Jälleennäkemisiä

Aika: 25. Erastus - 5. Arodus

Prologi

Pohjoisen Minkain kuvernööri on vaihtunut ja seikkailijoiden tavoitteet ovat täyttyneet: heillä on liittolaisia pohjoisessa, armeija sekä ninjojen puolueettomuus. Yhdessä seikkailijat pohtivat minnekkä seuraavaksi. Halla haluaa johdattaa kaikki liittolaisjoukot Seinaru Heikikoon sotakokoukseen. Nazrak ja Titos ovat hieman toista mieltä, Heikiko on kaukana ja samalla tulee turhaa edes takaisin kulkemista.

Lopulta kuvernööri Itsurun kanssa keskustelu tuo tuloksen: hänen täytyy käydä hoitamassa veljensä hautaaminen ja oma virkaanastujaisensa Enganokassa ennen kuin hänen tuestaan tulee virallista. Itsuru kutsuu seikkailijat ja heidän liittolaisensa virkaanastujaisiinsa, jotka ovat noin kuukauden kuluttua. Ameiko esitellään Itsurulle Minkain oikeutettuna hallitsijana ja kuvernööri polvistuu keisarinnansa edessä. Seikkailijat ottavat suunnakseen Seinaru Heikikon.

Paluu

Itsurun joukot varustavat Seinaru Heikikoon lähtijät armeijamuonalla, toivotellen hyvää matkaa. Edellisen illan juhlahumu on aiheuttanut Hallalle kunnon krapulan, joka kuitenkin helpottaa nopesti kun maisemat alkavat vaihtua. Osogenin ruohomaat ovat edessä, samoin jälleen näkeminen ystävien kanssa.

Päivät vierivät eteenpäin kunnes seikkailijat saapuvat Yhdeksän Moukan entiseen leiriin. Hallan tutkiessa muistiinpanojaan hän huomaa päivän olevan heidän seikkailunsa alun vuosipäivä! Tasan vuosi sitten, Aroduksen 30. päivänä, hän, Titos ja Nazrak lähtivät Suolasuolle kukistamaan hiisiheimoa. Mennyttä vuotta muistellaan ja pohditaan mitä hiekkasärkkään kuuluu. Esimerkiksi Walthuksen kuulumiset kiinnostaisivat heitä. Seuraava isompi merkkipäivä on viiden päivän kuluttua kun karavaanin lähdöstä Hiekkasärkästä tulee kuluneeksi vuosi. Tätä juhlitaan Seinaru Heikikossa kun sinne päästään.

Vielä ennen Seinaru Heikikoon saapumista matkalaiset saavat vihjeen siitä, että tilanne on erikoinen linnan läheisyydessä. Metsässä liikkuu iso joukko ettineitä, puita kaataen. Halla haluaisi hyökätä näiden kimppuun mutta muut rauhoittelevat ja haluavat jatkaa suoraa linnalle. Pettyneenä Halla tyytyy kohtaloonsa.

Vuorinotkosta avautuu näkymä tuttuun linnaan, jonka muureille liehuvat viirit. Halla puhaltaa torveensa, skalditorvi kaikuu vuorilla ja metsässä. Heikikon portit avautuvat ja seikkailijat ratsastavat sisään. Tutut kasvot ympäröivät heidät nopeasti: Spivey, Koya, Shalelu ja Jiro ensimmäisten joukossa. Halauksia ja kuulumisia vaihdetaan pihamaalla lämpimissä tunnelmissa.

Myöhemmin samana päivänä Titos kokoaa karavaanin johtohahmot sekä Jiron uuteen neuvotteluhuoneeseen, joka sijatsee Shizurun pyhäkössä. Titos kertoo viimeisen kuukauden tapahtumista ja toimista. Jiro kertoo heidän tekemästään työstä, lähialueilta on saatu nostoväkeä runsaasti mukaan. Tällä hetkellä Habesuta Hatsue on tehtävällä, keräämässä lisää liittolaisia. Seuraavaksilähdetään kohti Enganokaa ja kuvernöörin virkaanastujaisia mutta tämä lähtö ei tapahdu nopeasti. Titos ja muut ovat tyytyväisiä, he saavat lepäillä ja vaihtaa kuulumisia rauhassa.

Spivey kertoo seikkailijoille aaveesta metsässä. Lyrakie on vakuuttunut siitä, että metsässä liikkuu jokin valkoiseen pukeutunut olento. Halla ottaa Spiveyn sanat todesta ja lupaa tarkkailla metsää.

Seinaru Heikikon puolustus

Aamusta seikkailijat osallistuvat linnakkeen arkeen. Nazrak osallistuu nostoväen koulutukseen, samoin Titos. Halla vapauttaa vahtimiehen kalliotasanteelta tarkkaillakseen metsää ettinien ja Spiveyn aaveen varalta. Useamman tunnin tarkkailu palkitaan lopulta: Halla näkee valkoisen hahmon metsän laidalla. Hahmo osoittaa kädellään linnaa ja paha aavistus nousee Hallan mieleen. Aavistus muuttuu tiedoksi kun metsästä nousee ilmaan mustan palava pilvi, joka suuntaa kohti Seinaru Heikikoa, samoin metsän siimeksestä lähtee kohti metsää ettinien lauma. Hyökkääjiä!

Hallan varoitussoitto kaikuu linnakkeessa. Seuraavan päivän juhlia valmistelemassa olleet Ameiko ja Titos syöksyvät hakemaan Ameikon varusteita, pihalla ollut Nazrak juoksee muurille. Halla näkee savupilven laskeutumisen muurin viereen, hänen yllätyksekseen savupilvi muuttuu punaihoiseksi jättiläiseksi, jonka metallinuija on valtavan kokoinen. Yhdellä heilautuksella haarniskoitu olento murtaa portit ja ison osan muuria, muuri räjähtää Nazrakin vierestä kappaleiksi. Ovista ulos juosseet Titos ja Ameiko saavat kivisateen niskaansa.

Olento karjaisee matalalla äänellään, vaatien Amatatsu perillistä itselleen, luvaten tällöin kivuttoman kuoleman kaikille. Mikäli he yrittävät piilotella perillistä, hän repii jokaiselta raajat yksi kerrallaan irti. Ameikoa suojeleva Titos kiinnittää hyökkääjän huomion itseensä, saaden maistaa tämän kolmannen silmän tulista sädettä.

Samalla hyökkääjien seuraava aalto saapuu paikalle: punaihoisia mutta kaksipäisiä jättejä. Halla, joka on loikannut alas tähystyspaikalta, tajuaa olentojen olevan ettinin kehoisia oneja. Ilmeisesti ensimmäinenkin hyökkääjä on jonkinlainen oni. Tuli yai hyökkää edelleen muurien kimppuun, tehden isomman kulkutien linnaan. Kaksi paikalle lentänyttä atamahuta onia loitsivat tulta puolustajien kimppuun. Titos ja Nazrak päättävät kohdata yain lähitaistelussa, Halla pohtii miten hän voisi olla hyödyksi.


Atamahuta, Nazrak ja Ameiko

Atamahutat ovat myös hyviä lähitaistelijoita, onit pystyvät lyömään kosketusloitsuja aseellaan. Yai loitsii linnan oville vaarallisen tulipilven, joka koituu apuun saapuvien nostomiesten kohtaloksi. Niin Titos kuin Nazrak hyökkäävät yain kimppuun, saaden lopulta sen huomion. Samalla tulipilven läpi taisteluun lennähtää ensimmäinen apujoukko: Spivey, joka tuo mukanaan parannusloitsunsa, joita tarvitaan nopeasti yain hyökätessä Titoksen ja Nazrakin suuntaan.

Halla kohtaa toisen atamahutan yksin mutta joutuu vetäytymään, onin loitsujen ja aseen yhdistelmä on hänelle liikaa. Samalla linnakkeen ampumaaukoista alkaa sataa nuolia, joista suurin osa ei osu mihinkään. Kuitenkin Shalelun tyyli ei jää huomaamatta, haltian nuolet löytävät perille tarkasti. Ameiko ja Halla koittavat auttaa Titosta ja Nazrakia taistelussa yaita vastaan mutta Titos menettää tajuntansa onin iskujen voimasta. Vain Spiveyn loitsut pitävät Nazrakin pystyssä. Yai joutuu kuitenkin vetäytymään kun Nazrak upottaa miekkansa tarkasti onin kylkeen. Yai muuttuu savuksi ja lennähtää pakosalle.

Samalla paikalle saapuu Jiro, joka ei välitä atamahutien tulimuureista vaan syöksyy niiden läpi seikkailijoiden avuksi. Yhdessä Jiro ja Titos kohtaavat tuli yain takana odotelleen atamahutan, samoin Halla liittyy taisteluun. Nazrak lähtee ottamaan tuli yaita kiinni, kiitos Suishenin ilmakävely-loitsun. Oni joutuu palautumaan oikeaan muotoonsa ja kohtaamaan Nazrakin ilman atamahutien tukea. Titos ahdistaa toisen atamahutan muurilla, joutuen kuitenkin tönätyksi alas muurilta. Kuitenkin Ameikon avustuksella Titos lyö atamahutan maahan.

Jiro ja Halla viimeistelevät toisen atahutan samoihin aikoihin kun Nazrak iskee tuli yaita sellaisella voimalla, että jättää itsensä auki mahdolliselle vastahyökkäykselle. Yai ei kuitenkaan kestä iskua ja tippuu alas maahan, mistä Nazrak käy leikkaamassa onin pään.

Tämän jälkeen jäljellä on vain ettineitä, joiden taistelumoraali on alhainen johtajien kuoltua. Linnasta saapuu nostoväkeä Jiron tueksi. Koya tuo taistelukentälle Sandrun, Ulfin ja Keldan. Halla saa kutsuttua einherjar-soturinsa paikalle. Jiron ja Nazrakin johdolla alkaa ettinien metsästäminen, ensimmäisten kaaduttua loput lähtevät pakoon mutta nämä metsästetään kiinni.

Epilogi: Taistelun jälkeen

Taistelu Seinaru Heikikosta on päättynyt. Vaikka linnan puolustajat olivat voitokkaita, ei tunnelma ole sellainen. Monta nostoväen miestä kaatui taistelussa ja muurit on murrettu alas. Loppu päivä kuluu muuria korjaillessa ja vihollisten ruumiita polttaen. Habesuta Hatsue saapuu takaisin linnaan, jälleen näkeminen on lämmin.

Seuraavana päivänä kuitenkin juhlitaan. On kulunut vuosi siitä kun karavaani lähti liikkeelle Hiekkasärkästä, suuntanaan Tyrskyvalli. Vanhoja aikoja muistellaan, Hallan johdolla saadaan myös soittoryhmää kasaan. Edellisen päivän taistelussa kaatuneiden muistoa kunnioitetaan ja tunnelma on iloinen. Lähtö on jälleen edessä mutta se ei paina kenenkään mieltä.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped