Rajapolku

Bielya ja Michailin katoaminen

Heräät sairaalan taukotilan sohvalta. Michail nukkuu vieressäsi tuolissa. Varastohuoneen oven alta hohtaa, kirkasta, kylmää valoa, joka tuntuu kutsuvan luokseen. Astut ovelle ja avaat sen. Toisella puolella on valkoinen, kylmä, äärettömän tuntuinen kirkkaus, jossa on kuitenkin jotain selkeän tuttua. Michail herää ja nousee hieroen silmiään. Tartut häntä kädestä ja astut oviaukosta.

Ääretön, luminen erämaa. Voisit yhtä hyvin olla Siperiassa, Etelänavalla tai kuussa. Michail palelee. Taivas on musta eikä näytä tippaakaan tutulta. Hän valittaa hieman. Ajattelet, kuinka inhimillinen ja hauras hän onkaan. Edessä häämöttää korkea ja terävä jäinen vuori. Kun tulette lähemmäksi erotat vuoren palatsiksi, jonka avonainen portti on yli kymmenen metrin korkuinen. Astut portista sisään. Kaikkialla ympärillänne tuuli kuiskailee nimeäsi. Se leikittelee hiuksillasi ja hyväilee ihoasi.

Tulette valtaistuinsaliin. Keskellä salia oleva valtaistuin on jättimäinen, kuten on jään peittämä mies, joka istuu sillä. Miehen jäiset kulmakarvat vavahtavat ja kaksimetrisiä jääpuikkoja putoilee kaikkialle ympärillenne. Hän puhuu. Hänen äänensä on kuin myrskyrintama. ”Tytär... Kuinka kauan onkaan siitä, kun näin sinut.” Hänen katseensa kohtaa Michailin. ”Toitko hänet minulle? Kuinka huomaavaista.” Hän hymyilee ja paljastaa siniset hampaat, jotka ovat kuin myllynkivet. Hätäännyt, mutta miehen läsnäolo on niin voimakas, ettet saa sanaa suustasi. Mies jatkaa: ”Siitä on kovin kauan kun sain maistaa ihmismiehen lihaa ja verta...”

Michail tarttuu käteesi. Hänen otteensa on vahva ja lämmin. Katsot hänen silmiinsä. Jäisen miehen ote mielestäsi hellittää. Pakenette. Juoksette, niinkuin itse kuolema olisi kannoillanne, niinkuin ehkä onkin, hallavien susien ja kirkuvien tuulien muodossa. Ulos valtaistuinsalista, ulos palatsista, myrskyyn, joka yltyy yltymistään, kunnes se on niin vahva, että se repii teidät erilleen. Huudat ja kiroat. Huudat Michailin nimeä. Et saa vastausta. Harhailet ikuisuudelta tuntuvan ajan, kunnes lopulta löydät kivisen ja jäisen portin. Astut portista ja huomaat palanneesi kesäiseen Prahaan.