Vampir: Miami - Abigail, osa 25

Marja Lappalainen

Tulin juuri Marian järjestämistä naamiaisista, jotka päätyivät varsinaiseen sekasortoon. Onneksi tilanne ei johtunut mistään, mitä minä (tai Ken tai Andrew) olisin tehnyt, vaan joku yksinkertaisesti halusi sabotoida Sara Elgarin järjestämän teatteriesityksen. Epäilemättä teolla on paljonkin tekemistä politiikan kanssa. Kaikki eivät nimittäin pidä siitä, että invictuslaisella Marialla on niin paljon sympatioita kirkkoa kohtaan. Toisinaan kaikki tämä tuntuu siltä kuin olisimme keskellä pahaa puoluesotaa tai uskonpuhdistusta.

Luonnollisesti minäkin sain osani tästä, kun annoin ymmärtää, että olin siirtynyt osaksi Noitapiiriä. Omasta mielestäni hoidin siirtymiseni varsin tahdikkaasti nimenomaan Marian juhlissa. En nimittäin mennyt puhumaan lancealaisten kanssa heidän saapuessaan paikalle, (minä olin saapunut melkein ensimmäisenä paikalle, sillä en todellakaan halua kenenkään kuvittelevan että olisin jotenkin tärkeä) vaan menin suoraan Rosan, Dee Deen ja Ceridwenin luokse. Pitkän osan iltaa vietinkin Dee Deen käsikynkässä seuraten muiden kaltaisten nokkimisjärjestyksen muotoutumista.

Noitapiiristä ei juuri pidetä. Varsinkin Lancea Sanctum ja Invictus tuntuvat pitävän Noitapiiriä jotenkin alempana järjestönä. Kartialaisten mielipiteestä en tiedä, mutta he ainakin puhuivat minulle, vaikka noitapiiriläinen olinkin (no, ainakin Mark Schultz. Manuelille en edes halunnut puhua!). Sen sijaan Memphisistä tuttu Michelle Bauer oikein paheksui minua sanoen, etten ollut selkeästi kunnioittanut tekijäni muistoa. Olisinpa voinutkin sanoa sille ylimieliselle nartulle, että Marc ei todellakaan ole kuollut, ja ymmärtää varmasti myös minun uskoani, kun siitä hänelle jonain päivänä kerron!

Ken tuntui hännystelevän Memphisin narttua oikein toden teolla. Ilmeisesti veljeni on pyrkimässä mukaan kaupungin selkäänpuukottajien kerhoon Andrewin kera. Ainakin molemmat saapuivat paikalle oikein korostaen asemaansa Invictuksessa! Tietysti meillä jokaisella täytyy olla joku päämäärä tässä maailmassa, mutta minä vain en ymmärrä heidän päämääräänsä. Toisaalta, pakko minun on myöntää, että vaikka en todellakaan halua olla kukaan tärkeä, (koska kaikki tärkeät halutaan aina poistaa lopullisesti) niin haluaisin kuitenkin, että minuakin kunnioitettaisiin. Ja että Noitapiiriä kunnioitettaisiin! Ruhtinas Vidalin aikaanhan Noitapiiri ei ollut tervetullut kaupungissa, enkä haluaisi että tilanne menisi tulevaisuudessa taas tuohon suuntaan. Toisin sanoen, ehkä minun pitäisi yrittää saada jotain asemaa myös meille kaupungissa. Oletettavasti minulla on kuitenkin meistä noitapiiriläisistä parhaat suhteen muihin liittoihin (jos nyt Lanceaa ei oteta lukuun).

Illan aikana riitelin Kenin kanssa Maldonaton omaisuudesta. Minun mielestäni se kuuluisi Maldonaton jälkeläiselle eli Mark Schultzille. Kenin mielestä se taas kuuluu hänelle, sillä hän on sen aikanaan kaapannut. Valitettavasti Mark Schultz itse ei tunnu olevan aiheesta erityisen kiinnostunut (tai on vain niin arka, ettei uskalla asiaansa ajaa), joten minä jouduin ajamaan asiaa hänen puolestaan. Onhan hän sentään sukua! Tai ehkä minä vain yritin epätoivoisesti riidellä jostain Kenin kanssa. Minä nimittäin haluaisin aivan hirveästi olla edelleen suuttunut Kenille, mutta jostain syystä en vain enää ole. Olen edelleen sitä mieltä, että Ken toimi väärin varastaessaan minun kalenterini, mutta en enää tunne samanlaista kiukkua asiaa ajatellessani. Aivan rehellisesti sanoen, tuntuu asia varsin turhalta. Oikeastaan minulla on hieman ikävä veljeäni (vaikka hän onkin maailman suurin typerys!).

Naamiaiset päättyivät Saran teatteriesitykseen, joka oli (kuten jo mainitsinkin), täysi floppi. Joku oli varmasti vaikuttanut Saran hankkimien näyttelijöiden mieleen, ja olen melko varma että minä näin kuka se joku oli! Minä nimittäin näin teatterisalin ovella utuisen hahmon, joka katsoi suoraan estradille samaan aikaan kun yksi kuolevaisista näyttelijöistä kirkui kauhusta. Toinen näyttelijöistä taas mutisi jotain sekavaa siitä kuinka kuningas herää ja joku toinen saapuu taas paikalle. Tai jotain. Minulle tuli vahvasti mielikuva siitä, että koko farssi liittyi johonkin kauan aikaa sitten tapahtuneeseen asiaan, josta Maria ehkä tietäisi. Jotain vanhojen aikojen politiikkaa. Tai sitten (mikä olisi kaikkein kauhein vaihtoehto), olisi kyseessä taas saksalainen sukulaiseni.

Halusin olla varma, joten lähdin kiireesti ulos salista etsimään tunkeilijaa. Yhdessä näyttelysalissa (naamiaisethan pidettiin Miamin historiallisessa museossa) näinkin vilaukselta samaisen utuisen hahmon. Valitettavasti tällä ei ollut kasvoja, josta hänet olisi voinut tunnistaa. (Tilanne oli melko pelottava, mutta minä pärjäsin mielestäni melko hyvin. Luotsasin jopa koko Invictuksen sekasorron keskeltä turvallisesti pois!)

Myös Maria oli juossut pois teatterisalista Sara Elgarin hylättyä hänet yksin keskelle hämmennystä (se idiootti!). Tunsin, että oli minun vastuullani pitää huolta Mariasta, vaikka se vaatisikin taas yhtä yötä Rourke -kartanolla kyseisen neidon pompoteltavana. Saapuessani paikalle Maria olikin selkeästi raivon vallassa rynninyt pitkin portaita repien kaiken irtilähtevän mukanaan. Päättäväinen askeleeni oli tässä vaiheessa muuttunut varovaiseksi hiippailuksi kohti Marian huonetta. Yllätyksekseni kuului huoneesta enää vain lohduton nyyhkytys, ja löysin ruhtinasehdokkaamme pienenä keränä keskeltä suurta pylvässänkyä. Siinä samassa Maria muuttui minulle pikkusiskokseni, jota halusin vain lohduttaa ja suojella. Taisin lopulta saada hänet hieman rauhoittumaan.

Seuraavana yönä, Lughnasadin juhlallisuuksien yhteydessä, minut otettiin virallisesti Noitapiirin jäseneksi. Minä riisuin päältäni kaiken menneen, ja metsästin sisarieni kanssa Cernunnoksen siunaamana upean uroshirven, jonka verellä minut kastettiin Medbiksi (Irlannin muinaisen kuningatar Medbin ja Taran Medb Lethderg jumalattaren mukaan). Kelttiläinen mytologia on nimittäin hyvin keskeisessä asemassa Noitapiirin opetuksissa, johtuen ehkä siitä että kelttiläisestä perinteestä on nähtävissä jäänteitä esikristillisen Irlannin kansanperinteessä. Toisaalta, myös antiikin kirjoituksissa on säilynyt varsin hyviä osoituksia siitä kuinka Jumalattaren asema on todella ollut tunnettu jo pitkään. Esimerkiksi Lucius Apuleiusuksen Kultaisessa aasissa Isis ilmestyy kirjoittajalle käytännössä kiteyttäen kaiken olennaisen seuraaviin lauseisiin:

"I am the mother of the universe, the sovereign of all the elements, the origin before the centuries, the totality of the divine powers, the queen of the spirits, the first of the celestial ones. (...) My essence is indivisible, but in the world I am worshipped anywhere under manifold forms, with different rites, under different names."

Minä olen aivan uppoutunut näihin kaikkiin vanhoihin teksteihin! Niiden tarinat ja niihin piilotetut totuuden muruset ovat aivan ihmeellisiä! Niin, ja kaikki ne loitsut mitä olen saanut opetella! Nyt osaan jopa itse kutsua aaveita paikalle! Toistaiseksi tosin en ole saanut yrityksistäni huolimatta herra Neumanniin yhteyttä. Olen kuitenkin vakuuttunut, että teen kaiken rituaalissa oikein. Toivottavasti herra Neumann ei nyt ole onnistunut ylittämään viimeistä rajaa keskustelematta ensin kanssani. Olen nimittäin varma, että hän tietää jotain saksalaisesta sukulaisestani!

Ken oli saanut jostain ihmeellisen rannekorun, jossa oli jonkun kaltaisen kulmahampaat. Minulla on hyvin vahva epäilys siitä kenen kaltaisen kulmahampaat korussa ovat, sillä satun tietämään erään henkilön, joka käyttää omien hampaittensa sijaan rautaisia kulmahampaita. Hän on sisareni Noitapiirissä, Ceridwen. Kun kosketin hampaita, sainkin vahvan kuvan siitä että kaltainen, jossa hampaat olivat kiinni vielä alle vuosi sitten, oli ennen hampaiden irrottamista viettänyt yli 200 vuotta suonsilmäkkeeseen hautautuneena. Suonsilmäkkeestä hänet kaivoi ylös joukko mustaihoisia ihmisiä Paroni Cimitieren johdolla, ja Paroni itse suoritti hampaiden irrotuksen hirvittävillä hohtimilla.

(Tietysti voi olla mahdollista, että olen väärässä, sillä Rosan mukaan Ceridwen on ollut hereillä jo 1970-luvulta lähtien. Ceridwen on kuitenkin sen ikäinen, että olisi hyvin voinut viettää parisataa vuotta suonsilmäkkeessä, sillä ainakin Mariasta päätellen, saattavat todella vanhat kaltaiset nukkua hyvin pitkiä aikoja. Ovatkohan Maria ja Ceridwen tavanneet joskus? Tietysti he edustivat hieman eri puolia silloisessa Amerikassa, mutta voisi olla heille mukavaa jopa keskustella joskus. Tai no, Maria nyt ei välttämättä suhtaudu "villeihin" - Ceridwenhän on intiaani- kovin hyvin, ja voi olla ettei Ceridwenkään ymmärtäisi Mariaa. Jos Maria ei olisi niin kovin kristityn oloinen, niin saattaisin hyvin pyytää häntäkin mukaan Noitapiiriin. Toisaalta, voi olla mahdollista että Marian usko on vain opittua, peruja hänen kuolevaiselta ajaltaan, ja että hänkin voisi todellisuudessa viihtyä paremmin meidän kanssamme!)

Cimitiere osaa mitä ilmeisimmin varsin voimakasta magiaa, sillä mikäli oletukseni osuvat oikeaan, niin kaltainen, jolta hampaat on revitty irti, ei ole kyennyt kasvattamaan omia hampaitaan takaisin. Haluaisikohan hän ne takaisin? Minulla ei ole mitään käsitystä siitä mitä Ken hampailla tekee (vai tekeekö mitään?) ja minkä takia hampaat on ylipäätänsä irrotettu. Luonnollisesti ensimmäiseksi mieleeni tulee, että hampaiden repiminen olisi ollut joku rangaistus, mutta miksi sitten kaivaa henkilö esiin suonsilmäkkeestä? Tai ehkä hampaat olivat palkinto, siitä että henkilö nostettiin suonsilmäkkeestä? Käytännössä minunhan tarvitsisi vain kysyä, mutta jostain syystä minua hieman pelottaa. Mitä jos minun käsketään heti hankkia hampaat takaisin, eikä Ken halua niitä luovuttaa. Mitä minä sitten teen?

Ehkä minä vain toistaiseksi keskityn Miami Towerin mystisen historian selvittämiseen, ja yritän päästä tapamaan (tai ehkä René yrittää minun sijaani) herra Willcoxia siihen psykiatriseen sairaalaan, jonne hänet on passitettu. Kunhan se ei vain ole se sama hoitolaitos, jossa myös Ryanin vanhemmat ovat. Joka tapauksessa, maaliskuun 18. päivä on edelleen merkittävä hotellin tapahtumien kannalta, ja kaikki ne rippeet mitä Willcox saattaisi vielä tietää, ovat minulle tärkeitä.