Vampir: Miami - Abigail, osa 14

Marja Lappalainen

Havahduin ojan pohjalta. Auto oli tulossa minua kohden. Sen valot olivat aivan liian kirkaat. Minun kiskaistiin sisään. Autossa istui Ryan ja Ken, Jim - Ryanin kätyri - ajoi autoa. He kaikki näyttivät hohtavan eri värein. Jimin verisuonet pumppasivat rytmikkäästi, ja olin hukkua niiden tasaiseen rummutukseen. Ken ja Ryan huusivat toisilleen aivan liian kovaa. Kenin äänessä kuului omituinen korkea nuotti. En ollut koskaan kuullut sitä aikaisemmin. Värit heidän ympärillään tanssivat villisti. Suljin silmäni, mutta kuulin vain erilaisten äänien sekamelskan. Avasin silmäni uudelleen ja näin maiseman auton ikkunasta selvänä mustien ja vihreiden sävyjen harmoniana. Siellä täällä kulki yksinäinen valopilkku, joku elävä olento. Mitä minulle oli tapahtunut?

Jouduimme pysäyttämään auton, sillä poliisit olivat taas perässämme. Myöhemmin sain tietää, että sen baarin pihalla, jossa olimme juuri käyneet, oli tapahtunut jotain. Syöksyin nopeasti ulos autosta, sillä haju sen sisällä oli kuvottava. Istuin metsään rauhoittumaan ja kuulin kuinka koppakuoriainen käveli ohitseni. Jostain kaukaa erotin yksittäisen linnun öisen soolon. Minua ei enää niinkään pelottanut, vaan olin huumaantunut. Kaikki nämä äänet, värit ja hajut.

Ken istui kanssani metsässä. Seurasin kuinka valo hänen ympärillään vaihteli väriä. Ken selitti minulle, että olin varmasti vain juonut jotain sopimatonta, jotain huumaavaa ainetta. Jos näin oli, halusin sitä lisää! Mutta ehkä vasta kotona, ja niin että tietäisin mitä tapahtuisi. Ken huolehti minusta pitkään. Ryan oli kai poissa. Huumeen vaikutus lakkasi hiljalleen, mutta pystyin edelleen näkemään pimeässä hyvin selvästi. Selvemmin, kuin aikaisemmin. Ehkä tämä oli sitä kuuluisaa tajunnan laajentamista.

Hitaasti muistikuvani palautuivat. Olimme Ateenassa, Jumalan hylkäämässä pikkukaupungissa etsimässä Kenin kätyriä Dawsonia. Olimme saanet vinkin eräästä baarista, ja olleet siellä. Olimme tavanneet baarissa talonkokoisen miehen, jolla oli kädessään outo tatuointi. Minä olin ruokaillut vahvati viinalle haisevasta miehestä, ja maistanut hänen verestään koko hänen elämänsä: kaikki hänen ilonsa, surunsa ja unelmansa. Kaiken sen katkeruuden.

Ryan palasi takaisin. Minulle jäi edelleen epäselväksi missä hän oli ollut. Lähdimme takaisin takaisin baariin, sillä Ken ja Ryan halusivat saada tietää missä tapaamamme tatuoitu mies asui. Baari oli jo pimeänä, mutta paikalla esiintynyt bändi roudasi vielä soittimiaan. Vannotin taas Keniä ja Ryania, etteivät he tekisi mitään ihmisille. Sain vastaukseksi vähättelevän joo-joon. Päätin seurata hieman kauempaa heidän tekemisiään. En luottanut heihin. Baarilla oli jo aikaisemminkin tapahtunut jotain kauheata. Varmasti he olivat tappaneet jonkun.

Kuolema hämmensi minua edelleen. Olin nähnyt sitä liikaa, ja vaikka olin nähnyt rajan taakse, en siltikään ollut vakuuttunut. Pelkäsin itseäni, ja sitä että menettäisin malttini. Tiesin kuinka paljon halusin aina satuttaa jotakuta kun olin suuttunut. Ennen kaikki oli hyvin, en oikeasti onnistunut satuttamaan ketään. Paitsi Ben-setää, mutta hän ansaitsi sen! Olen tosin ajatellut, että jos en olisi tappanut Ben-setää, niin ehkä hän ei olisi halunnut kostaa minulle ja äiti ja isä olisivat vielä elossa...

Ken ja Ryan hiipivät bändin lähdettyä baarin takaovelle ja odottivat jotain. Ilmeisesti baarimikko oli vielä sisällä. Lopulta joku tuli ulos, ja sekä Ken että Ryan tunkeutui väkipakoin sisälle. Baarimikko oli kauhusta kankea kun Ryan kovisteli tätä, ja kysyi tatuoidun miehen asuinpaikkaa. Saimme miehestä tiedot helposti, ja loputa Ryan kolkkasi tämän kassakaapin maastossa lavastaen kaiken ryöstöksi. Tai olisi lavastanut, ellei Ken olisi hyökännyt miehen kimppuun ja melkein tappanut tätä juodessaan. Olin niin raivoissani Kenille! Olin jo monesti sanonut, että tämän pitäisi ruokailla hyvissä ajoin, ettei tällaista sattuisi. Samahan kävi Sweetewaterin Road Housessa! Saimme Kenin revittyä väkivalloin miesparasta irti. Mies oli hengissä, mutta vain vaivoin.

Marssin ulos autoon. Minun teki mieli lyödä Keniä uudestaan ja uudestaan (kerran yritinkin, mutta en osunut). Miksei hän osannut hillitä itseään?! Miksi hänen kanssaan kävi aina näin? Ja milloin minä oikein pääsisin kotiin?!

En ainakaan kovin pian. Seuraava etaappimme oli tatuoidun miehen farmi, jota kutsuttiin Overlockien farmiksi. Olimme juuri ajamassa kyseiselle farmille sisään, kun jostain alkoi kuulua haukuntaa. Näimme pian lauman koiria juoksemassa meitä kohti. Huusimme toinen toistemme päälle paniikissa, ja yhtäkkiä Ryan hyppäsi ulos autosta. En oikein käsittänyt miksi. Olisimme voineet vain ajaa pois.

Ensimmäinen koira hyökkäsi hampaat paljastettuna Ryanin kimppuun ja samoin seuraava. Haistoin veren ja samassa Ken oli ulkona autosta auttamassa Ryania. Minä en ulos lähtisi. Valuin alas penkkien väliin ja vedin pistoolini esiin. Koirissa oli jotain outoa: ne eivät hengittäneet, ja niistä velloi kalman haju. Ymmärsin samassa, että ne olivat kuolleita. Ja näitä kalman koiria oli valtavasti! Ryan oli ulkona henkitoreissaan, ja yksi koira yritti selkeästi kivuta kimppuni etulasin läpi.

Laukaisin aseeni koiraa päin useita kertoja. Olin aivan paniikissa. Ken työntyi jostain uudestaan sisälle ja yritti kai käynnistää auton. En nähnyt Ryania missään, mutta edessämme oli suuri hahmo, kaltaisemme, valtava kirves kädessään. Ken katosi metsään ja jäin yksin autoon. Käynnistin auton ja yritin ajaa sen pois. Nyt lähtisin Miamiin! Olin saanut aivan tarpeekseni tuppukylistä ja sen asukkaista. Auto osui johonkin ja päätyi lopulta ojaan. Painauduin hiljaa lattialle. Ehkä kirvesmies ei huomaisi minua, jos olisin vain aivan hiljaa.

Joku alkoi kiskoa minua ulos autosta. Näin kirveen välkähtävän kuun loisteessa. Oli aika juosta. Juoksin metsään. Onneksi oli valoisaa! Ainakin minulle. En tiedä kuinka pitkälle juoksin, mutta lopulta pääsin ränsistyneelle talolle. Auto! Minun piti löytää uusi auto! Ja siihen avaimet. Avaimet olivat varmasti sisällä. Törmäsin tuoliin, joka oli tehty ihmisluusta. Mietin pelonsekaisen ärsytyksen vallassa miksi ihmeessä en ollut Marcin luona, vaan yksin täällä jonkun psykopaatin talossa? Kuulin kuinka joku liikkui talossa. Vedin taas aseeni esiin ja laukaisin kohti varjoa. Hyppäsin piiloon sohvan taakse.

En tajunnut käyväni rajua tulitaistelua Ryanin kanssa ennen kuin hän kiskoi minut irti ikkunasta, johon olin jäänyt kiinni yrittäessäni paeta. Ulkona odotti mies kirveineen. Täältä oli pakko päästä ulos! Mies tunkeutui sisälle taloon, mutta tippui lahon lattian läpi. Alhaalta kuului hiljaisena Kenin ääni. Ryan hyppäsi miehen perään ja jäin empimään. Muistin, että isä oli Sweetwaterissa piilottanut avaimen auton maton alle. Lopulta hyppäsin kuitenkin itsekin lattiasta olevasta reiästä läpi. En nähnyt Keniä missään, ja Ryan ampui miestä pakokauhun vallassa. Laukaisin itsekin aseeni, mutta en tainnut osua. Sitten kaikki pimeni.