Barrayarin ylin hallinto on monimutkainen kokonaisuus johtuen osittain virkojen moninkertaisesta päällekkäisyydestä ja osin sen historiasta.

Vaikka Barrayarin imperiumi on nimellisesti tasavalta, ylintä lainsäädännöllistä valtaa käyttää periaatteessa keisari, joka on samalla senaattori ja omien maidensa kuvernööri.

Keisarina hänellä on oikeus tuomita lakeja tulkiten ketä tahansa alamaisia yksityishenkilöitä, alahuoneen jäseniä lukuunottamatta. Lisäksi hänellä on veronkanto-oikeus muihin kuvernööreihin nähden ja veto-oikeus kaikkiin senaatin päätöksiin. Näistä vastineeksi hänellä on velvollisuus johtaa ja rahoittaa tiettyjä instituutioita, esimerkiksi armeijaa ja konsulaatteja.

(Barrayarin tapauksessa "armeija" koostuu esikunnista, tiedustelupalveluista ja pienistä erikoisjoukoista. Varsinaisina taistelujoukkoina toimivat yksityiset legioonat, jotka viime kädessä vastaavat vain omille suvuilleen. Järjestely ei aina ole tehokkain mahdollinen.)

Kuvernöörillä on täysi lainsäädäntövalta omilla maillaan, paitsi niiltä osin kuin senaatin enemmistö tai keisari toisin säätää. Käytännössä koska 11 kuvernööristä 8 on myös senaattoreita, senaatti on pääsääntöisesti varsin haluton puuttumaan kuvernöörien valtaan.

(Senaattoreita on 10. Kaksi senaattoria ei siis ole kuvernöörejä eivätkä senaatin ulkopuolella kovin merkittäviä, ja kolme kuvernööriä ei ole senaattoreita.)

Koska senaatti on melko pieni ja voi 2/3 enemmistöllä vedota minkä tahansa keisarin päätöksen ja koska ilman senaattorisukujen yhteistyötä päätösten täytäänpano on toivotonta, käytännössä ylintä valtaa Barrayarilla käyttää senaatti. Lisäksi senaatilla on veto-oikeus keisarin nimityksiin esimerkiksi juuri esikuntaan, ja esikunta on tasapuolisesti raportointivelvollinen myös senaatille.

Käytännössä Barrayaria kannattaa ajatella löyhänä senaatin johtamana liittovaltiona, jossa senaattorit ovat omien alueidensa elinikäisiä yksinvaltiaita.

Keisarit, kuvernöörit ja senaattorit ovat kaikki tällä hetkellä käytännössä elinikäisiä virkoja, eikä niitä tule lisää. Senaattorien ja kuvernöörien virkojen siirtymisestä ei ole lainsäädäntöä, joskin käytännössä pykälää senaattorin oikeudesta "määrätä sijaisensa" on tulkittu siinä määrin laajasti että virkaa voidaan pitää periytyvänä. Keisarin viran on keisarin kuoltua siirryttävä "toiselle senaatin jäsenelle".

Honoriksella on senaatin lisäksi myös ala- tai edustajainhuone (kumpaakin nimeä käytetään). Se on monisatapäinen poliittinen vitsi, jonka merkitys organisaationa on mitätön. Sen jäsenillä on kuitenkin juridinen immuniteetti kaikilta keisarien ja kuvernöörien henkilökohtaisesti antamalta lainsäädännöltä. Tästä syystä kaikki senaattorit, kuvernöörit ja varmuuden vuoksi keisari itsekin ovat hankkiutuneet myös alahuoneen jäseniksi. Käytännössä tosin tällä syytesuojalla ei sen enempää heidän kuin muidenkaan merkittävien sukujen jäsenten kohdalla ole merkitystä, sillä he ovat muutenkin pitkälti lakien yläpuolella.