Toiminnot
Sivusto
| Name: | Wilbur de Vries | Virtue: | Faith | Clan | Ventrue |
|---|---|---|---|---|---|
| Player: | Juhani | Vice: | Pride | Bloodline: | Carder |
| Chronicle: | Boston | Concept: | Faustian Schemer | Covenant: | Invictus |
Minun nimeni on Wilbur Fitzgerald de Vries, joskin syntyessäni sain isäni sukunimen Arkwright. Synnyin Massachusettsin osavaltion Bostonissa Armon vuonna 1767. Isäni oli irlantilaista syntyperää oleva köyhä talonpoika. Äitini Gisela de Vries oli hollantilaista sukujuurta, isääni selvästi ylempää yhteiskuntaluokkaa ja varakkaan suurtilallisen tytär. Heidän suhteensa oli aikoinaan pienoinen skandaali, ja synnyinkin avioliiton ulkopuolisena äpäränä. Vietin lapsuuteni pienessä torpparimökissä de Vriesien maiden laitamilla, poissa niin kutsuttujen parempien piirien silmistä.
Isäni kuoli köyhänä miehenä. Äitini isä oli puolestaan tehnyt elämänsä ehtoopäivinä niin huonoja sijoituksia, että siinä vaiheessa, kun hän kuoli ja olisi ollut mahdollista minun päästä osalliseksi de Vriesin suvun nauttimasta vauraudesta, se vauraus oli tiessään. Äitini Giselan aviomies, eräs herra Brundle, ei ollut sen parempi raha-asioissa, vaan hassasi kaiken varallisuutensa viinaan, lauluun ja naisiin. Minä olin tuossa vaiheessa jo tullut miehen ikään, ja pestauduinkin herra Brundlen palvelukseen tilanhoitajana. Näin aitiopaikalta sen kurjan tavan, miten herra Brundle kohteli äitiäni. Äitini nukkui pian pois hänkin, onnettomana ja lähes varattomana. Eräänä iltana kun herra Brundle tuli kotiin juovuspäissään, kainalossaan joku alhainen portto näin tilaisuuteni koittaneen. Mäntysuovalla voidellut portaat ja pimeä eteishalli osoittautuivat herra Brundlelle varsin epäonnekkaaksi yhdistelmäksi. Tämän jälkeen oli lastenleikkiä muokata testamenttia ja sukutauluja niin, että de Vriesien omaisuus ja tilukset siirtyivät omiin nimiini.
Kuten jo aiemmin mainitsin, de Vriesit olivat tuossa vaiheessa jo köyhiä kuin kirkonrotat. Velkoojat omistivat käytännössä maat ja metsät ja sukutilakin oli pahasti rappiolla. Jouduin siis ryhtymään varsin epäortodoksisiin keinoihin elättääkseni itseni; nimenomaisesti, aloin etsiä seurapiireistä itselleni sponsoreita varakkaiden leskirouvien ja suurtilallisten tyttärien joukosta. Luulen, että noihin samoihin aikoihin kiinnostuin myös niin kutsutuista okkultisista tieteistä, kuten alkemiasta ja mystisismistä. Kirjallisista hahmoista pidin esikuvanani Marlowen Faustusta, kovan onnen kolhimaa aatelismiestä, joka lopulta myi sielunsa Saatanalle. Jotenkin onnistuin hankkimaan itselleni nimeä Bostonin seurapiireissä, jopa siinä määrin, että erään anteliaan bostonilaisen sosialiitin suosiollisella avustuksella pääsin Bostonin Vapaamuurarien looshin jäseneksi. Vapaamuurarien pseudo-uskonnollinen oppi kiehtoi minua suunnattomasti. Näin Vapaamuurarien seuraamien "pyhimysten" oppien seuraamisen tieksi vaurauteen ja valtaan.
Osana tätä "kauppaa" edellä mainitun sosialiitin, erään Winnifred Goodwynin kanssa oli luonnollisesti avioliitto. Tuo liitto oli pelkkää kulissi - ainakin minun puoleltani, mutta uskon, että Winnifred rakasti minua vilpittömästi, jopa siinä määrin, että koki haluavansa antaa minulle jälkeläisen vielä kypsässä 35 vuoden iässään. Kaikkien yllätykseksi hän onnistui jopa tulemaan raskaaksi. Valitettavasti (kuten niin kovin usein iäkkäämpien naisten raskauksissa), raskaus oli vaikea, ja synnytys johti sekä vaimoni Winnifredin, että kastamattoman poikani kuolemaan. En rakastanut häntä. En ainakaan usko niin. Silti käyn joka vuosi heidän haudallaan. En tiedä miksi.
Minulla ei todellakaan ollut onni myötä myöskään aikuisiällä, sillä onnistuin jotenkin (ne kirotut portot...) sairastumaan kuolettavaan syfilikseen, joka alkoi nakertaa niin fyysistä kuin henkistä terveyttäni. Uskoin jo kuolemani hetken olevan käsillä ja olin varma, että joutuisin synneistäni Helvettiin. Sillä hetkellä eräs Royle Newbury, minulle tuohon hetkeen asti melko etäiseksi jäänyt vapaamuurarien seniorijäsen, lähestyi minua ja tarjosi sopimusta, joka olisi tehnyt itsensä Faustuksen kateelliseksi. Lie sanomattakin selvää, että otin tarjouksen vastaan. Armon vuonna 1794, Bostonin Ruhtinas Carder Kolmas, Royle Newbury, syleili minut jälkeläisekseen. Olin jälleen onnistunut luomaan itseni uudelleen. Talonpojasta tilanhoitajaksi, tilanhoitajasta seurapiirien päiväperhoksi ja vapaamuurariveljeksi, ja lopulta vapaamuurarista Invictuksen, Klaanin Ventrue ja Suvun Carder arvostetuksi jäseneksi. Olin saattanut tuomita kuolemattoman sieluni ikuiseen kadotukseen, mutta toisin kuin Faustus, minun Saatanani näytti mieheltä ja kutsui itseään Ruhtinaaksi.
Wilbur tulee rikkinäisestä perhetaustasta. Hänen isänsä oli köyhä talonpoika, mutta hänen äitinsä ylimyssuvun tytär. Wilbur syntyi äpäräksi, tuli köyhän isänsä kasvattamaksi eikä tiennyt todellisesta äidistään ennen kuin vasta teini-iässä. Tämä oli omiaan luomaan katkeruutta ja kateutta niitä kohtaan, jotka olivat häntä näin kaltoin kohdelleet (yhteiskunta, ylimykset). Äidin rakkauden puute vaikutti myös. Aikuisena Wilburista tuli sulkeutunut yksilö, joka käytti rikkaita ja naisia sumeilematta hyväksi omien tavoitteidensa saavuttamiseksi. Vasta vaimo Winnifred onnistui sulattamaan hänen kovan sydämensä. Vuosi avioliitossa oli Wilburin elämän onnellisinta aikaa. Hän ehti suunnitella elämänsä vaimon ja syntymättömän poikansa ympärille ja kuvitteli onnen jatkuvan. Vaimon kuolema oli Wilburille raskas isku. Kuoleman vuoteella saatu uusi mahdollisuus oli verrattavissa uuteen elämään, joka alkoi siirtyessä talonpojasta ylimykseksi; se pyyhki pöydän, mutta ei tehnyt onnelliseksi. Wilbur haki edelleen hyväksyntää, nyt epäkuolleelta "isältään". Hän ei kokenut olevansa asemansa arvoinen, joten hän alkoi ylikompensoida. Hän pyrki olemaan täydellinen Invictuksen Ventrue. Silti, Wilbur ei löytänyt rauhaa. Kuin narkkari, joka etsi sitä seuraavaa fiksiään, sitä täydellistä, jonka jäälkeen voisi lopettaa, hän kahmi itselleen koko ajan lisää valtaa ja varallisuutta siinä sokeassa uskossa, että sitä kautta hän saisi lopulta hyväksynnän ja löytäisi rauhan. Näin ei ainakaan vielä toistaiseksi ole tapahtunut. Wilbur on yhä tällä tiellä.
Tulevaisuudessa Wilbur näkee itsensä vallan ja varallisuuden asemassa, jossa hänellä ei ole vertaisia. Hän näkee itsensä äärimmäisenä self-made-man:inä, joka on ansainnut jokaisen pennin ja arvostuksen rippeen itse. Mikään ei ole tullut ilmaiseksi ja kaikesta pidetään kiinni kynsin ja hampain. Wilbur säälii (ja toisaalta vihaa ja kadehtii) niitä, jotka ovat saaneet valtansa ja vaurautensa muilla keinoin kuin omilla ansioillaan ja kyvyillään. Toinen vahva juonne Wilburin suunnitelmissa on kadotetun rakkauden tilan löytäminen. Tosin Wilbur ei usko, että tämä tulee tapahtumaan lähiaikoina, eikä siis aktiivisesti tavoittele tätä tilaa.
Huolimatta siitä, että on nyt kyynärpäitään myöten vallan ja rahan maailmassa, Invictuksessa ja Bostonin hovin politiikassa, Wilbur ei suinkaan ole hyljännyt kiinnostustaan salatieteisiin. Pikemminkin päinvastoin; nyt kun Wilburille on paljastanut vampyyrien salattu maailma hänessä on herännyt syvä uteliaisuus myös muita kätketyn todelisuuden osa-alueita kohtaan. Mistä vampyyrit saivat alkunsa? Miten vitae toimii? Mihin kaikkeen vampyyri on kykenevä? Mitä oikeastaan tarkoittaa ikuinen epäelämä yhtenä Kirotuista? Entä sitten muut nk. "yliluonnoliset" asiat? Onko henkiä, aaveita, enkeleitä ja jumalia olemassa? Voiko omaan kohtaloonsa vaikuttaa salatieteen keinoin? Onko mahdollista nähdä ennalta tulevaisuus tai lukea kuolleen silmistä hänen viimeiset muistonsa? Muuttuuko ihmissuden puremasta ihmissudeksi, vai joutuuko ihmissudeksi haluava myymään sielunsa Saatanalle? Mitä aaveet ovat? Onko olemassa tuonpuoleista? Onko mahdollista uuttaa kultaa lyijystä? Nämä ja monet muut kysymykset ovat sellaisia, joihin Wilbur etsii vastauksia minkä muilta tehtäviltään ehtii. Kirjat, todennäköinen lähde, josta tätä tietoa voisi löytyä, ovat suunnattoman kalliita ja hankalia hankkia, mutta aikaahan on ikuisuuden verran ja raha on vain rahaa...
Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped
