Red Ridgen kylään saapuu kuorma puuta, hiiltä ja muita tavallisia tarvikkeita Las Vegasista. Kulkueessa tulee mukana myös yllätys: kolme tusinaa uutta mainaria. Mainareitten johtajakolmikko marssii suoraan pormestarin puheille, muun porukan pystyttäessä leiriä. Kun pormestarin kanssa asiointi on hoidettu, koko ryhmä kerääntyy Lillien baariin, missä eivät tee elettäkään tutustuakseen paikallisiin.

Joukkion tarina selviää kuitenkin: he ovat porukalla keränneet rahaa lännen suurilla kultakentillä, ja ovat porukassa pistämässä omaa kaivostaan rajaseudulla. Kolmannes porukasta lähteekin varusteiden kanssa laakson eteläpäätyyn perustamaan kaivosta Akersin johdolla, loppujen etsiessä töitä seudun olemassaolevista kaivoksista. Merritt ja Gardenar jäävät asumaan Mein majataloon, ja hankkivat toimistokseen pöydän Lillien baariin. Herrojen rooli joukkiossa herättää kysymyksiä.

Kun uusien tulokkaiden suunnitelmat on lopulta saatu käsiteltyä, löytää Qassim Henryn heikon hetken, ja saa tämän ylipuhuttua rahoittamaan kartoitusretken Red Ridgestä pohjoiseen.

Jaksossa esiintyneitä:

  • Sheriffi Alfred 'Al' Kenny
  • Pormestari Ben Jesper
  • Paikallisten mainareitten edustaja Andrew McLelland
  • Uusien mainareitten johtaja Carey Merritt sekä luutnantit Ian Gardenar ja Anderson Akers

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped