vol. 033AsetelmaArkisto |
Harhapolku / DesignIntent30
Aikaisempien versoiden suunnittelun tavoitteet ja lähtökohdatHarhapolku 0.2.2 Pelinkirjoituksen tavoitteet, nämä ovat kaikki kirjoittajaa ja testaajia varten. Jäävät varmaan näkyviin linkin taakse myöhemmin ''Mitä tällä pelillä siis haetaan? ''Osittain tämä on dokumentaatio siitä, millaisia pelejä olen vetänyt, ja millaisia pelejä tulen vetämään. Siis se sääntöjä vastaava osa pelisopimuksesta. Tällä tavoin voidaan lähteä siitä - mitä pelistä kannattaa kertoa - ja miten. Sääntökirjamuotoon kirjoittaminen on minulle tuttu ja konkreettiselta tuntuva tapa ilmaista pelissä käytetyt metodit ja mitä niiltä on haettu. Uskon myös osaltani että tälläinen kokonainen ja koottu lähestyminen antaa paremman kuvan koko kuviosta kuin yksittäiset esseet. Pelin kuvaus alkaa termeillä hahmokeskeinen ja kerronnallinen''. Näistä hahmokeskeisyys on peleissä tärkeämpi, ja kerronnallinen vähemmän tärkeä mutta silti keskeinen käsite. ''Hahmokeskeisyydellä tarkoitetaan sitä, että pelaajien hahmot ovat pelissä ehdottomasti "pääosan esittäjiä". Pelaajien hahmojen teemojen on voitava myös venyttää pelin teemoja tarvittaessa. Samaan tapaan hahmojen merkittävien tai vaikuttavien tekojen oletetaan olevan mekanistisesti voimakkaampia, kuin ei-pelaajahahmojen (sivuhahmojen). Tähän myös liittyy se - että varsinkin eläytymishenkiset pelaajat vierastavat paljon vain kerronnallisesti merkittäviä ominaisuuksia. Ominaisuuksien esittelyssä on lähdetty siitä mitä hahmo on, ja miten tämä skaalautuu muiden osaamisiin ja haasteisiin kiistatilanteissa. ''Kerronnallisella tarkoitetaan sitä, että peli pyrkii tukemaan vapaakerrontaa ja vapaata pelitapaa, ja tilanteen etenemistä vapaamuotoisesti. Mekaniikan tarkoitus on tällöin reagoida ja tuottaa sisältöä tilanteisiin, joissa kerronnassa syntyy kiistatilanne tai halutaan riitauttaa jokin päätös. Tämän lisäksi "d6" - isommalla parempi - onnistunko vai epäonnistunko - mahdollisuus on pyritty jättämään. ''Peli ei ole puhtaan forgelainen, vaikka pitääkin sisällään paljon forgelaisia ajatuksia. ==Tavoitteet== 0.2.1, vaikkakin osittain puutteellinen, vaikuttaa olevan mielekäs ja toimiva roolipelijärjestelmä. Sellaisenaan se ei omaa mitään merkittäviä uusia yksittäisiä innovaatioita, mutta sen kokonaisuudessa on tiettyjä toimivia ajatuksia, joiden esittelyn uskon hyödyttävän ainakin joitakin peliryhmiä. Tästä johtuen, tarkoituksena on kirjoittaa säännöistä aidosti ulkopuoliselle selkeä ja luettava versio. Sen tavoitteet poikkeavat tällä osa-alueella aiemmista. Tarkoituksena on kirjoittaa eheä ja luettava, hahmokeskeiseen kerronnalliseen pelityyliin kannustava ja em. pelityyliä tukeva peli - maagisen realismin genreen. Pelissä pyritään rohkaisemaan koko pelaajaporukan yhteisen luomisvoiman käyttöön, syvempien ja vaikuttavampien pelien aikaansaamiseksi. Aikaisempien versioiden tavoitteet, luettava kursoorisesti myös tämän version tavoitteiksi. Version 0.2.1 tavoitteet Tarkoituksena on esittää pelaajille, miten he voivat saada lisää itselleen, jakamalla perinteisesti pelaajalle itselleen kuulunutta osaa pelistä. Tarkoituksena on etsiä rajoja, joissa pelaajat voivat tuoda peliin omia toiveitaan rikkomatta pelisopimusta tai todentuntuisuutta. Tarkoituksena on pelauttaa roolipelejä, jotka hyödyntää koko pelaajaryhmän mielikuvitusta ja kykyä luoda uutta sisältöä peliin. Tarkoituksena on kehittää keino jakaa kaikille riittävästi ilmaisuvoimaa hahmon luonnissa, ilman että kukaan saa sitä liikaa. Tarkoituksena on pelauttaa mielenkiintoisia ja mielekkäitä pelejä, ja samalla saada niiden taustalla olevista asioista edes hieman ylös. Tarkoituksena on tutkia mielen ja yliluonnollisen kohtaamiseen olemassa olevia pelimekanismeja. Tarkoituksena on saada kuva siitä mitä pelisopimus on, ja ennen kaikkea, miten se voidaan selittää ja selvittää riittävän maallikkomaisesti mutta selkeästi, että se on käyttökelpoinen. Tarkoituksena ei ole kirjoittaa yleisroolipeliteosta tai sääntöjärjestelmää. Tarkoituksena ei ole mullistaa roolipelaamista taiteena Yleiset periaatteet, joilla sääntöjä lähdettiin laatimaan
|