Toiminnot
Sivusto
Desnus 13. Vuosi 4708 AR
Keskikerroksen pitkä punatiilinen marmorikäytävä leikkasi läpi pyramidin, ja puolustus oli valmiina: vähäisemmät furyt jousineen, Ihthier crimson hämähäkki Lengistä pistimineen, kusutut parrakkaat devilit ja Zenobia Zenderholmin epäkuollut rintamus - yrittävät mutta ultimaalisesti epäonnistuivat työntämään päättäväiset Pettyneet takaisin alas. Sen sijaan vain muutama devil tarttui teleportiloitsuunsa ajoissa kun vihollisrintama murtui väkevien hyökkääjien jalkoihin, magian, alkemian ja Serithielin rouhiessa kuningattaren valapattoja suojelijoita. Kuitenkin hyökkääjien resurssit hupenivat.. ja ylempää, Everdawn pool huoneesta kuului teräviä kuninkaallisia käskyjä ja pikaisia parannuksia vetäytyneille devileille.
Zeran etunenässä oltiin juoksemmassa jo läpi tämän marmorikäytävän kohti aukkoa katossa, vilistävien oviaukkojen paljastaessa kuningattarellisen kammion, maagisen pajan, eriynesten "luolan" sekä varaverikammion, koneistoineen laboratorioineen sekä houkuttelevasti asetelluin verenpunaisin massivisin safiirein. Verinen Sorshenin kuvajainen nousi verialtaasta ja tavoitti Beshan mielen, varoittaen vaarasta ylhäältä ja kertoen avuliaasta lahjasta joka oli tätä varten valmisteltu. Besha tajusi kuitenkin, että olento pelasi tahtojen peliä ja muka vastaanottavaisena marssi altaan äärelle, jossa neito osoitti huomattavaa jalokiveä alustallaan. Muiden varoituksen, tai liian monet leikit kuoleman kanssa kuitenkin saivat Beshan karjahtamaan ja iskemääm märän leikkaavan Serithielin altaaseen samalla leikaten Sorhenin muuttiuvan muodon väkivaltyaisesti. Tämä korjasi itsesä nopeasti altaasta ja yritti vielä kerran saada Beshalle syötettyä viatonta lahjaa enchantment magialla, mutta nyt paine kävi jo kovaksi eikä se veriolentona aivan päässyt rientämään jalokivelle itse - heittääksen sitä Beshan syliin. Turhautumisessaan se iski kerran viatonta Milezzaa, kunnes se kulutettiin loppuun väkivalloin. Verisafiiri paljastui mittaamattoman arvokkaaksi, mutta myös kantavan Beshan nimeä ja ansaa joka olisi ryöstävi sielun nimetyn kohteen sitä koskettaessa. Laitteisto paljastui syöttävän verimassaa ylös, kenties juuri Everdawn altaan materiaaliksi. Milezzan ja Majikin yhteistyöllä syöttö saatiin tukittua, muinaiset kanavat jotka risteilivät alas hukkuneisiin kerroksiin oli jo aiemmin eristetty. Besha kaivoi veripalttualtaasta graafisesti, sinne alun perin äkkipikaistuksissaan viskaamaansa kirveen.. ja Zeran takavartiona kuunteli, kun valmistautuminen viimeisessä kammiossa saatiin päätökseen..
Everdawn kammio pullisteli kuningattaren viimeistä vastarintaa - edelleen vahva lauma erinyes devileitä, muutama kutsuttu parta devili, viimeinen anti-Besha kuninkaalliseen sotisopaan puettuna, neljä veri-Ileosaa sekä Everdawn altaassa sen oudossa leijuvassa planetaarisessa pallossa piilossa itse kuningatar Ileosa devil-sopimuksen, Yönhampaiden ja mittaamattoman omaisuutensa vahvistamana, sekä sairauden ja raihnauden lohikäärme tuoden muistoja Korvosan ruton päivistä! Ylivoima oli kuitenkin heti kovilla, Zeranin stunntessa puolet salia ja hävittäessä partadevilit ukkosmagialla. Milezzan väistäessä loitsintaa odottavan tridentin ja kohottaessaan kimononsa, kaapaten anti-Beshan sen sokkeloon ja pois taistelukentältä minuuteiksi. Serithiel lauloi Kazavonin ja kuningattaren turmaa, Beshan blokatessa koollaan ja kantamallaan toisen puolen puolistajia. Ileosa ei jäänyt toimettomaksi, hän ja Yön hampaat loitsivat kuvajaisia, hurmajaisia, sekavuutta ja pikaisia tanssikohtauksia. Zeran kuitenkin esti tämän viimeisen devil kutsun, mutta sairauden lohikäärmeen kaatuessa toinen sellainen kuitenkin saatiin kentälle hyvin nopeasti Everddawn poolin voimia kuluttaen. Fakta oli kuitenkin, että kuningattaren joukot alkoivat vähetä ja Ileosa käytettyään quickened sauvansa loppuun, ryntäsi itse tanssivan Besha jätin korvalle, tehden julmaa jälkeä lähes Serithielin veroisella rapierillaan. Viimeinen veri-Ileosan tuki kuitenkin pelasti kuningattaren kerran, niin että tämän heal ehti aktivoitua ennen väijyvää kuoloa. Pommit tuntuivat välttelevän kuningatarta, välillä jopa Serithielkin - mutta elementaali magia verotti tämän voimia säännöllisesti. Sekä Serithielin isku, että Zeranin Dispel saivat Yönhampaat hetkittäin pois pelistä. Lopulta kuningattaren oli paettava jälleen suoraan Everdawn altaaseen. Sen massa oudosti ei aivan nestettä, mutta silti tilan ja havainnoinnin rajoittavaa, samalla raviten ja mahdollistaen hengityksen uppoutuneena maagiseen pyörivään veri sammioon! Kunnon pitkä kylpy varmaan olisi tehnyt terää, mutta nyt jahdattiin kuningatarta viimeiseen raakaan taistoon. Mutta pahus tämä oli löytänyt vielä uuden healin hengenvahvistukseksi. Kappas, nyt Ileosan julmat iskut kaatoivat Beshan, Zeranin pelastaessa vuorostaan tiedottoman barbaarin hengen parannusloitsullaan. Ulkopuolella Majik, viimeisen pommin jälkeen siirtyi räkimään pulloistaan magiaa, ahdistaen viimeistä kuningattaren liittolaista, eriynestä joka oli selvinnyt kolmesta kohtaamisesta Pettyneitä vastaan. Silloin Everdawn altaan humussa, runneltu Milezza kaivoi taikakirjastaan kuoleman kosketuksen. Ileosa joka taisteli lohikäärmeen raivolla.. menetti hetkeksi suojauksensa ja loitsu alkoi runnella kuolettavasti lopulta vain nuorta ja kevytrakenteista kuningatarta, saaden aikaan uuden maagisen katastrofin..
Kuningattaren kuolinhenkäyksen hetkellä, helvetti vaati sopimuksen mukaisesti tämän sielun, villisti kipinöivät Yön hampaat riehaantuivat ja Everdown pooliin ladattu 92 päivän ikinuoruusrituaali - purkautuivat kaikki maagiseksi veren, lihan ja luiden sähköiseksi myrskyksi. Pettyneiden paetessa sen silmästä ulos, Zeranin ja Majikin tehdessä selvän viimeisestä Eriyneksestä. He joituivat todistamaan kammion sykkivän nyt säännöllsemmin, kootessa veristä sykkivää massaa Yönhampaiden ympärille, siihen missä Everdawn pool aiemmin oli masinoinut alati muuttuvaa massaansa. Besha, kenties vihassaan tai kenties Serithielin telepaattisesta kehoituksesta.. tahi vaatimuksesta vaelsi takaisin kohti myrskyä, Serithiel ojolla pinnistellen järjettömiä voimia vastaan. Kaikkea korvensi sähkön ja lihan iskut, joita saattoi vain toivoa väistävänsä. Magian rummutus joka uhkasi viedä tajunnan ja hengen voimia varastava viima. Koko joukko puski nyt Beshan innoittamana kohti paskamyrskyn keskusta, kohti.. Kazavonin hitaasti uudelleen rakentuvaa ruumista sen keskuksessa. Nyt Serithiel tempautui iskuun Beshan muskelien voimalla, keskelle Yön hampaita vain osin rakentuneeseen torsoon. Lyöden toteen, tavoittaen yön hampaat ja pirstoen ne! Silmänräpäyksessä rituaali kääntyi tyhjäksi, magia purkautui välittömänä välähdyksenä joka olisi sokeuttanut normaalin ihmisen lihan ja puoliksi hyytyneen veren sataessa niille sijoilleen.. Yön hampaat pirstoutuneina, silti torahampaiden rapistessa heikossa epäelämässään ympäri salia. Liha ja verisohjon joukosta, alkoi löytyä myös voimakkaita aarteita kuningattaren yltä, sinne tänne viskottuna. Sali jälkeen maagisen myrskyn, everdawn pool nyt tyrehtyneenä mutta silti elossa, odottaen uutta verta myllyynsä alhaalta. Pahimmat vammat paikattiin, kunnes Milezzan kimono sykki kun kuninkaallinen epäBesha lopulta palautui soikkeloista - tyrmistys kuningattaren tuhosta ei saanit ylpeää miestä taipumaan. Viimeinen kirotun kortin vale-Besha tuhottiin tylysti.. Korvosa ja Beshan perhekin olivat vapaat näistä hirvityksistä.. sankarit.. saattoivat huokaista helpotuksesta ja katsoa toisiinsa riemun loistaessa kasvoillaan. Järjetön kujan juoksu oli päättynyt ja tulevaisuudessa haasteet toivottavasti olivat sellaiset jotka olivat kuolevaisille tarkoitetut, eläköön tämän voiton perintö pitkään ja Korvosa taas uuteen loistoonsa!
https://docs.google.com/spreadsheets/d/18ccyaIjw22jYXTX04IdQhxXajzTR0Z1IEpHahefvsgQ/edit?usp=sharing
Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped