Voiton jälkeen

Aika: 22. Desnus - 8. Sarenith

Prologi

Sankarit ovat voittaneet Mokmurianin, Varisiaa uhanneen kivijättiläisen. Tämän armeija hajaantuu ylämaille ja vapautettujen vankien kanssa suunnitellaan paluumatkaa Hiekkasärkkään ja Magnimarin. He päätyvät siihen, että helpoin tapa on kävellä takaisin, kaukosiirtymiset veisivät lähes yhtä paljon aikaa kuin jalan liikkuminen, ja Decimuksen mielenkiinto on keskittynyt löydettyyn kirjastoon. Decimus lupaa tehdä tarkistussiirtymisiä joukon kulkiessa kohti etelää. Chonnan johtamat kivijättiläiset jättävät linnakkeen aamunkoitteessa ja Haringrothin, Skipin ja Shalelun johtama saattue aamun jo valvettua. Joukko pääsee kuitenkin liikkeelle vasta, kun Pitkähammas käy hakemassa osansa linnakkeen aarteista. Lohikäärme saa aseita ja rahaa palkkioksi avustaan. Saattueen vielä noustessa yli harjanteen, Decimus aloittaa linnakkeen tuhoamisen, murtaen sen muurit alas ja haudaten kaiken muun maanalle, paitsi kirjastotason.

Decimus

Historiasta, muinaisesta taikuudesta ja Thassiloniasta utelias Decimus viettää muutaman viikon tutkien kirjaston massiivista tietokantaa. Hän selvittää arkaanisia salaisuuksia, jotka maailma on unohtanut. Thassilonin historia, rajat ja hallitsijat saavat selvyyden kirjaston kautta, samoin heidän tapansa ja taikuutensa tyylit. Selvästi vanhan velho Jatemben tekemät löydöt taikuuden saralta tulevat muualta kuin Thassilonista, muinainen valtakunta on suhtautunut taikuuteen osana itseään ja loitsijan oman luonteen osana. Ei siis ole ihme, että taikojat ovat hallinneet ja olleet eliittikansalaisia.

Decimus löytää myös tietoja Karzougista, ahneuden riimuruhtinaasta ja tämän valtakunnasta, Shalastista. Hänen armeijoidensa koostumus on kunnioitusta herättävä: lohikäärmeitä, jättiläisiä, lamioita ja valtavia lamia harridaneita, aikaan kadonneita olentoja, jotka ovat jättiläisiä suurempia. Tämä armeija olisi todellinen uhka koko Avistanialle.

Velho saa myös harjoittaa diplomatiaa kirjastoaan ympäröivästä asuintilasta. Yöllä hän kuulee liikkeitä talonsa ulkopuolelta, joka on Mokmurianin salissa, ja näkee valtavan olennon tutkimassa taloa. Herättyään Decimus löytää sulaneen jäljen seinästä, ympyrän muotoisen joita on nähty ennenkin. Luolastossa on vieläkin jotain.. Mokmurianin päiväkirja kertoo Scanderigista, ahjopaholaisesta, joka palvelee nyt Mokmuriania. Decimus onnistuu luomaan neuvotteluyhteyden olennon kanssa ja riittävästä määrästä metalleja, se suostuu jättämään velhon rauhaan.

Skip ja Hagron

Matka takaisin Hiekkasärkkään vie Skipin ja Hagronin ensin Rautahuipuilta Storvallin portaille, sieltä Korppinummelle ja Hukan Korvaan, kunnes matka muuttuu jo tutummaksi, kun Hiekkasärkkä alkaa lähestyä. Kuitenkin matka ei ole vailla omia ongelmiaan. Ennen Storvallin portaita Skip ja Shalelu näkevät leiritulen kaukana tasangolla. Seuraavana päivänä selviää ketkä heitä lähestyvät, viiden shoantiratsastajan joukko. Hurjiin sotamaalauksiin sonnustautuneet soturit saapuvat lähelle ja Haukan klaanin soturi Tshe-Kar Nopeampi-Tuulta vaatii tunkeutujilta korvauksen tästä luokkauksesta. Hagron ja Skip pitävät tärkeänä säilyttää turvallisuus saattueen liikkuessa ja suostuu ehtoihin, he jättävät löydetyt karhuntaljat shoanteille, kunhan pääsevät portaille asti rauhassa. Tshe-Karin johtama joukko jättää heidät rauhaan mutta seurailee heitä tarkasti. Portailla he jättävät karhuntaljat shoanteille.


Tshe-Kar Nopeampi-Tuulta

Korppinummella joukko hajaantuu. Shalelu ja Skip suuntaavat kohti pohjosita kahden Riddleportista kaapatun merirosvon kanssa. Korppinummelta löydetään palkkasotureita korvaamaan Skipin ja Shalelun jättämää aukkoa. Armand Kvatch, Kraven Petonummi, Alazor ja Camlon ovat Varisiaa kiertävä palkkamiekka joukko jolle Magnimar on tuttu kaupunki ja suunta sikäli sopiva. Korppinummella Skip ja Haringroth tapaavat myös pormestari Andretti Krieglerin, synkän miehen joka kuitenkin tarjoaa erästä latoa joukon nukkumasijaksi. Matka Korppinummelta jatkuu siis kahteen suuntaan.

Pohjoinen

Skip ja Shalelu ratsastavat Riddleportiin, kaupunkiin jossa Skip on kasvanut nuoruutensa. Kaupunki on kuten hän muistaa sen: likainen, tumma, uhkaava, äänekäs ja pahan hajuinen. Kaksi entistä merirosvoa kiittää heitä avusta ja katovat kaupungin vilinään. Skip ja Shalelu tutkivat onko kaupungissa edelleen kaapuihin pukeutuneita kaappaajia, jotka olivat vieneet merirosvot Mokmurianille. Tutkimus vie heidät Riimumaagien tornille, jossa he tapaavat Elias Tammerhaukan, Riimumaagien johtajan. Elias kertoo heille tarkemmin tapauksesta, jossa yksi heidän omistaan yritettiin kaapata. Skip ja Shalelu yrittävät saada kaappaajien huomion kaupungilla mutta keräävät paljon huomiota muilta tahoilta. Selvästi Riddleport piilottaa helposti ne, jotka sinne haluavat piiloutua.

Kaksikko jatkaa matkaansa kohti Celwynvianin metsää ja Itkevän Lehdon kylää, jossa Skipillä on sukua ja Shalelulla ystäviä. Metsän laidalla heitä tervehtii haltiasamoojien joukko, jotka saattavat heidät Itkevään Lehtoon. Kylä on enemmän sotilastukikohta kuin leppoinen kylä. Skip tapaa sukuaan, äitinsä ja sisaruspuoliaan ja viettää muutaman päivän heidän kanssaan. Shalelu tapaa tuttujaan kylässä.

Etelä

Haringroth jatkaa matkaa kohti Hiekkasärkkää ja Magnimaria. Palkkamiekat ovat melkoisia persoonia: Armand on nopea ja viekas puheissaan, Kraven taas hyökkäävämpi ja johtava, Alazor rauhallinen sekä hiljaisempi kuin kaksi muuta ja Camlon taas vetäytyvä. Matka sujuu kuitenkin hienosti ja palkkasoturit tekevät työnsä, Camlon räjäyttää Hukan Korvan lähellä tulipallon metsässä pitääkseen sudet loitolla. Decimus tuo tosin Haringrothille synkän tiedon, hän muisti, että kahden palkkasoturin nii oli Xaneshan uhrattavien listalla, heitä kannattaa pitää silmällä.

Kun joukko on jo lähellä Hiekkasärkkää, siirtyy Decimus heidän luokseen ja he saapuvat yhtä matkaa kylään. Vankien piina on ohitse ja Hiekkasärkässä heitä on vastassa iloitseva joukko. Matka on ollut pitkä mutta nyt he ovat kotona. Hiekkasärkässä parantuminen voi alkaa, kivijättiläisten hyökkäyksestä on jo yli kuukausi ja kaapatut on saatu takaisin.

Ikävä kyllä, kohtalolla on muita suunnitelmia sankarien varalle, heille ei anneta lepoa.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped