, tarkoittaa samaa kuin Grace), ja sen myymisestä tulevien rahojen sijoittaminen Shapersiin. Ympäristön valmistaminen Kauhuihin. Siteiden vahvistaminen Morriganin jäseniin, ja toimimista Morriganin tukiryhmänä. (Veriside on kuitenkin katkaistava.) Säätiön perustaminen pyörittämään ja kehittämään Shapers-koulua ja asuntolaa laillisesti (sekä mahdollisesti laajenemaan tuonnempana). Sataman kasvattaminen, sinne sijoittaminen, sekä sieltä tulevien tulojen sijoittaminen eteenpäin. Vice-rikollisuuden osuuden kasvattaminen, väkivaltarikollisuuden vähentäminen sekä omalta kohdalta että ympäristössä.
Describe 3 meters that your character uses to measure his/her success in the Wheel of Life - Gain 1 Karma
Tuhotaan niitä, mitkä eivät tänne kuulu, ja jotka metsästävät heikkoja. Coil voi hyvin laajentaa tätä joskus myös metaihmisiin :)
Bardin kehällä tarkastellaan omien tekojen vaikutusta maailmaan. Coil kokeekin vahvaa tarvetta rakentaa jotain kestävää ja katsoa, miten se -- mikä se sitten onkaan -- muuttaa maailmaa. Coil haluaa vaikuttaa ympäristöönsä myös muiden kautta.
Coil haluaa olla osa jotain itseään suurempaa ja olla siinä viitekehyksessä pidetty ja arvostettu jäsen. Ei tarvitse olla maineikas ja suuresti kunnioitettu, mutta hyväksytty olisi ns. ihan kiva :)
Describe 3 meters that your character uses to measure his/her quality of life - Gain 1 Karma
Taiteen tekeminen on Venexianalle yksi tärkeimmistä henkirei'istä ja puutarhan hoitamisesta on hyvää vauhtia tulossa yhtä tärkeä tapa rentoutua. Kun omin käsin luo jotain, mikä kuvastaa joko voimakkaita tunnetiloja tai elää rehottaa, Coilille tulee tunne, että hän on jotain muutakin kuin tappaja (nimetön pelko: jotain muutakin kuin hirviö.)
Kun näkee runsaasti vaivaa ja asiat loksahtavat lopulta kohdalleen, kuten satamaa koskevan suunnitelmien kiteyttäminen ylemmille esitettäväksi datapaketiksi tahi taidenäyttelyn kasaaminen, siitä seuraa valtava tyytyväisyyden tunne. Mission successful. Hooyah! Ja sillee.
Coil ei itse osaa tätä nimetä, mutta suojien pudottaminen, asevyöstä luopuminen ja siitä seuraava rentoutuminen aikaansaavat kuulaan pohdinnan vuon, jolloin asiat kirkastuvat. Myös lapset menevät tähän kategoriaan: muksujen leikin katsomisesta seuraa vilpitön onni. Runsaan työn vuoksi tämä on jatkuvasti helpompaa.