Wren Skeat (VELVET) on 27-vuotias USAF:n tutkija, meteorologian tohtori ja ääriolosuhteiden harrastaja.

Persoonallisuus: Wren vaikuttaa usein unelmoivalta ja järkähtämättömältä. Hän seuraa tilanteita hiljaa ja sanoo sanottavansa yleensä kerralla ja ytimekkäästi, ellei keskustelukulttuuri vaadi jotain muuta. Mikäli häntä ei uskota tai kuunnella, hän yrittää manipuloida vastapuolta esittämään hänen ideansa omana ideanaan ja saada näin tahtonsa läpi. Wren puhuu aika neutraalilla ja selkeällä aksentilla. Ulkona hän katsoo usein taivaalle ja tekee merkintöjä kännykkänsä sääsovellukseen. Toisin kuin Vic, Wren ei pidä luentoja ilmastonmuutoksesta, ellei varta vasten pyydetä. Hän pitää sattumanvaraisten henkilökohtaisten hyvien tekojen tekemisestä ja on saanut sillä tavalla yllättävän hyviä ihmissuhteita. Hän toimii tehokkaasti ja organisoidusti.

Ulkonäkö: Wren on 182 cm pitkä, tummatukkainen ja hänellä on siniharmaat silmät. Hän on valkoihoinen mutta aika ruskettunut. Hän on aika laiha ja hänellä on jokseenkin kulmikkaat mutta sirot kasvot.

Julkinen tausta: Wren oli lapsinero, joka suoritti tohtorin tutkinnon 24-vuotiaana. Hän sai heti työpaikan Yhdysvaltain ilmavoimista (USAF, United States Air Force) ja meni Etelämantereelle tekemään tutkimusta USAP-ohjelmassa (United States Antarctic Program) ilmavoimien edustajana. Kaksi vuotta myöhemmin hän palasi takaisin Yhdysvaltoihin ja tekee nykyään töitä USAF:lle Chicagossa ilmakehän ja kiertoradan asiantuntijana.

Vicin tunteneet agentit ovat tavanneet Wrenin. Wren kertoi olevansa "meteorologi Wren Skeat" ja sanoi tunteneensa Vicin koko elämänsä. Hän kysyi, millainen Vic oli ollut viimeisinä viikkoina. Hän vihjasi, että haluaisi ehkä tehdä töitä heidän kanssaan joskus myöhemmin.


Motivaatiot, 5 kpl:

  • Ilmastonmuutoksen torjuminen
  • Henkilökohtainen hyväntekeväisyys

'Bondit, 3,5*CHA (38):

  • Greg Notson, sihteeri sotilastutkintayksikössä 11
  • Lucia Lamentos, geologi (kollega Etelämantereella) 11
  • Nina Cresthope, geenitutkija 11
  • Puddlesien perhe 5

Statit: 16 16 12 11 11 11 järjestys: 11 16 12 16 11 11

HP = ceil((Str+Con)/2)
WP = Pow
San = Powx5
BP = San - Pow

Scientist (mutta vähän enemmän sotilas)
PROFESSIONAL SKILLS (replace default skill ratings):
» Bureaucracy 40%                     -> Bureaucracy 40%                  
» Computer Science 40%                -> Computer Science 40%             
» Science (choose one) 60%            -> Science (meteorology) 60%         
» Science (choose another) 50%        -> Science (astronomy) 50%    
» Science (choose another) 50%        -> Military Science (air) 50%?     
Choose any three of these:
» Accounting 50%
» Craft (choose one) 40%              -> Firearms 40%?
» Foreign Language (choose one) 40%   -> Foreign Language (English) 40%
» Forensics 40%                       -> Forensics 40%                    
» Law 40%
» Pharmacy 40%
BONDS: 4

Bonus skills from background (add to current/default score) (choose 8, same allowed):
Alertness, Survival, Persuade, Athletics, Stealth, HUMINT, SIGINT

EQUIPMENT:

Max sanity: 99 - unnatural


.

.

.

.

.

Tälläkin hahmolla on kovin salainen tausta!

.

.

.

.

.

Tausta: Wren syntyi vuonna 1989 Venäjällä salaisessa tukikohdassa pari sataa kilometriä Jakutskista pohjoiseen, kuten Vic. Wren näyti syntyessään selvästi intersukupuoliselta mutta vaikutti muuten suht terveeltä, joten tukikohdan tutkijat ja lääkärit eivät heittäneet häntä ulos "Projektista". Wren oli erityisen kiinnostunut tieteistä, joten hän sai opiskella niitä ja erikoistui tiedepiirien vakoojaksi. Hän sai myös muiden geenimuokattujen ihmelapsien tapaan järeän fyysisen koulutuksen.

Wren oli usein teini-ikäisenä Vicin kanssa valepakolaisena ja erityisesti vakoilemassa erinäisiä tiedeprojekteja. Ajan myötä hän alkoi huolestua yhä enemmän ja enemmän ilmastonmuutoksesta. Kun myös Vic alkoi jutella hänelle siitä, että tekivätkö he oikeasti tarpeeksi ilmastonmuutoksen eteen, he päättivät hylätä Projektin. Vuonna 2009 he lavastivat kuolemansa ja loikkasivat Yhdysvaltoihin, jossa he uskoivat kykenevänsä parhaiten edistämään tavoitteitaan.

Kaksi vuotta kestäneiden kuulustelujen aikana Wren mietti, mitä halusi tulevaisuudessa tehdä. Sotilaana jatkaminen ei kiinnostanut häntä, sillä hän pystyi mielestään aivan hyvin ryhtymään huippututkijaksi ratkaistakseen ilmastonmuutosongelman. Hän sai luvan mennä yliopistoon. Kuulustelujen päätyttyä hän otti vielä kerran osaa täydennyskoulutukseen ja osallistui arviointikeikoille, sillä se häneltä vaadittiin. Sen jälkeen Wren hoiti opintonsa loppuun ja valmistui vuonna 2013 ilmastotieteiden tohtoriksi. Yhdysvaltain ilmavoimat (USAF, United States Air Force) otti hänet töihin jo ennen kuin hän valmistui.

Wren ei halunnut jäädä Yhdysvaltoihin. Hän hankki siirron USAP-ohjelmaan (United States Antarctic Program) ja muutti 2014 Etelämantereelle. Vic jatkoi sotilaan uraansa jollain tavalla ja tuli aina kerran vuodessa kertomaan Wrenille, mitä oli puuhannut. Vic lähetti toki paljon (erittäin hyvin salattuja) viestejäkin, mutta kaikkein salaisimmat asiat hän kertoi vain kasvotusten.

Kahden vuoden aikana Wren sai tehdä juuri niin paljon tutkimusta kuin halusi, mikä oli hänestä loistavaa. Hän sai myös erinomaisia mahdollisuuksia harrastaa ääriolosuhteissa selviytymistä. Häntä haittasi erittäin pahasti se, että kaikista hänen ja hänen kollegoidensa julkaistuista tutkimuksista huolimatta yksikään valtio ei vaikuttanut ottavan ilmastonmuutosta tosissaan. Ei edes Yhdysvallat, jonka hän ja Vic olivat luulleet pystyvän järkevään toimintaan tieteellisten faktojen edessä.

Wren sai pari erikoista tehtävänantoa. Hän ihmetteli, mistä niissä oli kyse, mutta koska ne olivat hänen alaansa ja niistä maksettiin avokätisesti (eivätkä ne olleet hänen etiikkansa vastaan), hän teki ne. Hän kertoi asiasta Vicille, joka oli aika varma, että niillä oli jotain tekemistä hänen "uuden projektinsa" kanssa. Vic totesi, että jos Wreniä ei kiinnostaisi, ne voisi jättää huomiotta.

Toukokuussa 2016 Wren sai vuoron perään kolmesta Vicin hätävarajärjestelmästä viestin, että tämä oli kuollut. Asian vahvistivat myöhemmin myös viranomaiset. Wren suri aikansa ja palasi Yhdysvaltoihin järjestelemään Vicin jälkeensä jättämiä tavaroita, joita oli vähän mutta jotka vaativat tarkkaa tutkimista. Hautajaisiin hän ei päässyt, mutta ei hän olisi niihin halunnutkaan.

Wrenillä oli Vicin antama salausavainnippu, jolla hän pääsi käsiksi joihinkin Vicin tallentamiin ja tehokkaasti salattuihin tietoihin (joita Delta Greenin agentit eivät olleet pyyhkineet, koska ne näyttivät luontokuvilta). Wren tiesi jo valmiiksi Delta Greenistä (joskin Vic oli puhunut siitä vain "uutena projektina"), ja nyt hän pääsi lukemaan siitä vielä lisää. Hän oli vaikuttunut Delta Greenin vaikutusvallasta, toimintatavoista ja ennen kaikkea siitä, mitä sen agentit pääsivät todistamaan. Hän alkoi miettiä, että ehkä tämän "uuden projektin" toimintaan voisi sittenkin mennä mukaan.

Vicin tavaroita tutkineet ja suurimman osan salatuista tiedoista poistaneet henkilöt odottivat kohteliaasti juuri sopivan ajan ennen kuin rupesivat värväämään juuri ystävänsä menettänyttä Wreniä tekemään niitä samoja töitä, joita tehdessään Vickin oli kuollut. Wren teeskenteli tarvitsevansa miettimisaikaa. Hän käytti pari viikkoa orientoitumiseen ja suunnitteluun ja suostui työtarjoukseen.

Yksi Wrenin päätökseen vaikuttanut asia oli Yhdysvaltain presidenttipeli. Ilmastonmuutos oli jo valmiiksi taka-alalla eikä tulisi esiin ilman rikkaisiin länsimaalaisiin kohdistuvia katastrofeja, ja nyt oli kaiken lisäksi mahdollisuus, että presidentiksi nousisi ilmastonmuutoksen kieltäjä.

Wren muutti takaisin Yhdysvaltoihin.


  • Ei osoitetta, asuu Vicin jäteruokaöljyllä kulkevassa pakettiautossa, hotellissa tai kavereiden luona.
  • Posti tulee töihin tai ohjataan johonkin laatikkoon.
  • Ottaa tietoturvansa vakavasti, mutta ei ole ihan yhtä paranoidi kuin Vic.
  • Identiteettejä:
    • Mirja (alkuperäinen nimi)
    • Kira Kirejevskaja ("virallinen" venäläinen identiteetti, jonka kanssa hän tuli USAan)
    • Laura Forrest (virallinen yhdysvaltalainen identiteetti, jonka alla hän toimii tutkijana)
    • Wren Skeat (siviilivaleidentiteetti)
    • Ash Hill (varasiviilivaleidentiteetti)
    • Dream Summers (siviilivaleidentiteetti netissä)

Lisää bondeista:

  • Nina Cresthope: Geenitutkija Nina oli tohtorintutkintonsa loppusuoralla ja toimi osa-aikaisena laboratorioteknikkona sotilastutkintayksikössä, kun Vic ja Wren tuotiin sinne kuulusteluihin ja tutkittavaksi. Hän analysoi Vicin ja Wrenin näytteitä. Wren onnistui tutustumaan häneen lähes sattumalta, kun hän tapasi kovin suruissaan olevan Ninan murehtimasta käytävällä (hänen ensimmäinen ja ainut lemmikkikoiransa oli juuri kuollut) ja lohdutti tätä. Wren oli erittäin myötätuntoinen Ninaa kohtaan ja hyvin kiinnostunut tämän valitusta alasta. Hän auttoi ja tsemppasi Ninaa, joka oli yllättävän nuori tohtoriksi. He ovat jatkaneet yhteydenpitoaan siitä lähtien.
  • Greg Notson: Greg on yksi sotilastutkintayksikön sihteereistä. Hän käsitteli usein Vicin ja Wrenin tietoja. Wren kysyi aina häneltä käytännön neuvoja kaikkeen uuteen, mitä hän uudessa elämässään kohtasikaan. Ennen pitkää myös Greg alkoi kysellä Wreniltä asioita, ensin yksinkertaisia ja sitten yhä monimutkaisempia. Lopulta yhteydenpito syveni ystävyydeksi.
  • Lucia Lamentos: Lucia on Etelämantereella työskentelevä geologi, joka oli Wrenin kollega. He pitävät erityisesti lennokkaiden maan ja taivaan yhdistävien teorioiden keksimisestä ja ovat saaneet niistä aikaan useita villejä artikkeleita ja yhden vakavan tieteellisen julkaisun.
  • Puddlesien perhe (äiti Gina (41), isä Derron (44), isosisko Soraya (11), pikkusisko Arleta (7) ja neljä kissaa): Wren oli ajamassa Vicin pakulla Chicagon syrjäseutujen ohi, kun hän näki erään talon avoimesta oviaukosta tulevan runsaasti savua. Talon edessä oli yksi hätääntynyt ihminen ja toinen makaamassa maassa. Niinpä Wren kurvasi täyttä vauhtia talon pihaan, läiskäisi naamalleen kaasunaamarin, otti autosta vaahtosammuttimen ja ryhtyi hommiin. Hän sai sammutettua palon ja pelastettua perheen toisen lapsen (toinen oli muualla). Hän auttoi Puddleseja talon korjauksissa (konkreettisesti ja taloudellisesti) ja ystävystyi koko perheen kanssa. Jos Wren kaipaa yö- tai lomailupaikkaa, hän menee Puddlesien luokse, sillä elämä heidän talollaan muistuttaa häntä lapsuudestaan, mutta hyvällä tavalla ja kaikki on helppoa.

Ei enää bondeja:

  • Vic 11
  • Muut ihmelapset
  • SV8

Ei pelimekaanisia bondeja (ehkä tulevia?), mutta ihmissuhteita kuitenkin:

  • Bucky Whacks: Bucky on 18-vuotias transnuori, joka potkittiin pois kodistaan, koulustaan ja harrastuksistaan. Bucky oli käyttänyt lähes kaikki rahansa ja oli hermoromahduksen ja itsemurhan partaalla, kun Wren löysi hänet. Wren auttoi hänet itsenäisen elämän alkuun hommaamalla hänelle vuokra-asunnon ja patistamalla osa-aikaiseen työhön ja osa-aikaiseen opiskeluun.
  • Eleanora Bee: 98-vuotias yksineläjä, jonka ympäriltä kaikki kaverit ovat kuolleet. Wren bongasi hänet huokailemasta puistossa Chicagossa ja alkoi heti kysellä, onko kaikki hyvin ja voisiko jotenkin auttaa. Eleanora kaipaa lähinnä vain seuraa, joten Wren on seurana.

Sanity- ja skill-seuranta

  • Vic kuoli: sanity onnistui: -1 San.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped