[11:36] <@NiTe> Olette Heldrenissä, uneliaassa pikkukylässä eteläisessä Taldorissa, ei kovin kaukana Qadiran rajasta.
[11:37] <@NiTe> Kylä ei ole varmaan koskaan historiansa aikana nähnyt näin paljon vipinää tai vilskettä.
[11:37] <@NiTe> Läheisen Rajametsän metsänvartijat ja turkismetsästäjät kertovat, että metsän ylle on langennut näin keskikesällä luonnoton kylmyys.
[11:37] <@NiTe> Tämä tapahtui muutama päivä sitten.
[11:38] <@NiTe> Lunta on kuulemma satanut raskaasti ja metsästä palanneet ovat puhuneet myös jonkinlaisesta painostavasta läsnäolon tunteesta.
[11:38] <@NiTe> Lisäksi huhuja liikkuu uusista, vaarallisista pedoista.
[11:38] <@NiTe> Kukaan ei tiedä, mitä tämä kaikki tarkoittaa, mutta kaupungin vanha viisas, isoäiti Theodora, sanoo että tämä enteilee kovia aikoja.
[11:39] <@NiTe> Kuin todistaakseen Theodoran ennusteen, pahasti haavoittunut palkkasoturi kompuroi eilen kaupunkiin, kertoen olleensa Lädy Argentea Malassenen henkivartiokaartin jäsen.
[11:40] <@NiTe> Häne kertoi kylänneuvostolle että aatelisnaisen retkue jäi ryöväreiden ja outojen talvisten olentojen hyökkäyksen kohteeksi lähellä Rajametsän reunaa.
[11:41] <@NiTe> Vain hän pääsi pakoon. Lady Argentea kiskottiin metsään. Nyt kyläläiset luovat pitkiä, pelokkaita katseita lumiseen metsään, huolestuneena siitä mitä muuta sieltä saattaisi vielä möngertää rauhallisen Heldrenin tuhoksi.
[11:41] <@NiTe> Mitä teette?
[11:42] <@NiTe> (Ja ketä muuten olette?)
[11:42] <Lorgara> (Mä olen tosiaan lukenut tän ekan kirjan, joten jätän päätöksenteon muille hahmoille.)
[11:43] <Beasly> "Saanen esitellä itseni. Nimi on Beasly Linton, puolituinen, kuten varmasti huomasitte, tulen auttamaan teitä kaikessa missä vaan pystyn, mutta yksinään en ole kovin hyvä. Mukana minulla on lippu, josta saatte +1 morale bonusta hyökkäykseen, damageen ja fear&charm efectejä vastaan"
15[11:43] * Beasly changes topic to 'Flagbearer: +1 morale to hit&damage and fear&charm'
15[11:43] * Lorgara on rotevarakenteinen, vihreäsilmäinen naishaltia, jonka pitkät vaaleanruskeat hiukset ovat pään ympäri kiedotulla palmikolla. Hänellä on yksinkertaiset harmaanruskeat vaatteet ja mukanaan hevosenkenkäravun muotoinen piikikäs kilpi ja todella iso miekka. Lisäksi hänellä vaikuttaa olevan taipumus olla tekemättä katsekontaktia, myöskään silloin kun puhuu jollekulle,
15[11:43] * Lorgara ja hän on myöskin varsin ilmeetön.
[11:44] <Beasly> "Olen myös kotoisin täältäpäin (Taldorista)"
15[11:45] * Vialeea on siniasuinen, vaalea maahinen joka pitelee kädessään vaaleaturkkista rottaa. Hänen mekossaan on lumihiutalekuvioita, ja pitkä tukka on tänään tuuhealla poninhännällä.
[11:45] <Lorgara> "Minä lienen niin kutsuttu lihas. Osaan myös taikoa jonkin verran, mutta varsin niukasti."
[11:45] <Vialeea> "En se minä ollut! Vaikka olenkin talvinoita. Tämä on Morgana."
15[11:46] * VonDredth on chelaxaani-ulfen - toisinsanoen vielä enemmän ulfeenin näköinen kuin chelaxaanit yleensä, tuiman näköinen lyhythiuksinen partasuu.
15[11:46] <@NiTe> Mitäs teette?
[11:46] <Beasly> "Erittäin hauska tutustua, nti Lorgara. Uskon, että yhteistyöllä voitamme tämänkin esteen"
15[11:46] * Beasly vetää ylleen talvitakin.
15[11:47] * VonDredth varusteinaan valtava leka, kenties yhtä vaikuttavan kokoinen musketti, sekä panssari joka näyttää olevan tehdyn irto-osista, eikä näytä oikein noudattelevan mitään tiettyä tyylisuuntausta, mutta on silti nähtävästi varsin vankkaa tekoa ja suojanneekin hyvin.
[11:47] <Lorgara> "Jospa kävisimme kysymässä vieläkö kylästä on saatavilla talvivarusteita."
[11:47] <@NiTe> Ei ole.
[11:48] <Beasly> "noh, kaippa meidän pitää lähteä tuonne Rajametsän reunalle katsomaan löytysikö sieltä jotain merkkejä, mihin Lady Argentea häivisi"
[11:48] <Vialeea> "Minä olen pohjoisesta. Pieni kylmyys ei tunnu missään."
15[11:48] <@NiTe> Heldrenin ilmasto on rinnastettavissa esim. Israeliin.
[11:49] <VonDredth> "Nimeni on VonDredth. Konstantin VonDredth. Olen nähnyt maita ja mantuja koko nuoruuteni aikana, ja olen tottunut selviytymään ankarissa oloissa. Uskoisin olevani vahva lisä taistelussa."
15[11:49] <@NiTe> Lumi ei ole täysin ennenkuulumatonta mutta kylässä on aikuisia ihmisiä, jotka eivät ole sitä koskaan nähneet.
[11:49] <Lorgara> "Olen tottunut erityyppiseen kylmyyteen kuin mitä täällä nyt esiintyy. Minulla tullee siis olemaan hankaluuksia."
[11:49] <Beasly> "Uskon, että pärjäät varsin hyvin!"
15[11:49] * VonDredth nyökkää lyhyet tervehdykset muille.
15[11:49] <@NiTe> Cold-weather outfitin pystyy ostamaan mutta ei mitään sen monimutkaisempaa.
[11:50] <Lorgara> Jees, no sen tämä tarttee.
[11:50] <Beasly> (Lipussa on tiennäyttäjien symboleita)
[11:51] <Beasly> "vai mennäänkö kysymään tuolta palkkasoturilta, jos hän on puhumistuulella/kunnossa, tarkkaan miten asia kävi"
[11:51] <VonDredth> (sori että oon hidas, imuroin tossa vielä hetki sitten)
[11:52] <Beasly> "mahdollisesti voisimme mennä myös kysymään kyläneuvostolta asioita ja ilmoittamaan, että otamme tehtävän vastaan"
[11:52] <Beasly> "kyllähän tämä selkeästi kaipaa sankareita"
[11:52] <Vialeea> "Niin, hiukan tarkempi kuvaus kuin oudot otukset olisi miellyttävä. Samoin tarkka paikankuvaus."
[11:52] <Beasly> "noh, mennäänkö puhumaan sitten ensin kyläneuvostolle?"
[11:53] <Vialeea> "Käydään siellä. Vilukissat voivat matkalla ostaa turkisviitan lämmikkeeksi."
15[11:53] <@NiTe> No, kyselette vähän, kyläneuvosto kiittää ja ohjaa teidät apteekkiin, jossa palkkasoturi on toipumassa vammoistaan.
15[11:53] * Lorgara ostaa cold-weather outfitin jostain.
15[11:54] <@NiTe> Hän on ulfeeni, iso ja roteva mies, joka lojuu sängyssä siteiden peitossa. Hänen nenänsä, sormensa ja varpaansa ovat paleltumista mustia.
[11:54] <Beasly> "no niin, hei mieheen! osaatteko kertoa tarkemmin meille, miten Lady Argentean kidnappauksessa kävi?"
[11:54] <Beasly> "hrhrh, olen kyllä kuullut talvista, mutta tuo on jotain todella outoa"
15[11:54] <@NiTe> "Luulimme niiden olevan rosvoja aluksi ja he kaatuivat edessämme kuin heinä viikatteen tiellä."
[11:55] <Vialeea> "Olivat siis ihmisenkaltaisia?"
15[11:55] <@NiTe> "Mutta sitten tulivat pohjoisen talviset keijut, jotka käänsivät taistelun. Kansani puhuu talvenkoskettamista, mutta en koskaan kuvitellut kohtaavani niitä näin etelässä."
15[11:55] <@NiTe> "Rosvot olivat ihmisiä, mutta heidän liittolaisensa talvista keijukansaa."
[11:56] <Beasly> "osaatteko arvella miksi Lady Argentea kidnapattiin?"
[11:56] <VonDredth> (onko Konstantin kuullut talvenkoskettamista mitään, ulfeeninsukuinen kun on taustaltaan. Kno. localia tms?)
15[11:56] <@NiTe> "En, minä olen vain soturi. Minä taistelen."
15[11:57] <@NiTe> Keijuista heitetään tietenkin Knowledge (naturea).
[11:57] <Beasly> "osaatko näyttää kartaltani missä kohtaa tarkalleen ottaen kidnappaus tapahtui?"
[11:57] <VonDredth> aijuu, derp
15[11:57] <@NiTe> "Tuossa."
[11:57] <VonDredth> ()*
[11:57] <Beasly> "kiitos"
[11:57] <Beasly> "kiitos"
[11:57] <Beasly> 1d20+1 bardic knowledge keijut:
[11:57] <Bones> Beasly, bardic knowledge keijut:: 3 [1d20=2]
[11:57] <Vialeea> "Kiitos. Mikä taistelussa oli niin vaikeaa? Ovatko keijut jollain tavalla erikoisia taistelussa?"
[11:57] <Beasly> "eihän keijuja ole edes olemassa"
15[11:58] * VonDredth seuraa Lorgaran esimerkkiä ja ostaa muutaman turkiksen ja lämpimän villapaidan sekä -housut.
15[11:58] <@NiTe> "Heidän kosketuksensa kantaa talven puremaa ja he kestävät iskuja, jotka kellistäisivät raavaan miehen."
15[11:58] <@NiTe> "Tulta ja kylmäärautaa he pelkäävät."
[11:59] <Beasly> (onko kylässä seppää, jolta voisi jonkin kylmärautaisin aseen ostaa?)
[11:59] <VonDredth> "oliko näissä ihmisissä mitään silmiinpistäviä tuntomerkkejä. Että mistä päin mahtaisivat kenties olla lähtöisin?"
15[11:59] <@NiTe> "Talvenkoskettamat ovat Irrisenin valkeiden noitien kätyreitä. Heillä on sydämessään pala jäätä, eivätkä he tee mitään ilman noitien käskyä."
15[12:00] <@NiTe> "He olivat ryöväreitä, metsärosvoja. Kuka tietää mistä sellaiset tulevat ja minne ne menevät."
[12:01] <VonDredth> "eivät siis poikenneet paikallisesta heikosta taldaanista mitenkään..." VonDredth toteaa, lähinnä mutisten itsekseen.
15[12:01] <@NiTe> Beasly, on.
[12:01] <Vialeea> "Vaikuttivatko he tarkoituksella etsivän Lady Argentea? Vai ottivatko vain kiinni kaikki ketä saivat?"
[12:01] <Beasly> (kaupan kautta siis)
[12:01] <VonDredth> (kauppaan vie tie joo)
15[12:02] <@NiTe> "Hänet he kaappasivat, muut surmasivat. Seurasin heitä mutta keijut ajoivat minut pois ja pääsin hädin tuskin hengissä pakoon."
15[12:02] <@NiTe> "Jos lähdette hänen peräänsä, ottakaa tämä. On vaarallista mennä yksin."
15[12:02] <@NiTe> Ulfeeni ojentaa teille miekkaa.
[12:02] <Beasly> "hieno, että pääsit karkuun ja varoittamaan meitä muita tästä uhasta"
15[12:03] <@NiTe> "Se on kylmäärautaa, isieni miekka jolla taisteltiin talvisodassa Irriseniä vastaan."
[12:03] <Beasly> "Menasin siunausta sinulle"
[12:03] <Beasly> "Kiitos"
[12:03] <Vialeea> "Joku isompi voisi ottaa tuon, näyttää kauhean painavalta."
15[12:03] * Lorgara ottaa miekan jos kukaan muu ei ota.
[12:03] <VonDredth> "Lupaan, että tuo miekka saa vielä maistaa keijunlihaa, veliseni"
[12:03] <Beasly> (joo, ei sovi minulle)
15[12:03] <@NiTe> "En tiedä miksi he halusivat Lady Argentean, mutta talven keijut eivät tee mitään ilman valkeiden noitien käskyä eikä heidän sekaantumisensa tiedä hyvää."
[12:03] <Lorgara> "Kiitoksia. Tuomme sen kyllä takaisin."
15[12:04] <@NiTe> "Valkeat noidat lähettivät heidät tänne ja pahempaa tulee seuraamaan."
[12:04] <VonDredth> (KVD kerää kaikkee krääsää, eikä toi leka oikeastaan ole mitenkään välttämätön asevalinta, miekka kelpaa mulle)
15[12:04] <@NiTe> Ulfeeni on kertonut kaiken, mitä osaa sanoa.
15[12:05] * VonDredth kaivaa jostain pussukastaan jotain yrttiä ja ojentaa ulfeenille.
[12:05] <Beasly> (Kylmärautainen pieni lyhytmiekka varmaankin löytyy sepältä?)
[12:05] <VonDredth> "Tuossa, auttaa kipuihin"
15[12:05] <@NiTe> Löytyy.
15[12:05] <@NiTe> "Kiitos."
[12:06] <Vialeea> "Hän oli ainut paennut. Emme taida tämän paremmin voida valmistautua. Käydään hakemassa teille rautaa ja sitten metsään lumen sekaan."
[12:06] <VonDredth> (pistänkö mä ton miekan nyt Konstalle? Cold Iron longsword ilmeisesti?)
15[12:07] <@NiTe> Cold iron longsword, kyllä.
[12:07] <Lorgara> (No mullakaan ei ole kylmärauta-asetta, mutta voin ostaa sellaisen.)
15[12:07] <@NiTe> Tehkää ostoksenne, sitten metsään.
[12:07] <Magne> Veljet, siskot, tänään on hyvä päivä taistella kunnian vuoksi!
[12:07] <Beasly> "olen tehnyt, joten valmis metsään"
[12:07] <Beasly> "miltäs sinä näytät? ja kuka olet?"
15[12:07] <@NiTe> Yhteenveto Magnelle: ootte Etelä-Taldorissa keskellä kesää, lähimetsässä on sää kuin Tampereella.
15[12:08] <@NiTe> Paikallinen aatelinen kaapattiin kulkiessaan metsän läpi, henkivartijansa selvisi elossa ja kertoi ryövärien toimineen liitossa talvikeijujen kanssa.
[12:08] <VonDredth> (no mä pistän sen tonne nyt itselleni, en oo ihan varma paljonko on tota rahaa jäljellä, pitää laskea ajan kanssa)
15[12:08] <@NiTe> Suositteli kylmäärautaa ja tulta.
[12:08] <Magne> Jeh. Teen nopeat ostokset, päivitän mekanismin pikapikaa
15[12:08] <@NiTe> Sekä kunnon talvitakkia.
[12:08] <Lorgara> Kylästä löytynee kylmärautainen sotavasara?
15[12:08] <@NiTe> Löytyy joo.
[12:09] <Lorgara> Purchase'd.
[12:09] <Lorgara> Myöskin lyllerrän nyt medium loadissa.
15[12:09] <@NiTe> No, kattelkaa ostoksianne, mä liikutan eteenpäin.
15[12:09] <@NiTe> Ulfeeni ruksi karttaanne pisteen noin kuusi mailia Heldrenistä etelään.
15[12:09] <@NiTe> Lähdette matkaan ja teillä kuluu aikanne talsiessa.
15[12:10] <@NiTe> Lähestyessänne metsää tunnette kuinka ilma viilenee Heldrenin helteistä.
15[12:10] * VonDredth tutkii karttaa ja vertaa sitä omiinsa. Todettuaan ettei ole riittävän hyvin perillä maantieteestä, hän tyytyy luottamaan suuntavaistoonsa.
15[12:10] <@NiTe> Ja saadessanne sen näköpiiriinne, tajuatte puiden olevan lumen peitossa.
[12:10] <Beasly> "hrhhr"
[12:10] <Beasly> "mikä on voinut tehdä tälläistä"
15[12:11] * Beasly detect magics
15[12:11] <@NiTe> Metsän sisällä sataa lunta ja se on kasautunut paksuina nietoksina maahan.
[12:11] <VonDredth> "Kah, ihan ku ois kotikonnuille tullut."
15[12:11] <@NiTe> (Ihan simona, vaikea sanoa enempi.)
[12:11] <Beasly> (magiaa vai lunta?)
15[12:11] <@NiTe> (Kumpaakin.)
[12:11] <Vialeea> "Aika mielenkiintoista, todellakin."
[12:11] <Beasly> "hrhrh, maagista lunta"
15[12:11] <@NiTe> Tosiaan, lämpötila on metsässä pakkasen puolella.
[12:11] <Beasly> "oli kyllä jotain puhetta Irrisenin noidista"
15[12:11] <@NiTe> Näkyvyys on puolessa, Perception ja ranged attacks -4.
[12:11] <VonDredth> (lämpötilaero varmaan iskee kuin seinään?)
15[12:12] <@NiTe> Kyllä.
[12:12] <VonDredth> (nice!)
15[12:12] * Vialeea ei näytä edes huomaavan kylmyyttä. (Endure elements: cold)
15[12:12] <@NiTe> Maassa on myös puolisen jalkaa lunta.
15[12:12] <@NiTe> Eli käytännössä diffaria.
[12:12] <VonDredth> "Pahus, eihän täällä näe edes eteensä."
[12:13] <Magne> "Tämä keli muistuttaa kotiani Mammuttiherrojen maassa. Kylmä on ikävää, mutta toisaalta lämmittää taistelijan sydäntäni."
15[12:13] * Lorgara nostaa uuden talvitakkinsa kauluksia ylöspäin ja jatkaa talsimista hiljaisena.
15[12:13] <@NiTe> Löydätte kuitenkin hyökkäyksen paikan helposti.
[12:13] <Vialeea> "Kotoisaa. Ärsyttää ihan yhtä paljon kuin sielläkin."
15[12:13] * VonDredth nyörittää muskettinsa selkään, ja ottaa tukevamman otteen vyöllään keikkuvasta miekasta jonka sai lainaan.
15[12:13] <@NiTe> Vaikka lunta sataa, se ei ole vielä ehtinyt peittää ulfeenin ratsun jälkiä.
15[12:14] <@NiTe> Tiellä on surmattujen ihmisten ja hevosten ruumiita. Keskellä tietä seisoo vankkuri ja toinen on puurajassa kaatuneena.
15[12:14] * Beasly vetää talvitakiaan enemmän kiinni"
15[12:14] <@NiTe> Tien eteläpuolella näyttäisi seisovan jonkinlainen jääpatsas, jonka ympärillä on lisää ruumiita.
15[12:14] <@NiTe> Selkeät jäljet johtavat lumen halki syvemmälle metsään.
[12:14] <Beasly> "mennään toki katsomaan tarkemmin noita ruumiita"
15[12:14] * Magne kaivaa aseen ja kilven esiin
[12:15] <Vialeea> "Oho, mikäs tuo patsas on?"
[12:15] <Magne> "Varautukaa, täällä saattaa tulla taistelu!"
15[12:15] * Beasly detect magic patsaasta 50 jalan päästä
15[12:15] * Lorgara kaivaa kilven esiin, mutta ei vielä asetta.
15[12:15] <@NiTe> Ei magiaa.
15[12:15] * Vialeea menee varovasti lähemmäs patsasta.
15[12:15] * Magne seuraa perässä
[12:15] <Beasly> "mikä on voinut saada jotain tuollaista aikaan"
15[12:15] <@NiTe> Tarkemmin tutkittuna patsas ei olekaan patsas vaan tönkköjäätynyt mies.
[12:16] <Beasly> miltä mies näyttää?
15[12:16] <@NiTe> Hänellä on vielä päällään rintapanssari. Hänestä on myös kaiverrettu osia pois ja lopputulos on varsin groteski. Nämä osat, mukaan lukien hänen miekkaa pitelevä kätensä, lojuvat hänen jaloissaan.
15[12:16] * VonDredth seuraa muita ettei menetä näköyhteyttä heihin.
15[12:16] <@NiTe> Rintapanssarissa on taldorilainen vaakuna.
[12:16] <Magne> "Kukaan ei ansaitse tämmöistä kohtaloa. Kuka kunniaton paskiainen on tämän takana?"
[12:16] <Vialeea> "Miksi he ovat halunneet kaivaa tuota palasiksi?"
[12:17] <Beasly> 1d20+2 bardic knowledge vaakunasta
[12:17] <Bones> Beasly, bardic knowledge vaakunasta: 7 [1d20=5]
15[12:17] <@NiTe> derp
[12:17] <Magne> 1d20+2 bardic kanssa
[12:17] <Bones> Magne, bardic kanssa: 12 [1d20=10]
[12:17] <VonDredth> (ei taida local auttaa tässä(kään))
[12:17] <Beasly> "en tunnista vaakunaa, varmaankin joku pienempi perhe"
15[12:18] * Vialeea katsoo miekkaa.
15[12:18] <@NiTe> Ei ole sukuvaakuna, on kaartilainen.
[12:18] <Beasly> ilmankos
15[12:18] <@NiTe> Miekka on masterwork longsword.
[12:18] <Vialeea> "Onko tuossa aseessa jotain josta eivät pitäneet?"
15[12:18] * Magne menee tutkimaan muita ruumiita. Miten ne ovat kuolleet?
15[12:19] <@NiTe> Muut ruumiit ovat ilmeisesti vartijoita (arvelette vaatteista ja paremmasta varustuksesta että patsas oli heidän kapteeninsa).
15[12:19] <@NiTe> Ruumiissa on aseiden tekemiä haavoja, mutta monet ovat myös terävien jääkappaleiden läpäisemiä.
15[12:19] <@NiTe> Muilla ruumiilla ei myöskään ole haarniskoita tai aseita.
[12:19] <VonDredth> "Lienee niiden keijujen tekosia. Tai noitien."
[12:20] <Vialeea> "Ovat vieneet varusteet näiltä."
[12:20] <VonDredth> (näkyykö maassa muuten hyökkääjien ruumiita lainkaan?)
15[12:20] <@NiTe> Ei.
15[12:21] * Vialeea katselee jääpiikkejä ja miettii onko jokin taikuus joka tekisi semmoisia. (Arcana +9, Spellcraft +7)
[12:21] <Beasly> "eipä tässä näytä olevan muuta kuin nuo jäljet syvemmälle metsään"
[12:21] <Magne> "Pitäisikö meidän tehdä näille ruumiille jotain, vai tulemmeko saattamaan heidät kunnialliseen lepoon tehtävämme jälkeen?"
15[12:21] <@NiTe> (Heitä noppaa.)
[12:21] <Lorgara> "Meidän on kuitenkin palattava kylään. Voimme viedä heidät silloin."
[12:21] <Vialeea> 1d20+9 arcana; 1d20+7 spellcraft
[12:21] <Bones> Vialeea, arcana: 25 [1d20=16]; spellcraft: 11 [1d20=4]
[12:22] <Beasly> "tällä hetkellä ensimmäinen prioriteettimme pitää olla Lady Argentea, voimme hänet pelastettuamme tulla takaisin"
[12:22] <VonDredth> "Luoja ties kuinka kauan tässä menee, mutta eivätköhän nuo tuossa säily. Ei ainakaan luulisi että paikalliet raadonsyöjät tässä säässä kovin mielellään liikkuisivat..."
[12:22] <Magne> "Kuulostaa hyvältä. Emme halua että hänelle lankeaa tätäkin pahempi kohtalo."
[12:23] <Vialeea> "Näin monen ruumiin hoitamiseen menee liian kauan. Poistetaan ensin vaarat ja haetaan hautaamiseen sitten apua kylästä."
15[12:23] * VonDredth nyökkää.
[12:23] <Beasly> "seurataan toki jälkiä syvemmälle metsään"
[12:24] <Magne> "Tehkäämme näin." (Magne jättää kilpensä käteen, mutta laittaa miekkansa takaisin huotraansa
[12:24] <VonDredth> "Tehdään niin," VonDredth sanoo, ja ryhtyy seuraamaan jälkiä parhaansa mukaan.
15[12:24] <@NiTe> Jälkien seuraaminen on triviaalia.
[12:24] <VonDredth> (no, ei vara venettä kaada jos ne sotkeutuu jossain vaiheessa tarpeeks :P)
15[12:24] * Vialeea tulee taaempana, vahvempien takana. Rotta istuu olkapäällä.
15[12:24] * Beasly pysyttelee porukan keskivaiheilla
15[12:25] * Lorgara takes point.
15[12:25] <@NiTe> Osoittautuu että lauma etelätaldorilaisia metsärosvoja ei liiku puolen jalan lumikerrostuman läpi jälkiä jättämättä.
15[12:25] * Magne Lorgaran takana
15[12:25] * VonDredth seuraa Lorgaran vierellä
15[12:26] <@NiTe> Vajaan mailin marssittuanne metsän siimeksessä tulette aukealle.
15[12:26] <@NiTe> Lumessa on puoliksi hautautuneena suuri kirstu, jonka rosvot ovat kaiketi hylänneet matkallaan.
[12:27] <Magne> "Osaako kukaan teistä tutkailla ansoja tuosta? Tuntuu epäilyttävältä."
[12:27] <Beasly> detect magicks
15[12:27] <@NiTe> Ansojen etsimiseen tästä ei tule -4 penaltya, koska se kuitenkin tehdään niin läheltä ettei lumisade vaikuta.
15[12:27] <@NiTe> Ei magiaa.
[12:27] <VonDredth> "Voin minä katsoa, en kyllä välttämättä purkaa osaa."
[12:28] <Beasly> minä voin tulla auttamaan
[12:28] <Beasly> 1d20+7 aid +4
[12:28] <Bones> Beasly, aid +4: 8 [1d20=1]
15[12:28] <@NiTe> Vähän sanoisin että ansan ettimiseen ei voi antaa aidia.
15[12:28] <@NiTe> Joko sä näet tai et näe.
[12:28] <Beasly> noh sitten en löydä mitään
15[12:29] <@NiTe> VonDredth, noppaa?
[12:29] <VonDredth> 1d20+1
[12:29] <Bones> VonDredth, 1d20+1: 15 [1d20=14]
[12:29] <Beasly> "mielestäni arkussa ei ole ansaa, mutta en ole kovin expertti missään suhteessa"
[12:29] <VonDredth> höhö
15[12:29] <@NiTe> Ette te ainakaan mitään löydä.
[12:29] <VonDredth> (ei täl näköjään ollukaa perskaa. löl)
[12:29] <Magne> "Avatkaamme arkku siis. Ehkäpä löydämme sieltä apuja tehtävämme hoitamiseen!"
15[12:29] * Vialeea katselee ympärilleen valmiina ampumaan jääsäteen yllätyshyökkääjään.
15[12:30] * VonDredth huokaisee, ja yrittää avata arkkua.
15[12:30] <@NiTe> Konstantin avaa arkun.
15[12:31] <@NiTe> Jokin napsahtaa ja ehditte nähdä kuinka lumen alla jokin liikkuu nopeasti. Se taitaa olla köysi.
[12:31] <VonDredth> *dundundunn*
15[12:31] <@NiTe> Sitten suuri, piikikäs tukki heilahtaa alas puista ja pyyhkäisee pitkin polkua.
15[12:32] * Beasly flat ac 15
15[12:32] <@NiTe> 1d20+10 Konstantiniin; 1d20+10 Beaslyyn; 1d20+10 Lorgaraan; 1d20+10 Magneen; 1d20+10 Vialeeaan
13[12:32] <Bones> NiTe, Konstantiniin: 29 [1d20=19]; Beaslyyn: 15 [1d20=5]; Lorgaraan: 28 [1d20=18]; Magneen: 20 [1d20=10]; Vialeeaan: 21 [1d20=11]
15[12:32] * VonDredth flat 16
[12:32] <Magne> Osuu
[12:32] <Lorgara> thx bones
[12:32] <VonDredth> (no hyi vittu)
15[12:32] <@NiTe> 1d20+10 confirm Konstantiniin
13[12:32] <Bones> NiTe, confirm Konstantiniin: 12 [1d20=2]
[12:32] <Beasly> (ihan perus)
[12:32] <VonDredth> (seki vielä)
15[12:32] <@NiTe> Kaikkiin ilmeisesti osui?
[12:33] <Beasly> joo
15[12:33] <@NiTe> 1d8+3 Konstantin; 1d8+3 Beasly; 1d8+3 Lorgara; 1d8+3 Magne; 1d8+3 Vialeea 13[12:33] <Bones> NiTe, Konstantin: 7 [1d8=4]; Beasly: 9 [1d8=6]; Lorgara: 9 [1d8=6]; Magne: 4 [1d8=1]; Vialeea: 5 [1d8=2]
15[12:33] * VonDredth kiroilee skaldiksi kovaan ääneen.
[12:34] <Beasly> "Auts! Julman kepposen ovat tehneet"
15[12:34] <@NiTe> Arkku on tyhjä.
[12:34] <Beasly> 1d8+1 clw-wand
[12:34] <Bones> Beasly, clw-wand: 8 [1d8=7]
[12:34] <Magne> "Kautta Gorumin, että vihaankin ansoja. Kuoleminen kunniallisessa taistelussa on hieno asia, mutta tämmöinen saa vain sappeni kiehumaan."
[12:34] <Vialeea> "Nopeasti ovat ansan tehneet, inhotukset."
[12:35] <Magne> "Minä olen oppinut myös käyttämään noita sauvoja, kysykää vain jos haluatte minun käyttävän sitä teihin," Magne sanoo ja tökkää itseään omalla sauvallaan
[12:35] <VonDredth> "Kuule, Beasly, liikenisikö tuosta minullekin? En ole tullut vielä hankkiineksi moista, koska en osaa käyttää"
[12:35] <Magne> 1d8+1
[12:35] <Bones> Magne, 1d8+1: 3 [1d8=2]
15[12:35] * Lorgara irvistää ja kaivaa vaivalloisesti oman parannussauvansa esiin, ojentaen sitä sitten muille veren vuotaessa valtoimenaan kilpikäden hartiasta.
[12:35] <Lorgara> "...oletan että joku teistä vaivautuu avustamaan minuakin."
15[12:35] * Magne menee Lorgaran luokse
[12:35] <Magne> 1d8+1
[12:35] <Bones> Magne, 1d8+1: 4 [1d8=3]
[12:35] <Beasly> "no tottakai, me Menastiitti olemme avuliasta sakkia"
[12:35] <Beasly> 1d8+1 Dreadthiin
[12:35] <Bones> Beasly, Dreadthiin: 9 [1d8=8]
[12:36] <VonDredth> "Kiitoksia!"
[12:36] <Lorgara> "Kenties toisenkin kerran."
[12:36] <Magne> 1d8+1
[12:36] <Bones> Magne, 1d8+1: 9 [1d8=8]
[12:36] <Vialeea> "En ole vielä saanut omaa sauvaa, voisiko joku lainata?"
[12:36] <Lorgara> "Kiitoksia. Yritän maksaa tämän takaisin."
[12:36] <Beasly> "noh tottakai, senhän takia minä olenkin mukana"
[12:36] <Beasly> 1d8+1 Vialeea
[12:36] <Bones> Beasly, Vialeea: 3 [1d8=2]
[12:37] <Vialeea> "Kiitos, enköhän tällä pärjää."
[12:37] <Beasly> "Menasin siunasta meille, että vastaisuudessa vältymme tälläisiltä ansoilta"
[12:37] <Magne> "Ei ole mitään takaisin maksettavaa, olemme samassa veneessä tässä."
[12:37] <Magne> "Toivotaan, että Menas kuulee tämän."
[12:37] <Beasly> "no, jatkakaamme matkaa Lady Argentea odottaa meitä varmasti"
[12:38] <Lorgara> "Toivottavasti."
15[12:38] <@NiTe> Jatkatteko matkaa?
[12:38] <Beasly> kyllä
[12:38] <Lorgara> Jos kaikki kokevat olonsa ehjiksi.
[12:39] <Vialeea> Jatketaan.
[12:39] <VonDredth> joo
15[12:39] <@NiTe> Jatkatte matkaa.
15[12:40] <@NiTe> Polkunne nousee ensin mäen päälle ja laskeutuu sitten pieneen laaksoon, johon lunta on kertynyt paksummin.
15[12:40] <@NiTe> Liike näin paksussa lumessa on neljä ruutua per viisi jalkaa.
15[12:41] <@NiTe> Ja sit kaikki heittää Perceptionia ja kertoo mulle, millainen panssari on päällä.
[12:41] <VonDredth> perska 1d20+1
[12:41] <Beasly> 1d20+7-4 perception skill
[12:41] <Bones> Beasly, perception skill: 21 [1d20=18]
[12:41] <Magne> 1d20+4 Magne perception
[12:41] <Bones> Magne, Magne perception: 10 [1d20=6]
[12:41] <VonDredth> 1d20-3
[12:41] <Bones> VonDredth, 1d20-3: 12 [1d20=15]
[12:41] <Magne> Light armor Magnella
[12:41] <Lorgara> 1d20+3-4 perc
[12:41] <Bones> Lorgara, perc: 12 [1d20=13]
[12:41] <Lorgara> Chain shirt.
15[12:41] * Beasly on päällä mithril shirt
[12:41] <Vialeea> 1d20 +2 -4 Vialeea perception
[12:41] <Bones> Vialeea, +2 -4 Vialeea perception: 5 [1d20=5]
[12:42] <VonDredth> (lamellar steel, olikohan toi ny medium vai heavy)
[12:42] <Vialeea> Ei haarniskaa.
[12:42] <Vialeea> 1d20+1-4 rotta Morgana perception
[12:42] <Bones> Vialeea, rotta Morgana perception: 15 [1d20=18]
[12:42] <VonDredth> (mediumi)
[12:42] <Magne> eiku niin, miinus 4
[12:42] <Magne> 1d20 persk
[12:42] <Bones> Magne, persk: 17 [1d20=17]
15[12:43] <@NiTe> Kahlaatte halki lumen vaivalloisesti kun kesken kaiken, pyytämättä ja yllättäen, kinoksista räjähtää esiin jokin peto, joka käy Vialeean kimppuun.
[12:43] <Vialeea> "Apua!"
[12:43] <VonDredth> "Mikä se oli?!"
[12:43] <Magne> "Näytetään pedolle teräksen salaisuus!"
[12:44] <Magne> 1d20+2 insk?
[12:44] <Bones> Magne, insk?: 14 [1d20=12]
15[12:44] <@NiTe> 1d20+5 Vialeeaan
13[12:44] <Bones> NiTe, Vialeeaan: 23 [1d20=18]
15[12:44] <@NiTe> Osunee.
15[12:45] <@NiTe> 1d8+3 vahinkoa; 1d20+9 grapple
13[12:45] <Bones> NiTe, vahinkoa: 4 [1d8=1]; grapple: 28 [1d20=19]
15[12:45] <@NiTe> 2#1d20+5 rake
13[12:45] <Bones> NiTe, rake: 9 [1d20=4], 17 [1d20=12]
15[12:45] <@NiTe> 9 ei varmaan osu?
[12:46] <Vialeea> Ei. AC 14, FF 11.
15[12:46] <@NiTe> 1d4+2 vielä lisää
13[12:46] <Bones> NiTe, vielä lisää: 6 [1d4=4]
15[12:46] * Vialeea pyörtyy.
15[12:47] <@NiTe> Näette miten lumen keskeltä hyökkäsi miehen mittainen valkoinen käärmeenkaltainen olento.
[12:47] <Beasly> know. nature?
15[12:47] <@NiTe> Sillä on ammottava kita täynnä neulanteräviä raateluhampaita ja päänsä takana pienenpienet kädet, joilla se repii Vialeeaa. Lumi muuttuu punaiseksi.
15[12:47] <@NiTe> Knowledge (arcana).
15[12:47] <@NiTe> Ja aloitetta.
[12:47] <Magne> 1d20+6 Magne Arcana
[12:47] <Bones> Magne, Magne Arcana: 23 [1d20=17]
[12:47] <Lorgara> 1d20+7 arcana
[12:47] <Bones> Lorgara, arcana: 25 [1d20=18]
[12:47] <VonDredth> 1d20+2
[12:47] <Bones> VonDredth, 1d20+2: 21 [1d20=19]
[12:47] <Beasly> 1d20+2 bardic
[12:47] <Bones> Beasly, bardic: 14 [1d20=12]
[12:48] <Magne> Magnen aloite oli 14
[12:48] <Beasly> 1d20+3 aloite
[12:48] <Bones> Beasly, aloite: 5 [1d20=2]
[12:48] <Lorgara> 1d20+4 insk
[12:48] <Bones> Lorgara, insk: 24 [1d20=20]
15[12:48] <@NiTe> 1d20+2 veitikan aloite
13[12:48] <Bones> NiTe, veitikan aloite: 17 [1d20=15]
[12:48] <VonDredth> (toi oli siis inikka)
[12:48] <Beasly> (muistakaa lippu!)
[12:48] <Vialeea> 1d20+3 Vialeea init; 1d20+2 rotan init
[12:48] <Bones> Vialeea, Vialeea init: 11 [1d20=8]; rotan init: 6 [1d20=4]
[12:48] <VonDredth> (jee!)
[12:48] <Beasly> (löytyy topicista, osuminen ja damage stäckkää bardic performancen kanssa, mutta fear ei)
[12:49] <VonDredth> (oho oho, tässähän vois siis harkita ihan pyssyä... tekis hurjat 1d12+3 PBS,lippu & insp couragella)
15[12:50] <@NiTe> Tosiaan, Lorgara ja Magne tunnistavat olennon tatzlwyrmiksi.
[12:50] <Vialeea> (AFK 5 min. Vialeean stabilize check 1d20+3-damage, nyt siis 1d20+3-2)
15[12:50] <@NiTe> Se on vähäinen ja etäinen lohikärmeiden sukulainen.
[12:50] <Magne> Onks jotain mitä siitä voisi muistaa lukeneensa?
15[12:51] <@NiTe> Ne ovat viekkaita ja vaarallisia ja hengittävät myrkyllistä kaasua.
15[12:51] <@NiTe> (Sen lisäksi että niillä pounce ja rake, kuten juuri havaitsitte.)
15[12:51] <@NiTe> Immuuneja halvaannuttaville ja nukuttaville efekteille, muuten tottelevat väkivaltaa normaalisti.
15[12:51] <@NiTe> Lorgaran vuoro.
[12:52] <Lorgara> Kuinka kaukana otus on?
[12:52] <Magne> "Varokaa, tuo hengittää myrkkyjä!"
15[12:53] <@NiTe> 15 jalkaa.
[12:53] <Lorgara> Vedän liikkeessä äpärämiekan ja liikun 10 jalkaa sitä kohti. Seuraava.
15[12:53] <@NiTe> Konstantin!
[12:53] <Lorgara> (Toi oli siis double move tässä hangessa.)
15[12:53] * VonDredth rämpii sivuun 5 ft., vetää musketin selästään, ja yrittää saada suoran linjan ja ampua lasauttaa (kuuluu muuten sit aika perkeleen kauas)
[12:54] <VonDredth> (jos mä heitän vaan noi nopat ja lasken sen mitä tiedän itse. lisää sit muuttujat?)
15[12:54] <@NiTe> Joo.
[12:55] <VonDredth> 1d20+5 touchiin; 1d12+2 pbs+lippu
[12:55] <Bones> VonDredth, touchiin: 25 [1d20=20]; pbs+lippu: 8 [1d12=6]
[12:55] <VonDredth> (oho!)
15[12:55] <@NiTe> Konffaa?
[12:55] <VonDredth> 1d20+5
[12:55] <Bones> VonDredth, 1d20+5: 11 [1d20=6]
15[12:55] <@NiTe> Onko tuossa mukana -4 penalty lumisateesta?
[12:55] <Beasly> rangediin tuli miinuksia, koska satoi :(
[12:55] <VonDredth> ei oo
[12:55] <VonDredth> unohdin (koska se ei ole topicissa!)
15[12:56] * Beasly changes topic to 'Flagbearer: +1 morale to hit&damage and fear&charm | Lumisade: -4 perception & -4 ranged attacks'
[12:56] <VonDredth> (^^)
15[12:56] <@NiTe> Konstantinin luoti pamauttaa tatzlwyrmin olkaan ammottavan reiän, mutta otus ei ole moksiskaan vielä tuollaisesta.
15[12:57] <@NiTe> Olento lähtee kiemurtelemaan lumen alle, tajuton Vialeea vielä puristuksessaan.
[12:57] <VonDredth> "Älkää päästäkö sitä karkuun!"
[12:58] <Magne> "Piru vie! En suostu antamaan toverini kuolla tällä tavalla!"
15[12:58] <@NiTe> Magne.
[12:58] <Magne> Näkyykö sitä siis missään?
[12:58] <Magne> tai voiko päätellä minne meni?
15[12:59] <@NiTe> Otus on 25 jalan päässä Magnesta möyrimässä halki nietosten.
[12:59] <Magne> Menossa poispäin meistä ilmeisesti?
15[12:59] <@NiTe> Joo.
15[12:59] <@NiTe> Ei sekään täällä mitään älytöntä vauhtia paahda.
15[12:59] <@NiTe> Eikun anteeksi, 20 jalan.
[12:59] <Magne> 30 jalan liikkeellä, pääsen 15 tässä lumessa eteenpäin?
15[13:00] <@NiTe> Joo.
[13:00] <Magne> Kaivan Äpärämiekan tupestaan ja juoksen sen olennon viereen
[13:00] <Lorgara> "Sulatanko hankea?"
[13:00] <Vialeea> (Takas)
[13:00] <Magne> En ehdinne löydä kuitenkaan
15[13:00] <@NiTe> 1d20+3-2 Vialeean stabilize
13[13:00] <Bones> NiTe, Vialeean stabilize: 6 [1d20=5]
15[13:00] <@NiTe> Newp. Beasly.
[13:00] <Magne> *lyödä siis
[13:01] <Vialeea> Rotta ei taida tietää mitä tehdä kun valtiatar on tajuton.
[13:01] <Beasly> 15 jalkaa kohti petoa ja ase esiin.
15[13:01] <@NiTe> Jees.
[13:01] <Beasly> tuplaliikkeellä
15[13:01] <@NiTe> Lorgara.
[13:01] <Beasly> CI short sword
[13:02] <Lorgara> Saanko burning handsin asemoitua mitenkään niin että saisin hankea sulatettua kavereiden ja madon välistä niin etten tapa ketään?
[13:02] <Lorgara> Liikettä max 5 ft.
15[13:02] <@NiTe> Et. Sä olit aluksikin kauimpana Vialeeasta ja nyt tuo vetää suoraan poispäin.
[13:03] <Lorgara> No mä en sitten oikein pysty tekemään mitään.
15[13:03] <@NiTe> Nyt etäisyyttä on jo 30 jalkaa ja siinä on Beasly ja Magni välissä.
[13:03] <Lorgara> Mikä action on pudottaa reppu?
15[13:03] <@NiTe> Move.
[13:03] <Lorgara> No sit tiputan repun ja loitsin expeditious retreatin itteeni. Ei siitä kerkeä mitään hyötyä olla, mutta yritän nyt kuitenkin.
15[13:03] <@NiTe> Konstantin.
15[13:04] <@NiTe> Sulla on se sama 30 jalkaa. Vihulla on suhun cover kun kaveris on tiellä. [13:05] <VonDredth> (konsta on auttamatta hitain, eikä oikein pääse ottamaan kiinni. full-round menee ladata ase)
15[13:05] <@NiTe> Sit se on otus itse.
15[13:06] <@NiTe> Hmm. Jotkut saaliseläimet seuraavat sitä.
15[13:06] <@NiTe> 1d2 korkealla Magni
13[13:06] <Bones> NiTe, korkealla Magni: 1 [1d2=1]
[13:06] <Beasly> \o/
[13:06] <Beasly> AC18
15[13:06] <@NiTe> Se tiputtaa Vialeean ja haukkaa Beaslya.
15[13:06] <@NiTe> 1d20+5
13[13:06] <Bones> NiTe, 1d20+5: 7 [1d20=2]
15[13:06] <@NiTe> Magne.
[13:07] <Magne> Pääseekö movella jo lyömään?
15[13:07] <@NiTe> Joo, oot iholla.
[13:07] <Magne> Aktivoin swiftillä arkkeologin tuurini ja mäiskäytän lohikäärmeenkaltaista kovaa
[13:07] <Magne> 1d20+6; 1d10+7
[13:07] <Bones> Magne, 1d20+6: 9 [1d20=3]; 1d10+7: 12 [1d10=5]
[13:08] <Magne> joo, eip mittään
[13:08] <Vialeea> 1d20+3-3 Vialeea stabilize
[13:08] <Bones> Vialeea, Vialeea stabilize: 16 [1d20=16]
15[13:08] <@NiTe> Beasly.
[13:08] <Beasly> olen iholla jo myös?
[13:08] <Beasly> jossain Magneen lähellä?
15[13:08] <@NiTe> Joo.
15[13:08] <@NiTe> Vieressä.
[13:08] <Beasly> aidaan Magnen osumista
15[13:08] <@NiTe> Ei se sua muuten olis päässyt puremaan.
[13:08] <Beasly> jooh
15[13:08] <@NiTe> Tää on medium, kuitenkin.
[13:08] <Beasly> 1d20+3
[13:08] <Bones> Beasly, 1d20+3: 21 [1d20=18]
[13:09] <Magne> nice
15[13:09] <@NiTe> Lorgara.
[13:09] <Beasly> onnistuu, magnella +4 seuravaan hyökkäykseen
[13:09] <Lorgara> Ehdinkö 60 jalan liikkeellä viereen?
15[13:09] <@NiTe> Ehdit.
[13:09] <Lorgara> Kipitän viereen ja näytän kärmekselle äpärämiekan bisnespäätä.
[13:10] <Lorgara> 1d20+4
[13:10] <Bones> Lorgara, 1d20+4: 23 [1d20=19]
[13:10] <Lorgara> 1d20+4 konf
[13:10] <Bones> Lorgara, konf: 7 [1d20=3]
[13:10] <Lorgara> Osunee silti?
15[13:10] <@NiTe> Joo.
[13:10] <Lorgara> 1d10+2
[13:10] <Bones> Lorgara, 1d10+2: 9 [1d10=7]
[13:11] <Beasly> +1 damagea lipusta!
15[13:11] <@NiTe> Vielä täällä. Konstantin.
[13:11] <Lorgara> No sit vielä yks pinna.
15[13:11] <@NiTe> Siltikin täällä.
[13:11] <VonDredth> (onko joku edessä?) precise shot löytyy.)
15[13:11] <@NiTe> Kaikki on edessä.
[13:12] <VonDredth> (pääseekö lumihankifaivarilla eli yhdellä movella coverin takaa ampumaan?)
15[13:12] <@NiTe> Ei.
[13:12] <VonDredth> (no perkele, ammutaan silti, touchiin on tunnetusti helpompi osua.)
[13:12] <VonDredth> 1d20+5-8
[13:12] <Bones> VonDredth, 1d20+5-8: 14 [1d20=17]
[13:13] <VonDredth> (nyt oli melee ja sää mukana!)
15[13:13] <@NiTe> Eikö sulla pitänyt olla Precise Shot?
[13:13] <Magne> mut se cover tulee sen otuksen AC:n, ei siun hyökkäykseen
[13:13] <Beasly> cover oletettavasti
[13:13] <VonDredth> (eiku siis sää ja coveri)
15[13:13] <@NiTe> Cover bonus tulee Armor Classiin.
15[13:13] <@NiTe> Melee penalty tulee hyökkäysheittoon.
15[13:14] <@NiTe> Sä lasket melee penaltyn, mä lasken cover bonuksen.
[13:14] <VonDredth> (ookoo. sit toi tulos on 18)
15[13:14] <@NiTe> Eli kun laskemme tuon uudelleen, se osuu.
15[13:14] <@NiTe> Heitä lämää.
[13:14] <VonDredth> 1d12+2
[13:14] <Bones> VonDredth, 1d12+2: 11 [1d12=9]
[13:14] <VonDredth> (vai onko se enää point blankilla?)
[13:14] <Beasly> on kyl
15[13:14] <@NiTe> Musketin laukaus kajahtaa toistamiseen talvisessa metsässä ja tatzlwyrmin pää hajoaa kuin kypsä meloni.
15[13:15] <@NiTe> (Epäolennaista lopputuloksen kannalta.)
[13:15] <VonDredth> (öököö)
15[13:15] <@NiTe> Magne.
15[13:15] * Magne pudottaa aseensa ja tökkää Vialeeaa nopeasti sillä
[13:15] <Magne> (jos siis combat loppui)
[13:15] <VonDredth> (millä?)
15[13:15] * Beasly syöksähtää kohti Vialeeaa
[13:15] <Magne> *pudottaa aseensa, kaivaa tikun ja tökkää sillä Vialeaa
[13:16] <Magne> Mut jos se otus on siinä vielä, niin lyödään. Oletin että jos pää hajoaa, ni se ei enää pureskele
15[13:16] <@NiTe> Joo, kuollut se on.
[13:16] <Magne> jep, eli tikutus
[13:16] <Magne> 1d8+1
[13:16] <Bones> Magne, 1d8+1: 6 [1d8=5]
15[13:17] * Vialeea avaa silmänsä
[13:17] <Beasly> "onko kaikki hyvin?"
[13:17] <Beasly> "ei varmasti otahan minultakin"
[13:17] <Beasly> 1d8+1
[13:17] <Bones> Beasly, 1d8+1: 4 [1d8=3]
[13:17] <Magne> "Siinä meinasi käydä pahasti, on ilo nähdä hengen palaavan ruumiisesi Vialeea"
[13:17] <Vialeea> "Kiitos kun tulitte hakemaan."
[13:18] <Beasly> "kuulut porukkaan, mm... olisikohan tällä madolla jonkinlainen pesä jossain" potkii tasselimatoa
[13:18] <Vialeea> "Missäs Morgana on?"
15[13:18] * Lorgara ravistelee miekasta veret hankeen.
[13:18] <VonDredth> "Hrm, joo. Vaikka keijuksi sinuakin voisi tituleerata, ei teikäläiset ihan niin inhottavia ole. Ei pahalla:"
15[13:18] * Vialeea huomaa rottansa juoksevan luokseen, ja kipuavan takaisin olkapäälle.
[13:19] <Magne> "Jotkut lohikäärmeet keräävät kyllä muiden olentojen aarteita, ehkä tämäkin."
[13:19] <Vialeea> "Olisi parempi olla jotain arvokasta. Korvaukseksi näistä rei'istä nahassani."
[13:19] <Magne> "Kas, sinäkin käytät tätä jaloa asetta Lorgara. Voisimme kenties vaihdella tekniikoita tehtävämme jälleen?"
[13:19] <Lorgara> "Kenties."
[13:19] <Beasly> "jospa nopeasti kasotaan ympärillemme ja sitten jatkamme kohti Lady Argenteaa"
15[13:20] * VonDredth menee tutkimaan tatzlwyrmin raatoa josko siitä saisi mukaan jonkin hienon matkamuiston. Vaikkapa jokin hammas tai sarvi.
15[13:20] <@NiTe> Jonkun hampaan saat.
[13:20] <Beasly> "oletettavasti tässä suunnassa" näyttää suuntaa, mihin tasselimato oli lyllertämässä Vialeean kidassaan
[13:20] <Magne> 1d20 perskaa löytyykö käärmeksen pesää
[13:20] <Bones> Magne, perskaa löytyykö käärmeksen pesää: 14 [1d20=14]
15[13:20] <@NiTe> Ei löydy.
[13:20] <Beasly> 1d20+7-4
[13:20] <Bones> Beasly, 1d20+7-4: 10 [1d20=7]
15[13:21] <@NiTe> Otus ei selvästikään ole suojavärinsä ja luontevan lumessa liikkumisensa puolesta paikallista faunaa.
[13:21] <Vialeea> 1d20+2-4 Vialeea etsii pesää; 1d20+1-4 rotta auttaa
[13:21] <Bones> Vialeea, Vialeea etsii pesää: 17 [1d20=19]; rotta auttaa: 16 [1d20=19]
[13:21] <Lorgara> "Meillä lienee tärkeämpääkin tekemistä kuin pyöriä täällä hangessa."
[13:21] <Beasly> "häiritsevää, miten omat koti kunnat muuttuvat näin paljon"
[13:21] <Beasly> "näkyykö niitä jälkiä, joita seurasimme aikaisemmin, vielä?
15[13:22] <@NiTe> Vialeea arvelee että baarissa kävis parempi flaksi.
15[13:22] <@NiTe> (Anteeksi. Jatketaan.)
15[13:22] <@NiTe> Näitä jälkiä seuraisi sokeakin.
15[13:22] * VonDredth sitoo komean raateluhampaan lujalla narulla roikkumaan muskettinsa piippuun. Tarkemmalla tarkastelulla voi huomata myös muita matkamuistoja, kuten minotaurin nenärengas.
[13:22] <Beasly> (no johan on jäljet, suorastaan huutavat seuraamaan)
[13:23] <Magne> Magne laittaa parannussauvansa takaisin vyöllensä, poimii aseensa ja pitää sitä kädessään kävellessään eteenpäin
15[13:23] <@NiTe> Tässä on tosiaan yli jalan verran lunta ja tästä on marssinut riittävän suuri rosvojoukko vyöryttämään näkemänne karavaanin, josta laskitte kymmenen surmattua vartijaa.
[13:23] <Vialeea> "Komeat muistot. Pitää itsekin keräillä jos onnistun joskus olemaan iskujen antavana osapuolena."
[13:23] <Beasly> mjooh, lunta vaan sataa kokoajan :)
15[13:24] <@NiTe> Jatkatte matkaa ja pääsette onneksenne korkeampaan maastoon, jossa lunta ei ole nietostunut aivan noin raivostuttavasti.
[13:24] <Magne> "Minä kerään muistoja laulujen muodossa. Kenties tästäkin seikkailusta kirjoitan jonkinlaisen kappaleen."
15[13:24] <@NiTe> Heittäkääs tässä vaiheessa mulle kaikki Fort save.
15[13:24] <@NiTe> Cold-weather outfitista saa +5.
15[13:24] <@NiTe> Vialeean ei taida tarvita.
[13:24] <Magne> 1d20+9 fort
[13:24] <Bones> Magne, fort: 14 [1d20=5]
[13:24] <VonDredth> (ja turkiksista +2 lisää muistaakseni)
[13:24] <Beasly> 1d20+9 fort-save
[13:24] <Bones> Beasly, fort-save: 19 [1d20=10]
[13:24] <Vialeea> Joo, constant endure cold tulee arkkityypistä.
15[13:24] <@NiTe> Pinoutuuko se muka?
[13:25] <Lorgara> 1d20+9 fort
[13:25] <Bones> Lorgara, fort: 27 [1d20=18]
[13:25] <VonDredth> (tarkistan)
[13:25] <VonDredth> (nimetön bonus. ainoastaan ei stackkaa survivalin bonuksen kanssa)
15[13:26] <@NiTe> No sit varmaan joo.
[13:26] <VonDredth> 1d20+11
[13:26] <Bones> VonDredth, 1d20+11: 21 [1d20=10]
15[13:26] <@NiTe> Magne kämmäs kuitenkin.
[13:26] <Magne> viddu
15[13:26] <@NiTe> 1d6 nonlethal Magnelle
13[13:26] <Bones> NiTe, nonlethal Magnelle: 3 [1d6=3]
[13:27] <Magne> "Kehoni on yleensä kestävämpi kylmää varten, ehkäpä Absalomin lämpimät tuulahdukset ovat tehneet minusta pehmeämmän."
15[13:27] <@NiTe> Olette kulkeneet nyt hieman yli tunnin lumisessa metsässä.
[13:27] <Beasly> madon jälkeen ei ole näkynyt mitään lunta erikoisempaa?
15[13:28] <@NiTe> Tulette tiheämpikasvuiselle alueelle, jossa puista roikkuu kummallisia höyhennippuja ja fetissejä, jotka heiluvat hiljaa tuulessa.
15[13:28] <@NiTe> Niistä kaikista törröttää pieniä neuloja.
[13:28] <Vialeea> "Varokaas, jos täälläkin on yllätys tai ansa."
[13:29] <Vialeea> 1d20+9 Vialeea arcana; 1d20+7 Vialeea spellcraft
[13:29] <Bones> Vialeea, Vialeea arcana: 10 [1d20=1]; Vialeea spellcraft: 9 [1d20=2]
15[13:29] * VonDredth käärii hihansa ylös, poimii maasta kourallisen lunta ja tekee lumipallon.
15[13:29] * Vialeea ei oikein ymmärrä mitään.
[13:29] <Magne> "Tämä voi olla myös paikallisen heimon aluetta. Suosittelen varovaisuutta, mutta jos näemme ihmisiä, suosittelen että yrittäisimme kommunikoida heidän kanssaan."
[13:29] <VonDredth> "Kokeillaanko?" hän sitten kysyy kohottaen palloa.
15[13:30] <@NiTe> Vialeea tutkii niitä lähemmin ja toteaa että ne ovat jäätyneitä lintuja.
15[13:30] <@NiTe> Neulat eivät ole metallia vaan jäätä.
[13:30] <Beasly> "ansalta tuo klylä kovasti näyttää"
[13:31] <Beasly> "kah kylmyys on iskenyt jo huuliini" venyttelee huuliaan
15[13:31] <@NiTe> Ei ole ansa, on väijytys.
[13:31] <Vialeea> "Miksi kukaan jäädyttäisi lintuja? Onkohan tässä taikuutta?" (Detect magic taas).
[13:31] <Beasly> "voi Menas, miksi olet hylännyt minut näin?"
15[13:31] <@NiTe> Arvotaan kolme onnekasta: Lorgara 1, Konstantin 2, Magne 3, Beasly 4, Vialeea 5.
15[13:31] <@NiTe> 3#1d5
13[13:31] <Bones> NiTe, 3#1d5: 4 [1d5=4], 1 [1d5=1], 2 [1d5=2]
[13:31] <Beasly> \o/
[13:31] <Lorgara> b
[13:31] <VonDredth> jei
[13:31] <Beasly> flat ac 15
[13:31] <VonDredth> flattia jos hakee, 16
15[13:32] <@NiTe> 1d20+8 Beasly; 1d20+8 Lorgara; 1d20+8 Konstantin
13[13:32] <Bones> NiTe, Beasly: 14 [1d20=6]; Lorgara: 11 [1d20=3]; Konstantin: 25 [1d20=17]
[13:32] <Lorgara> Njet.
[13:32] <Beasly> eips
15[13:32] <@NiTe> 1d2-2 Konstantiniin
13[13:32] <Bones> NiTe, Konstantiniin: 0 [1d2=2]
15[13:32] <@NiTe> Konstantin ottaa pinnan täppiä ja Fort saven.
[13:32] <VonDredth> 1d20+4
[13:32] <Bones> VonDredth, 1d20+4: 21 [1d20=17]
15[13:33] <@NiTe> Ei ongelmaa. Nyt saa heittää Perceptionia, muistakaa -4 penalty.
15[13:33] * VonDredth säpsähtää osumasta ja pudottaa lumipallon kädestään.
[13:33] <VonDredth> 1d20-3
[13:33] <Bones> VonDredth, 1d20-3: 13 [1d20=16]
[13:33] <Lorgara> 1d20-1 persk
[13:33] <Bones> Lorgara, persk: 16 [1d20=17]
[13:33] <Magne> 1d20+4-4
[13:33] <Bones> Magne, 1d20+4-4: 14 [1d20=14]
[13:33] <Beasly> 1d20+7-4 prec-skill
[13:33] <Bones> Beasly, prec-skill: 21 [1d20=18]
[13:33] <Beasly> perc*
15[13:33] <@NiTe> Teitä ammutaan pienenpienillä jäisillä nuolilla jostain puista.
[13:33] <Vialeea> 1d20+2-4 Vialeea; 1d20+1-4 rotta
[13:33] <Bones> Vialeea, Vialeea: 2 [1d20=4]; rotta: 2 [1d20=5]
15[13:33] <@NiTe> 3#1d20 Stealthit
13[13:33] <Bones> NiTe, Stealthit: 20 [1d20=20], 19 [1d20=19], 20 [1d20=20]
[13:34] <Magne> "Tulkaa alas puista, jotta voimme jutella kanssanne," Magne huutaa ylös, yrittäen hoitaa tämän puhumalla
15[13:34] <@NiTe> Beasly näkee vihollisenne, kolme jalan mittaista sini-ihoista olentoa, joilla on käsissään pienenpienet jouset.
15[13:34] <@NiTe> Aloitetta.
15[13:34] <@NiTe> 1d20+3
13[13:34] <Bones> NiTe, 1d20+3: 21 [1d20=18]
[13:34] <Beasly> 1d20+3 aloite
[13:34] <Bones> Beasly, aloite: 11 [1d20=8]
[13:34] <Lorgara> 1d20+4 init
[13:34] <Bones> Lorgara, init: 23 [1d20=19]
[13:34] <Vialeea> 1d20+3 Vialeea; 1d20+2 rotta
[13:34] <Bones> Vialeea, Vialeea: 11 [1d20=8]; rotta: 5 [1d20=3]
[13:34] <Magne> 1d20+2 Magne insk
[13:34] <Bones> Magne, Magne insk: 15 [1d20=13]
[13:35] <Beasly> know.nature?
[13:35] <VonDredth> 1d20+2
[13:35] <Bones> VonDredth, 1d20+2: 17 [1d20=15]
15[13:35] <@NiTe> Mitkä on Beaslyn ja Vialeean Dexterityt?
15[13:35] <@NiTe> Kyllä, Knowledge (nature) tunnistaa.
[13:35] <Beasly> 16
[13:36] <Vialeea> 16
[13:36] <Beasly> 1d20+2 bardic know
[13:36] <Bones> Beasly, bardic know: 16 [1d20=14]
15[13:36] <@NiTe> Roll-off.
[13:36] <Beasly> 1d2 vialee isolla?
[13:36] <Bones> Beasly, vialee isolla?: 1 [1d2=1]
[13:37] <Beasly> vai heitetäänkö d20:stä?
15[13:37] <@NiTe> Beasly tunnistaa nuo jonkinlaisiksi talvikeijuiksi, mutta ei osaa sanoa enempää.
15[13:37] <@NiTe> Ei heitetä, tuo riittää.
[13:37] <Beasly> jees
15[13:37] <@NiTe> Oletettavasti ulfeenin neuvot pätevät.
15[13:38] <@NiTe> Niitä on kolme, eri puolilla polkua, kaikki noin 15 jalan päässä teistä, kykkimässä matalalla puiden oksilla.
15[13:38] <@NiTe> Niillä on myös sudenkorentomaiset siivet selässään.
15[13:38] <@NiTe> Lorgara.
[13:39] <Beasly> edelleen korkeat kinokset?
15[13:39] <@NiTe> Ei. Nyt enää tavallista diffaria.
[13:39] <Lorgara> "Ovatko nämä nyt niitä kylmää rautaa tottelevia?"
15[13:39] <@NiTe> Tosiaan, vain Beasly näkee ne.
[13:39] <Lorgara> äh, ignore sitten
[13:39] <Lorgara> "Mitä tapahtuu?"
[13:40] <Beasly> (ei voi puhua, ei ole vielä oma vuoro)
15[13:40] <@NiTe> Voit ottaa standard actionina uuden Perceptionin.
[13:40] <Lorgara> Delay.
15[13:40] <@NiTe> Tai delayn, tietenkin.
[13:40] <Lorgara> Tulen delaysta pois sitten kun joku selittää mitä tapahtuu.
15[13:41] <@NiTe> Sit ne. Uudestaan!
15[13:41] <@NiTe> 1d20+8 Beasly; 1d20+8 Lorgara; 1d20+8 Konstantin
13[13:41] <Bones> NiTe, Beasly: 22 [1d20=14]; Lorgara: 14 [1d20=6]; Konstantin: 20 [1d20=12]
[13:41] <Beasly> osuu
[13:41] <Lorgara> Njet.
15[13:41] <@NiTe> 1d2-2 Beasly; 1d2-2 Konstantin
13[13:41] <Bones> NiTe, Beasly: -1 [1d2=1]; Konstantin: -1 [1d2=1]
[13:41] <Beasly> 1d20+4 fort save
[13:41] <Bones> Beasly, fort save: 19 [1d20=15]
15[13:41] <@NiTe> Pinna kummallekin, Fort savet.
[13:41] <VonDredth> 1d20+4
[13:41] <Bones> VonDredth, 1d20+4: 24 [1d20=20]
15[13:41] <@NiTe> Konstantin.
[13:41] <VonDredth> ne juustohöylää mut!
[13:42] <Beasly> (tekeekö ne lethalia, vai muuttuuko toi non-lethlaksi?)
15[13:42] <@NiTe> Tekee lethalia.
[13:42] <Beasly> jees
15[13:42] * VonDredth pudottautuu polvilleen (+2 cover vs ranged/-2 with melee)
[13:42] <VonDredth> 1d20-3 ei näe mittää
[13:42] <Bones> VonDredth, ei näe mittää: 2 [1d20=5]
15[13:42] <@NiTe> 3#1d20
13[13:42] <Bones> NiTe, 3#1d20: 20 [1d20=20], 7 [1d20=7], 16 [1d20=16]
15[13:42] <@NiTe> Joo, ei.
15[13:43] <@NiTe> (Levottomia heittoja näillä.)
15[13:43] <@NiTe> Magne
[13:43] <Magne> Magne laittaa aseensa tuppeen movella, ja standardilla yrittää bongata
[13:43] <Magne> 1d20+4-4
[13:43] <Bones> Magne, 1d20+4-4: 1 [1d20=1]
[13:43] <Magne> ...
15[13:44] <@NiTe> Magne ei näe kuin lunta.
[13:44] <VonDredth> (niin joo, vois ehkä noi actionitkin mainita: free -> kneel, standard -> etsii)
15[13:44] <@NiTe> Beasly.
[13:44] <VonDredth> (movena raapii partaansa)
[13:44] <Beasly> "kah näyttävät olevan jotain lumikeijuja!
[13:44] <Beasly> "Tuolla, tuolla ja tuolla!" "Menaksen nimeen te tulette tuntemaan meidän vihamme tästä hyvästä"
[13:44] <Magne> "Keijuja, missä?"
[13:45] <Beasly> stanulla bardic performance
15[13:45] <@NiTe> Saatte uudet perceptionit.
[13:45] <Beasly> höh
[13:45] <Beasly> 1d20+7-4 perc
[13:45] <Bones> Beasly, perc: 5 [1d20=2]
[13:45] <Beasly> ei sitten
[13:45] <VonDredth> 1d20+1-4
[13:45] <Bones> VonDredth, 1d20+1-4: 12 [1d20=15]
[13:45] <Vialeea> 1d20+2-4 Vialeea; 1d20+1-4 rotta
[13:45] <Bones> Vialeea, Vialeea: 6 [1d20=8]; rotta: 17 [1d20=20]
15[13:45] <@NiTe> No ei sun tartte kun näet ne jo.
[13:45] <Beasly> sentään :P
[13:45] <Magne> 1d20+4-4
[13:45] <Bones> Magne, 1d20+4-4: 2 [1d20=2]
[13:46] <Magne> Magne katselee vain väsyneitä jalkojansa tänään
[13:46] <Beasly> movella lähemmäksi yhtä keijua ja ci short sword käteen
[13:46] <Beasly> next
[13:46] <Lorgara> 1d20-1 perc
[13:46] <Bones> Lorgara, perc: 8 [1d20=9]
15[13:46] <@NiTe> Lorgara näkee yhden.
15[13:46] <@NiTe> Paljonko Beasly liikkuu?
[13:46] <Beasly> 30 -> 15
[13:46] <Beasly> koska diffari
15[13:46] <@NiTe> Beasly pääsee iholle.
[13:46] <Beasly> "hahaa!"
[13:47] <Lorgara> Tuun pois delaysta Beaslyn jälkeen ja menen tutustuttamaan näkemääni keijua moukariin.
[13:47] <Beasly> "täällä on yksi"
15[13:47] <@NiTe> Myös Konstantin näkee yhden.
[13:47] <Vialeea> Vialeea ei taida nähdä ketään? Vai riittääkö rotan onnistuminen?
15[13:47] * Magne ihmettelee missä ne pienet keijut on
15[13:47] <@NiTe> Rotta näkee kaksi, mutta pystyykö se kommunikoimaan tämän tehokkasti?
15[13:47] * Beasly changes topic to 'Flagbearer: +1 morale to hit&damage and fear&charm | Performace +1 competence to hit&damage | Lumisade: -4 perception & -4 ranged attacks'
15[13:48] <@NiTe> Mutta joo, Lorgara tulee inskaan Beaslyn ja Vialeean jälkeen.
15[13:48] <@NiTe> Heitä noppaa jos lyöt jotain?
[13:48] <Vialeea> No koitetaan std nähdä lisää.
[13:48] <Lorgara> En varmaan kerkeä viereen 20 -> 10 liikkeellä.
[13:48] <Vialeea> 1d20+2-4
[13:48] <Bones> Vialeea, 1d20+2-4: 0 [1d20=2]
[13:49] <Vialeea> Aha. Ei auta vaikka rotta piipittää.
15[13:49] <@NiTe> Et ehdi, joo. Vialeea edelleen monttu auki.
[13:49] <Lorgara> Menen viereen.
15[13:49] <@NiTe> Tekeekö Vialeea jotain muuta?
15[13:50] <@NiTe> Tarkistettiin, toi ettiminen onkin vain move.
[13:50] <Vialeea> No std toinen ettiminen?
[13:50] <Vialeea> 1d20+2-4
[13:50] <Bones> Vialeea, 1d20+2-4: 10 [1d20=12]
15[13:50] <@NiTe> Nyt bongaat yhden lorgaran vieressä.
[13:51] <Vialeea> "Ha! Tuolla!"
15[13:51] <@NiTe> Sit ne on ne.
15[13:51] * Beasly AC18
15[13:51] <@NiTe> Beaslyn vieressä oleva tiputtaa jousensa, vetää pikkuriikkisen miekkansa ja taistelee defensiivisesti.
15[13:52] <@NiTe> 1d20-1
13[13:52] <Bones> NiTe, 1d20-1: 19 [1d20=20]
15[13:52] <@NiTe> Kato threat.
15[13:52] <@NiTe> 1d20-1
13[13:52] <Bones> NiTe, 1d20-1: 19 [1d20=20]
15[13:52] <@NiTe> -_-
[13:52] <Beasly> :D
[13:52] <Magne> this is kinda dumb
15[13:52] <@NiTe> 2d2-4 ??
13[13:52] <Bones> NiTe, ??: 0 [2d2=2,2]
15[13:52] <@NiTe> Otat... pinnan lämää. Kai.
15[13:52] <@NiTe> Ja Fort saven.
[13:52] <Beasly> 1d20+4 fort save
[13:52] <Bones> Beasly, fort save: 6 [1d20=2]
15[13:53] <@NiTe> Toinen teke samoin Lorgaran kanssa.
15[13:53] <@NiTe> 1d20-1
13[13:53] <Bones> NiTe, 1d20-1: 0 [1d20=1]
15[13:54] <@NiTe> Ja se kolmas, jota muut kuin Beasly eivät olleet nähneet, lennähtää alas puista Vialeean taakse ja levittää kämmenensä.
15[13:54] <@NiTe> Niistä levähtää Magnen ja Vialeean päälle hämmentävä värikylläinen sateenkaari, joka sävypaljous uhkaa kuormittaa heidän aivonsa täysin.
15[13:55] <@NiTe> Will savet Magne, Vialeea ja rotta, kiitos.
[13:55] <Magne> 1d20+2 Willsave
[13:55] <Bones> Magne, Willsave: 13 [1d20=11]
[13:55] <Beasly> (mul on saving finale)
[13:55] <Vialeea> 1d20 Vialeea; 1d20+3 rotta
[13:56] <Bones> Vialeea, Vialeea: 19 [1d20=19]; rotta: 18 [1d20=15]
[13:56] <Beasly> failaako magne?
15[13:56] <@NiTe> Ravistatte täplät silmistänne ja pysytte toimintakuntoisina.
15[13:56] <@NiTe> Konstantin.
[13:57] <VonDredth> pääseekö ton kolmannen kimppuun yhellä movella?
[13:57] <VonDredth> vai missä ne on
15[13:57] <@NiTe> Paljonko sä liikut?
[13:57] <VonDredth> 20 -> 10
15[13:57] <@NiTe> Et.
[13:57] <VonDredth> jee. kaivan nenää.
[13:57] <VonDredth> eiku
[13:57] <VonDredth> (pyssy ja ammun lähintä. miten kaukana ne on)
15[13:57] <@NiTe> 15 jalkaa.
15[13:58] <@NiTe> Tää joka casti ei oo meleessä.
15[13:58] <@NiTe> Ja nyt tosiaan yksikään ei ole enää keltään piilossa.
[13:58] <VonDredth> 1d20+2 johonkin johon ei ole coveria
[13:58] <Bones> VonDredth, johonkin johon ei ole coveria: 19 [1d20=17]
15[13:59] <@NiTe> Ammut sitä, joka loitsi juuri ja osut kuin osutkin.
[13:59] <VonDredth> 1d12+3
[13:59] <Bones> VonDredth, 1d12+3: 12 [1d12=9]
[13:59] <VonDredth> (piercing & bludgeoning, ei cold iron)
15[13:59] <@NiTe> Kuula levittää keijun viuhkamaiseksi punaiseksi muodostelmaksi lumeen. Puista tippuu lunta niskaanne.
15[14:00] <@NiTe> Kaksi muuta keijua katsovat järkyttyneinä.
15[14:00] <@NiTe> Magne.
[14:00] <Magne> Magne kaivaa esiin kylmärautaisen Morningstarin, katsoo edessään olevaa taikojaa ja sanoo "Sinä tai minä", ja siirtyy lyömään
15[14:01] <@NiTe> Taikojasta tuli just pyrettä.
[14:01] <Magne> 1d20+6; 1d8+5
[14:01] <Bones> Magne, 1d20+6: 13 [1d20=7]; 1d8+5: 10 [1d8=5]
[14:01] <Magne> tai sitten ei
15[14:01] <@NiTe> Ehdit Beaslyn uhkaaman viereen mutta et vielä lyödä.
15[14:01] <@NiTe> Lorgara.
[14:01] <Magne> aa joo, meni ohi
15[14:02] <@NiTe> Edessäsi on paha keiju, mikset jo lyö?
[14:02] <Lorgara> Lyön.
15[14:02] <@NiTe> Wooo!
[14:02] <Lorgara> 1d20+4
[14:02] <Bones> Lorgara, 1d20+4: 17 [1d20=13]
15[14:02] <@NiTe> Osut!
[14:02] <Lorgara> 1d8+2
[14:02] <Bones> Lorgara, 1d8+2: 3 [1d8=1]
[14:02] <Beasly> "tapelkaa kuin Menas konsanaan, käyttäen kaikkea mahdollista mihin vain pysytte. En odota, että olette menasin kaltaisi monitaitureita, jotka kuuden sekunnin aikana voisivat haastaa, sivaltaa(smite), evasoida ja tehdä livahtamisvaihkoa"
15[14:02] <@NiTe> Olikos tää mitä?
[14:03] <Lorgara> Anteeksi, vielä kaks lisää.
[14:03] <Lorgara> Koska saamarin buffit.
[14:03] <Lorgara> Tää oli kylmärautamoukarista.
15[14:03] <@NiTe> Keiju ehtii mennä "piip" kun mojautat sen nurin lumeen.
15[14:03] <@NiTe> Vialeea.
15[14:04] <@NiTe> Hmmmm. Hetkinen, missattiin Beasly.
15[14:04] <@NiTe> Sori.
[14:04] <Beasly> np
15[14:04] <@NiTe> Heitä noppaa, lyöt kuitenkin.
[14:04] <Beasly> 1d20+4
[14:04] <Bones> Beasly, 1d20+4: 7 [1d20=3]
15[14:04] <@NiTe> Et osu, nyt vialeea.
15[14:04] * Vialeea päättää kirota keijun. (Misfortune DC 13.5)
15[14:04] <@NiTe> 1d20+2
13[14:04] <Bones> NiTe, 1d20+2: 14 [1d20=12]
[14:04] <Beasly> performanssi jatkuu
15[14:05] <@NiTe> (Mikä ihmeen .5?)
[14:05] <Vialeea> level * 1/2
[14:05] <Magne> se pyöristetään aina alaspäin, jos saat jollain kikalla sitä vähemmän kuin yhdellä nostettua
15[14:05] <@NiTe> Kaikki pyöristetään alaspäin.
[14:05] <VonDredth> (ellei erikseen mainita toisin; pätee vähän kaikkeen D&D:ssä)
15[14:05] <@NiTe> Keiju vetää johtopäätökset tilanteesta ja ottaa 120 jalan full withdraw'n suuntaan x.
[14:06] <Vialeea> Tuossa ei muistaakseni sanota erikseen että aina 1.
[14:06] <Lorgara> Sit siitä tulee nolla.
[14:06] <VonDredth> jeh
[14:06] <Vialeea> OK. 13.
[14:06] <Vialeea> Onpas huono.
[14:06] <Magne> ens levelillä saat toisen 0.5:n ja sit se kasvaa
[14:06] <Magne> pitkässä juoksussa se nostaa tosi paljon, jos vaa hahmo pysyy hengissä
15[14:06] <@NiTe> Taistelu on funktionaalisesti ohi, koska ei se tule enää takaisin tasaselle ton esityksen jälkeen.
[14:07] <VonDredth> no ei varmaan ku yhellä on kanuuna.
[14:07] <Beasly> "Kiroan sinut Menaksen nimeen! Hän tulee vielä pelastaan meidät kaikki ja samalla hävittämään sinut tästä maailmasta"
15[14:07] <@NiTe> 1d2
13[14:07] <Bones> NiTe, 1d2: 2 [1d2=2]
[14:07] <Magne> "Ihmeellisiä olentoja nämä. Eivät tee paljon vahinkoa ilmeisesti, mutta kestäviä pirulaisia"
[14:07] <Vialeea> "Nämä siis ovat niitä lumikeijuja joita ne pelkäsivät? Kovin pikkuruisia." [14:07] <Beasly> mun fortti vissiin failas?
[14:07] <Magne> 1d20+6 Magne yrittää tunnistaa
[14:07] <Bones> Magne, Magne yrittää tunnistaa: 7 [1d20=1]
[14:07] <Beasly> tuleeko heti jotain oireita?
15[14:08] <@NiTe> Mikä Fortti, milloin?
[14:08] <Beasly> kun se crittas muhun
[14:08] <VonDredth> "jahas, tästä ei taida kyllä enää irrota mitään muistoksi" Konstantin toteaa katsellen lumihankeen levinnyttä punaista roiskelänttiä
[14:08] <Beasly> sain kuusi
[14:08] <Beasly> pyysit heittämään forttisaven
15[14:08] <@NiTe> Ai juu tosiaan.
15[14:09] <@NiTe> Missasin.
[14:09] <Beasly> np
15[14:09] <@NiTe> Olisit ollut staggered, mutta se ei vaikuttanut lopputulemaan.
[14:09] <Beasly> no ei
[14:09] <Beasly> okei, ei muuta
15[14:09] * Beasly changes topic to 'Flagbearer: +1 morale to hit&damage and fear&charm | Lumisade: -4 perception & -4 ranged attacks'
[14:09] <VonDredth> (ihan koska voin, miten pahasti keiju levis?)
15[14:09] <@NiTe> Eniveis, loottaatte näiltä hyvin pienet lyhytmiekat ja -jouset sekä jonkin verran rahaa.
15[14:09] <@NiTe> Tarpeeks.
[14:09] <Beasly> tiny?
15[14:09] <@NiTe> Diminutive.
[14:09] <Beasly> yrf
[14:09] <Beasly> noh, raha on ihan jees
[14:10] <VonDredth> (okei, diminutivesta ei jää kyl mitään jäljelle kun ampuu tylpällä luodilla)
15[14:10] <@NiTe> Jatkatte matkaa.
[14:10] <Beasly> "jatketaan toki matkaa! Tämä oli vain julma hidaste"
[14:10] <Vialeea> "Toivotaan ettei tuo pelkuri varoita ketään."
[14:10] <VonDredth> "Ei taida kyllä olla enää yllätysetua muutenkaan..."
[14:10] <Lorgara> "Jos varoittaa, kukistamme sen."
[14:11] <Magne> "Hän on oppinut läksynsä, juoskoon karkuun mokoma."
[14:11] <VonDredth> "Muskettini kun tuppaa olemaan varsin äänekäs kapistus."
[14:11] <Beasly> "Menas hoitaa hänet kyllä"
15[14:11] <@NiTe> Ette ole kauaakaan kulkeneet kun tulette paikkaan, jossa sorkanjäljet kulkevat rosvojen reitin poikki.
[14:12] <Beasly> voiko yrittää tunnistaa elukkaa jäljistä?
15[14:12] <@NiTe> Naturea.
[14:12] <Magne> 1d20+6 nature
[14:12] <Bones> Magne, nature: 26 [1d20=20]
[14:12] <Beasly> 1d20+2
[14:12] <Bones> Beasly, 1d20+2: 17 [1d20=15]
15[14:13] <@NiTe> Hirvi tästä on talsinut.
[14:14] <Beasly> "mielenkiintoista, mutta meillä ei taida olla jokaiselle jänikselle aikaa, joka tulee vastaan"
[14:14] <Magne> "Luonnon omat eläimet jääköön rauhaan. Hirvet ovat jaloja eläimiä, ja meillä ei ole aikaa tutustua tähän nyt."
[14:14] <Vialeea> "Ei. Hirvet ovat vaarattomia jos emme häiritse, jatketaan."
15[14:14] <@NiTe> Heittäkääs Perceptionia?
[14:14] <Magne> Vielä sataa?
[14:14] <Beasly> 1d20+7-4
[14:14] <Bones> Beasly, 1d20+7-4: 20 [1d20=17]
[14:15] <Vialeea> 1d20+2-4 Vialeea; 1d20+1-4 rotta
[14:15] <Bones> Vialeea, Vialeea: 5 [1d20=7]; rotta: -2 [1d20=1]
15[14:15] <@NiTe> Joo, lunta tuivertaa.
[14:15] <Magne> 1d20+4-4 Persk
[14:15] <Bones> Magne, Persk: 19 [1d20=19]
[14:15] <Lorgara> 1d20+3-4
[14:15] <Bones> Lorgara, 1d20+3-4: 8 [1d20=9]
15[14:15] <@NiTe> 15 tai enemmän heittäneet näkevät hirven vähän matkan päässä. Se on kookas eläin, jolla on valkea turkki.
15[14:15] <@NiTe> Se katsoo teitä ja lähtee rauhallisesti kävelemään teitä kohti.
15[14:15] * Vialeea kiemurtelee hieman kun rotta ryömii hänen mekkonsa sisään. Eläin ei näe sieltä mitään.
[14:15] <Beasly> "osaako joku puhua tälle otukselle?"
[14:16] <Vialeea> "Tottakai."
[14:16] <Magne> "Kas, tuollahan se hirvi onkin. Koitetaanko liikkua rauhallisesti pois?"
15[14:16] * Vialeea käyttää maahiskykyään ja taikoo hirvillejuttelun.
15[14:17] <@NiTe> Hirvi puhuu teille selkeällä taldaanilla: "Tervehdys."
[14:17] <Beasly> "mitäh? miten osaat puhua?"
[14:17] <Beasly> detect magics!
15[14:17] <@NiTe> (Eihän se maahiskyky toiminut kuin otuksiin joilla on burrow?)
15[14:17] <@NiTe> "Olen taikahirvi kaukaisesta maasta. Keitä te olette?"
15[14:17] <@NiTe> Beasly aistii maagisia auroja alueella.
[14:17] <Magne> "Kas, jalo hirvi. Päivää teille!, Magne kumartaa kevyesti
15[14:18] * Lorgara räpyttelee silmiään hämmentyneenä, mutta on muuten ilmeetön.
[14:18] <Beasly> "olen Beasly Linton, tiennäyttäjien agentti ja olemme selvittämässä tätä outoa säätä"
[14:18] <Vialeea> Normaali speak with animals se olisi.
[14:18] <Magne> "Me olemme tiennäyttäjiä, etsimässä kadonnutta aatelista"
15[14:18] * VonDredth kurtistaa kulmiaan kun kuulee hirven puhuvan
[14:18] <Vialeea> "Kas, tämä taikahan toimii paremmin kuin luulinkaan!"
[14:18] <Magne> "Oletteko sattuneet näkemään rosvojoukkoa kulkemassa *tuohon* suuntaan?"
[14:18] <VonDredth> "Hrmh, Konstantin VonDredth."
[14:19] <Beasly> "Jahtaamme keijuja, jotka kidnappasivat muuan Lady Argentean"
15[14:19] <@NiTe> "En ole nähnyt aatelista. Mitä ovat tiennäyttäjät?" hirvi vastaa teille.
[14:20] <Vialeea> "Päivää, minä olen Vialeea Eleonoora Valkonen".
[14:20] <Magne> "Olemme joukko seikkailijoita, arkeologeja, tutkijoita ja sen sellaisia. Sotureita tiedon perässä."
15[14:20] <@NiTe> Se myös urahtelee jotain ja katsoo Vialeeaa.
[14:20] <Beasly> "Meillä on tässä hieman kiire, kun olemme kidnappaajien jäljillä, mutta kaipaatko meistä apua?"
[14:21] <Magne> Voiko tästä taikahirvestä päätellä jotain, tyyliin arcanalla?
15[14:21] <@NiTe> Beasly laskee alueella kolme maagista auraa (plus mahdolliset taikaesineet messissänne.)
15[14:21] <@NiTe> Heitä noppaa.
[14:21] <Magne> 1d20+6 arcana
[14:21] <Bones> Magne, arcana: 11 [1d20=5]
15[14:21] <@NiTe> Magnella ei ole mitään hajua.
[14:22] <Beasly> 3#1d20+5 spellcraft auroihin
[14:22] <Bones> Beasly, spellcraft auroihin: 13 [1d20=8], 17 [1d20=12], 23 [1d20=18]
[14:22] <Beasly> "mitäs nämä oikein ovat" (onko joku auroista taikahirvessä?)
[14:22] <Vialeea> 1d20+9 Vialeea arcana; 1d20+7 Spellcraft
[14:22] <Bones> Vialeea, Vialeea arcana: 12 [1d20=3]; Spellcraft: 14 [1d20=7]
[14:23] <Lorgara> Detektoin myös magiaa nyt kun kerran niin tehdään.
15[14:24] <@NiTe> Hirvessä ei ole auroja. Yksi auroista on illuusiota, Vialeeassa oleva divinaatiota.
[14:24] <Lorgara> 1d20+7 arcana; 1d20+7 spellcraft
[14:24] <Bones> Lorgara, arcana: 18 [1d20=11]; spellcraft: 9 [1d20=2]
15[14:25] <@NiTe> "En tarvitse apuanne, tämä on kotimaatani eivätkä sen vaarat uhkaa minua."
[14:25] <Magne> Magne jatkaa juttelua hirven kanssa: "Pahoittelen, nimeni on Magne. Mikä on teidän nimenne?"
15[14:25] <@NiTe> "Kerroitte olevanne sotureita. Onko teillä kylmää rautaa keijujen varalle?"
[14:25] <Beasly> "kyllä" näyttää lyhyttä miekkaansa
15[14:26] <@NiTe> Hirvi urahtelee vähän lisää jotain.
[14:26] <Magne> "On, toki!" Magne taputtaa kylmärautaista aamutähteään vyöllä.
15[14:26] <@NiTe> "Entä kannatteko tulta?"
[14:26] <Beasly> "Vialeea, oletko tietoinen, että sinussa on jotain divinaatiotaikuutta?"
15[14:26] <@NiTe> Se on sen speak with animals.
[14:26] <Beasly> "mm.. tuli ei kyllä kuulu arsenaaliini"
15[14:27] <@NiTe> Vialeea myös urahtelee hirvelle.
[14:27] <Beasly> (ai niin se)
[14:27] <Magne> "Minulla on tämmöisiä alkemistin tekemiä tulipulloja, nämä varmasti tulevat hyödylliseksi."
[14:28] <Magne> "Ovatko keijut teidän ystäviänne, vai tuovatko ne teille päänvaivaa?"
13[14:28] <Vialeea> 1d20 just for NiTe and Me.
13[14:28] <Bones> Vialeea, just for NiTe and Me.: 18 [1d20=18]
15[14:28] <@NiTe> "Jätämme toisemme rauhaan. En tiedä keijuista paljoakaan."
15[14:28] <@NiTe> "Kannatteko myös taikuutta?"
[14:28] <Magne> "Kulkekaa rauhassa, jalo eläin."
15[14:28] <@NiTe> "Olen utelias taikuudesta. Millaista taikuutta teillä on?"
[14:29] <Lorgara> "Muokattua velhotaikuutta."
[14:29] <Beasly> "Kyllä osaan hieman taikuutta"
15[14:29] * Beasly casts Dancing lights
[14:29] <Beasly> (Näyttää humanoidilta soturilta)
[14:29] <Lorgara> (Itse asiassa dancing lights -loitsu muodostaa spesifisti neljä\\ valopalloa. Luin tän just jostain eilen.) [14:30] <Magne> "Onko teissä jotain taikuutta?" Magne kysyy hirveltä
15[14:30] <@NiTe> "Kaikissa maani asukkaissa on taikuutta."
[14:30] <Beasly> (Dancnig lights voi tehdä one faintly glowing, vaguely humanoid shape.)
[14:30] <Magne> "Mistä olette kotoisin? Olen itsekin pohjoisesta, mutta teidän kansaanne en ole ennen törmännyt."
15[14:30] <@NiTe> "Kaukaisesta maasta."
[14:31] <Beasly> 1d20+2 bardic knwo.arcana hirvestä
[14:31] <Bones> Beasly, bardic knwo.arcana hirvestä: 16 [1d20=14]
[14:31] <Lorgara> (Sit muistan jonkun ihan toisen loitsun.)
15[14:31] <@NiTe> Et sä mitään tiedä.
15[14:31] <@NiTe> Koskaan mistään taikahirvistä kuullut.
[14:31] <VonDredth> "Etkö sinä juuri sanonut että *tämä* on kotimaatasi?"
15[14:31] * Vialeea kuiskaa vuorotellen kaikille: "Hirvi sanoi eläinkielellä ettei osaa puhua ihmiskieltä"
[14:32] <VonDredth> "miten voit olla yhtäaikaa kaukaisesta maasta, että täältä?"
[14:32] <Beasly> "mitä?!"
15[14:32] <@NiTe> "Kotimaani on tullut tänne kaukaa."
[14:32] <Magne> VonDredth: "Hän sanoi olevansa kotoisin kaukaisesta maasta, mutta tämä voi olla hänen kotinsa"
15[14:32] <@NiTe> 1d20+7
13[14:32] <Bones> NiTe, 1d20+7: 13 [1d20=6]
15[14:32] <@NiTe> Heittäkää toki Sense Motivea jos tahdotte.
15[14:32] * Magne kuulee Vialeean kuiskauksen, ja on hämmentynyt
[14:32] <Lorgara> 1d20 doi hoi
[14:32] <Bones> Lorgara, doi hoi: 10 [1d20=10]
[14:33] <Beasly> 1d20 sense
[14:33] <Bones> Beasly, sense: 19 [1d20=19]
[14:33] <Magne> 1d20 dööör
[14:33] <Bones> Magne, dööör: 20 [1d20=20]
[14:33] <Magne> oho
[14:33] <Beasly> uuh
[14:33] <VonDredth> Magne: "Tuota en tullut ajatelleeksi. Mutta se mitä hän nyt sanoi kuulostaa hieman oudolta. Eikö sinustakin?"
[14:33] <VonDredth> 1d20+1
[14:33] <Bones> VonDredth, 1d20+1: 17 [1d20=16]
[14:33] <VonDredth> (sense motive)
15[14:33] <@NiTe> Beaslyn ja Magnen mielestä tässä jutussa on nyt jotain todella epäilyttävää.
[14:34] <Magne> "En tiedä teistä, mutta minulla on nyt hyvin kummallinen olo tässä tilanteessa."
15[14:34] <@NiTe> "Menkää rauhassa. Onnea etsintäänne", hirvi sanoo ja kääntyy kulkemaan pois.
[14:34] <Beasly> "tämä ei nyt kyllä haise ihan normaalilta"
[14:34] <Magne> "Hei, kuka sinä todellisuudessa olet?"
[14:34] <VonDredth> "No aijaa. Puhuva hirvi? Mikä siinä on mitenkään normaalia?"
[14:35] <Beasly> "ja mitä teet tuolle hirvi paralle?"
[14:35] <Magne> "Ystäväni toteaa tässä että hirvet ei puhu ihmisten kieltä, ja sinä tunnut olevan utelias varustuksestamme."
15[14:35] <@NiTe> "Olen vain puhuva hirvi."
[14:35] <Beasly> "Vain... ei ole olemassa vain puhuvia hirviä"
15[14:35] <@NiTe> Hirvi jatkaa tallustustaan.
[14:35] <Magne> "Päästämmekö hänet menemään?"
[14:36] <Beasly> "noh.. mahdollisesti kerroimme vastuksellemme varustuksestamme"
[14:36] <Beasly> "voimmeko estää häntä?"
[14:36] <VonDredth> "Kieltämättä sen uteliaisuus on omiaan herättämään minun uteliaisuuteni"
[14:36] <Magne> "Kertoo vielä jollekin keijukansasta meidän liikkeistämme ja motiiveistamme.."
[14:36] <Vialeea> "No hirvi sanoi minulle ettei se osaa puhua. Voisin kuvitella että täällä jossain lähimailla on joku joka osaa illuusioita".
[14:36] <VonDredth> Beasly: "Ammus kerrallaan jos ei tottele muuten?"
15[14:36] <@NiTe> Hirvi kääntyy ympäri.
[14:36] <Beasly> poispäin meistä?
15[14:36] <@NiTe> Ei, teitä kohti.
[14:36] <Beasly> ahaa
15[14:37] <@NiTe> Tekeekö joku jotain?
[14:37] <Beasly> "noh, kaippa tämä voidaan näinkin hoitaa" vetää aseen takaisin käteensä
[14:37] <VonDredth> (kyllä, Konstantinilla on cha 7, ei voi odottaa kauheen kohteliasta käytöstä)
[14:38] <Vialeea> "Älkää uhatko sitä, olkaa vain valmiina. Uskon että hirvi ei halua käydä kimppuumme, joku vain hyödyntää sen läsnäoloa."
15[14:38] * VonDredth nostaa musketin eteensä.
[14:38] <Magne> brb, Magne kaivaa aseensa esiin
[14:38] <VonDredth> (ei tähtää)
[14:38] <Beasly> pitää miekkaa kädessä, mutta ei uhkaavasti
[14:39] <Beasly> katsellaas vähän ympäristöä, jos näkyisi jotain poikkeavaa
15[14:39] <@NiTe> Hirvi laskee päänsä. Aloitetta.
[14:39] <Beasly> 1d20+3 aloite
[14:39] <Bones> Beasly, aloite: 14 [1d20=11]
[14:39] <Lorgara> 1d20+4
[14:39] <Bones> Lorgara, 1d20+4: 16 [1d20=12]
[14:39] <Magne> 1d20 Magne init
[14:39] <Bones> Magne, Magne init: 13 [1d20=13]
[14:39] <VonDredth> 1d20+2 init
[14:39] <Bones> VonDredth, init: 8 [1d20=6]
[14:39] <Magne> anteeksi
[14:39] <Magne> 1d20+2 init
[14:39] <Bones> Magne, init: 4 [1d20=2]
15[14:39] <@NiTe> 1d20+7 lallatilaa
13[14:39] <Bones> NiTe, lallatilaa: 21 [1d20=14]
[14:39] <VonDredth> (nonni, brb wc)
[14:39] <Vialeea> 1d20+3 Vialeea init; 1d20+2 rotta
[14:39] <Bones> Vialeea, Vialeea init: 17 [1d20=14]; rotta: 8 [1d20=6]
15[14:40] <@NiTe> 1d20+3 hirvi
13[14:40] <Bones> NiTe, hirvi: 9 [1d20=6]
15[14:41] <@NiTe> Magne, Will save.
[14:42] <Magne> 1d20+2 will
[14:42] <Bones> Magne, will: 3 [1d20=1]
[14:42] <Magne> nice
[14:42] <Lorgara> b
15[14:42] <@NiTe> Kädessäsi oleva ase kutistuu puoleen koostaan.
[14:42] <Magne> "Miekkani, miekkani!"
[14:42] <Magne> voiko heittää spellcraftia?
15[14:42] <@NiTe> Näette kuinka sininen, keijumainen otus ilmestyy tyhjästä Magnen taakse.
15[14:42] <@NiTe> Vialeea.
[14:42] <Beasly> (samanlainen kuin viimeksi?)
15[14:43] <@NiTe> Otuksella on pistomiekka kädessä.
[14:43] <Vialeea> "Senkin ilkiö!"
15[14:43] <@NiTe> Knowledge (nature).
[14:43] <Beasly> 1d20+2
[14:43] <Bones> Beasly, 1d20+2: 17 [1d20=15]
15[14:43] * Vialeea kiroaa keijukaisen, DC sama 13.
15[14:43] <@NiTe> Ei, ne olivat spriteja, tämä on atomie.
15[14:43] <@NiTe> 1d20+5
13[14:43] <Bones> NiTe, 1d20+5: 20 [1d20=15]
15[14:43] <@NiTe> Lorgara
[14:43] <Lorgara> Näytän keijulle moukaria.
15[14:43] <@NiTe> Tämä on paljon vaarallisempi taistelussa.
[14:44] <Lorgara> 1d20+5
[14:44] <Bones> Lorgara, 1d20+5: 18 [1d20=13]
[14:44] <Beasly> jooh
15[14:44] <@NiTe> Osuu.
[14:44] <Lorgara> 1d8+3
[14:44] <Bones> Lorgara, 1d8+3: 11 [1d8=8]
15[14:44] <@NiTe> Jahas. Liiskaat olennon niille sijoilleen.
15[14:44] <@NiTe> Beasly.
[14:44] <Beasly> Hirvi näyttää agressiiviselta? 15[14:44] <@NiTe> Kyllä.
[14:45] <Beasly> Total defence
[14:45] <Beasly> ja movella johonkin magnen / lorgaran väliin viereen
15[14:45] <@NiTe> Hirvi rynnäköi Lorgaran kimppuun.
15[14:45] <@NiTe> 1d20+5
13[14:45] <Bones> NiTe, 1d20+5: 19 [1d20=14]
[14:45] <Lorgara> 'joo.
15[14:45] <@NiTe> 1d6+2
13[14:45] <Bones> NiTe, 1d6+2: 6 [1d6=4]
15[14:45] <@NiTe> Sen sarvet ovat terävät ja kastuvat verestä.
15[14:46] <@NiTe> Konstantin.
15[14:46] * Lorgara irvistää.
15[14:47] * VonDredth nostaa kiväärin piippunsa ja tähtää keijukaista, antaen tämän sitten maistaa ruutia ja lyijyä
[14:47] <Beasly> eiks keiju liiskaantunut?
15[14:49] <@NiTe> Joo.
15[14:49] <@NiTe> Hirvi on vielä mestoilla.
15[14:50] <@NiTe> Sillä ei ole Konstantinilta coveria. [14:50] <VonDredth> no hirvi saa maistaa
[14:51] <VonDredth> 1d20+1
[14:51] <Bones> VonDredth, 1d20+1: 2 [1d20=1]
[14:51] <VonDredth> oh shit
[14:51] <VonDredth> (pyssy män jumiin)
15[14:51] <@NiTe> Shit happens. Magne.
[14:51] <VonDredth> tai no ei vielä räjähä mut ei ammuta nyt
[14:51] <Magne> Ase on vielä pieni?
15[14:51] <@NiTe> On.
[14:52] <Magne> Magne katsoo nopeasti pieneen aseensa, näyttää pienen hetken murheelliselta, pudottaa sen ja kaivaa sotavasaransa esiin
[14:52] <Magne> pääseekö flankkimaan hirveä?
15[14:52] <@NiTe> Ei.
[14:52] <Magne> No sitten astun vain lähemmäksi ja lyön
15[14:52] <@NiTe> Se on hirvi, ei sillä mitään AC:ta ole.
15[14:52] <@NiTe> Heitä noppaa.
[14:52] <Magne> 1d20+4; 1d8+5
[14:52] <Bones> Magne, 1d20+4: 17 [1d20=13]; 1d8+5: 8 [1d8=3]
15[14:53] <@NiTe> Lekasi tömähtää lujaa hirven kylkeen.
[14:53] <Magne> eiku niin, täppi lisää.
15[14:53] <@NiTe> Vialeea.
[14:53] <VonDredth> (itseasiassa, kun toi ny meni jumiin, niin voi varmaan pudottaa hankeen freenä ja vetää lekan esiin?)
15[14:53] * Vialeea ampuu hirveä jääsäteellä.
[14:54] <Vialeea> 1d20+3; 1d3
[14:54] <Bones> Vialeea, 1d20+3: 9 [1d20=6]; 1d3: 2 [1d3=2]
15[14:54] <@NiTe> (Joo, pystyy.)
15[14:54] <@NiTe> Vialeea ei osu.
15[14:54] <@NiTe> Lorgara.
[14:54] <Beasly> mun ennen?
[14:54] <Vialeea> "Mene pois, tai käy huonosti!" hirviurahtelulla perään.
[14:54] <Beasly> eikun jälkeen, sori
[14:55] <Lorgara> 1d20+5 lekaa
[14:55] <Bones> Lorgara, lekaa: 22 [1d20=17]
15[14:55] <@NiTe> Lämää.
[14:55] <Lorgara> 1d8+3
[14:55] <Bones> Lorgara, 1d8+3: 9 [1d8=6]
15[14:55] <@NiTe> Humautat hirveä lekalla päähän ja sekin kaatuu.
[14:55] <Beasly> 1d20+7-4 perskaa olisko täällä muita?
[14:55] <Bones> Beasly, perskaa olisko täällä muita?: 13 [1d20=10]
[14:55] <Magne> Magne menee poimimaan asettaan ja yrittää miettiä että mitä sille tapahtui
15[14:55] <@NiTe> Et havaitse.
15[14:56] <@NiTe> Aseeseen voi heittää Spellcraft.
[14:56] <Lorgara> "Voisiko joku varmistaa että nämä jäävät eloon, jos vielä ovat?"
[14:56] <Magne> 1d20+5
[14:56] <Bones> Magne, 1d20+5: 9 [1d20=4]
[14:56] <Beasly> onko atomiella mitään päällään?
[14:56] <Vialeea> "Mitenköhän tuo ohjasi hirveä?"
[14:56] <Vialeea> 1d20+7 Vialeea spellcraft.
[14:56] <Bones> Vialeea, Vialeea spellcraft.: 26 [1d20=19]
[14:56] <Magne> "Haluat jättää tämän keijukaisen eloon?"
15[14:56] <@NiTe> Shrink item.
15[14:56] <@NiTe> Atomiella on vaatteet.
[14:56] <Beasly> diminutive?
15[14:57] <@NiTe> Joskin vähäiset.
15[14:57] <@NiTe> Kyllä.
[14:57] <Beasly> noh jätetään siihen
[14:57] <Lorgara> "Hyökkäämmehän mekin kaikenlaisen kimppuun.
[14:57] <Magne> (vittu mikä spell)
[14:57] <Vialeea> "Tuo kutistus kestää päiviä. Pahoittelen."
[14:57] <Beasly> "Lopettakaa joku tuo hirvi, kauheaa katsella kärsivää elukkaa"
[14:57] <Magne> "On minulla onneksi muitakin aseita. Tämä on ikävää, mutta taisteluntahtoni tulee sydämestä, ei aseestani"
15[14:58] * VonDredth vetää kukrin vyöltään ja käy leikkaamassa hirveltä kurkun auki.
15[14:58] <@NiTe> Hirvi kuolee.
[14:58] <Beasly> 1d8+1 parantaa itseään
[14:58] <Bones> Beasly, parantaa itseään: 4 [1d8=3]
[14:58] <Magne> Magne astahtaa Atomien vierelle, ja alkaa sitomaan häntä köydellä kiinni.
15[14:58] * VonDredth leikkaa hirveltä muutaman ison lihakimpaleen talteen.
[14:59] <Magne> kun köysi on kireä, hän työntää parannussauvaansa keijuun
[14:59] <Magne> 1d8+1
[14:59] <Bones> Magne, 1d8+1: 5 [1d8=4]
15[14:59] <@NiTe> Keiju pysyy tajuttomana.
[15:00] <Vialeea> "Löitpäs sitä kovin lujaa."
[15:00] <Magne> yksi vielä
[15:00] <Magne> 1d8+1
[15:00] <Bones> Magne, 1d8+1: 5 [1d8=4]
15[15:00] <@NiTe> Keiju räpyttelee silmiään ja herää.
[15:01] <Magne> "Taistelit kunnialla, keijukainen. Hävisit, mutta sinulla on vielä mahdollisuus elää. Kerro, miksi hyökkäsit kimppuumme?"
[15:01] <Magne> 1d20+
[15:01] <Bones> Magne, 1d20+: 14 [1d20=14]
[15:01] <Magne> oho
[15:01] <Magne> 1d20+7 diplo
[15:01] <Bones> Magne, diplo: 22 [1d20=15]
15[15:01] <@NiTe> Osaako kukaan sylvania?
[15:01] <VonDredth> joo
[15:01] <Vialeea> o/
[15:02] <Lorgara> o/
[15:02] <Beasly> o_
[15:02] <VonDredth> o/
15[15:02] <@NiTe> Keijun suusta tulee ryöppy sylvaaninkielistä tekstiä, mistä mikään ei ole painokelpoista.
15[15:02] <@NiTe> Hän kyseenalaistaa perimänne, äitinne, isänne, älykkyytenne, mieskuntonne sekä ulkonäkönne ja lupaa teille ikuista kidutusta kunhan pääsee irti.
15[15:03] <@NiTe> Keijun mukaan tulette kuolemaan tuskallisesti kun verenne jäätyy ja hän syö sydämenne sorbetissa, minkä jälkeen hän etsii kaikki, joita olette koskaan rakastaneet ja tekee heille samoin.
[15:03] <Beasly> "Päästäkää tuo otus päiviltään, suoltaa ties mitä siansaksaa, tuskin hänestä saamme mitään irti kuitenkaan"
[15:03] <Magne> "Hän puhuu kieltä, jota en ymmärrä. Mutta äänensävystä voi päätellä jo jotain."
[15:03] <Vialeea> "Kuulehan, me voitimme reilusti. Jatkamme joka tapauksessa matkaamme pelastaaksemme ystävämme, ja sinun kanssasi voimme toimia monin keinoin. Miksemme tekisi sopimusta josta molemmat hyötyisimme?"
15[15:03] * VonDredth virnistää keijun ahdingolle, ja polvistuu tämän eteen, verta tippuva kukri kädessään. "kuules, katsotaanko miltä sinun sydämesi näyttää sorbettina?" Hän sanoo selkokielellä.
[15:04] <Lorgara> "Melko kuvottava sanavarasto hänellä, mutta arvostan hänen mielikuvituksensa skaalaa."
[15:04] <Vialeea> 1d20+9 diplomacy, sylvaniksi.
[15:04] <Bones> Vialeea, diplomacy, sylvaniksi.: 29 [1d20=20]
15[15:04] <@NiTe> Levy ei vaihdu.
[15:05] <Vialeea> "Kovin on tiukka asenne otuksella".
[15:05] <VonDredth> "Ei tuollainen ansaitse elää enää hetkeäkään."
[15:05] <Magne> "Päästetäänkö hänet päiviltä, jotta voimme jatkaa matkaamme?"
15[15:06] * VonDredth nyökkää ja pyyhkii kukrinsa ensin atomien vaatteisiin, laittaa sen tuppeensa ja ottaa ulfeenin antaman miekan käteensä.
[15:06] <Vialeea> "Vaarallinenhan tuo on, jos sen antaa elää niin se käy seuraavien matkalaisten kimppuun."
[15:06] <VonDredth> "Haluatko kunnian?"
[15:06] <Vialeea> "Jos et auta, meidän on pakko liiskata sinut."
[15:06] <Vialeea> 1d20+5 intimidate.
[15:06] <Bones> Vialeea, intimidate.: 19 [1d20=14]
[15:07] <Magne> "Ei tässä mitään kunniaa enää ole, mokoma on köysissä. Mutta jos haluat, voin tehdä likaisen työn."
[15:07] <VonDredth> (huomaa että saat koosta +4 per kokoluokka mitä on isompi)
[15:07] <VonDredth> (intimidateen)
15[15:07] <@NiTe> (Huomaa että jos sitä ei kiinnostanut Diplomacy 29, ei sitä toikaan hetkauta.)
[15:08] <VonDredth> (no se on kyllä)
[15:08] <Magne> Magne katsoo teitä, odottaa nyökkäyksiä ja sen jälkeen lyö sotavasaralla kovaa
[15:08] <Beasly> "noh joko onnistuitte, että voimme jatkaa eteenpäin?"
[15:08] <Vialeea> "Yääk."
[15:09] <Magne> "Ikävää tehdä tämmöistä, mutta soturin on tehtävä välillä epämukavia asioita."
[15:09] <VonDredth> "Usko pois, tuo olisi tehnyt samoin meille."
[15:09] <VonDredth> "kyselemättä mitään, toki"
[15:09] <Vialeea> "Ainiin, nyt muistankin! Jos kutistetun esineen heittää voimalla maahan, se kasvaa takaisin".
15[15:09] <@NiTe> Jatkatte matkaa?
[15:10] <Beasly> jooh
[15:10] <VonDredth> kyl
[15:10] <Vialeea> Jatketaan.
[15:10] <Magne> Magnen silmät syttyy, ja mies heittää lyhyen miekkansa maahan, jolloin se kasvaa normaaliksi. "Kiitos Vialeea, on ilo tuntea sinut!"
[15:10] <Magne> jatketaan
15[15:10] <@NiTe> Kuljette puolisen mailia seuraten edelleen rosvojen jälkiä, kunnes tulette pienen virran luo.
15[15:11] <@NiTe> Virta on jäätynyt umpeen ja jäljet jatkuvat sen tuolla puolen. Teidän puoleisellanne rannalla seisoo lumiukko.
15[15:11] <@NiTe> Se ei hymyile :(
[15:11] <Beasly> kuinka leveä virta?
15[15:11] <@NiTe> Sen päässä on nahkalakki ja sen edessä puinen kyltti, jossa lukee "Kääntykää takaisin".
[15:12] <Beasly> "kukas tänne nyt lumiukkoja on tehnyt?"
[15:12] <Vialeea> "Lumiukko? Tämä alkaa mennä jo loukkauksen puolelle".,
[15:12] <VonDredth> "Samaa mietin itsekin."
15[15:12] <@NiTe> Virta on 40 jalkaa leveä.
[15:12] <Magne> Onko lumiukko maaginen?
15[15:12] * VonDredth menee tutkimaan lumiukkoa lähempää, miekka kädessään.
15[15:12] <@NiTe> Jää näyttää kantaneen kylläkin melkoisen joukon rosvoja.
[15:13] <VonDredth> Jos lumiukko ei tee mitään kun Konstantin pääsee viereen, huitaisee miekallaan siltä pään irti.
15[15:13] <@NiTe> Magne, heitä Perception.
[15:13] <Magne> 1d20+4-4
[15:13] <Bones> Magne, 1d20+4-4: 9 [1d20=9]
15[15:13] <@NiTe> Magne ei havaitse mitään.
15[15:14] <@NiTe> Ainakaan ennen kuin Konstantin saapastelee lumiukon luokse ja se räjähtää.
15[15:14] <@NiTe> Fort save Konstantinilta.
[15:14] <Beasly> "onko se maaginen? wooaoaaaaaah"
[15:14] <VonDredth> (I love this campaign!)
[15:14] <VonDredth> 1d20+4 fort
[15:14] <Bones> VonDredth, fort: 7 [1d20=3]
[15:14] <VonDredth> (huraa)
15[15:14] <@NiTe> Räjähdys on jopa kovaäänisempi kuin Konstantinin musketti.
15[15:14] <@NiTe> 1d8
13[15:14] <Bones> NiTe, 1d8: 3 [1d8=3]
15[15:14] <@NiTe> Tuon verran vahinkoa ja stunned.
[15:15] <Magne> "Mitä täällä tapahtuu?"
15[15:15] * Beasly juoksee kohti Konstatinia ottaen wandin käteensä
[15:15] <Vialeea> "Uskomatonta, nämä ovat ihan kuin maahisia. Meidän pitäisi tehdä jekkuja eikä ottaa niitä vastaan".
[15:15] <Magne> "VonDredth, oletko kunnossa?"
15[15:15] <@NiTe> Minkä jälkeen jään läpi purskahtaa kaksi piikikästä olentoa.
15[15:15] <@NiTe> aloitteeseen
[15:15] <Magne> 1d20+2 insk
[15:15] <Bones> Magne, insk: 11 [1d20=9]
[15:15] <Beasly> 1d20+3 aloite
[15:15] <Bones> Beasly, aloite: 4 [1d20=1]
[15:15] <VonDredth> "No johan oli paukku!" Konstantin huudahtaa, kun kuulee taas jotain.
[15:15] <Lorgara> 1d20+4
[15:15] <Bones> Lorgara, 1d20+4: 17 [1d20=13]
[15:15] <Vialeea> 1d20+3 Vialeea; 1d20+2 Morgana-rotta.
[15:16] <Bones> Vialeea, Vialeea: 21 [1d20=18]; Morgana-rotta.: 18 [1d20=16]
[15:16] <VonDredth> "Magne, sano vaan Konstantin!" Hän sanoo tälle skaldiksi
[15:16] <VonDredth> 1d20+2
[15:16] <Bones> VonDredth, 1d20+2: 15 [1d20=13]
15[15:16] <@NiTe> 1d20-1
13[15:16] <Bones> NiTe, 1d20-1: 17 [1d20=18]
[15:17] <Magne> (Olin laiska, ja käytin irkkiä nimen täyttämiseen :P)
[15:17] <VonDredth> (kek)
[15:17] <VonDredth> (parannus tosiaan kelpaa)
15[15:17] <@NiTe> Vialeea menee ensin.
15[15:18] * Vialeea kiroaa taas lähemmän olennon DC 13.
15[15:18] <@NiTe> Olette 25 jalan päässä rannasta, paitsi Konstantin, joka on 10 jalan päässä.
15[15:18] <@NiTe> Olennot ovat keskellä jäätynyttä virtaa, 30 jalkaa Konstantinista.
[15:18] <Beasly> normi diffaria?
15[15:18] <@NiTe> Joo.
15[15:18] <@NiTe> Jää on sit eri juttu.
[15:18] <Vialeea> Aijaa sitten on out of range.
15[15:19] <@NiTe> Huomaatte, että jää ei särkynyt kun ne solahtivat sen läpi.
[15:19] <Vialeea> Delay kunnes joku tulee 30y päähän, sitten hex.
15[15:19] <@NiTe> Lorgara
[15:19] <Magne> Vähän tää ei oo kyl yhtään aloittelijaystävällinen skenu :D Koko ajan diffaria, koko ajan sataa lunta
[15:19] <Lorgara> Saako niistä heittää jotain?
15[15:19] <@NiTe> Planes.
[15:19] <Lorgara> 1d20+7
[15:19] <Bones> Lorgara, 1d20+7: 26 [1d20=19]
15[15:19] <@NiTe> Nehän ovat pienikokoisia jääelementaaleita.
[15:19] <Beasly> (Welcome to Taldor)
[15:20] <Lorgara> "Jääelementaaleita."
[15:20] <VonDredth> (joo, jos ois tienny, ois voinu ehkä jonkun 2tason hahmon ottaa. Toisaalta toi kamppis on ku tehty Konstalle...)
15[15:20] <@NiTe> Haavoittuvaisia tulelle, immuuneja kylmälle, liikkuvat omassa elementissään luontevasti.
15[15:20] <@NiTe> Teetkö muuta?
[15:20] <Lorgara> Kuinka lähellä ne on toisiaan?
15[15:20] <@NiTe> 10 jalan päässä toisistaan.
[15:20] <Lorgara> Saako ne 15 jalan coneen?
15[15:20] <@NiTe> Saa.
[15:21] <Lorgara> Yhdellä movella?
15[15:21] <@NiTe> Ne on susta 45 jalan päässä.
[15:21] <Lorgara> Ai ne on niin kaukana, okei.
[15:21] <Lorgara> hahmotin väärin
[15:21] <Lorgara> No, otan tuplamoven siihen suuntaan.
15[15:22] <@NiTe> Joops.
15[15:23] <@NiTe> Toinen elementaaleista pysyy jään päällä, toinen ryntää Konstantinin kimppuun.
15[15:23] <@NiTe> 1d20+6
13[15:23] <Bones> NiTe, 1d20+6: 14 [1d20=8]
[15:23] <VonDredth> noep
15[15:23] <@NiTe> Tulikos stunnista mitään AC-penaltya?
[15:23] <VonDredth> eiku niin mä oon vielä stunnissa
[15:23] <VonDredth> osuus e
[15:23] <VonDredth> eiku hetkinen
[15:24] <Beasly> -2 AC ja flat
[15:24] <VonDredth> joo osuu just
15[15:24] <@NiTe> 1d4+1 lämää; 1d3 cold
13[15:24] <Bones> NiTe, lämää: 4 [1d4=3]; cold: 3 [1d3=3]
15[15:24] <@NiTe> Konstantinin vuoro. Stunnissa vielä tämän kierroksen.
15[15:24] <@NiTe> Sitten Magne.
[15:24] <VonDredth> (muistin vaan että menetti dexan ja pudottaa aseen)
[15:24] <Vialeea> Delaysta.
15[15:25] <@NiTe> Haa, tosiaan.
[15:25] <Vialeea> Misfortune + cackle.
15[15:25] <@NiTe> 1d20
13[15:25] <Bones> NiTe, 1d20: 14 [1d20=14]
15[15:25] * VonDredth seisoo huojuen
[15:25] <Vialeea> Ei vieläkään, pah.
15[15:25] <@NiTe> Magne.
15[15:25] * VonDredth pahasti piestyn näköisenä
[15:25] <Magne> Voinko chargata sen emmentaalin kimppuun?
15[15:25] <@NiTe> Et, kaikkea muuta tiellä.
[15:25] <Magne> tai siis Konstantinia hakkaavan emmentaalin kimppuun
[15:26] <Beasly> olemme diffarissa
[15:26] <Vialeea> (AFK hetken)
[15:26] <Magne> No sitten otan tuplamoven sinne, kaivan liikkeessä miekan ja yritän näyttää kovalta sille elementaalille, jotta se löisi Magnea
15[15:26] <@NiTe> Beasly.
[15:27] <VonDredth> NiTelle tiedoksi, Konstantin on staggered.
[15:27] <Beasly> tuplamove lähemmäksi Dredthia johonkin niin, että on dreathin ja ementaalin vieressä
15[15:27] <@NiTe> Lorgara.
[15:27] <Magne> ainii tosiaa, diffarissa ei saanu chargata. Muistin että saa jos liike riittä
15[15:27] <@NiTe> Pääset iholle.
[15:27] <VonDredth> (kandee olla dragon style ;D)
[15:27] <Beasly> jees riittää
[15:28] <Magne> Riittiks miun vauhti kanssa iholle pääsemiselle?
[15:28] <Beasly> (ei ole asetta kädessä)
15[15:28] <@NiTe> Joo.
[15:28] <Magne> jees
[15:28] <Lorgara> Menen iholle ja lyön äpärällä.
[15:28] <Lorgara> 1d20+5
[15:28] <Bones> Lorgara, 1d20+5: 6 [1d20=1]
[15:28] <Lorgara> durf
15[15:29] <@NiTe> Elementaali withdrawaa ja on nyt jäällä 25 jalan päässä rannalla seisovasta rintamasta.
15[15:29] <@NiTe> Toinen elementaali näyttää odottavan jotakin.
15[15:29] <@NiTe> Vialeea.
15[15:30] <@NiTe> Ai niin, afk.
15[15:30] <@NiTe> Delayaa.
15[15:30] <@NiTe> Konstantin.
[15:31] <VonDredth> (oliks withdraw mahollista staggered?)
[15:31] <Beasly> ei
15[15:31] <@NiTe> Ei, mutta se ei myöskään threatenaa sua enää.
[15:31] <VonDredth> (aijoo)
[15:32] <Beasly> "pysy siinä vain, saat kohta parannusta"
15[15:32] * VonDredth nostaa käsisuojuksensa eteensä (total defense)
15[15:32] <@NiTe> Magne.
[15:33] <Magne> Mites pitkällä lähin elementaali on?
15[15:33] <@NiTe> 25 jalan päässä.
[15:33] <Magne> Liikun 15 eteenpäin ja readytan lyömään sitä bastard swordilla jos liikkuu tännepäin
15[15:34] <@NiTe> Magne astuu jäälle. Beasly.
[15:34] <Beasly> tikku käteen, parannusta Konstatinille
[15:34] <Beasly> 1d8+1 clw
[15:34] <Bones> Beasly, clw: 6 [1d8=5]
15[15:34] <@NiTe> Lorgara.
[15:34] <Magne> Äh, en tajunnut meneväni jäälle. Noh, pysytellään siinä sitten
[15:34] <Lorgara> Kuinka lähellä ne emmentalit on toisiaan
15[15:34] <@NiTe> Nyt 15 jalkaa.
[15:35] <Lorgara> Eli sais just ja just 15 jalan coneen jos olis rangella?
15[15:35] <@NiTe> Lähempi 25 jalan, kauempi 30 jalan päässä. Joo.
[15:35] <Lorgara> Ja 10 jalan liikkeellä ei pääse rangelle?
15[15:35] <@NiTe> Ei.
[15:35] <Lorgara> Koitan liikkua sellaisiin asemiin että saan ne ens vuorolla burning handsiin.
15[15:36] <@NiTe> Lorgarakin astelee jäälle.
15[15:36] <@NiTe> Sitten taas ne.
15[15:37] <@NiTe> No, lähempi rynnäköi Lorgaran kimppuun.
15[15:37] <@NiTe> 1d20+6
13[15:37] <Bones> NiTe, 1d20+6: 22 [1d20=16]
15[15:37] <@NiTe> 1d4+1; 1d3 cold
13[15:37] <Bones> NiTe, 1d4+1: 2 [1d4=1]; cold: 2 [1d3=2]
[15:37] <Lorgara> Jee.
[15:37] <Vialeea> Delaystä ja yritys toiseekin hexiä.
15[15:38] <@NiTe> Ja itse asiassa niin se toinenkin.
15[15:38] <@NiTe> 1d20+6
13[15:38] <Bones> NiTe, 1d20+6: 9 [1d20=3]
15[15:38] <@NiTe> 1d20
13[15:38] <Bones> NiTe, 1d20: 16 [1d20=16]
15[15:38] <@NiTe> Ei nyt Vialeealla ole tuuria.
[15:38] <Beasly> (misfortune osuu omaan nilkkaan? ;D)
15[15:38] <@NiTe> Konstantin.
[15:39] <VonDredth> "auts! Saisko vielä vähän tota?" (miekka käteen ja total defense)
15[15:39] <@NiTe> Magne.
[15:39] <Magne> Pääseekö jotain lyömää niin, että voi astua pois jäältä?
15[15:40] <@NiTe> Ei. Pääsee lyömään niin että astuu pidemmälle jäälle.
15[15:40] <@NiTe> Mutta pääset yhdellä liikkeellä flankkimaan Lorgaran kanssa.
[15:40] <Magne> Tehdään niin sitten!
[15:40] <Magne> 1d20+7;1d10+5
[15:40] <Bones> Magne, 1d20+7: 8 [1d20=1]; 1d10+5: 10 [1d10=5]
[15:40] <Magne> joo ei tänään
15[15:41] <@NiTe> Beasly.
[15:41] <Beasly> "Kuten Menas meille on opettanut, lyökää kovaa ja tarkasti"
[15:41] <Beasly> movella lähemmäksi jäätä, mutta vielä Konstatinin vieressä
[15:41] <Beasly> next
15[15:41] <@NiTe> (Eli five-foot step.)
15[15:41] <@NiTe> Lorgara.
[15:41] <Beasly> diffari? move
15[15:42] <@NiTe> (Aivan.)
15[15:42] * Beasly changes topic to 'Flagbearer: +1 morale to hit&damage and fear&charm | Performance: +1 competence to hit&damage | Lumisade: -4 perception & -4 ranged attacks'
[15:42] <Lorgara> No, otetaan nyt sit se flank kun se on.
[15:42] <Lorgara> 1d20+8
[15:42] <Bones> Lorgara, 1d20+8: 12 [1d20=4]
[15:42] <Lorgara> voi muna
15[15:42] <@NiTe> Eips.
15[15:43] <@NiTe> Eka elementaali liikahtaa Lorgaran ja rannan väliin ja yrittää tuupata Lorgaraa.
15[15:43] <@NiTe> 1d20+2 bull rush
13[15:43] <Bones> NiTe, bull rush: 12 [1d20=10]
15[15:43] <@NiTe> Lorgara saa vaparin.
[15:43] <Lorgara> Ei ihan.
[15:43] <Lorgara> Tähän ei oo flankkia? 15[15:43] <@NiTe> Ei.
[15:43] <Lorgara> 1d20+6
[15:43] <Bones> Lorgara, 1d20+6: 8 [1d20=2] [15:43] <Lorgara> fnejnfks
15[15:43] <@NiTe> Ei.
15[15:43] <@NiTe> Vialeea.
[15:44] <Vialeea> Pääseekö jonkun oman viereen 1 movella?
15[15:44] <@NiTe> Olitkos sä liikkunut vielä laisinkaan tässä taistelun aikana?
[15:44] <Vialeea> En.
15[15:44] <@NiTe> Konstantinin.
[15:44] <VonDredth> (tintin)
[15:45] <Vialeea> No sinne sitten, mahdollisimman pitkälle. Guideance Konstantiniin.
[15:45] <VonDredth> (pääseekö emmentaalin kylkeen yhellä movella?)
15[15:45] <@NiTe> Sitten toinen elementaali siirtyy flankkaamaan Lorgaraa.
15[15:45] <@NiTe> 1d20+6
13[15:45] <Bones> NiTe, 1d20+6: 8 [1d20=2]
15[15:45] <@NiTe> Pääset, itse asiassa, kivasti junan jatkoksi.
[15:45] <VonDredth> (emmä delayanny :D)
15[15:46] <@NiTe> (Niin?)
[15:46] <VonDredth> (tsukutsuku, mennään ja lyödään "selkään")
15[15:46] <@NiTe> Järjestys on tällä hetkellä Lorgara, elementaali 1, Vialeea, elementaali 2, Konstantin.
15[15:46] <@NiTe> Heitä noppaa.
[15:46] <VonDredth> 1d20+8 ellen väärin laskenu
[15:46] <Bones> VonDredth, ellen väärin laskenu: 10 [1d20=2]
15[15:46] <@NiTe> Magne.
[15:46] <VonDredth> (jassoo)
[15:47] <Magne> Miulla on vielä flank?
15[15:47] <@NiTe> Ei.
[15:47] <Magne> pääsenkö liikkumaan silleen että saan sen?
15[15:47] <@NiTe> Nyt et kyllä myöskään pääse hakemaan sellaista, mutta voit päättää lyötkö lähempänä vai kauempana rantaa olevaa.
[15:47] <Magne> Lyön lähempänä rantaa olevaa siis
[15:48] <Magne> 1d20+7;1d10+5
[15:48] <Bones> Magne, 1d20+7: 16 [1d20=9]; 1d10+5: 15 [1d10=10]
15[15:48] <@NiTe> Magnen vasara osuu jääelementaaliin ja pirstoo sen yhdestä iskusta kappaleiksi, jotka leviävät jäälle.
15[15:48] <@NiTe> Beasly.
15[15:49] <@NiTe> Nyt on jäljellä enää se kauempi, joka on 15 jalkaa rannasta.
[15:49] <Beasly> ja mää en ollut ihan rannassa vielä muistaakseni?
[15:49] <Beasly> noh meen tikuttaan VonDredthia lisää
[15:49] <Beasly> 1d8+1
[15:49] <Bones> Beasly, 1d8+1: 3 [1d8=2]
15[15:49] <@NiTe> (eli 20 jalkaa Beaslysta, Lorgaran iholla, 5 jalkaa Magnesta, 10 Konstantinista, 30 Vialeeasta)
15[15:49] <@NiTe> Lorgara.
[15:50] <Lorgara> Ei ole flankkia?
15[15:50] <@NiTe> Ei.
15[15:50] <@NiTe> Flankittu kuoli juuri.
[15:50] <Lorgara> Eikä sellaista saa helposti?


[15:50] <Lorgara> Jees. Sit vaan lyön.
[15:50] <Lorgara> 1d20+4
[15:50] <Bones> Lorgara, 1d20+4: 6 [1d20=2]
15[15:50] <@NiTe> Vialeea.
[15:51] <Vialeea> Lähimmän luo ja guidea.
15[15:51] <@NiTe> Lähin on Beasly.
15[15:51] <@NiTe> Elementaali lyö Lorgaraa.
15[15:51] <@NiTe> 1d20+4
13[15:51] <Bones> NiTe, 1d20+4: 14 [1d20=10]
15[15:51] <@NiTe> Konstantin.
15[15:53] <@NiTe> Konstantin delayaa. Magne.
[15:54] <Magne> Pääsenkö iholle movella?
15[15:54] <@NiTe> Pääset.
[15:54] <Magne> Näin teen, ja lyön
15[15:54] <@NiTe> Heitä noppaa.
[15:54] <Magne> 1d20+7; 1d10+5
[15:54] <Bones> Magne, 1d20+7: 9 [1d20=2]; 1d10+5: 12 [1d10=7]
15[15:54] <@NiTe> Beasly.
[15:54] <Beasly> tuplamovella kohti elementaalia ja ase käteen
15[15:55] <@NiTe> Pääset iholle. Lorgara.
[15:55] <Lorgara> 1d20+4
[15:55] <Bones> Lorgara, 1d20+4: 21 [1d20=17]
[15:55] <VonDredth> (pitäs alkaa lopetella)
[15:55] <Beasly> (tän tappelun jälkeen)
15[15:55] <@NiTe> Osut, heitä lämää.
[15:55] <Lorgara> Olihan tossa isompi bonus, mutta silti.
[15:55] <Lorgara> 1d10+4
[15:55] <Bones> Lorgara, 1d10+4: 8 [1d10=4]
15[15:55] <@NiTe> Konstantin.
15[15:56] <@NiTe> elementaalista lähtee sirpaleita, mutta se on vielä täällä.
[15:56] <VonDredth> (delaysta lyömään jos pääsee, tai tarjoamaan jollekulle flankkia jos tarvii tuplamoven)
15[15:56] <@NiTe> Kumpikaan ei onnistu, mutta pääset iholle.
[15:57] <Beasly> (tiputin mun tikun rannalle, kun otin aseen esiin)
15[15:57] <@NiTe> Minkä jälkeen elementaali tuuppaa Konstantinia. Saa ottaa vaparin.
15[15:57] <@NiTe> 1d20+2 bull rush
13[15:57] <Bones> NiTe, bull rush: 6 [1d20=4]
[15:57] <Magne> 1d20+7 vapari
[15:57] <Bones> Magne, vapari: 10 [1d20=3]
15[15:58] <@NiTe> Ei kun Konstantin.
[15:58] <Magne> aa, sori. Oletin että olin vielä siinä vieressä
15[15:58] <@NiTe> Ei se provoa kuin kohteelta.
[15:58] <Magne> Ai, mie luulin että se on kaikilta
[15:59] <Beasly> eteenpäin?
15[15:59] <@NiTe> No, se on seuraavaksi Magnen vuoro.
[15:59] <Magne> 1d20+7; 1d10+5
[15:59] <Bones> Magne, 1d20+7: 19 [1d20=12]; 1d10+5: 15 [1d10=10]
15[15:59] <@NiTe> Magne täräyttää tämänkin elementaalin pirstaileiksi.
15[15:59] <@NiTe> Taistelu on ohi.
[15:59] <Magne> "Gorum on kanssani tänään!"
15[15:59] * Beasly juoksee hakemaan tikun takaisin"
15[15:59] <@NiTe> Pääsette ylittämään virran varovaisesti, kenenkään tippumatta jäihin.
15[15:59] * Arkh1os is now known as Konstantin
15[16:00] <@NiTe> Virran toisella puolella lumipenkasta törröttävät miehen jalat.
15[16:00] <@NiTe> Kiskotte hänet ylös ja toteatte hänet kuolleeksi maanviljelijäksi.
[16:00] <Beasly> "mitäs mitäs. mikäs hänet on tappanut?"
[16:00] <Konstantin> (Joo, elikä. Anniina valtas koneen, joten mä en enää ehdi oikeen seurata)
15[16:00] <@NiTe> Maanviljelijä on kuitenkin hyvin aseistautunut ja hänellä on mukanaan composite longbow (+1 Str), 12 nuolta, tikari, masterwork handaxe ja jonkin verran rahaa.
15[16:01] <@NiTe> Ja jatketaan tästä joskus myöhemmin.
[16:01] <Beasly> 1d20 heal
[16:01] <Bones> Beasly, heal: 10 [1d20=10]
15[16:01] <@NiTe> Se on jäätynyt hengiltä.
[16:01] <Magne> 1d8+1
[16:01] <Bones> Magne, 1d8+1: 8 [1d8=7]
[16:01] <Beasly> kas
[16:01] <Magne> mie tökkäsin iteltäni loputkin vahingot pois, ni voin jatkaa täysistä ens kerralla
[16:01] <Lorgara> Jees, tämä oli hyvä alku. Rupesin heräämään jossain ekan encounterin jälkeen.
[16:01] <Lorgara> Magne voinee parantaa Lorgaraa hieman.
15[16:01] <@NiTe> Jees. Päivittäkää kaikki hahmonne Mekanismiin kunhan ehditte.
[16:01] <Beasly> "mulle noi on liian isoja, ottakaa joku toki"
[16:01] <Magne> (oliks siul oma tikku?)
15[16:01] <@NiTe> Yritän tunkea tämän lokinkin sinne.
[16:02] <Lorgara> Joo.
15[16:02] <@NiTe> Nyt ruokaa ->
[16:02] <Magne> 1d8+1
[16:02] <Bones> Magne, 1d8+1: 9 [1d8=8]
[16:02] <Lorgara> Tänks.
15[16:02] * Beasly is now known as mosi
[16:02] <Vialeea> "Minäkään en oikein noin isoilla varusteilla tee mitään".

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped