Traskilin matkakirja

Kalenteri

Nimeni on Traskil Rhoddam. Synnyin Synkkäkuun laaksossa Andoranissa. En koskaan tavannut oikeaa isääni ja äitini kuoli keuhkokuumeeseen kun olin seitsemänvuotias. Äitini kertoi, että isäni tuli tukkisavotalla työskennelleiden miesten murhaamaksi hänen puolustaessaan äitiäni. Andoranilainen samooja Milon Rhoddam kasvatti minut ja opetti minulle samoojan taidot. Vietin nuoruuteni kasvatti-isäni matkassa hänen työskennellessään laakson tukkilaisparonien laskuun. Olen pitkä ja hoikka viisitoistavuotias miehenalku. Minulla on punaiset, hieman kiharat hiukset, vihreät silmät ja pisamia. Luonteeltani olen hieman juro, mutta minua on sanottu myös urheaksi.

Tunnen Synkkäkuun laakson kuin omat taskuni. Metsän kaikki asukit, kuten keijut, maahiset ja metsänhenget kiinnostavat minua kovasti. Joku tovi sitten tapasin kaksi seikkailijaa, Taklinnin ja Fennin, joiden matkassa olen ollut siitä lähtien. Heidän seurassaan törmäsin ensimmäistä kerta tatzlwyrmiin, paikalliseen lohikäärmeen sukuiseen olentoon. Näin myös etäältä sinisuomuisen wyvernin. Olen jo ehtinyt havaita, että tämä seikkailijan arki on varsin vaarallista ja jännittävää touhua, mutta myös melko palkitsevaa; olen jo nyt tienannut enemmän kuin kasvatti-isäni omassa ammatissaan koko vuodessa.

Haukkanotko oli nyt pelastettu kulkutaudin kourista, mutta Synkkäkuun laakso on synkkä ja vaarallinen paikka. Sain nimittäin sanan isältäni Milon Rhoddamilta, että tukkilaisparoni Thaldrin Kreedin poika Jurin on kadonnut ystäviensä kanssa ja lähdin välittömästi etsimään heitä. Saavuin Haukkanotkoon kuitenkin liian myöhään, sillä kumppanini Taklinn ja Fenn olivat jo ehtineet lähteä edeltä jäljittämään lapsia. Kiirehdin heidän peräänsä, sillä tietäen tovereideni eränkävijän taidot heikoiksi arvelin, että miekkoset ovat taatusti eksyneet jonnekin metsän uumeniin.

Päivämatkan päässä luoteeseen Haukkanotkosta löysin hylätyn leiripaikan. Nuotion tuhkat olivat vielä lämpimät. Olin vain tunteja heitä jäljessä, ja ilmeisesti heidän seuraansa oli liittynyt kaksi muuta! Kiirehdin kohti Droskarin koettelemusta. Luostarille johtavalla tiellä kohtasin ryhmään seikkailijoita. Heidän johtajansa, Druingar -niminen kääpiö kertoi olevansa kuuluisan kääpiösankarin Druingar Glintaxen poika. Druingarin seurassa oli Hernfoldt -niminen ulfenilainen soturi ja Inara -niminen kaunis vudralainen nainen, jonka arvelin vaateparren ja varusteiden perusteella olevan velho. Druingar kertoi ryhmän lähteneen etsimään Druingarin legendaarista isää, jonka huhuttiin kadonneen Droskarin koettelemuksen uumeniin. Alkoi jo hämärtää kun astuimme luostarin porteista sisälle. Yhtäkkiä kimppuumme hyökkäsi ihmissusi! Onnistuimme kuitenkin ajamaan sen pakosalle ja pääsimme etenemään luostarin sisätiloihin.

Löysimme kuin löysimmekin Fennin ja Taklinin. Heidän seurassaan oli kolme minulle entuudestaan tuntematonta miestä; Ketunhäntä -niminen druidi, Damian -niminen haltiaritari, sekä Edgrin-niminen puolituinen. Miehet olivat yhdessä onnistuneet pelastamaan neljä lapsista. Lyhyen neuvottelun jälkeen päätimme, että Hernfoldt, Edgrin ja minä lähtisimme viemään lapsia takaisin Haukkanotkoon. Druingar ja Inara päättivät liittyä Fennin, Taklinin, Ketunhännän ja Damianin matkaan.

Saatuamme palautettua lapset kylään Hernfoldt ja minä lähdimme palaamaan luostarille. Edgrin katosi jonnekin omille teilleen ja hyvä niin, sillä kaikkihan tietävät, että puolituiset ovat varkaita. Emme kuitenkaan ehtineet edes luostarille asti, kun jo kohtasimme sairauden runteleman Fennin makaamasta eräästä luolasta. Tästä tempauduimme kuin vaivihkaa aivan uuteen seikkailuun, jonka aikana tutustuimme miekkosiin Galdur ja Rodrik ja jossa kohtasimme murhanhimoisia mörköpeikkoja, viheliäisiä luurankoja, ilkurisen keijun, vihastuneen joenhengen ja kauniin vedenneidon. Onnistuimme aivan viime tingassa juottamaan Fennille siunatusta Arodenin maljasta ja siten pelastamaan hänen henkensä. Oli aika suunnata takaisin Haukkanotkoon.

Kaikki viime aikoina näkemäni ja kokemani on avannut silmäni. Toki tiesin jo entuudestaan, että metsässä ja luolissa on vaarallisia olentoja, kuten koboldeja, tatzlwyrmejä ja susia, mutta näiden asioiden itse kohtaaminen on silti jotain aivan muuta. Vaarallisten olentojen monimuotoisuus on suorastaan häkellyttävä. Olen nyt päättänyt, että paras keino saada lisää tietoa tästä kaikesta on olla seuraamatta isäni jalanjälkiä tukkifirman metsästäjäksi ja hakea sen sijaan oppipojan paikkaa Haukkanotkossa asuvalta velholta, Sharvarosilta.

Paluu koboldikuninkaan valtakuntaan hiipi kuin varkain kimppuumme Thaldrin Kreedin poikansa Jurinin pelastamisesta luvatun tuntuvan palkkion ja kylänraitilla tavatun mielipuolen muodossa. Miekkonen väitti paenneensa koboldien vankityrmistä ja tietävänsä toisen, salaisen reitin suoraan tyrmiin. Miehellä oli hallussaan satumaisen upeita jalokiviä, joiden hän kertoi olevan peräisin paikasta, jota hän kutsui Siniseksi Kaupungiksi. Tässä paikassa olisi kuulemma rikkauksia lisääkin ja mikäli lähtisimme hänen mukaansa kantamaan aarteita maan pinnalle, hän kertoisi meille miten koboldien vangit olisi mahdollista vapauttaa. Lähdemme matkaan huomenna. Minun ensisijainen huoleni on Jurinin ja muiden vankien pelastaminen, mutta saatoin jo nähdä ahneuden kiillon eräiden tovereideni silmissä.

Varsin yllättävästi miekkosen (jonka nimi on Tamlin) tieto reitistä suoraan vankiluoliin osoittautui oikeaksi. Saimme pelastettua tyrmästä sekä Jurinin että Damian Kirkassilmän. Minä lähdin saattamaan pelastettuja takaisin Haukkanotkoon kumppanieni Fennin, Galdurin, Hernfoldtin, sekä uuden tuttavuuden Irdanin jatkaessa syvemmälle luolaston uumeniin. Perillä Haukkanotkossa kävin nostamassa Thuldrin Kreedin lupaaman palkkion, josta jaoin jo kuudenneksen Damianille. Fennin, Galdurin, Irdanin ja Hernfoldtin osuudet pidän heille tallessa kunnes he palaavat.

Kirjoitan tätä nyt palattuamme Droskarin Huipun alisista laajoista luolastoista. Pian palattuamme ensimmäisen kerran Haukkanotkoon saimme Damianin kanssa selville, että Tamliniksi esittäytynyt miekkonen oli vain joitain tunteja ennen tuppautumistaan seuraamme murhannut oikean Tamlinin, erään paikallisen metsurin ja varastanut hänen näköisyytensä ja nimensä. Ystävämme olivat joutuneet salakavalan murhamiehen matkaan! Kiirehdimme parasta mahdollista vauhtia takaisin kohti luolastoja ja lähdimme siellä seuraamaan jälkiä, jotka johtivat syvemmälle ja kauemmas maan pinnalta kuin missä olin koskaan aikaisemmin ollut. Kohtasimme matkalla niin kuristajia kuin hirmuliskojakin.

Yhytimme Fennin, Galdurin ja muut kreivin aikaan, sillä he olivat joutuneet taisteluun voimakasta, tuntematonta vihollista vastaan. Hyökkääjät olivat pienikokoisia, sini-ihoisia, hieman maahista muistuttavia olentoja. Muistelen lukeneeni jostain Sharvarosin kirjasta, että heitä kutsutaan derroiksi. Kaikki muut makasivat jo maassa henkihieverissä ja Fenn seisoi yksin puolustamassa kaatuneiden ystäviensä ruumiita! Se oli melkoisen sankarillinen näky. Ryntäsimme Damianin kanssa auttamaan Fenniä. Pakko sanoa, että Damianin miekankäsittely on pelottavan tehokkaan näköistä touhua. Taistelu oli ohi sekunneissa. Lisää vihollisia oli kuitenkin jo matkalla, joten peräännyimme kiiren vilkkaa kantaen tajuttomia tovereitamme. Paluu maan pinnalla kesti yli kaksi päivää, tosin tästä tulin tietoiseksi vasta päästyämme takaisin Haukkanotkoon, sillä maan alla ajan kulumista on lähes mahdoton arvioida.

Tuntuu, että vietän kaiken valveillaoloaikani joko siivoten Sharvarosin tornia tai lukien jotakin hänen iänikuisen vanhoista kirjoistaan. Viime yönä heräsin siihen, että Sharvarosin huusi unissaan kuollen vaimonsa nimeä. Toissayönä taas Sharvaros herätti minut puhdistamaan koeputkia sillä verukkeella, että jos häntä ei nukuta niin ei kyllä nukuta sitten minuakaan. Tänään pääsin sentään livahtamaan häneltä pariksi tunniksi. Kävin tapaamassa ystäviäni Istuvassa Ankassa ja siellä olikin melkoinen meno päällä. Vasta kaupunkiin saapuneet puolituinen ja kääpiö yrittivät parhaansa mukaan juoda toisiaan pöydän alle ja kaikki muut tavernassa olivat kerääntyneet pöydän ympärille hurraamaan. Ennen kuin ehdin kuitenkaan tervehtiä Fenniä ja muita, Sharvaros lähetti minulle telepaattisen käskyn palata välittömästi pyydystämään karannutta pikkupirua. Se siitä vapaaillasta.