Gaarjukin mäkimaat

Prologi

Seikkailijat saapuivat Maailmankruunulle karavaanin kanssa kuun alussa, suuntanaan Iqaliatin jäätikön reunalla. Yhteinen päätös oli kulkea Gaarjukin metsän halki, reitti olisi lyhyempi ja suojaisampi utelialta silmiltä kuin Hasanaliatin kautta kulkeva mutta myös vaativampi: karavaanilla ei olisi juuri mahdollisuuksia ulkopuoliseen apuun.

Erämaassa

Karavaani kohtaa lähestyessään yksinäisen erutaki oppaan, Saomikin, jolta he utelevat hieman tulevista haasteista. Opas varoittelee heitä Gaarjukin vaaroista mutta kertoo myös lohdullisia uutisia, karavaanin on mahdollista kohdata erutaki-yhteisöjä myös Gaarjukissa ja näin täydentää varastojaan. Saomik neuvoo karavaania siinä miten hänen kansansa kanssa kannattaa toimia. Erityisesti Titos, joka toimii ruokavastaavana Ameikon kokatessa, on huolissaan varastojen riittävyydestä.

Gaarjuk paljastuu metsäiseksi mäkierämaaksi, jossa kulkeminen ei kuitenkaan ole aivan toivotonta. Lunta on kohtuullisesti muttei liikaa, Halla pääsee taas hiihtämään. Matka vie syvemmälle tähän erämaahan, jossa joet ja rotkot luovat upeita maisemia. Muutaman päivän matkustamisen jälkeen karavaani törmää peuralaumaan, jollaisia ei etelässä juurikaan näe: sadoittain eläimiä laiduntaa aivan heidän kulkureitillään. Koska ruoka alkaa olla lopussa, karavaani päättää käydä metsästykseen, saaden kohtuullisen saaliin. Ruoka on turvattu taas joksikin aikaa.

Viikko Saomikin kohtaamisesta kuluu ja karavaani näkee erään järven rannalla kylän. Seikkailijat ja Ulf päättävät lähestyä kylää Saomikin neuvojen mukaisesti, ensin pienemmällä joukolla. Kylä paljastuu autioksi, talot ovat tyhjillään. Tutkijat löytävät vain ulostetta ja muuta epämiellyttävää. Pian järveltä kuuluu kummallinen kurkkukielen huuto ja vedestä nousee neljä hahmoa: kolme suurta peikkomaista hirviötä, sekä pienempi kalankasvoinen olento joka käskyttää kolmea muuta hyökkäämään.

Seikkailijat yhdessä Ulfin kanssa ovat valmiita taisteluun, vaikka heillä ei olekkaan juuri tietoa vihollisista. Isot olennot, vesinkäiset, lyövät kohtuullisen kovaa mutta vastaavanlaisia vihollisia on kohdattu aiemmin. Sen sijaan kalankasvoisen naishirviön kyky loitsia on pienoinen yllätys, Nazrak menettää halunsa taistella kyseistä vihollista vastaan. Tämä nappaa tiukan otteen Nazrakista ja Titos, joka rientää auttamaan Nazrakia, huomaa miten soturin iho ja kasvonpiirteet muuttuvat hirviömäisemmiksi. Nazrak onnistuu vapautumaan ja pian hirviö on lyöty maahan.

Tutkimusryhmä palaa pettyneenä karavaanille, turvan ja lisämuonan sijaan he kohtasivat qallupilluk-hirviön ja tämän "lapset". Halla osaa kertoa, että qallupilluk ryöstää lapsia ja muuttaa ne omikseen, aivan kuten se koitti muuttaa Nazrakin. Karavaani ohittaa hiljaisuudessa kylän ja jatkaa eteenpäin.

Huonoa tuuria jatkaa seuraavan päivän onnettomuus lukkovaunun kanssa, kun vaunun akseli pamahtaa kappaleiksi. Sandru onnistuu korjaamaan vaunun toimintakelpoiseksi mutta aikaa kuluu paljon, samoin ruokaa.

Kimeira hyökkää!

Ulf ohjaa karavaanin kanjoniin, joka liittyy muihin kanjoneihin. Opas kertoo, että Gaarjukin pohjoispää on rotkojen ja kanjonien sokkelo johon voi eksyä pahemman kerran jos ei osaa kulkea. Maisemat kanjonialueen reunalla ovat upeat, Nazrak miettii mitä Shalelu mahtaa tällaisesta paikasta ajatella. Karavaani aloittaa matkan kanjonien labyrintissa, seuraillen jokia jotka kimmeltävät kylminä ja puhtaina heidän rinnallaan. Luonto on lähes koskematonta, mitä aarteita se kätkisikään sisäänsä?

Matka kanjonin halki ei kuitenkaan suju ilman vaikeuksia. Karavaanin kulkiessa jo syvemmällä kanjoneissa, karavaani kuulee karjaisun läheisen harjanteen huipulta. He eivät ehdi nähdä paljoa, sillä olennon käyntiin laittama lumivyöry pakottaa heidät kiirehtimään. Vain heidän nopea reagointinsa sekä kuskien taidot eläinten kanssa pelastavat karavaanin hautautumisen lumivyöryyn.

Vaara ei ole kuitenkaan ohitse, sillä olento lennähtää heidän kimppuunsa. Olento on kimeira, kuitenkin hyvin erinäköinen kuin etelän kimeirat. Tällä on valkoisen lohikäärmeen, jääkarhun ja mursun päät, sekä valkoinen turkki. Seikkailijat käskyttävät vaunuja kauemmaksi, he kohtaavat kimeiran kolmisin. Vihollisella ei kuitenkaan ole halua kohdata heitä, se tyytyy leijumaan tavoittamattomissa ja syöksemään jäätä seikkailijoiden niskaan. Halla ja Nazrak turvautuvat jousiinsa, kun taas Titos on voimaton hyökkäämään olennon kimppuun. Halla sokaisee hirviön kimallepölyllä, mikä vaikeuttaa kimeiran hyökkäämistä merkittäväksi. Nähdessään kimeiran olevan vaikeuksissa, Suishen loitsii Nazrakille ilmakävely-loitsun jonka avulla soturi pääsee hyökkäämään kimeiran kimppuun miekallaan. Pian kimeira koittaa paeta mutta Hallan loitsu ja Nazrak ovat sille liikaa ja hirviö tippuu kuolleena taivaalta.

Kimeiran luolasta löydetään aarteita, joista eniten huomiota saa hopeisen lohikäärmeen suomuista tehty haarniska. Pian karavaani pääsee jatkamaan matkaansa, vaarallisen kimeiran voittamisesta tullaan kertomaan tarinoita pitkään.

Epätoivon äärellä

Kimeiran voittamisesta kuluu kaksi päivää ja kanjonit jäävät taakse. Taas aletaan olla siinä tilanteessa, että ruoka alkaa käydä vähiin. Jos pian ei löydetä erutaki-kylää tai metsästettävää niin karavaanissa alkaa epätoivoiset ajat. Kuitenkaan huoli kylän löytämisestä ei jatku kauaa, puolentoista päivämatkan päästä kanjoneista Shalelu tuo tiedon, että hän löysi erutaki-leirin jossa palaa useita tulia. Toivo nousee, sillä peuran liha on loppumassa, nyt saataisiin uutta ruokaa.

Leirissä karavaanin edustajat, seikkailijat ja Ulf otetaan avosylin vastaan. Seikkailijat kysyvät olisko erutakeilla vaihtaa heille ruokaa ja heimon johtaja, Taranaak, on mielellään tekemässä kauppaa. Seikkailijoille tarjotaan lihaa, Ulf lähtee hakemaan karavaania kauempaa paikalle. Kuitenkin Halla on epäilevällä tuulella ja tarkastelee lihaa tarkemmin, tunnistaen sen ihmisen lihaksi! Hän varoittaa kahta toveriaan tästä tosiasiasta ja pian seikkailijat palaavat myös karavaanille neuvottelemaan siitä mitä pitäisi tehdä.

Titoksella on suunnitelma lähes valmiina. Hän uskottelee Taranaakille, että suurin osa karavaanin jäsenistä on kasvissyöjiä, he tarvitsevat paljon muutakin kuin lihaa. He käyvät kauppaa Taranaakin kanssa, saaden itselleen kohtuullisesti ruokatarpeita joita he voivat syödä mutta kohteliaisuudesta he ottavat myös ihmisen lihaa mukaansa. Halla kieltäytyy ehdottomasti olemasta tekemisissä minkään ruuan kanssa jossa on ihmisen lihaa, sama on henki myös muulla karavaanilla.

Matka kohti Taraska-jokea ei ole kovin pitkä mutta karavaani joutuu jääpeikkojen hyökkäyksen kohteeksi. Tilanne oli kuitenkin karavaanille edullinen, he huomaisvat peikot ensin ja houkuttelivat ne hyökkäykseen, peikot ajettiin pakosalle nopeasti ja tuhottiin jotta niitä ei enää tarvitse varoa.

Epilogi

Gaarjuk haastoi karavaanin ja seikkailijat monella tapaa mutta hirviöt ja luonnonuhat olivat pienin heidän murheistaan. Sen sijaan kylmyys ja ruuan puute olivat ne haastavimmat vaikeudet. Karavaanilla on vielä matkaa kulkettavaksi monen päivän verran ennen Iqaliatia, ruokaa ei ole kuitenkaan niin moneksi. Miten karavaanin käy, kuinka nälkäisinä he saapuvat Iqaliatiin?