Vampir: Miami - Abigail, osa 7

Marja Lappalainen

Asumme Marcin kanssa toistaiseksi herra Savoyn elysiumissa. Marc on vielä melko heikko, mutta minä pidän hänestä huolta. Marc tuntuu olevan jotenkin huvittunut tästä, mutta minä olen nauttinut joka hetkestä suunnattomasti! Marc ei ehkä ymmärrä että koen olevani nyt täysin hänen vertaisensa. Minä olen pelastanut hänen henkensä enkä siis ole enää hänelle velkaa omaani. Tiedän Marcin päiväkirjojen perusteella, ettei hän harkinnut minun tekemistäni kovin pitkään: Marc oli saanut vihdoin luvan tehdä jälkeläisen ja hän tarttui hetkeen minun kauttani. Nyt olen todistanut Marcille olevani hänen arvoisensa. Nyt voin rakastaa Marciani aivan vilpittömästi!

On tapahtunut paljon kummallisia asioita. Pelottaviakin. Mutta kaikesta huolimatta olen onnellisempi kuin koskaan. Minä tiedän että tekijäni on turvassa ja välittää minusta. Olen tullut paremmin toimeen Kenin kanssa kuin koko aikanani Miamissa.

Herra Savoy tahtoi, että ilmoittaisin Kenin välityksellä Herra Rourkelle, että hän suostuu tapaamaan tämän neutraalilla maaperällä Miami Towerissa. Suostuin ilomielin. Pidän kovin herra Savoysta, vaikka hänellä olisikin hieman hämäräperäinen tausta (suvun vaihtamista, salaisuuksia ja sen sellaista). Herra Savoy on ollut aina hyvin ystävällinen minulle ja olen erityisessä kiitollisuudessa hänelle siitä, että olen saanut tuoda Marcin turvaan hänen valtapiiriinsä.

Otin siis yhteyttä Kenin ja sovimme, että kävisimme yhdessä tarkistamassa Miami Towerin, suurten herrojen tapaamispaikan. Rakastuin Miami Toweriin heti ensi silmäyksellä! Rakennus oli vanha hotelli narisevine lattioineen, punasamettisine verhoineen ja rapistuneine kultakoristuksineen. Hotelli oli juuri remontin alla ja minulle selvisi, että Ken oli sen omistaja. En ymmärrä miten hän oli noin vain hankkinut moisen suuren hotellin itselleen, mutta ilmeisesti hän oli pätevä liiketoimissa. (Ja ilmeisesti myös hyvin varakas! Ehdotinkin Kenille, että hän voisi perustaa jonkinlaisen säätiön nuorempien sisarustemme hyväksi.)

Hotellissa oli vain kaksi työntekijää, vanha Charles ja hänen vaimonsa Emma. Muutoin hotelli oli tyhjillään. Ainakin melkein. Hotellissa oli nimittäin kummituksia! Niitä oli enemmän kuin mitä olin koskaan nähnyt samassa paikassa yhtä aikaa. Olin aivan innoissani! Ken ei ollut aivan yhtä innoissaan ja sanoi (kun lopulta uskoi todella nähneensä aaveen), että meidän tulisi vaihtaa herrojen tapaamispaikkaa. Minä yritin sanoa Kenille, ettei aaveista varmastikaan olisi mitään haittaa, sillä eiväthän ne pysty vaikuttamaan meidän maailmaamme? Vai pystyvätkö?!

Olen nähnyt aaveita aikaisemminkin ja olen tottunut niihin. Tunnen aina pientä pelkoa tai jännitystä, mutta en ole kauhuissani. Elämä kuoleman jälkeen kiehtoo minua. Nyt luonnollisesti enemmän kuin koskaan. Miami Towerissa tosin olin ensi kertaa aaveen edessä kauhuissani. Juoksin useammin kuin kerran kirkuen hotellista ulos. Sinäkin olisit juossut, jos olisit nähnyt tappamasi lapsen.

Niin, minä siis kohtasin uudestaan Jamesin. Tämä on jo kolmas kerta kun kohtalo asettaa tuon surullisen pienen pojan eteeni. Nyt sain nähdä omien tekojeni seuraukset. James asteli pelokkaana eteeni puolet päästään pois räjähtäneenä. Haulikko ei tee kaunista jälkeä. Olin shokissa ja lähdin juoksemaan karkuun. Jälkeenpäin minua kadutti itsehillintäni puute. Kuten Marc minulle sanoi, minun pitää vain elää sen kanssa että olen tappaja.

Seuraavaksi tapasin Kenin "tädin" Pearl Chastainen. En ensin ymmärtänyt kuka hän oli, mutta varsin pian minulle selkeni totuus. Pearl soitti yksin vanhaa, epävireistä flyygeliä ja kertoi minulle kuinka hänet oli kylmäverisesti tapettu. Ja hän oli luullut, että tappaja rakasti häntä! Jamesia miettien, yritin kysellä Rouva Chastainelta, voisinko auttaa häntä jotenkin? Rouva Chastaine kuitenkin vain halusi nähdä tappajansa palavan helvetissä (onkohan siis todella helvetti olemassa vai puhuiko Rouva Chastaine vain kielikuvin?), joten en pystynyt auttamaan häntä. Sitä paitsi, rouva Chastaine ei edes arvostanut elettäni, vaan syöksyi hampaat esillä kimppuuni. Suljin paniikissa oven väliltämme ja lähdin (taas) kirkuen ulos hotellista. En yhtään ihmettelisi, vaikka rouva Chastaine olisi onnistunut vahingoittamaan minua, niin raivokkaan näköinen hän oli! Marc tosin väittää, etteivät aaveet todellakaan pysty vahingoittamaan meitä. Mistä me voimme todella tietää?

Miami Towerissa on jotain todella outoa. Miksi kaikki nuo aaveet olivat siellä ja näyttäytyivät meille juuri tuona yönä? Palattuamme hotellille seuraavana yönä oli siellä aivan hiljaista. Marcin hyvästä neuvosta olen aloittanut selvittämään asiaa arkistojen ja kirjastojen avulla. (Se mitä minä en ole kertonut Marcille on, että ajattelin mennä kysymään asiasta vielä paroni Cimitierelta. Ainakin hänen apulaisensa tuntuu tietävän aaveista. Mikäli autan Keniä siinä typerässä ideassa niin paroni saattaa ehkä kuunnella minuakin.)

Päätimme Kenin kanssa jättää aaveet siltä illalta ja lähteä pois. Ajoimme edesmenneen rouva Chastainen talolle. Rouva Chastainella oli maailman ihanin salaovi talossaan! Sellainen kynttilänjalka, jota vedettäessä yksi seinä aukeaa ja sen takaa paljastuu portaat! Ken oli hakemassa talolta jotain Rouva Chastainen henkilökohtaisia tavaroita: maalauksen hänestä (melko pelottava) sekä pienen medaljongin. Medaljongin sisällä oli yllättäen kuva herra Maldonatosta, Marcin tekijästä. Rouva Chastainella oli salainen suhde herra Maldonaton kanssa! Minusta se oli äärettömän romanttista. Toisaalta, rouva Chastaine ei vaikuttanut erityisen viehättävältä persoonalta, joten voin hyvin kuvitella, että Marcin puheet hänen tekijästään pitävät myös paikkansa (Marc ei ole antanut kovin marittelevaa kuvaa herra Maldonatosta). Useinhan ikävät henkilöt tuntuvat pitävän toisistaan. En taida kuitenkaan mennä puhumaan herra Maldonatolle asiasta.

Ottaessamme ouva Chastainen muotokuvaa alas seinältä, tippui sen takaa pieni kellastunut paperin pala. Paperissa oli kuvattuna Kenin sukupuu, jossa oli yllätykseksemme mainittuna myös herra Savoy, jonka ei todellakaan pitänyt olla sukua Kenille! Sukupuussa herra Savoy nimittäin manittiin herra Rourken sisaren Maria Pasqualen jälkeläisenä. Minua kiinnostaakin onko Esmeralda sukupuussa mainittu Maria, vai mikä mahtaa olla Esmeraldan suhde herra Savoyhin? Toisaalta joskus menneisyydessä naiset saivat lapsia Esmeraldan iässä. Ehkä herra Savoy ja Esmeralda ovat biologisesti äiti ja poika.

Otimme Kenin haluamata tavarat rouva Chastainen kartanolta mukaan, ja lähdimme miettelijäinä takaisin kohti Miamin keskustaa. Aaveista huolimatta olimme päättäneet järjestää herrojen tapaamisen Miami Towerissa. Minun oli tarkoitus emännöidä tilaisuutta. Se oli hieman pelottavaa. Toisaalta, Ken tunnusti minulle ennen tapaamista, että hän ja Thomas aikoivat tappaa herra Rourken. En olisi oikeastaan halunnut kuulla tätä. Tai kyllä haluan tietää mitä on meneillään, mutta en halunnut olla enää osallinen. Herra Rourke on minusta kammottava, eikä minua haitannut yhtään ajatus hänen tappamisestaan. Oikeastaan en edes ajatellut asiaa enempää.

Minun ajatukseni olivat Jamesissa: halusin tehdä jotain pojan hyväksi, mutta en tiennyt mitä. Odotin vain, että tapaaminen olisi ohi ja saisin jäädä hotellille tutkimaan sen salaisuuksia. Tapaamisesta, joka oli ollut elämäni tärkein asia vain muutama päivä sitten, oli tullut minulle vain ohikiitävä hetki. Marc oli jo kotona. Kukaan ei pitänyt Ruhtinas Vidalista, joten asiat varmasti sujuisivat. Olimme jo Marcin kanssa puhuneet, että rakentaisimme minulle kotiin samanlaisen salahuoneen kuin mitä rouva Chastainella oli. Meidän ongelmamme olivat ohi.

Tapaaminen ei tapahtunut herra Rourken ja herra Savoyn välillä, vaan Thomas otti herra Rourken paikan. Hän ja Ken olivat todella tappaneet Rourken. (Siinä sivussa Ken oli taas loukannut jotenkin Isildroa, sillä tämä pieksi veljeni todella pahasti. Luotin kuitenkin herra Savoyn sanaan siitä ettei Isildro tappaisi Keniä, vaikka minua hieman pelottikin.) Kun herrat Savoy ja Bowman olivat vetäytyneet neuvottelemaan, livahdin paikalta pois. Lähdin etsimään Rouva Chastainea. Rouva Chastaine haluaisi varmasti kuulla, että herra Rourke oli kuollut.

Myönnän etteivät aikomukseni olleet täysin vilpittömät. Olimme Marcin kanssa pohtineet erilaisia teorioita sille miksi aaveita oikeastaan oli olemassa. Pitikö uskomus siitä paikkansa, että aaveilta oli jäänyt joku asia tekemättä vai olivatko aaveet jonkinlaisessa kiirastulessa? Minä ajattelin, että jos Rouva Chastaine katoaisi paikalta kuultuaan, että hänen kuolemansa oli kostettu (tai ainakin sinnepäin) niin voisin auttaa jollain tavalla myös Jamesia.

Toisaalta, minua kylmää ajatus siitä että saattaisin tavata aaveina vielä niitäkin henkilöitä, jotka olen todella omin käsin tappanut. He eivät varmasti uskoisi, mikäli yrittäisin vakuuttaa heille, etten halunnut tappaa heitä ja että tosiasiassa heidän kuolemansa oli heidän oma syynsä: minua ei pidä suututtaa eikä minun kimppuuni kannata käydä. Mutta kuolema taitaa olla niin henkilökohtainen asia, etteivät oikeatkaan selitykset auta. Toisaalta, ehkä meistä kaikista tulee vain aaveita eikä ole mitään muuta. Ja onkohan aaveena nyt niin paha elää?