Kuolleen Miehen Kumpu

Prologi

Seikkailijat tutkivat Nimetöntä Kaupunkia, löytäen niin Valkoisen Feeniksin Kruunun kuin Miriyan, kruunun suojelijan. Miriya suostui lähtemään karavaanin matkaan, suojellakseen Ameikoa ja hänen piinaajiensa voittajia. Vastaanotto karavaanissa oli vaihteleva, seikkailijoista Halla oli ainoa jolla on epäilyksiä uusinta tuttavuutta kohtaan.

Pois lakeudelta

Karavaani ottaa suunnakseen Kuolleen Miehen Kummun, joka sijaitsee pohjoisen lakeuden ja Ul-Angornin kylän välissä. Se on hyvä maastomerkki karavaanille, sillä Aganhein Reitti sivuuttaa tätä vanhaa linnoitettua kauppa-asemaa. Pohjoinen lakeus jää taakse, ilma lämpenee ja matka etenee hyvää tahtia.

Matkalla Miriya kertoo Ameikolle ja Nazrakille tietojaan Lohikäärmekeisarikunnista, kertoen mitkä maat heitä odottavat matkalla kohti Minkaita, sekä näiden historiasta. Miriyan tiedot ovat kuitenkin vanhoja, joten heidän tulee tarkistaa asioita päästyään Kruunun ylitse. Myös Titos oppii uudelta tulokkaalta uusia asioita, Miriya on Lohikäärmeluostarin oppilaita ja pystyy opettamaan ja treenaamaan Titoksen aseettoman kamppailun saralla. Titos on tästä erittäin kiitollinen ja kokee löytäneensä jonkun joka on samalla aaltopituudella hänen kanssaan. Kuitenkin Miriyan heikkenevä kunto aiheuttaa huolta, Titos antaa hänelle luvan ottaa rennosti ja lepäillä.

Matka sisältää myös karavaania pelottavan kohtaamisen: taivaan rannassa nähdään lohikäärmeen siluetti. Ensimmäinen ajatus on titenkin Vegsundvaagin toveri, joka etsisi heitä mutta vaara on pian ohitse, lohikäärme ei huomaa heitä. Silti pientä levottomuutta on havaittavissa tämän kohtaamisen jälkeen.

Epäkuolleiden lauma

Karavaanin lähestyessä Kuolleen Miehen Kumpua, tiedustelijat huomaavat että karavaania seurailee yhä isompi määrä epäkuolleita. Ulfilta halutaan tarkennus aiemmin kuultuun tarinaan Kummun historiasta. Tarina kertoo, että yksi soturi puolusti kauppa-asemaa hyökkääjiltä, jotka olivat jättiläisiä ja epäkuolleita. Ilmeisesti karavaani on saanut peräänsä tämän vanhan tarinan viholliset.. Suunnitelma on nopeasti valmiina, karavaani jatkaa kohti Kuolleen Miehen Kumpua, jossa epäkuolleita vastaan voidaan taistella muurien antamassa suojassa. Nazrak johdattaa samana päivänä ratsain joukon taistelmaan epäkuolleita vastaan, jotta karavaani ehtisi Kummulle. Tämä ratsujoukko sisältää Nazrakin lisäksi Hallan, Titoksen ja Shalelun.

Ratsujoukolle tulee yllätyksenä se, että aiemmin pienet ryhmät epäkuolleita ovat nyt yhdistyneet ja liikkuvat suuremmalla joukolla eteenpäin. Nazrak ja muut aloittavat "kissa ja hiiri"-leikin älyttömien epäkuolleiden kanssa kun taas ajattelevat koittavat päästä jatkamaan matkaa. Lopulta, kun joukko tuntee ostaneensa riittävästi aikaa karavaanille, he perääntyvät. Halla ja Titos haluavat tuhota vielä lisää epäkuolleita, mikä on Nazrakista riskinhakua. Nazrak ratsastaa takaisin karavaanille kun taas kolme muuta jäävät metsästämään epäkuolleita. Suunnitelma on kääntyä heitä vastaan mutta Titos ja Halla, jotka menivät lähitaisteluun epäkuolleiden kanssa, onnistuvat pakenemaan ennen joutumistaan isompiin ongelmiin.

Taistelu selviytymisestä

Karavaani saapuu Kummulle, joka on korkea mäen päällä sijaitseva muureilla varustettu kauppa-asema. Karavaanilla ei ole kuitenkaan aikaa jäädä ihailemaan raunioita vaan he aloittavat valmistautumisen tulevaan taisteluun. Vaunu asetetaan poikkiteloin kohtiin joista epäkuolleiden ei haluta tulevan sisään, ballista asetetaan sopivalle kohtaa ja sovitaan taistelupaikat sekä ns. toinen linja jolle voidaan perääntyä jos tarve tulee. Karavaani on valmis mutta levoton. Myrsky nousee Kummun ylle, luoden lumisateella, tuulella ja kylmyydellä pahaenteisen merkin tulevalle taistelulle. Myöskään tuulessa kuuluva naisen nauru ei lisää taistelumoraalia, seikkailijat aavistelevat jo pahinta.

Yöllä epäkuolleet saapuivat Kummulle ja aloittivat hyökkäyksensä. Lauma koittaa työntyä sisään voimalla ja massalla mutta karavaanin hurjat taistelijat ottavat ensimmäisen aallon vastaan. Halla laulaa niin lujaa kuin keuhkoistaan saa aikaiseksi, taistellen samalla niin, että hänen esi-isänsä ovat hänestä ylpeitä. Titos napsii laumasta eksyneitä epäkuolleita potkuillaan, varmistellen että Ameikolla ja muilla taistelu sujuu hyvin, ollen valmiina rientämään apuun. Nazrak, joka on saanut komentajan roolin itselleen, johtaa ja taistelee esimerkillisesti, niittäen epäkuolleita ympäriltään kuin viljaa.

Taistelun hieman tauotessa Spivey parantaa taistelijoita parhaansa mukaan, Sandru taas ohjastaa väkeä korjaamaan vaunuilla tehtyä muuria ennen kuin epäkuolleet tulevat uudestaan. Viimeinen ryntäys on vahva mutta karavaani saa apua yllättävältä taholta. Raunioista syöksyy epäkuolleiden sekaan aavemaista valoa hohtava soturi, jonka iskut polttavat epäkuolleita karrelle. Hämmennyksessä karavaani aloittaa myös hyökkäyksen ajaakseen epäkuolleet lopullisesti pois. Taistelua muuten sivummalla seurannut Miriya liittyy tässä kohtaa taisteluun suojellakseen Ameikoa epäkuolleilta jotka vaanivat tätä varjoista.

Lopulta taistelu on ohitse ja karavaani on voitokas. Ilo ja helpotus on pääasiallinen tunne tämän taistelun jälkeen vaan ei kaikille. Miriyan elämä on tullut päätökseen, hänen lihallinen ruumiinsa muuttuu siniseksi nesteeksi pikku hiljaa, kun taas metalliset osat ruostuvat puhki ja katoavat olemattomiin. Viimeisin koitos oli hänelle liikaa. Miriya kiittelee seikkailijoita, he vapauttivat hänet tehtävästään, esittelivät hänet Minkain keisarinnalle ja tarjoamalla karavaanistaan paikkaan amhdollistivat sen, että hän voi viimein levätä lopullisesti. Seikkailijat ja Ameiko jättävät hyvästinsä Miriyalle ennen tämän kuolemaa.

Epilogi: Ul-Angorn

Matka Kuolleen Miehen Kummulta Ul-Angorniin on pitkä ja Titoksella sekä Ameikolle herää pelko ruokavarojen riittävyydestä, heillä on ruokaa noin puoleen väliin asti. Edes hyvää toivoa nostattanut jättiläispöllö ei voi heitä auttaa, karavaani joutuu lopulta matkustamaan ilman ruokaa. Nälkä ja aiemmin käyty taistelu väsyttävät karavaania, matka Ul-Angorniin tuntuu loputtoman pitkältä. Kuitenkin yli viikon kulkemisen ja neljän päivän paaston jälkeen karavaani saavuttaa Ul-Angornin.

Kylän asukkaat ovat kohteliaan uteliaita ja karavaanilla on täysi työ pitää oma tarkoituksensa ja määränpäänsä salassa. Saapuminen Ul-Angorniin tarkoitti myös Tunuakin matkan päätöstä. Seikkailijat luovuttavat Tunuakin kylän puhemiehelle ja tämän neuvonantajalle, jotka uskovat seikkailijoiden selityksen Tunuakin rikoksista ja lupaavat toimittaa Tunuakin kevään tullen Iqaliatiin. Tämä riittää seikkailijoille mutta Tunuakilla on viimeinen sana sanottavanaan:

Valtiattareni tulee samaan voittonsa, te ette nähneet hänen mahtiaan vaikka saatoitte sen tuntea. Te tulette tuhoutumaan Kruunun mukana.