Halla Sigrundintyttären saaga
©Jerekalle

Kaukaisessa pohjoisen valtakunnassa, Linnormiruhtinaiden mailla, hallitsi hirveä jaarli Olaf Pysäyttämätön. Hän oli viikinkikansansa esimerkki, mies joka ei antanut armoa ja jonka elämä oli yhtä sotaa ja hävitystä. Hän jopa hyökkäsi muiden ruhtinaiden maille rikkauksien toivossa. Mutta Olaf ei tiennyt, että kohtalolla oli jotakin suunnitteilla hänen varalleen. Olafin laivat hyökkäsivät Rautasaarille, Jaarli Estridin maille. Sieltä hän kaappasi mukaansa aimo saaliin, jossa oli myös joukkion orjia. Yksi näistä oli kuuluisa laulajatar, Skaldi Sigrund. Olaf palasi tyytyväisenä Hajotettuun Lahteen ja juhli kolme päivää ja kolme yötä, jonka aikana hän ehti jakaa lempeä monille naisille. Kuten Sigrundille, josta hän tekikin itselleen jalkavaimon. Olafilla oli jo kolme lasta, ja uusi jalkavaimonsa antoi hänelle vielä yhden, tyttären nimeltä Halla. Halla kasvoi siskonsa Amoran ja kahden veljensä, Torsleighin ja Thorfinnin kanssa. Torsleigh ja Thorfinn pitivät uudesta pikkusiskostaan, ja ottivat tämän usein mukaan leikkeihinsä ja seikkailuihinsa lähimetsiin, mutta Amora ei sietänyt Hallaa. Amora oli vanhempi ja kauniimpi, mutta silti kaikki kiinnittivät huomionsa ensimmäiseksi Hallaan, mustahiuksiseen rasavilliin josta oli myös kasvamassa kaunis tyttö. Joitakin vuosi myöhemmin, äiti Sigrund kuoli. Amora piikitteli tyttöä tästäkin ja haukkui tätä usein rumaksi, ja poikien seurassa ei Halla pahemmin saanut ulkonäöstän kehuja. Hallalla on tästä syystä varsin huono itsetunto ulkonäkö-asioissa. Toisaalta, Halla rakasti laulamista ja soittamista sekä miekkailua. Hän muistutti päivä päivältä enemmän veljiään kuin tavallista ulfeninaista.

Valitettavasti, Amora ei jättänyt tätä kertomatta isälleen Olafille. Olaf ei pitänyt näkemästään. Hän oli suunnitellut naittavansa Hallan yhdelle thegneistään kodinhoitajaksi, mutta kuka mies haluaisi naista joka on tappava miekankäsittelijä ja puhuu kuin nuoret soturit? Mutta Amoralla oli suunnitelma. Olafin piti murtaa Hallan kapinamielen. Hän kaikessa salamyhkäisyydesä kaappasi tyttären sängystään ja antoi hänet orjaksi yhdelle vasalleistaan, pois Hajonneesta Lahdesta.

Siellä hänet pistettiin vasallin avustajaksi ruokapöytään ja julkisiin tilaisuuksiin. Häntä kutsuttiin Halla Ravnhåriksi, Korppitukaksi.Raskaat rautaketjut nilkoissaan hän kaatoi juomaa, leikkasi lihaa ja vei astioita pois. Hänen asemansa oli vaihtunut jaarlin tyttärestä orjaksi, jota kuritettiin ja käpälöitiin ja joka ei saanut sanoa takaisin vaikka mikä tulisi. Raivo kihisi koko ajan Hallan sisällä, mutta hän ei antanut vielä periksi vihalle. Hän päätti kestää ja näin näyttää olevansa paljon vahvempi kuin muut ajattelivat. Tämä toimikin, jonkun aikaa. Hän sai koko ajan nöyryyttävämpiä ja rankempia töitä aina lattioiden pesemisestä käymälöiden tyhjentämisiin. Viha kihisi sisällään, mutta hän muisteli lauluja mitä äiti oli opettanut, ja seikkailuja Thorfinnin ja Torsleighin kanssa ja jopa Amoran piikittelyä. Kun Halla täytti setsemäntoista vuotta, oli jaarlin aika tulla hakemaan tyttärensä takaisin. Edellisenä iltana pidettiin pidot hyvän ryöstösaaliin kunniaksi. Vasalli joi ja söi kuin porsas, ja Halla kärsi miehen vaatiessa ja huutaessa hänelle ja muiden nauraessa. Simaa kului, ja lopulta vasalli käski humalaisessa hulluudessaan Hallaa laulamaan. Halla epäröi hetken, mutta lopulta hän lauloi:

Siso kule kylessäni
Liku pieni vieressäni
En mie muista kussa koto
Kussa koto synnyinsija

Vaikka matka perin raskas
vaikka matka mahoton
Saatamme sen silti mennä
saatamme sen tarpoella

Koivun oksil linnut lauloi,
niiden välis ompi tähti
Lintuja on näitä kaksi
hepä meitä opastaapi

Läpi metsäin, läpi korpein
Sali hiljeni. Niin kaunista oli ollut Hallan laulu, että osa yleisöstä pystyi vain tuijottamaan eteenpäin lasittuneesti. Vasalli katseli hetken Hallaa, ja näki kuinka ylpeys ja uhmakkuus hohti yhä kuin lohikäärmeen liekki naisen sisällä, ja hän ei ollut pystynyt kaikkina näinä vuosina sitä sammuttamaan. Vasalli tajusi, että häntä pelotti. Raivoissaan epätoivosta ja simasta humaltunut vasalli nousi pystyyn ja löi kaikkien voimiensa takaa Hallan maahan, ja alkoi raahata tätä kohti makuukammaria. ”Jos et tällä laannu, niin et sitten millään! ” Karjui vasalli ja heitti Hallan sängylleen. Tämä oli virhe. Hetkessä Halla tempaisi seinältä miekan, vasallin Sovngarden ja upotti sen syvälle miehen kurkkuun. Lämmin veri virtasi pitkin terää hänen käsilleen, jotka eivät kuitenkaan tärisseet. Hänet oli luotu tätä varten. Vakaasti hän irrotti miekan miehen kaulasta ja kuivasi veren lakanaan. Hän nappasi mukaansa nopeasti vasallin pitkämiekan, juoksi ulos ikkunasta kylmään talvi-iltaan ja karkuun.

Paksussa hangessa Halla marssi eteenpäin, kuitenkaan tietämättä mihin mennä. Hän harhaili pitkin poikin, kunnes kuuli miesten ja koirien ääntä-häntä ajettiin takaa! Kylmässä hän vaelsi eteenpäin, ja piilotteli luolissa ja puissa, tilallisten ladoissa ja lopulta hän saavutti Bildtin kaupungin laitamat. Täällä asui myös Olaf-ja tärkeimpänä, hänen sisaruksensa. Hän hiipi kohti Olafin tilaa, ja iltahämärän laskeutuessa hän löysikin siskonsa terassilta. Hän tervehti iloisesti Amoraa, mutta tämän nähdessä Hallan oli hänen katseessaan vain inhoa. Hallan kerrottua mihin isänsä oli hänet lähettänyt, Amora vain nauroi. Halla ihmetteli, ja huudahtikin siskolleen että mitä hauskaa siinä on. Amora vastasi tyynesti: ”Voih, typerä siskokultani. Minähän kunnioitettua isäämme pyysin sinut sinne lähettämään.” Halla katsoi siskoaan kauhuissaan. Aina kun hän yritti sanoa jotain, sanat juuttuivat hänen kurkkuunsa. Hän otti miekkansa käteensä-ja samalla hetkellä Amora huusi keuhkojensa pohjasta ”KARANNUT ORJA JA MURHAAJA! HÄN ON TÄÄLLÄ!” Halla otti jalat alleen. Hän vaivoin pääsi karkuun. Hän piiloutui Bildtin venetelakalle, jossa hän istui vain, ja mietti itkien katkeria kyyneliä. Amora oli toki aina ollut typerä hienohelma, mutta ei hän siskostaan noin julmaa uskonut ikinä tulevan. Myöhemmin hän sai kuulla että noin seitsemän vuotta sitten hänen veljensäkkin oltiin lähetetty pois kotoa, nimittäin aseenkantajiksi Freyr Tummaviinille itään. He eivät siis tienneet mitään asiasta. Lopulta Halla pääsi jäniksesi yhteen laivaan piiloutumaan, ja niin jäi Bildt ja lapsuudenkoti taakse.

Riddleportissa hän nousi laivasta, ja sielä hän joutui taasen ajojahdin kohteeksi isänsä miesten toimesta. Hän juoksenteli pitkin poikin merirosvojen kaupunkia ja lopulta piiloutui erään Varisialaisen naisen kärryihin-naisen nimi oli Khoya Mvahsti. Khoya näki kuinka nuori tyttö kipusi hänen kärryihinsä ja piiloutui mattojen alle. Kun ulfenisoturit kysyivät vanhukselta että oliko hän nähnyt nuorta, mustatukkaista naista, Khoya sanoi: ”En.” Khoya otti hänet mukaansa takaisin Varisiaan, jossa hän asui Hiekkasärkän kylässä. Khoya adoptoi Hallan, ja huolehti tästä. Halla oli hyvin kiitollinen, ja vannoi elämänsä Khoyalle.

Halla pitää myös kylästä-rauhallinen, idyllinen ja täynnä ystävällisiä ihmisiä. Hän ystävystyi hyvin mm. Khoyan toisen kasvattilapsen Sandru Vhiskin ja kapakoitsija-seikkailijatar Ameikon kanssa. Varsinkin Ameikon kanssa Halla viettää paljon aikaa, toisen kertoessa seikkailuistaan ja Hallan kertoessa tarinoita mitä oli kuullut äidiltään. Halla pitääkin Ameikoa siskona millainen Amorankin olisi pitänyt olla. Hän pitää yhä laulamisesta, ja laulaakin silloin tällöin Ruosteisessa Lohikärmeessä, Ameikon majatalossa. Hän myös juo paljon, ja päätyy usein selliin riehumisen johdosta.

Kylän vanhempi väki pitää Hallaa riitapukarina, mutta nuoriso pitää Hallaa elämänjanoisena, eksoottisena laulaja-soturina, mikä hän onkin. Vaikka Halla on iloinen, hänen päätään vaivaa yhä se mitä hänen siskonsa teki, ja ikävöi veljiään. Hän usein näkeekin painajaisia orja-ajoistaan mutta lauluissaan hän muistelee seikkailuja veljiensä kanssa. Vaikka Sovngarde kuului miehelle jota hän vihasi, hän pitää miekkaa aina mukanaan, symbolina vapautumisestaan. Miekkaan on kirjailtu teksti: Briinah Bruniik Sahrot Vahdin (Sisko hurja,Impi väkevä. )

Halla on 170-senttinen, 22-vuotias, tanakka ulfeninainen. Hänellä on mustat, paksut hiukset jotka on usein oudoilla leteillä. Halla on kaunis, kalpeaihoinen ja sinisilmäinen, mutta hän usein piilottelee kasvojaan hiuksiensa takanana. Hän pukeutuu lähes aina nahkapanssariin ja pitkään mekkoon, ja kantaa mukanaan pitkämiekkaansa Sovngardea. Halla on äkkipikainen, iloinen ja äänekäs, mutta piilottelee näiden takana suruaan. Halla rakastaa laulamista ja soittamista, ja onkin harva se päivä esintymässä jossakin Hiekkasärkän baarissa. Halla on ikuisessa kiitollisuudenvelassa Khoyalle, ja rakastaa tätä nykyään kuin omaa äitiään. Shelyn ja Gorum ovat hänen jumalansa, ja Halla usein yhdistelee tätä outoa parivaljakkoa taistelulauluissaan. Hänen äänensä on samaan aikaan kova ja heleä ja voikin laulaa eri tavoilla. Hän unelmoi joskus palaavansa takaisin Bildtiin, tapaamaan veljiään ja hoitamaan asiat loppuun isän ja siskon kanssa..